Raskausajan diabetes

Aca

Vauhtiin päässyt keskustelija
Jouluäidit 2020
Täällä tuntui muutama kohtalotoveri olevan, joten miksipä ei tekisi oikein ketjua asiasta.

Itsellä ollut molemmista aiemmista raskauksista diabetes, joten oletettavasti tälläkin kertaa sama asia. Itse olen päässyt helpolla asian suhteen, sillä ruokavalio on kummallakin kerralla riittänyt eikä edes siihen tarvinnut tehdä paljoa muutoksia.

Mutta koskas se sokerirasitus taas olikaan kun on aikaisemmin ollut radi? Oliko se jo ennen np-ultraa?
 
Mulla oli rasitus jo heti kun plussan jälkeen neuvolaan soitin.
Paastoarvo oli 0,1 enemmän kuin saa olla
Ja enhän oo ees muistanu sokereita mitata kun unohdan että oon raskaana!!
Viime raskaudessa 2018 syömisellä pärjäsin, söin kyllä mitä sattuu välillä mutta enimmäkseen pidin syömiset kurissa.
 
Minulle sanottiin, että joskus n.rv 16 pitäisi käydä jo se sokerirasitus ja jos ei siinä ole mitään niin toisen kerran vielä sielä myöhemmin. Minulla riitti onneksi myös ruokavalio hoitona.
 
Luin omakannasta niin vaikka mulla oli se paastoarvo koholla 0,1 niin lukee kuitenkin ettei tarvita seurantaa.
Neuvolasta kyllä käski mittailla ja sain jo soittoajan äitipoliltakin kesäkuun alkuun lukemiin liittyen.
Pitäis vaan muistaa mittailla ja unohtaa karkit.
 
Mulla ollut kahdessa raskaudessa peräkkäin 0,3 ja 0,2 yksikköä koholla paasto. Radi diagnoosi tuli ja koko raskauden mittailin sokereita. Koskaan eivät olleet mitenkään koholla. Syntyessään olivat 3600g ja 3500g joten ihan sopivia.
Kolmannessa raskaudessa ei ollut ja sokerirasitus tehtiin 2x. Vauva oli 3400g.
Nyt on jännä nähdä mitä on. 10kg enemmän painoa lähtötilanteessa kuin missään raskaudessa ainakin on.
Neuvolasta sanoivat, että viimeistään rv 16 pitää käydä ja jos siinä ei "jää kinni" niin sitten myöhemmin rv 26 (?) olis uudestaan. En nyt oo ollenkaan varma tuosta rv 26 et oliko se siinä.
Mulla kun on pco niin se jo syy sille miksi joudun siihen sekä ikä ja se, että kahdessa raskaudessa ollut.
 
No sieltähän se raskausdiabetes diagnoosi tuli ja samalla tuntuu, että odotuksen ilo meni. Sama fiilis oli myös esikoisesta aikaisemmin. Nyt sitten alkuun 6 päivää omaseurantaa ja katsotaan jatkoa sen mukaan :arghh:.
 
Sorey, ihan samaa oli fiilis mullakin, kun en osannu ollenkaa odottaa koska aikasemmin ei ole ollu :sad001

Mutta nyt pari viikkoa kun on totutellut nii fiilis ihan ok. Tosi hyvin oon onnistunu mielestäni herkut karsimaan pois, ei tosiaan helppoa kun ennen raskautta ja vähän tuossa alussa ainaki niitä meni kyllä reilusti.. Oon huomannu omassa olossanki et paljon parempi ja virkeempi olo kun on syöny terveellisemmin.. Paino on pudonnut ja se on ollu kyl hyvä koska en haluu kerätä sitä 11 kg mitä tuosta keskimmäisestä. Imetys nimittäin stoppaa miulla koko kropan ja mikään ei tipu vaikka mitä tekis. Vasta kun lopetin nii sit hävis n. 10 kg muutama kuukaudessa.

Ehkä tää oli vaan se hetki kun pitää tehdä parempia valintoja oman hyvinvoinnin eteen ja selkeesti ainoo kunnon motivaattori miulle on tuon masussa majailevan pienen hyvinvointi! :)
 
Mun ei ole vielä tarvinnut muuttaa ruokavaliota ollenkaan ja kaikki kotimittaukset pysyneet hyvinä. Herkkuja meillä syödään muutenkin harvemmin. Minulle esikoisesta tuli n.6kg joista lähti kaikki, mutta tuli sitten stressisyötyä kun oli koliikkia ja refluksia ja ekat puoli vuotta meni semmoisessa sumussa ettei muista mitään. Ne kilot jäi. Neuvolasta kyllä sanoivat, että ei saisi hirveästi paino pudota, kun raskauden aikana ei saisi laihduttaa.
 
Nyt on onnistunut tuokin kun sain neuvon että yöpaasto lyhyemmäks niin aamusokerit ei oo koholla.
Kaikki jääny alle rajan ja syömiset ei nosta myöskään arvoja.
Käsittämätöntä että ne on nyt ok.
Vaan siellä se kuitenkin vaanii nurkan takana että tarkkana pitää olla.
 
Te jotka ette pysy rajoissa niin liikutteko noin niinku yleensä?
Mulle sanottiin että jos liikkuu reippaasti ennen herkuttelua niin saattaa sokerit pysyä aisoissa.
Ja itehän en ole liikuntaihmisiä lainkaan vaikka hyväähän se tekisi.
 
Esikoisella heitti sokerit syntymän jälkeen, niin oon sitten muissa raskauksissa joutunut asap sokerirasitukseen. Tosin nytkin se on mulla vasta edessä, kun sitä piti siirtää alkuraskauden pahoinvoinnin takia. En ois millään kyennyt siihen silloin ja onneksi neuvolassa ymmärsivät asian.
 
Takaisin
Top