Täällä lähestyvä h-hetki on aiheuttanut kovasti päänavaivaa, kun tuntuu että toi pääkoppa keksii kaikkea mahdollista mietittävää ja pelättävää. Tähän saakka raskaus mennyt sekä fyysisin että psyykkisin osin tosi hyvin, mitä nyt viime aikoina ollut aivan kamalia mielialanvaihteluita ja parisuhde kiristänyt aika ajoin. Tähän asti jotenkin jaksanut ajatella aina positiivisesti, että kaikki asiat menee hienosti ja että minusta tulee hyvä äiti.
Nyt kuitenkin jostain syystä on alkanut epäillä omaa jaksamistaan ja kauheesti mietityttänyt, että mitä jos ei jaksakaan pienen vauvan kanssa. Tuleeko minusta huono äiti, rakastanko lastani, kestääkö parisuhde, ymmärtääkö minua kukaan ja uskallanko myöntää kellekään, jos alkaa ahdistaan...Hirveesti tämmösiä kysymyksiä pyörii mielessä ja vaikka ajatteleekin, että noi kaikki kuuluu asiaan , niin silti ne ahdistaa ja pyörii jatkuvasti päässä. Kovasti oon puhunutkin läheisten kanssa kaikista tuntemuksista, mutta ei sekään tunnu auttavan. välillä on tosi hyviä hetkiä, mut sit taas alkaa mietityttään.
Välitän jo nyt yli kaiken tästä lapsesta ja odotan kovasti hänen tuloaan, mutta kaikki uusi pelottaa valtavasti[&:]Miten elämä muuttuu ja miten minä muutun?
Sisimmässäni tiedän, että pärjäämme hienosti, mutta jotenkin en kuitenkaan siihen luota. Nää ajatukset on välillä niin turhauttavia. Toki myöskin jännittää, kun pian on aika lopettaa paniikkihäiriö lääkitys synnytyksen ajaksi. Mietin sitäkin, että kuinka sen kestän ja miten synnytyksen jälkeen voin henkisesti ja tarvitsenko mahdollisesti sen jälkeen lääkityksen takaisin.
Neuvolassa yritin puhua, että monet asiat mietityttäneet, mutta eivät kerinneet kuuntelemaan, kun tekivät vaan niitä mittauksiaan. Terkka löi sit käteen tommosen esitteen ensiperheiden tukityöstä ja sinnehän minä sit soittelin. On siis tämmönen tukipaikka ja heidän tarkoituksenaan on auttaa uuden elämäntilanteen kanssa ja tarjota keskusteluapua koko perheelle. Sinne saavat siis ottaa yhteyttä ihan kaikki ensimäistä lastaan odottavat ja on ilmaista. Ei siis tarkoita, että joudutaan mihinkään erityissyyniin, tätä kun meidän on ollut vaikea ymmärtää. Tulevat meille nyt ekaa kertaa ens viikolla ja sit kuulemma mietitään, että onko heistä meille mitään hyötyä. Mies ei hirveesti innostunut ajatuksesta, mutta suostui kuitenkin kokeilemaan. Mikään pakkohan tuohon ei velvoita ketään ja voidaan lopettaa koska vaan. Tukisuhdetta on myös mahdollista jatkaa, kun lapsi on syntynyt. Mulle oli jotenkin tosi korkea kynnys soittaa sinne, kun mä jotenkin ajattelen helposti, että nyt mä oon epäonnistunut odotuksessa, kun kelailen kaikkia juttuja ja haluan niistä keskustella. Odotuksen kun usein ajatellaan olevan pelkkää positiivista. Mut ehkä toikin ajatus pikku hiljaa helpottaa, kun tajuaa, että kaikille tämä on iso muutos elämässä eikä se oo ihmekään että välillä asiat mietityttää ja pelottaa.
Onko muita jotka olis nyt alkaneet pyöritteleen tämmösiä juttuja/onko teilllä kokemusta tommosista tukijutuista??
Turkoosi meinaatko lopettaa ton cipralexin käytön synnytyksen ajaksi?
Mulla on ollut stressi myös siitä, että ehdinkö ajoissa lopettaa lääkettä (mulla siis citalopram 10mg), kun vauvalle kai saattaa tulla vierotusoireena jotain ohimeneviä, joskin lieviä oireita. Ei millään haluaisi että vauva joutuu mistään kärsimään...Puhu lääkäri tosiaan, että lopetettais siinä viimesen kuukauden aikana, mutta mitä jos syntyykin aiemmin. Voi apuva[&:]
Positiivista mulla on ollut onneksi se, että mieliala on kuitenkin pysynyt suht korkeella ja pirteenä. Päivittäin jaksaa touhuta ja suunnitelle kaikkea. Se nyt vaan on tuo ajatuslinja, mikä jumittaa..Voi voi kun osaisi luottaa asioiden sujuvan omalla painollaan..
Tsemppiä kaikille mammoille täällä ja toivotaan että kevätaurinko toisi mukavia uusia tuulia meille kaikille!!!
Nyt kuitenkin jostain syystä on alkanut epäillä omaa jaksamistaan ja kauheesti mietityttänyt, että mitä jos ei jaksakaan pienen vauvan kanssa. Tuleeko minusta huono äiti, rakastanko lastani, kestääkö parisuhde, ymmärtääkö minua kukaan ja uskallanko myöntää kellekään, jos alkaa ahdistaan...Hirveesti tämmösiä kysymyksiä pyörii mielessä ja vaikka ajatteleekin, että noi kaikki kuuluu asiaan , niin silti ne ahdistaa ja pyörii jatkuvasti päässä. Kovasti oon puhunutkin läheisten kanssa kaikista tuntemuksista, mutta ei sekään tunnu auttavan. välillä on tosi hyviä hetkiä, mut sit taas alkaa mietityttään.
Välitän jo nyt yli kaiken tästä lapsesta ja odotan kovasti hänen tuloaan, mutta kaikki uusi pelottaa valtavasti[&:]Miten elämä muuttuu ja miten minä muutun?
Sisimmässäni tiedän, että pärjäämme hienosti, mutta jotenkin en kuitenkaan siihen luota. Nää ajatukset on välillä niin turhauttavia. Toki myöskin jännittää, kun pian on aika lopettaa paniikkihäiriö lääkitys synnytyksen ajaksi. Mietin sitäkin, että kuinka sen kestän ja miten synnytyksen jälkeen voin henkisesti ja tarvitsenko mahdollisesti sen jälkeen lääkityksen takaisin.
Neuvolassa yritin puhua, että monet asiat mietityttäneet, mutta eivät kerinneet kuuntelemaan, kun tekivät vaan niitä mittauksiaan. Terkka löi sit käteen tommosen esitteen ensiperheiden tukityöstä ja sinnehän minä sit soittelin. On siis tämmönen tukipaikka ja heidän tarkoituksenaan on auttaa uuden elämäntilanteen kanssa ja tarjota keskusteluapua koko perheelle. Sinne saavat siis ottaa yhteyttä ihan kaikki ensimäistä lastaan odottavat ja on ilmaista. Ei siis tarkoita, että joudutaan mihinkään erityissyyniin, tätä kun meidän on ollut vaikea ymmärtää. Tulevat meille nyt ekaa kertaa ens viikolla ja sit kuulemma mietitään, että onko heistä meille mitään hyötyä. Mies ei hirveesti innostunut ajatuksesta, mutta suostui kuitenkin kokeilemaan. Mikään pakkohan tuohon ei velvoita ketään ja voidaan lopettaa koska vaan. Tukisuhdetta on myös mahdollista jatkaa, kun lapsi on syntynyt. Mulle oli jotenkin tosi korkea kynnys soittaa sinne, kun mä jotenkin ajattelen helposti, että nyt mä oon epäonnistunut odotuksessa, kun kelailen kaikkia juttuja ja haluan niistä keskustella. Odotuksen kun usein ajatellaan olevan pelkkää positiivista. Mut ehkä toikin ajatus pikku hiljaa helpottaa, kun tajuaa, että kaikille tämä on iso muutos elämässä eikä se oo ihmekään että välillä asiat mietityttää ja pelottaa.
Onko muita jotka olis nyt alkaneet pyöritteleen tämmösiä juttuja/onko teilllä kokemusta tommosista tukijutuista??
Turkoosi meinaatko lopettaa ton cipralexin käytön synnytyksen ajaksi?
Mulla on ollut stressi myös siitä, että ehdinkö ajoissa lopettaa lääkettä (mulla siis citalopram 10mg), kun vauvalle kai saattaa tulla vierotusoireena jotain ohimeneviä, joskin lieviä oireita. Ei millään haluaisi että vauva joutuu mistään kärsimään...Puhu lääkäri tosiaan, että lopetettais siinä viimesen kuukauden aikana, mutta mitä jos syntyykin aiemmin. Voi apuva[&:]
Positiivista mulla on ollut onneksi se, että mieliala on kuitenkin pysynyt suht korkeella ja pirteenä. Päivittäin jaksaa touhuta ja suunnitelle kaikkea. Se nyt vaan on tuo ajatuslinja, mikä jumittaa..Voi voi kun osaisi luottaa asioiden sujuvan omalla painollaan..
Tsemppiä kaikille mammoille täällä ja toivotaan että kevätaurinko toisi mukavia uusia tuulia meille kaikille!!!
