Raskaus ja uusi työ

anskumama

Vauhtiin päässyt keskustelija
Hei onko täällä ketään joka olisi vasta aloittanut työt ja tullut raskaaksi? Kerroitko heti pomolle vai vasta koeajan jälkeen ? Kokemuksia ?
 
Allekirjoitin työsopparin viime toukokuussa, raskaustesti oli positiivinen kesäkuussa ja heinäkuun alusta alkoi työt. Koeaika loppui lokakuun lopussa, sen jälkeen olis ollut viikko aikaa kertoa raskaudesta (kaksi kuukautta ennen äitiysloman alkua kerrottava) mutta kerroin jo syyskuun alussa kun oli syksyn tavoitekeskustelu. Pomo otti tiedon tosi hyvin vastaan. :)
 
Muokattu viimeksi:
Okei kiva juttu. Kuulla kokemuksia.itseä hieman jännittää mutta aika näyttää mennäänkö sinne saakka
 
Jäi vähän teksti kesken kun lapset heräsi.. Mutta pomo tosiaan vaan totesi, että sellaista se elämä on. Ja suositteli "nykyaikaista ratkaisua, jossa isäkin jää osaksi aikaa kotiin" koska selkeästi haluisivat minut nopeasti takaisin. :)
 
Mulla alko työt viime kesäkuussa, elokuussa tein positiivisen testin. Pomolle tuli kerrottua pari viikkoa ennen koeajan loppumista, koska vuosin silloin ja oli tarvetta lähteä lääkäriin, joten tuli asia paljastettua.
Pomo otti sen tosi hyvin, oli koko työajan todella huolehtivainen minua kohtaan (minua vähän nuorempi mies, mutta isä itsekin..).
Nyt mennään jo rv 38, ja töissä pystyin olemaan loppuun saakka, ja innolla odottavat takaisin, vaikken ihan heti taida mennä kun siihen on mahdollisuus..
 
Mullakin suurin "ongelma" tässä on, että työ on supermielenkiintoinen ja oikein harmitti jäädä pois, mutta toisaalta en raaskisi kotoa ihan heti palata töihin, etenkin kun mies ei halua olla kotona..,
 
Mä stressaan jo nyt tota kertomista. Mutta odottelen kyllä koeajan yli jos ei nyt jotain Satu..
 
Mä kirjoitin uuden työsopimuksen ja viikkoa myöhemmin tein positiivisen raskaustestin :D aika pian kerroin pomolle; en enää pystynyt purkamaan kuormaa tai nostamaan tynnyreitä. Olen siis olutravintolassa töissä. Pomo nauroi mulle ja sanoi että hän arvas kun juoksin jatkuvasti pissalla :D hienosti ottivat uutisen vastaan ja työympäristö tehtiinkin mulle sopivammaksi ja vuorot rukattiin uusiksi :)
 
Anskumama olikn aloittanut tänne tämän keskustelun :)
Juu, täällä alkaa uusi työ 20.4 ja 4kk koeaika. Irtisanouduin vanhasta työstä ja allekirjoitin uuden sopparin ennenkuin tiesin ees olevani raskaana.
Nyt 'murehdin' ja jännitän tuota kertomista uudelle pomolle. Olen hoitoalalla ja työ on osittain raskasta. Haluaisin iloita asiasta avoimesti (kun ultrassakin tänään 17.4 käyty :Heartred) Nyt alku ajatukset ois että odotan sinne rv12 asti kunnes se varoaika ois ohi...
Kylläpä nämä asiat nyt sattuu päällekkäin!
 
Tää on niin tätä, kun elämää ei voi oikein suunnitella :grin Mutta tosiaan, jos työpaikalla katsotaan pahalla silmällä vaikka avoimesti kertoo raskaudesta, niin silloin on pomopuolella asenteissa korjattavaa.
 
Kyllä joo .ja meillä kumminkin yritystä vajaa vuosi jo alla.nytkin nähdään kerta kk et mahdollisuudet on pienet. Noh ehkä se oma stressi hävisi kun uus työ alkoi ja heti tärppäsi. Noh. Katsotaan
 
Mä olin tänään unelmatyöpaikan haastattelussa ja jäi tosi hyvä fiilis. Sellanen olo, et saisin sen työn. Noh, viime maanantaina tein testi ja positiivista näytti. Työpaikkaa hain jo ennen plussausta. Neuvolassa ja ultrassa en oo käynny, eli voi olla esim kohdunulkoinen raskaus. Nyt menossa vissiin 4+4. Ajattelin ottaa työn vastaan, jos sitä tarjotaan. Eihän sitä ikinä tiedä meneekö raskaus kesken tai jatkaisivatko muutenkaan työsopparia koeajan jälkeen. Ainoostaan omatunto huuta. Tuntuu siltä,et huijaan kun en kerro. Syyskuussa loppuis koeaika ja silloin olis myös 2 kk mammalomaan. Mut täytyy miettii mitä teen jos saan edes töitä
 
Kettukuittaa onneksi olkoon plussauksesta!
Ota vaan uusi työ vastaan jos sitä tarjotaan.
Minustakin tuntuu 'kuin huijaisin' kun en ole kertonut, mutta eihän se sitä ole tosiasiassa. Laissa sanotaan, etä 2kk ennen sanottava pomolle raskaudesta kun jää mammalomalle.
Mulla nyt A suunnitelma odottaa sinne rv12 vkolle...nyt mennään rv 7+4 :D
Saa nähdä. Itse ajattelin näin että jos kertomisen jälkeen pistetään pihalle...niin se ei edes ole mun paikka ja kertoo paljon henkilön luonteesta (mulla iso yksityinen firma).
Nytkun aloitin uudet työt maanantaina, niin jännä kun ees muista et on raskaana (paitsi sitten kun pääsee kotia!)
 
Muokattu viimeksi:
Kiitos Pricilla! Ite ajattelin kans odottaa vähintään siihen rv 12 ja sit varmaan kerron. Jos raskaus etenee odotetusti. Itellä nyt 4+5, mut työt alkais vast ens kuussa. Voihan se olla et en edes pärjää työssä ja saan potkut ennen tota rv 12 :D
 
Hei kohtalotoverit! Mites siellä jaksellaan? Ootteko kertoneet töissä uutisen?
Minä kerroin maanantaina esimiehelleni, kun oli juuri sopiva juttelu tuokio. Uskalsin siltä osalta kertoa, kun nt-ultrassa sain toivomani vastauksen: 'kaikki on hyvin!'
Pomoni onnitteli ja sanoi että tämähän on iloinen uutinen (katsotaan !!! ;D)
Tänään Rv 14+1 :Heartred
 
Mä sain huhtikuun puolessavälissä tietää, että mut on valittu erääseen määräaikaiseen paikkaan. Parin viikon kuluttua sain tietää olevani raskaana. Aloitin uudessa työssä toukokuun puolenvälin tienoilla ja kerroin raskaudesta esimiehelleni heti ensimmäisen ultran jälkeen. Olin tässä vaiheessa ollut vasta kuutisen viikkoa uudessa paikassa. Halusin kuitenkin pelata avoimin kortein :) Minulla oli tunne, että työpaikalla jo ihmeteltiin sitä, että aloin heti kerryttää liukumia ja käydä kesken päivän "jatkuvasti" jossain. Nyt kun esimieheni tietää asiasta, saan käydä neuvolassa työajan puitteissa :) Koeaikaa on jälkellä vielä pari kuukautta, mutta olen luottavaisin mielin. Firma on panostanut paljon perehdytykseei, joten ei heidän kannata mua poiskaan potkia - varsinkin kun olen hyvä työntekijä. Määräaikaisuus päättyy marraskuun lopussa ja jos kaikki menee hyvin, niin jään vain viikkoa aikaisemmin äitiyslomalle.
 
Takaisin
Top