Raskaudesta kertominen

Me ei olla vielä kerrottu miehen kanssa muualle kuin neuvolaan, ja minä kerroin yhdelle työkaverille. Työkaverille kerroin siksi, kun mietin ekan neuvola-ajan varaamista ja pohdin että onko ne nyt meillä takaisin tehtäviä tunteja vai ei. Osa musta haluaisi kertoa jo ainakin perheille, mutta toisaalta haluaisin ensin jotain varmistusta, että ei ole tuulimuna ainakaan. Nyt rv 7+0 ja ekaa ultraa saa kyllä vielä oottaa ainakin kolme-neljä viikkoa. Tuntuisi vaan niin liian hyvältä ollakseen totta, että meille tosiaankin on tulossa vauva! Sen takia otan hiukan varovaisesti ennen kuin on ekassa ultrassa varmennettu. :)
 
Olen kertonut parhaalle ystävälleni ja hänen miehelleen, koska oli tarve, että jollekin on kerrottava tästä ilouutisesta heti. Vanhemmillemme kerromme ensimmäisen neuvolakäynnin jälkeen. Eilen oli kyllä kieltämättä vaikea olla hiljaa, kun olin ystäväni luona käymässä ja hän alkoi puhua että "luitko sen tilapäivitykstä facebookista? Niille on vissiin tulossa vauva! Siinä luki jottain että alkusyksystä!" :) miten helppo tuohon ois ollu tokasta että "ja meille tulee loppusyksystä<3" :D tyydyin sitte hehkuttelemaan ja ihastelemaan tuota uutista:) samoin työkaverini on myös raskaana, l.a hänellä elokuun lopulla. Vaikia pitää suu kiinni kun hän pohtii ja miettii asioita:)
 
mikä olis paras tapa kertoa muille? Ei olla kerrottu kellekkään eikä varmaan kerrotakkaan ennekuin on 3kk ohitettu.. jos tietysti pystytään olemaan hiljaa! :D
 
Me ollaan kuvattu reaktioita kun ollaan kerrottu miehen isälle, mun äidille sekä siskolle (muut ei vielä tiedä). Siis tietty niin, et ne ei huomaa kun kuvataan. Mietittiin, että niitä olisi sitten hauska näyttää siellä nimiäisissä, kun niiden ohjelma on aika vapaamuotoinen. Muidenkin reaktioita vois vielä kuvata sitä varten :).

Miehen isälle ja mun äidille "vaan kerrottiin". Siskolle olin tehnyt kortin,johon kirjoitin "Arvaa mitä, me tehtiin sitä. Ja mikä on tulos, se tulee lokakuussa ulos".

Muille ajattelin kertoa niinkin perinteisesti kun ekaa ultrakuvaa näyttämällä, sitte kun sen joskus saa... Ei millään jaksaisi odottaa!
 
Aion odottaa siihen asti kun poikaystävä palaa reissusta eli 18.4. Siihen on vielä pitkä aika siis. Ja sitten ajattelin että ensin mentäisiin ainakin yhdessä ultraan ja sitten asia tuntuu hänestäkin varmasti todellisemmalta kertoa muille. Voi olla että raskaus alkaa jo näkyä siinä vaiheessa muutenkin ja ihmiset jo kyselee. Nyt tietty äitini ja isäni tietävät jo ja muutama läheinen ystävä. Kun olen yksin kotona niin jo ihan turvallisuuden takia on hyvä olla joku jolle soittaa jos tulee hätä.
 
Mä en edes nyt tiedä kuinka pitkällä olen, mutta halusin kertoa vanhemmilleni, näin myös mies kertoi äidilleen. Oon oman äitini kanssa lähes päivittäin yhteyksissä ja hän lukeutuu oikeastaan myn parhaisiin ystäviin, tuntui hullulta olla kertomatta. Toisaalta halusin myös että mulla on EDES joku jonka kanssa puhua. Raskaus on mun eka. Parhaalle ystävälle kerroin myös. En halua olla vaan foorumien varassa, vaikka nää hyviä onkin... :)

Neuvolaankaan en kuulemma pääse ennen kuin oon käynyt ultrassa. Jonne en oo saanu ees aikaa vielä. Että en mää tässä nyt halua yksin olla.
 
Kerroin muutamalle työkaverille tänään raskaudestani. He ottivat asian mielestäni hyvin. Kyselivät vointia. Kukaan ei onneksi alkanut holhoamaan. ;) Ja miksipä olisivat alkaneetkaan? Vähän niin kuin olisi kivi vierähtänyt sydämeltä, kun sai kerrottua. Mietin, että vaikka km tulisi tjv. Niin sitten kertoisin heille siitäkin, ei sen kummempaa..
 
Musta tuntuu nyt niin hankalalta se ihmisille kertominen vaikka kaikki kuitenkin tietävät että suunnitellaan toisen hankintaa! Jotenkin vaan ahdistaa että kaikki alkaa sitten arvostelemaan että miten sä muka kuvittelet pärjääväs ja blabla... Äh, tuskinpa, kaikki on varmasti vain onnellisia mutta SILTI, mua ei yhtään huvittais kertoa, mietin vaan et ainut kuka olis aidosti onnellinen on mun isä kun se on sellainen höhlä eikä mieti liikoja. Oonko ihan pöllö, kellään muulla tuskin on samanlaista fiilistä? :D
 
Olen kertonut kolmelle ystävälle. Äidille soitin heti kun testi näytti positiivista. Olen aina pystynyt puhumaan kaikista iloista ja huolista äitini kanssa ja se tuntui jotenkin luontevalta. Minusta on ihanaa jakaa tämä asia muiden kanssa enkä näe mitään syytä salailuun. Jos jotain ongelmia tulee, kerron myös niistä ja onpahan sitten hyvä tukiverkosto. :)
 
Me aiomme kertoa vanhemmillemme nyt tulevana viikonloppuna. Jännittääääää!! :dance018
(Vaikka tiedän että se on kaikille iloinen ja toivottu uutinen)
 
Mä haluisin jo kertoa perheille, mutta mies haluaa odottaa siihen asti, että on ekassa ultra käyty ensin... Luulen, että syy tähän mielipide-eroon on se, että minä tietenkin naisena mieluusti jakaisin kaikista tuntemuksista ja ajatuksista kokemuksia mieluusti läheisten naisten kanssa, miehellä on tässä vaiheessa varmasti vielä ihan erilaisia ajatuksia raskaudesta. Itse ajattelen myös niin, että ne lähimmät ihmiset eli molempien perheet on myös tukena sitten, jos sattuisikin olemaan tuulimuna tai menemään kesken. Toisaalta kurja sekin olisi vain kaksin kantaa, jos kellekään ei ole ennen sitä kerrottu...

Musta kyllä tuntuu, että moni jo arvailee, kun on joutunut ottamaan pihviä kypsänä ja ollut autolla liikenteessä tyttöjenillassa ja möläytinpä harrastukseeni liittyen jo etten ensi talvena tule varmasti ottamaan itselleni koulutusryhmää... Tai sitten tämä on vain mun omaa paranoiaa siitä, että kaikki varmasti jo arvaavat... :wink
 
Meilla ei tieda kuin mina ja mies. Aitini on taalla mutta en hanelle kylla kerro ennen kuin on se 12 viikkoa taynna (viime vuonna meni kesken viikolla 11+ ja siita aitini jaksoi kertoa kaikille vaikka onnistu pitamaan raskautumiseni salassa)
Talla kertaa en anna hanelle sellaista mahdollisuutta. Se tuntui NIIN pahalle!
Eilen vierailimme talossa jossa mieheni on vuokralla ja vanha emanta (n.70v.) sanoi etta odotan ja toiset arvuutteli olenko vaiko eiko. Olivat puhuneet keskenaan asiasta ja mieheni sen kuuli (muslimeille kun naisen raskaus jne. on ns.naisten juttuja). En tieda mista himputista han sen naki kun olen viime vuodesta laihtunut mutta edellisvuoden vaatteita kaytan jotka siis isoja ja ei todellakaan nahkan myotaisia. Niin kuin mieheni totesi: Ne vaan vaistoaa sen jotenkin.
Ja olen siis nyt 7+6
 
Meillä tietää nytten mun vanhemmat ja miehen äiti. Viime viikonloppuna kerrottiin mun vanhemmille, kun oli sopiva juhlallinen hetki muutenkin, isäpuoli täytti 60-vuotta, niin siinä ottivat äiti, päivänsankari ja mun mies konjakit ja siinä sitten mies sanoi. :) Mulle ei edes tarjottu, kun en oo koskaan konjakista tykännyt, ei tarvinnnut siinä selittää. :D Anopille soittelin sitten tiistaina iloisia uutisia, hänen omien huolien tilalle. Meni hetkeksi sanattomaksi ja mietti alkaako itkemään ilosta vai hyppimään. :grin Ovat kaikki odottaneet tuota uutista viime vuoden km jälkeen.

Mun mummo odottaa ihan mahdottomasti, että meille tulisi jo vauva. Enoni sai syyskuussa ja tätini sai pari viikkoa sitten (oli tuo pieni ihan mahdottoman pieni) tytöt molemmat. Mummo kyseli eilen sitten minulta, että ollaanko jo yritetty uudestaan, vastailin sitten, että on tuota yritetty, mutta kroppa vieläkin ihan sekaisin siitä km, että ei oo oikein onnistunut ja pitäisi soitella, että josko pääsis lääkärille siitä syystä. Meni läpi, mutta ei varmaan enää kauaa. :grin
Nyt jo 10+6, ensi viikolla keskiviikkona np-ultra. :) Vähän meinaa jännittää, että onko siellä ketään, kun kaikki oireet on ollu jo 3:tta viikkoa poissa rintojen arkuutta lukuunottamatta. :)
 
Me kerrottiin molempien vanhemmille viikonloppuna :)
On jotenkin huojentavaa, kun nyt ne tietää, eikä tarvitse enää yrittääkään pitää salassa.

Sattuipa hauskasti, kun äitini tuli meille ja toi minulle kukkia naistenpäivän kunniaksi ja ojentaessaan ne toivotti hyvää äitienpäivää! :grin:grin Olin ihan että eeeh, what?! Ei oltu siis vielä sanottu mitään, mutta kyllä kirposi naurut, kun sitten siihen perään kerrottiin uutinen :grin

Isäni alkoi itkeä liikutuksesta, ja soitti heti tänään aamulla ja sanoi nähneensä jo untakin ensimmäisestä lapsenlapsestaan :) Anoppi ja appiukko olivat selvästi iloisia myös, eivätkä voineet lakata hymyilemästä. Heillä on kyllä ennestäänkin lapsenlapsia. Mutta ihanaa, että kaikki ottivat uutisen hyvin ja oli selvästi toivottu ja odotettu uutinen kaikille :Heartred :)
 
Kerroin äidille ja parille ystävälle heti kun plussasin, kun tiesivät vauvahaaveista. :) Sittemmin ollaan pikkuhiljaa kerrottu muille perheenjäsenille (siskoille,veljille ja miehen vanhemmille ). Eka lapsenlapsi tulossa kummankin perheeseen niin vastaanotto on kyllä ollut hyvä ;) Töissä sanoin pomolle aika vasta,kun alkoi kyselemään että missä vaiheessa haluan syksyllä pitää lomaa niin aattelin että on hyvä aika kertoa :D. Aika aikaistahan se on jo kertoa, mutta jotenkin on ollut pakko saada sanoa läheisimmille ihmisille, niin on kenen kanssa jutella asiasta. Eilen oli eka neuvola ja kuunneltiin sydänääniä, kauan sai hakea mutta onneksi saatiin kuulumaan edes vähän aikaa, niin vähä alkaa konkretisoitumaan tämä asia, maanantaina sitten eka ultra ! :) (Tähän asti kun olen ollut vähän jännityksessä että onko siellä ketään.. :D )
 
Meillä tietää iso osa ystävistä, kavereista ja oma äitini tietää. Ensin arastelin asian kertomista, mutta mies ei voinut pitää onneaan sisällään ja on kertonut avoimesti kaikille. Siitä rohkaistuneena kerroin parille ystävälle ja äidilleni, sekä työnantajalleni koska kärsin pahoinvoinnista työpaikalla.

Toisaalta mietin että eihän se lapsi kertomalla kesken mene. Onhan se kurjaa jos vauvaa ei tulisikaan, ja niin moni tietäisi siitä, mutta toisaalta elämä on ja onhan pareja joiden vauva on menehtynyt just ennen syntymää. Silloin ystävistä on suuri apu ja tuki. Miksi ihmisille pitäisi arastella kertomista, asia on henk.kohtainen mutta kaikki tietävät asiaan liittyvät riskit ja tosiystävät toivoo aina ystävälleen parasta.

Raskauden kertominen on myös avannut silmiä monella tavalla. On paljastunut ketkä on todellisia ystäviä. Kaikki eivät välttämättä ole asiasta iloisia, ja jopa saatetaan arvostella miksi asiasta kerrotaan näin aikaisin. Minulle tämä asia oli shokki, mutta toisaalta tiedän nyt mitä nämä ihmiset ajattelevat ja mikä asema heillä on minulle ystävänä.

Lopulta asia on merkityksellisin minulle ja miehelleni. Muut voivat olla vain hengessä mukana, ja ovatkin pääsääntöisesti olleet onnellisia. Ystäväni vuodatti ilonkyyneleen vuokseni, ja sellaista ystävyyttä arvostaa jatkossa vielä enemmän, ja tällaista ystävyyttä vaalii suurella kunnioituksella sekä rakkaudella.
 
Meillä mies voisi kertoa koko maailmalle mutta olen kieltänyt vielä. Eräs ystäväpariskunta tietää, serkkuni tietää sekä yksi sukulainen joka hoitaa yritykseni asioita tietää, mies kertoi eräälle ystävälleen. Kärsin pienestä luottamuspulasta mieheni kavereita kohtaan joten... en halua että heille kerrotaan vielä, muuten sen tietää pian koko kylä. Vanhemmille kerrotaan sitten jollain mukavalla tavalla kun ultrassa on käyty :)
 
Meillä tietää molempien vanhemmat ja isovanhemmat :) ja miehen yksi kaveri kun meni ajatuksissaan siitä möläyttämään :D mutta ensiviikolla ultra niin kerron lähimmälle esimiehelle ja läheisimmille ystäville uutiset :) muille sukulaisille kerrotaan sitten myöhemmin kun ne on sellaisia hölö suita, että kun yks tietää tietää kaikki... Viimeeks kerrottiin puolessavälissä kun mahaa ei näkynyt ennen sitä, sen jälkeen se oikein pulpahti ulos kun kerrottiin :D saa nähä milloin tää alkaa näkyä, vielä ei ainakaan nyt menossa rv 10+2 :)
 
Mymme, siis onko sun maha nyt 9 viikossa kasvanut niin paljon, että ihmiset huomaa?! Eikai kohtu ole tässä vaiheessa kuin greipin kokoinen, niin ei sitä kenenkään pitäisi vielä huomata? No, itsestä huomaa tietysti itse. Mää ajattelin pitää tämän salassa töissäkin ainakin neljä viikkoa vielä, että jos huhtikuun alussa kertoisi, siinä 15 viikolla.. Katsokoon sitten, että oon lihonut taas, jos joku huomaa jotain :grin
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top