Raskaudesta kertominen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Reez
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Me kerrottiin eilen miehen vanhemmille, oli kyllä tosi jännää!! Ne oli ihan onnensa kukkuloilla kun eka lapsenlapsi tulossa :)
Loppuviikosta kerrotaan sitten mun vanhemmille ja sisaruksille.
 
Me kerrottiin jo plussausviikolla molempien vanhemmille ja sisaruksille sekä lähimmille ystäville. Mä ajattelin asian niin et jos tulee keskenmeno niin silloin tarvii tukea ja jos ei tule niin jaettu ilo on moninkertainen ilo. Ei ole kyllä kertominen kaduttanut, on ihanaa kun läheiset on alusta asti menossa mukana. <3
 
Minäkin haluan kertoa aika alussa lähimmäisille koska juuri keskustelutukea haluan jos menee kesken. Ja sitten on paljon helpompaa kun voi läheisten kanssa jutella raskaudesta avoimesti.
 
Me ei olla vielä kerrottu kenellekään (rv 7+0 tänään). Yhdelle ystävälle tulee varmaan parin viikon sisällä kerrottua, muut saavat odottaa np-ultraan saakka, tai ainakin suunnilleen. Jotenkin silti kertomisen kanssa se asenne, että sama se kuka tietää, ei se lopputulosta takaa suuntaan tai toiseen.
 
Tänään sitten soitin siskolle ja kerroin. Olipa kiva vaihtaa kokemuksia, kun sillä 2v lapsi, joten melko tuoreessa muistissa silläkin asiat oli. Ja nyt voin sitten enemmän vouhkata siskolle, niin miehen ei tarvitse koko ajan kuunnella. Se siis on ihan innoissaan, mutta se on vähän sellainen, että tällaiset isot asiat ehkä vaatii sillä vähän kypsyttelyä / totuttelua. Eli jos painan päälle suurella määrälla asiaa, se saattaa vähän ahdistua.
 
Minä kerroin heti kahdelle hyvälle ystävälle, kun heidän kanssa muutenkin piinaillut :p vanhemmillekin kerrotaan varmasti aika pian. Viimeksi kerrottiin kaikille vasta np-ultran jälkeen ja läheisimmät oli vähän ihmeissään miksi salattu niin pitkään:oops:
 
Mä kerroin heti plussattuani kolmelle parhaalla ystävälle. Omalle äidille ja siskolle kerron ehkä jo ennen nt-ultraa, mut muuten sit sen jälkeen. :)
 
Ei olla tosiaan pahemmin puhuttu. Kirjoitinkin miksi ni tuonne yleistä höpinää kohtaan. :)

Oma äitini sai toki ekana tietää, ku piti ultraan lähtee ja tyttö meni sinne hoitoon. Oli todella iloinen meidän puolesta.

Miehen porukoille kerroimme tänään, kun saimme varmistuksen siitä, et kaikki kunnossa. Pyysimme miehen äidin kahville ja annoimme tytön näyttää ultra kuvan mummolle. :hilarious: mummon piti istua ihan alas et tajusi mistä on kyse. :joyful: onnellinen se tietysti oli. Miehen vanhemmille tää on jo sit kuudes lapsenlapsi, mutta äidilleni toinen.

Ajattelimme ensin, et kerromme vasta sen niskapuimu ultran jälkeen, mutta mun olot oli niin kamalat ettei niitä pystyny salaamaan. :wtf:
 
Mulla on aika paljon hyviä ystäviä ja oon monien kanssa ehtinyt ajan mittaan puhua lapsettomuusasiasta, koska huoli on kestänyt yli kaks vuotta. Sen takia joku aina sit joskus varmasti kysyy, että miten hoidot etenee. Oon kovasti pohtinut, että mitä sitten sanon. Valehtelenko, että hyvin menee vai sanonko, etten aloittanutkaan ivf:ää? Oon tosi huono valehtelija. Ehkä kerron sitten sitä mukaa, kun kysyvät.

Mies on nyt pitkällä työreissulla. Hyvä, kun keksin tulla tänne jaarittelemaan. Äidille ja siskolle kerroin. Äiti halus sanoa siskoilleen eilen. Se oli niin hirveen iloinen. Ainakin mulla on sit ihmisiä, joiden kanssa surra, jos menee kesken.

Töissä en ajatellut sanoa kevään aikana, ellei ole pakko jostain syystä jollekin kertoa.
 
Täällä meinattii lähimmäisille kertoa aprillipäivänä (7+0), katsotaan kuka uskoo ja kuka ei. Ja tää kertomistyyli sopii meille tosi hyvin. Tosin mummo on ainut jolle käydään kertoo jo perjantaina, koska on jo vanha ja haluan et se saa tietää ensimmäisenä. Anopille tää on ensimmäinen lapsenlapsi, joten se hyppii innoissaa ja jo kauhulla ootan sen hössötystä, mun äidille on jo 5 lapsenlapsi nii sille tää on jo tuttua. Hiukka tietty pelottaa kertoa jo näin aikasin, jos kaikki ei meekkään hyvin, mut onpahan sit tukea ympärillä.
 
Me ollaan tässä pähkäilty, että millon kerrotaan lapsille. Päätettiin, että kun saadaan neuvolassa sydänäänet kuulumaan, niin kerrotaan sitten. :) Varhaisultrassakin oli kaikki hyvin, mutta kummittelee se keltarauhashormonin puutos...
 
Voi kun tekis mieli kertoa molempien vanhemmille mutta haluisin oottaa ainakin viikon parin ja keksiä jonku kivan tavan kertoa :shy:
 
Heti samana päivänä ku plussasin niin mentiin mun vanhemmille ja kerroin äitilleni. Hän oli ekan keskenmenon aikaan tukena sairaalassa. Ja toisenki keskeytyksen kohdalla myös oli niin tukena. Ja se ois muutenki varmasti arvannu ihan parissa viikossa :cat: miehen vanhemmille ja sisaruksille kerrotaan varmaankin sen nt-ultran jälkeen. Muuten aion olla suu supussa ja ihmiset saa sit hoksata ite ku paisun :grin
 
Km 30.10 vko:9...Ei uskalla kyllä kellekkään kertoo vielä. Viimeksi hölmö hölötin muutamalle työkaverillekkin, kiva oli sitten kaikille ilmoitella kun oli itelläkin itku kurkussa...kolmatta odotan...ajattelin kertoo aikaisintaan vko:13
 
Oon kertomisen kanssa niin kahden vaiheilla. Meillä takana se kohtukuolema marraskuussa, niin toisaalta haluis kertoa kaikille heti, jotta ymmärtäisivät surun jos sellainen kohdalle tulee. Toisaalta taas haluaisin piilotella asiaa mahdollisimman pitkään, jotta kaikki ei koko ajan kyselis vointia jne.

Enkelin synnytyksen hoitaneelle kätilölle kerroin heti plussauspäivänä, kun jollekin tartti saada asia oksennettua heti kättelyssä. Muuten ei tiedä kukaan, paitsi toki mies. Anopille kertomista pelkään, kun se on sellanen hössöttäjä ja laukoo kaiken mitä ajattelee, ajattelematta mitä sanoo. Niin monta kertaa oon sen sanoista mieleni pahoittanut kahdessa edellisessä raskaudessa. Hmm
 
Melkein sen tietää, ketkä osaa suhtautua fiksusti. Vaikka omalle äitille olikin pakko kertoa heti, niin kyllä se alko heti hössäämään... Eilenkin tehtiin muuttoa, niin se heti totes, että: "Älä sä nyt sitä laatikkoa nosta." Voi herranjestas! Saa nähdä, kuinka iso virhe oli... No, virheistä oppii!
 
Täälläkin yksi keskenmeno takana, siitä oppineena tiedän nyt kenelle tästä uudesta raskaudesta voi kertoa ja kenelle ei.. Omille vanhemmille ja kahdelle läheisimmälle ystävälle olen nyt kertonut, juuri niille ihmisille joilta sain tukea myös keskenmenon aikaan. Muille kerrotaan sitten joskus jos tämä pikkutyyppi pysyy kyydillä :)
 
Me pähkäillään miehen kanssa milloin kertoa. Parhaalle ystävälleni kerroin heti, sillä sellaiset välit meillä vaan on. Toiselle kerrotaan kaikki sensuroimatta mitään. Meidän äideille varmaan halutaan kertoa eka, sit miehen isälle ja miehen veljen perheelle. Mun isä sai tietää esikoisestakin vasta joskus rakenneultran jälkeen vaikka olihan jo raskauden sitä ennenkin arvannut. Meidän välit on vähän sellaiset, ettei asioista oikeen puhuta vaan ne sitten huomataan toisen käytöksestä. Esim hän ei ole vieläkään kertonut naisystävästään vaikka on mukana juhlissa ja ihan selkeesti seurustelevat :grin Isän kanssa en osaisi jutella ollenkaan keskenmenosta, kohtukuolemasta tai mistään sellaisesta. Sen takia on meille kummallekkin hyvä olla siitä juttelematta.

Lähipiirin ulkopuolisille ajateltiin kertoa joko ekan ultran jälkeen tai silleen miten tulee luontevasti. Jos alan yhtäkkiä oksentaa, niin ei me oikeen voida siinä olla silleen ''joo, mä oon vähän oksennustaudissa, mutta tää ei sitten tartu...'' :p Ja sellainen salaamalla salaaminen on vähän inhottavaa, että mielummin ollaan rehellisiä kävi miten kävi.

Meillä myös muutto just tulossa nyt kuun vaihteessa, niin sit joutuu ehkä kertomaan osalle, että miksi en auta kantamaan painavaa kirjahyllyä tms.
 
Minun puoleltani parhaat ystäväni, äiti ja sisar tietävät jo. Miehen perheelle kerrotaan varmaan samalla kun lapsillekin eli varhaisultran jälkeen, kun on varmistuttu että tämä raskaus on alkanut normaalisti. Töissä yritän pitää raskauden salassa mahdollisimman pitkään ja täällä toistaiseksi vain lähin työkaverini tietää asiasta.
 
Huuh... en edes kehtaa kertoa mun miehelle enää, että ketkä kaikki mun lähimmät jo tietää... Toisaalta ne on mun rakkaimmat ihmiset, siskot ja tädit, ja ollaan nyt koko ajan oltu paljon tekemisissä, kun mummo kuoli ja on ollut surua ja järjestelyjä.

Työporukalla on tulossa kuukauden sisään neljät eri illanvietot. Oon kaikkiin ilmottautunut, enkä voi perua oikein enää. Mietin vaan, että miks en juo, kun en voi olla autolla tms. Nimittäin oon yleensä pilkkuun asti, enkä koskaan kuivin suin!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top