Raskaus ja yksinäisyys

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja dani
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
D

dani

Vasta-alkaja
Olen 24 vuotias ja odotan ensimmäistä lastani, tällä hetkellä viikkoja 27 ja yksinäisyyden tunne vaan pahenee päivä päivältä nyt varsinkin ku olen joutunut jäämän pois töistä selkäni takia. Kaveripiirissäni ei ole muita samassa tilanteessa, ei äitejä joiden kanssa puhua ja tuntuu että omat kaverit ovat ns.hylänneet raskauden aikana, kukaan ei enää kutsu juhliin, olettaen että en tule koska en voi nauttia alkoholista ja minua ei sillon kiinnosta?!  pari kaveria on jopa lopettanut yhteydenpidon kokonaan mm..entinen työkaverini/kämppikseni jonka kanssa asuin vielä kun sain tietää raskaudestani ja olimme kuin paita ja peppu ja hän niin halusi että saa ensimmäisenä tietää sukupuolen jnejne..mutta yhtä ainuttakaan soittoa ei häneltäkään ole tullut moneen kuukauteen ja olen todella pettynyt "ystäviini", en edes tiedä ketä pyytäisin lapseni kummiksi koska en tunne että yksikään ystävä olisi tällä hetkellä niin läheinen minulle joka harmittaa ja paljon.

Onko ketään ketä on/tai on ollut samantyyppisessä tilanteessa?
 
Kauhean kurjaa :( Mutta muista, että kun elämä muttuu ja menee eteenpäin, todelliset ystävät jää ja muut karsiutuu pois, ja uusia tulee tilalle. Se on surullista, mutta jälkeenpäin katsoen olen ainakin itse tyytyväinen että ystävät ovat kulkeneet "mankelin" lävitse, ja ne jotka ovat kaikesta tulleet läpi, ovat niin tärkeitä, että jopa tuntuvat täydentävän sielua.

Me kuitenkin valitsemme ystäviä niin että he ovat kaltaisiamme, tai meitä täydentäviä, ja kun elämäntilanne ja meitä määrittävät seikat muuttuvat, myös suhde ystäviin joutuu koetukselle, ja uusia, uuteen tilanteeseen sopivia tulee kyllä. Itse olin todella huolissani ja peloissani kun muutin kesällä 250km matkan pääkaupunkiseudulle, ja lähellä ei asu kuin muutama tuttu, mutta kyllä kaikki on kääntynyt parhain päin. Toinen mullistus eli raskautuminen on myös koetellut.

Vaikkei montaa ystävää jäänyt lopulta jäljelle, suuri kiitos heistä, ja myös uusista! Eihän ihminen pysty todellisuudessa kovin suurtaa ystäväpiiriä edes ylläpitämään, määrä ja laatu ovat aina suhteessa toisiinsa. Kun tulee lapsihommat kuvioihin, ystävä-aika vähenee, toivottavasti laatu samassa suhteessa paranee.
 
Pystyn samaistumaan Sinuun ketjun aloittaja. Olen parikymppinen ekaa lasta odottava rv 17 menossa ja piinaava yksinäisyys painaa täälläkin. Pahin kura alko ihan raskauden alkumetreillä kun "paras ystävä" ilmoitti ettei halua enää pitää yhteyttä. Tajusin silloin ettei hän mikään ystävä ole ollutkaan kun päätti lopettaa ystävyyden kuin seinään kuullessaan raskaudestani. Olen ollut aina menevää sorttia ja lopetin juomisen plussattuani, nyt ei ole sitäkään harrastusta joka oli aina itsestäänselvä asia. Olen tietenkin iloinen että raskaus antoi ikään kuin syyn lopettaa dokaamisen, koska parempaa syytä ei voisikaan olla ja kohtuukäyttäjä en oo aina ollu. Nyt vaan tuntuu et seura ei kelpaa kellekkään, mulle ei soitella ei puhelimessa ku pari nroa enää. Vklp tuskaa kun ei mitään tekemistä. Olen pitkälti kokoajan yksin kun mies töissä. En muista koska oisin ollu viimeks näin masentunu. Ei kiinnosta mitkään äitiryhmät vielä kun se oma lapsi vielä maailmassa. Masennus vie kyllä voimat ja toki noidankehä on valmis työttömänä ym. Kunpa ois viel kavereita joitten kaa jutella normiasioista kun mä en todellakaan puhu vaan vauva asioista vaan ne oikeet ystävät jääny johonkin (siis parisuhteen lisäksi) joitten kaa vaihtaa ajatuksia elämästä yleensä. Se oli piristävää, kun eräs lapsuudenystäväni haluu pitää yhteyttä ja saanu seuraa leffaan ym. Raskaus ei oo syy hylätä ketään, vituttaa lähinnä se että sellaiset ystävyyssuhteet piti ikinä aloittaakaan. Niin tyypillistä..

Voimia muillekin yksinäisyydessä kamppaileville ja toiv seuraa sais viimeistään kun vauvan kaa pääsee sitten käymään eri paikoissa.
 
Täällä äiti v.-89 kolmelle lapselle, eikä niitä ystäviä juurikaan ole. Tässä sen huomaa ketkä niitä todellisia ystäviä on!
 
Pystyn kyllä samaistumaan myös tähän siinä mielessä, että tuntuu ettei kaverien kanssa ole enää samalla aaltopituudella. Eikä heidän kanssaan tule siis pidettyä mitään yhteyttä. Ainoa kaveri, jolla on jo lapsia asuu toisella puolella suomea ettei siitäkään ole apua, kun haluaisi vaikkapa kahville lähteä tai katselemaan mamma -vaatteita. Onneksi oma mies on läsnä ja se paras kaveri, mutta kyllä sitä kaipaisi toisen äidin juttuseuraa, kun ei noi miehet tajua näistä kaikista raskausjutuista :D

Niin ja minä olen 20-vuotias ensimmäistä lasta odottava.
 
Olen 25v ja yritämme nyt mieheni kanssa ekaa lasta. Minulla on pari "lapsellista" kaveria, mutta ne vanhimmat ja parhaat ovat vielä kaikki sinkkujakin, ja jo nyt pelottaa että miten käy kun kerron mahdollisesta tulevasta raskaudesta... mainitsin parhaalle kaverille että jätin ehkäisyn pois, ja reaktio oli jotakuinkin vain "ok....". Ei ainakaan kovaa innostusta ollut ilmassa. Mutta ehkä se ottaa aikansa vain tottua asiaan? Olisin kyllä itsekin hämmentynyt jos joku kavereistani ilmoittaisi lisääntyvänsä, muuttaahan se kuitenkin sitä vanhaa tuttua kuviota. Toivotaan että ottaisivat asian hyvin kun aika tulee! En kai minä ala omaa elämääni hidastamaan vain koska he ovat yhä sinkkuvaiheessa...
 
Takaisin
Top