Raskaus ahdistaa ja pelottaa

L

Liinu88

Vieras
On niin inhottavaa ahdistusta välillä että pakko jonnekin avautua...
Vähän taustaa ensin, mulla on 09 ja -11 syntyneet lapset . Lasten syntymien jälkeen todettu pco ja tokan syntymän jälkeen tuli kilpirauhasen vajaatoiminta kuvioihin jonka hoitotasapaino ehkä vasta nyt kohdillaan vuosien jälkeen ...

2013 raskaaksi tulin, mutta se päättyi kuukauden kipuilujen päätteeksi leikkaukseen ja kohdun ulkoinen raskaus oli kyseessä ja toinen munajohdin poistettiin... Ehkäisyä ei olla siis käytetty pahemmin kahdeksaan vuoteen, paitsi nyt enemmän viimeiset kaksi vuotta.

Nyt sitten yksi kuukausi oltiin ilman ehkäisyä ja shokki yllätykseksi testiin pamahti viikko sitten positiivinen tulos.
Ei olla ns. Toivottu raskautta eikä uskottu että raskaaksi tulisinkaan... Nyt on jotenkin ajatukset tosi sekaisin, olen juuri kuntoutumassa hyvin masennuksesta ja saanut elämästä kiinni... Päässyt takaisin työelämään.
Jo näiden kahden lapsen kanssa tuntuu olevan huolta ihan liikaa... Vaikka ollaan miehen kanssa kumpikin avoimin mielin uudesta tulokkaasta, niin mua silti ahdistaa 1 ja 1000 asiaa...
-Mitä jos tämä onkin taas kohdun ulkoinen raskaus? En jaksaisi sitä piinaa enää millään... Uusiutumisriski on vissiin jonkunlainen jos on ollut jo yhden kerran kohdun ulkoinen raskaus.

-miten kilpirauhas asiat, kun sen hoitotasapainon kanssa on ollut muutenkin vähän kahta mieltä lääkärit. Toiset suosittelee lopettamaan lääkityksen kokonaan ja toiset meinaa ettei kannata lopettaa, kun on olemassa riski että arvot menee taas vajaatoiminnalle. Nyt kumminkin kilttinä tyttönä nostin lääkitystä 25mikrogrammaa neuvolan ohjeen mukaan ... Mutta mitä jos syönkin koko lääkettä turhaan ja mikä vaikutus tuollakin on sitten raskauteen??

-Mua vaivaa alavatsakivut mitkä muistuttaa mua edellisestä kohdun ulkoisesta raskaudesta... Äkkiliikkeet vihloo alavatsaa, ja eilen oli toinen puolivatsasta paineluarka... toisaalta toivoisin että ne kivut johtuisi keltarauhasesta... Välillä tuntuu kipu ihan toisessa reidessä ja alaselässä .

- miten mun pää kestää odottaa vappuviikolle varhaisultraa, silloin olisi viikkoja ehkä 7 , niin näkeekö sillon jo varmasti sen jos sikiö onkin kiinnittynyt väärään paikkaan??

Tuntuu ettei tässä raskaudessa osaa olla todellakaan niin huoleton kuin edellisissä... Nyt sitä on vain yhtä huolta täynnä ja kun raskaus on muutenkin yllätys.

Ja nämä oireet vaivaa välillä, kun on sellainen olo ettei kaikki ole ehkä kunnossa tai ihan kuin jotain puuttuisi. En palele kokoaikaa , enkä hikoile , ei väsytä mitenkään erityisen paljon, ei mitään erityisen runsaita valkovuotoja. Kahdessa edellisessä raskaudessa nuo palelut ja väsymykset ym oli tuttuja jo heti alusta asti jo jopa ennen plussaa... nyt vaan vatsakipuja ja rinnat vähän kipeät, eikä oikein muuta :sad001 Eli jonkunlainen oireettomuus myös vaivaa...

Mutta jos jollakin on kokemusta näistä asioista ja tuntemuksista... Yllätysraskaudesta, niin kaikki neuvot ja muut lohdutukset on tervetulleita... en vaan jotenkin edes usko että tämä päättyisi hyvin.
 
Paljon tsemppiä Liinu88! Ei mikään ihme jos raskaus ahdistaa ja mietityttää varsinkin jos ei ollut toivottu. Se voi ahdistaa ja varmasti kaikkia jännittää vaikka olisi toivottukin.

Onneksi saatte varhaisultran niin sen jälkeen ei tarvitse miettiä sitä onko kohdun ulkopuolinen. Kyllä noilla viikoilla jo hyvinkin sen verran pitäisi nähdä että missä raskaus on. Ja jos kovin alkaa kipuilemaan jo ennen sitä varmasti voi saada vaikka päivystysluontoisen ultran. Kannattaakin herkästi pyytää tarkistusta, kun on vähän isompi riski siihen ihan vaikka oman mielenrauhan vuoksi.

Itselläni ei ole kilpirauhasongelmia (ainakaan todettuna), mutta olen saanut käsityksen että arvoa kyllä seurataan pitkin raskautta. Vähän outoa että lääkärit on olleet eri mieltä siitä kannattaako lääkitystä jatkaa jos tasot on nyt tasapainossa. Voisin kuitenkin kuvitella että odottaessa ei kannata ainakaan lopettaa sitä ellei nyt sitten ala lääkkeen takia mennä vinoon.

Ihan ymmärrettävää että sekin huolestuttaa, jos ei ole tuttuja raskausoireita. Samankin ihmisen raskaudet voi kuitenkin olla tosi erilaisia. Oireettomuus ei siis sinällään tarkoita mitään pahaa. Se tunne että kaikki ei ole ihan hyvin voi tulla ihan pelosta. Toisinaan äidin vaisto kyllä kertoo että asiat ei ole hyvin ennen kuin asiaa on tarkistettu, mutta ei kannata luottaa siihen oloon liiaksi.
 
Se vielä että kannattaa puhua neuvolassa näistä kaikista. Myös masennuksesta vaikka siitä alkaa toipua. Raskausneuvolassa seurataan äidin psyykkistäkin vointia ja pyritään tukemaan jos on jotain ongelmia. Raskaus ja vauva-aika voi aiheuttaa masennusta ja varmasti sen aiemmin kokeneille herkemmin. Näin ei aina käy. Itsekin olen ollut nuorempana masentunut, mutta raskaus- ja vauva-aika oli onnellista aikaa. Joka tapauksessa jos pahin käy ja masennus palaa siitä kannattaa puhua. Ja kannattaa ottaa niin keskustelu- kuin käytännön apukin vastaan jos sille tuntuu olevan tarvetta.
 
Hei Liinu88!

Mun tarina on kovin erilainen kuin sun, mutta samaistun ahdistukseen ja pelkoon 110%. Mun raskaus on myös yllätys. Varasin ajan aborttiin, peruin ja menin takaisin, otin ensimmäisen pillerin (mifegyne) ja seuraavan vuorokauden itkin käytännössä putkeen ihan täydessä paniikin ja pakokauhun vallassa. Halusin siis keskeyttää keskeytyksen. Polilta lääkäri ja kätilö sanoivat molemmat samaa, saan jatkaa raskautta normaalisti, keskenmenon riski on suurempi mutta sikiövaurioita ei pitäisi aiheutua. Vasta tästä omasta reaktiostani kun abortista tuli todellista tajusin, että en oikeasti sitä halua. Nyt läsnä on jatkuva pelko siitä, pysyykö pikkuinen kyydissä vai ei. Mifegynen otosta on nyt reilu vuorokausi ja vielä ei mitään muutoksia näy olossa. Toivoa siis on. Olen myös saanut jo vertaistukea henkilöltä jonka tarina on samanlainen kuin mun, hänellä on nykyään terve 1,5v tyttö.

Raskaudessa mua ahdistaa se, että tulen todennäköisesti jäämään täysin yksinhuoltajaksi. Mulla ei ole ennestään lapsia. Ikää 25v ja opiskelut kesken, rahaa ei ole. Mutta nyt elän asenteella päivä kerrallaan ja toivon enemmän kuin mitään muuta, että en menetä vauvaani.

Toivon sullekin kovasti tsemppiä ja jaksamista, sekä onnea matkallenne!
 
Moi!
Kiitos lohduttavista vastauksista :)
edelleen raskaus ahdistaa , mietin joka päivä että tämä on varmasti kohdun ulkoinen... Vasempi munasarja on hellänä, voihan se toki olla se keltarauhanen mikä siellä vihoittelee.
Meidän perhe ja parisuhde on vaan jotenkin niin solmussa, siksi mua ahdistaa tämä raskaus... Ahdistaa että odotan lasta miehelle jota kohtaan en tiedä mitä tunnen, ehkä vaan katkeruutta ja ärsytystä...

Soittelin neuvolaan ja sieltä sain ohjeeksi lisätä thyroxinia (kilpparilääke) 25 mikrogrammaa ja pääsen siihen varhaisultraan nyt ens torstaina . Jännä nähdä onko tuolla vatsassa oikea vauva ja onko se oikeassa paikassa... Mua ihmetyttää kun sellaiset jotkin menkkajomotukset puuttuu... Tai kiitä on vähän.

Yks päivä sattui aika paljon tuohon munasarjaan ja samana päivänä oli hirveä pahoinvointi, väsymys ja päänsärky... se pahin kipu helpotti ja nyt ei ole enää niin väsyttänyt, pientä kuvotusta vaan. Tämä oireiden seilaaminen kans ihmetyttää.

Voin vaan niin samaistua tuohon keskenmeno hommaan , käyttäytyisin varmasti aika samalla tavalla ... Ja sehän siinä on kamalaa että kun se todellisuus ja lopullisuus läjähtää päin pläsiä , niin sitä tippuu ihan pohjille ja tajuaa että mitä mä tässä oon oikeasti tehnyt?! Toivottavasti nyt se pilleri ei ole saanut mitään aikaiseksi... Mikäs on nyt tilanne?
 
ilsku sanoi:
Hei Liinu88!

Mun tarina on kovin erilainen kuin sun, mutta samaistun ahdistukseen ja pelkoon 110%. Mun raskaus on myös yllätys. Varasin ajan aborttiin, peruin ja menin takaisin, otin ensimmäisen pillerin (mifegyne) ja seuraavan vuorokauden itkin käytännössä putkeen ihan täydessä paniikin ja pakokauhun vallassa. Halusin siis keskeyttää keskeytyksen. Polilta lääkäri ja kätilö sanoivat molemmat samaa, saan jatkaa raskautta normaalisti, keskenmenon riski on suurempi mutta sikiövaurioita ei pitäisi aiheutua. Vasta tästä omasta reaktiostani kun abortista tuli todellista tajusin, että en oikeasti sitä halua. Nyt läsnä on jatkuva pelko siitä, pysyykö pikkuinen kyydissä vai ei. Mifegynen otosta on nyt reilu vuorokausi ja vielä ei mitään muutoksia näy olossa. Toivoa siis on. Olen myös saanut jo vertaistukea henkilöltä jonka tarina on samanlainen kuin mun, hänellä on nykyään terve 1,5v tyttö.

Raskaudessa mua ahdistaa se, että tulen todennäköisesti jäämään täysin yksinhuoltajaksi. Mulla ei ole ennestään lapsia. Ikää 25v ja opiskelut kesken, rahaa ei ole. Mutta nyt elän asenteella päivä kerrallaan ja toivon enemmän kuin mitään muuta, että en menetä vauvaani.

Toivon sullekin kovasti tsemppiä ja jaksamista, sekä onnea matkallenne!
Click to expand...
Tsemppiä! Rohkaisen ottamaan herkästi yhteyden vaikkapa neuvolan kautta perhetyöhön tulevaisuuttasi ajatellen, siinä ei ole mitään noloa tai hävettävää, yksin ei tarvitse olla ja pärjätä! Suomessa halutaan tukea lapsiperheitä ja halutaan, että tänne syntyy lisää veronmaksajia. Tiedän monia, jotka ovat päättäneet saada lapsen yksin, mutta käyttäneet luovuttajan siementä. He ovat saanet apua lähipiirin lisäksi myös sosiaalitoimesta. Taloudellisesti tulet saamaan myös tukea. Toivon tällä viestillä vähentäväni stressiä ja painolastia sinulta! Voimia!
Niin ja opiskeluthan ei katoa mihinkään! Niitä voit jatkaa, kun pystyt ja haluat!
 
Takaisin
Top