Raskaudesta kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Lilies
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Lilies

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Toukokuiset 2024
Toukokuiset 2026
Ootteko jo kertonut raskaudesta jollekin? Miten ja milloin aiotte kertoa?

Paras ystävä sai kuvan heti ensimmäisestä positiivisesta testistä. Hän on myös puolisonsa kanssa hoidoissa ja ollaan yhdessä jännitetty molempien tuloksia.

Mun vanhemmille ja veljelle kerrottiin viikonloppuna mökillä, kun oltiin juhlimassa muinaistulien yötä. Esikoisella oli "Big sister" -paita päällä ja sitten vaan odotettiin, että joku huomaa 😁

Laajemmin kerrotaan sitten nt-ultran jälkeen lähettämällä kuva esikoisesta paita päällä muille sukulaisille ja ystäville.
 
Minä kerroin heti plussasta sellaisille ystäville, joille kertoisin myös keskenmenosta. En pysty pitämään kaikkia tunteita omana tietonani useita kuukausia. NT-ultran ja nipt-tulosten (päästään niptiin aiemman kromosomihäiriön vuoksi) jälkeen kerrotaan sit perheille ja muille kavereille. Muut huomaa sit joskus ku maha on kasvanut…

Huomaan, että en hirveästi välitä, saako joku tietää heti alussa vai ei. Kerron nyt huomattavasti avoimemmin asiasta kuin vaikkapa ekassa raskaudessa. Eipä oo vaikuttanut menestysten aiheuttamaan traumaan mitenkään et onko salaillut vai ei 🥲 Henkisesti melkein helpompi, kun sanoo ääneen, jos jotain käy.
 
Paljastin kahelle ystävälle joille oon kertonu siiroistakin avoimesti. Ei ollu tarkotus ihan viel kertoa mutta kun kysyivät niin tuli myönnettyä :D Muille kerrotaan varmaan sitten kun itsellä varma olo jatkumisesta. Ei oo siis toisaalta mikään salailu olo, mutta ehkä semmonen olo ettei jaksa kyselyitä tai jaksa jakaa menetystä sit reaaliajassa monen kanssa, vaikka edellisestä keskenmenosta kyllä kaikki oleelliset läheiset tietääkin. että ehkä jos tulee puheeksi jonkun kanssa niin kerron. Vanhemmille varmaan nt ultran jälkeen
 
Meillä oli keväällä kkm, oli jo viiko 12 kun vuoro alkoi. Siitä ehdittiin kertoa miehen perheelle. Minua kadutti kertominen, joten tästä nykyisestä ei hiiskuta ennen niptiä. Parille ystävälle kerroin myöhemmin että oli keskenmeno. Kerrotaan varmaan sitten kun alkaa olla varmat viikot suht yhtaikaisesti "kaikille". Pelotta vaan niin kuinka tämän kanssa nyt käy. Esikoisen odotuksestakin kerrottiin vasta kun oli ns. pakko.
 
Kerroin heti miehen jälkeen yhdelle siskolle ja muutamalle hyvälle ystävälle ja vähän useammalle jo 20v samaa matkaa kulkeneelle ystävälle hetken päästä, kun kyselivät edellisen km tunnelmia, kun nöhtiin. Mutta nyt varmaan odotellaan varhaisultra ennen kuin sit kerrotaan perheille laajemmin eli niille muille, ketkä olisi sit tukena, jos jotain käy.
 
Me kerrotaan lähimmille perheenjäsenille ja ehkä muutamalle lähimmälle ystävälle varmaan vasta nt-ultran jälkeen, jos nyt ei asia aiemmin jostain syystä paljastu. Muille sitten kunnolla vasta rakenneultran jälkeen. Tietty heti plussan jälkeen olis jo tehnyt mieli asiaa hehkuttaa, mutta pitää vielä yrittää malttaa hetki. ☺️🫣 Tietyllä tapaa kiva vasta tuolla nt-ultran jälkeen asiasta kertoa, kun keskenmenon riski alkaa olla selvästi pienempi ja jos ultrassa olis kaikki hyvin, niin vois ees vähän varmemmin mielin asiasta puhua. Mulla on vaan ens viikonloppuna kaveriporukan mökkireissu tulossa, niin saa nähdä millaiset epäilyt sieltä tulee, kun en alkoholiin koske. 😂
 
Parille läheisimmälle ystävälle ollaan kerrottu. Muut saavat tietää vasta myöhemmin kun ollaan enempi ns. turvallisilla vesillä. Oletettavasti oma isä ja äiti seuraavana listalla, kunhan ensin ultrassa kaikki ok ja sydämen syke löytyy 🥰
 
Siskolle oon kertonut varmasta olosta. Miehellekin kyllä kerroin, mutta ennemmin hän uskoo testiä, joka kieltättä oli negatiivinen/roskishaamu 😁
 
Ollaan puolison kanssa oltu hoitopolulla jo pari vuotta niin oon yrittänyt avoimesti puhua läheisille astiasta.

Ja nyt kun (taas) sai positiivisen tuloksen nii osalle tulee kerrottua.

Vanhemmille kerrotaan vasta myöhemmin. Mietin onko liian myöhäistä isänpäivänä tehdä joku kiva kortti tuleville vaareille 🤔🤭
 
Mä oon tosi avoin luonteeltani, niin en edes yritä pitää salaisuutena 🤭 meidän vanhemmille kerrottiin viime viikonloppuna kans esikoisen isosiskopaidalla. Mummuloihin on paljon matkaa niin oli ihana kertoa kasvotusten. Myös meidän sisarukset ja suuri joukko mun ystäviä tietää jo🤭 ensimmäisen kkm kohdalla huomasin, että avoimuus sopii mulle. Mulle on helpompaa jakaa ensin ilo ja sitten suru kuin pelkkä suru. Ja ainahan kaikki voi mennä hyvinkin 🙏
 
Onko täällä muita joilla on jo vanhempia lapsia? Minulla on kohta 12-vuotias ja mietityttää että saankohan piiloteltua raskautta sinne 12 viikkoon asti. En kuitenkaan haluaisi kertoa liian aikaisin jotta vältyttäisiin mahdollisen oman pettymyksen lisäksi tyttären pettymykseltä mikäli menisikin kesken.
 
Täällä myös kaksi isompaa lasta ennestään. Yritetään pitää salassa sinne rv 12 jopa pidemmälle, koska tiedän että olis extra rankkaa kannatella heidän surua oman surun kanssa. Ja myös se että noi hölösyyt kertois heti kaikille, eikä haluta sitä. 😁
 
Onko täällä muita joilla on jo vanhempia lapsia? Minulla on kohta 12-vuotias ja mietityttää että saankohan piiloteltua raskautta sinne 12 viikkoon asti. En kuitenkaan haluaisi kertoa liian aikaisin jotta vältyttäisiin mahdollisen oman pettymyksen lisäksi tyttären pettymykseltä mikäli menisikin kesken.
Meidän esikoinen täyttää 17 ihan just 😅 ja sama ongelma ollut monesti, se alun turvotus kun alkaa kunnolla niin saa alkaa pitämään väljiä vaatteita sinne nt-ultraan asti 😅🙈
 
Meidän esikoinen täyttää 17 ihan just 😅 ja sama ongelma ollut monesti, se alun turvotus kun alkaa kunnolla niin saa alkaa pitämään väljiä vaatteita sinne nt-ultraan asti 😅🙈
Huh, joo. Musta tuntuu että turvottaa jo nyt 😬 onneksi helteet on ohi niin pääsee villapaidan alle piiloon
 
Meillä on kaksi kouluikäistä ja keväällä kun olin raskaana, ei kerrottu asiasta ennen kuin tuli keskenmeno rv 10+2. Mietittiin kertomista monta kertaa, kun itse oltiin toki aika suruissamme siinä kohden. Se tuli sitten luontevasti kerran, kun kuopus kysyi, että voisiko meille tulla vielä vauva. Kerrottiin, että oli tulossa, mutta kasvu jäi kesken eikä koskaan tullutkaan meille saakka. Koin ne keskustelut tosi tärkeinä silloin. Nyt ei olla puhuttu vielä milloin kerrotaan, jos tämän pienen pippurin matka kantaa. Varmaan heillä on nyt jo käsitys siitä, että kaikki vauvat ei tule syliin saakka ja kertoessa voi tästä tulla kyllä kysymyksiä.
 
Huh, joo. Musta tuntuu että turvottaa jo nyt 😬 onneksi helteet on ohi niin pääsee villapaidan alle piiloon
Samaa sanoin eilen miehelle että onneks alkaa sopivasti syksy ja viileät niin saa pukea huppareita päälle 😅🙈
 
Onko täällä muita joilla on jo vanhempia lapsia? Minulla on kohta 12-vuotias ja mietityttää että saankohan piiloteltua raskautta sinne 12 viikkoon asti. En kuitenkaan haluaisi kertoa liian aikaisin jotta vältyttäisiin mahdollisen oman pettymyksen lisäksi tyttären pettymykseltä mikäli menisikin kesken.
Täälä 8v esikoinen.. jotenkin on pakko pitää piilossa kun hän on nii kova puhuu et huutelee kyllä kaikille 😂
 
Takaisin
Top