Raskaudesta kertominen

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Oletko jo kertonut raskaudesta esim. ystäville tai sukulaisille? Kerroitko jollain hauskalla tavalla? 😊
 
Kerrottiin mun pojalle 2,5 viikkoa sitten keittiön pöydän ääressä kahveilla ja näytettiin ekaa ultrakuvaa :) Oli iloisen oloinen, että hänestä tulee isoveli.

Anopille ja appiukolle kerroimme itsenäisyyspäivänä kun olimme siellä kylässä ja oli jo parempi ultrakuva matkassa ja annettiin se samalla lahjaksi :)
 
Kahelle kaverille, joilla on myös lapsia, kerroin jo epäilystä ja sitten heti positiivisesta testistä. Pomolle piti kertoa tänään kun oireet kävi niin voimakkaaks et piti ottaa sairasvapaata. Sukulaisille ja esikoiselle haluttais kertoa vasta nt ultran jälkeen.
 
Vaikka ensin ajateltiin, että kerrotaan sekä mun että puolison vanhemmille ja sisaruksille vasta nt-ultran jälkeen, niin päädyttiin nyt sitten kuitenkin kertomaan tässä joulun aikoihin. Helpotti olemista, kun ei tarvinnut selitellä mun väsymystä ja ajoittaista pahoinvointia sen enempää, ollaan nimittäin tässä oltu sukuloimassa ja päiväkausia tiiviisti yhdessä. Yhdelle hyvälle ystävälle olen kertonut myös.

Sitten tosiaan sen nt-ultran jälkeen kerrotaan vähitellen laajemmin kavereille ja muille sukulaisille (toki sen mukaan jos ultrassa kaikki hyvin).
 
Muokattu viimeksi:
Me kerrottiin jo tosi varhain omille vanhemmille ja läheisimmille ystäville, varhaisultran jälkeen jo töissäkin, kun on tiivis porukka. Ajateltiin molemmat, että voidaan saada näin läheisiltä tukea jo alkumatkan jännitykseenkin, eikä tarvitse salailla oloja. On ollut tosi kiva, kun voi jakaa fiiliksiä avoimesti, ja läheisistä monilla jo omia lapsia, niin päässyt juttelemaan kokemuksista ym.
 
Kerrottiin perheelle ja läheisille ystäville nt-ultran jälkeen. Mietityttää milloin kertoisin töissä, sillä raskaus alkaa olla jo nyt 14+1 melko näkyvä. Odottanen NIPT testin tulosta ja pysyttelen etätöissä mahdollisuuksien mukaan siihen saakka. 😅
 
Eilen meni tieto sukulaisille kun oireet äity taas niin pahaks et piti peruu viikonloppusuunnitelmat perheen kanssa. Esikoiselle tieto sit nt: n jälkeen jos kaikki menee siellä hyvin.
 
Takaisin
Top