Raskaudesta kertominen

He-Ta 92: oon miettiny ihan samaa, mulla on melkein 2v koira (uros) jonka odotin jotenkin huomioivan mun raskauden. Toiveajattelua, ei tuota kiinnosta vielakaan muu kuin kissojen jahtaaminen, syominen ja leikkiminen :) suurella mielenkiinnolla se on aina vauvoihin suhtautunut, saa nahda huomaako se mussa muutoksia.
 
Tässä vaiheessa (rv 16+5) ei enää ole salaisuus. Meillä oli kyllä tuo 12 viikon raja, ennen sitä ei uskallettu kertoa kun molempien äideille, minun isälleni ja parille oikein hyvälle ystävälle.
 
eihän sitä malttanut oottaa ekaan neuvolaan saakka! :D
Tänään ollaan osalle lähimmäisistä kerrottu ja huomenna sitten kertoillaan lopuille :)
 
en ole kertonut vielä muille kuin lapsen isälle tottakai. haluttiin ensimmäisenkin kohdalla odottaa sinne 12 rv:hen, mutta ei maltettu. äitikin ku ihmetteli, et mistä mun huono olo voi johtua...pakkohan se oli sit sanoo, ettei oo mistään sen vakavemmasta ;) miehen sisko tais vähän suuttuakin, ku ei oltu kerrottu heille mitään ja tää oli saanu kuulla jossain "kylällä" sit siitä, kun eräs kylän mies oli saanu vahingos tietää asiasta. mun mielestä ihan hölmöä suuttua tuollaisesta, mut anyway, tän uuden tulokkaan kohdalla mennää varmaan samoilla linjoilla, et kerrotaan sitten kun siltä tuntuu. en oo vielä soittanu neuvolaankaan....
 

Me kerrotaan kavereille joulukuun alussa.meillä on silloin yhdistetyt synttäri ja kihlajaisjuhlat. Vieraat eivät vaan tiedä et paljastetaan raskaus ja se et ollaankin menty sinä aamuna naimisiin.

ED raskauksissa kerroin kmuille heti kun he tiesivät yrityksistä ja keskareista.moni kyselikin et oonko raskaana.nyt kukaan ei epäile mitään,varsinkaan ku kuopus on vielä niin pieni.jännää ja tosi hauskaa!

 
Edellisessä raskaudessa kerrottiin minun vanhemmille heti plussan (19.12.) jälkeen, kun oltiin heillä joulunvietossa. Oli vähän vaikea selittää se kaikki joulujuomista kieltäytyminen muuten..

Nyt olen kertonut parhaalle ystävälleni melko heti, hänen kanssaan on helppo puhua jos tämä ei jaksakaan matkassa... Vanhemmille yritetään olla kertomatta ainakin varhaisultraan saakka, voi olla että tässä toisessa raskaudessa ei vatsa pysy piilossa sinne rv 12 saakka kuitenkaan, jos niin hyvin käy!
 
Eilen kerroin omalle äidilleni ja muutama ystävä asiasta jo tietävätkin. Ja mies oli kertonut omalle isälleen melkein heti, kun saimme itekin tietään.
Pari viikkoa vielä neuvolaan ja ultrasta ei oo tietokaan...toivottavasti sekin olis pian, että saatais jotain varmuutta tähän touhuun!
 
Kaikille läheisille ollaan asiasta jo sitä mukaa kerrottu kun ollaan oltu tekemisissä :) Ainut mihin en ole vielä sanonut on uusi työpaikka. Pitääköhän sinneki sanoa jos meinaa saada neuvola-ajat järjestymään?
 
Me nyt sitten kerrottiin viime viikolla mun sisaruksille ja vanhemmille ja kaikki oli kyllä tosi innoissaan asiasta.:) Hauska juttu sattui sitten viikonloppuna kun käytiin miehen vanhempien luona ja kerrottiin hänen äidlle että vauva olisi nyt tulossa ja sitten anoppi kertoi, että juuri edellisenä päivänä hänen nuorempi poikansa ja tämän avovaimo olivat kertoneet myös odottavansa vauvaa:D En voinut uskoa sitä todeksi, nämä ovat vielä meille kaikille ensimmäiset lapset ja myös meidän kaikkien vanhemmille ensimmäiset lapsenlapset ja nyt niitä syntyy sitten pari ihan kuukauden sisällä, jos kaikki vain menee hyvin.
Vähän alkoi itseä kuitenkin jännittää koko raskaus toisella tavalla, koska minulla on vielä n. 4 vkoa vähemmälle edennyt raskaus kuin mieheni veljen vaimolla, joten pelkään että nyt jos saan keskenmenon tms. se tuntuisi vielä kahta kauheammalta kun läheiseen sukuun on kuitenkin tulossa vauva juuri silloin kuin meidänkin vauvan olisi pitänyt tulla yms. En tiedä onko vähän omituista tai kamalaa ajatella noin, mutta jotenkin tuntuu vaan että omat paineet raskauden etenemisen ja sujumisen suhteen vain kasvoivat yhtäkkisesti, ainakin nyt joksikin aikaa.
 
meillä ollaan vielä ihan alussa (4+6) ja muutenkin jänskättää, kun tämä toinen raskaus (eka päättyi keskenmenoon vuosi sitten). Pelottaa aika paljon itsekin, viimeksi kun oltiin niin onnesta soikeena, että tosi moni kaveri tiesi, niin oli sitä sitten ikävä lähteä perumaan:/
 
Arsyttaa ihmiset jotka menee kertomaan muille mun raskaudesta ennenkuin oon ees omille vanhemmille ehtinyt kertoa!!

Olin tyttojen kanssa viikonlopun vietossa (rv 6+3-5) ja kerroin etta oon raskaana niin sen takia en juo (kun yleensa oon ekana viinipulloa avaamassa). Sanoin etta alkaa nyt menko puhumaan muille viela ja ei missaan nimessa mitaan facebookiin kun en ole edes porukoille viela kertonut enka halua pariin viikkoon kun pari kk sitten oli aikainen keskenmeno, niin katotaan nyt rauhassa.

Eikohan yks nero ollut sitten viikonlopun jalkeen mennyt laittamaan musta ja siita kuvan ja kirjottanut etta toivottaa meille oikein paljon onnea... pyysin natisti etta poistaa sen mahd. pian, ja poistikin, mut ihan oikeesti! Mika ihmisia vaivaa? Olin viela kertonut et mun porukat on aina FB:ssa, ja kun mentiin naimisiin reilu 3 kk sitten niin vauvauutisia odotellaan puolin ja toisin. Enka todellakaan halua etta vanhemmat saa tietaa ekasta lapsenlapsestaan joltain mun kaverilta! Prkle.
 
No on kyllä ärsyttävää!  Miten voi olla noin ajattelematon?  Kyllä sitä nyt itse kukin haluaa itse kertoa tämmöset uutiset :(
 
Moon: joo en ymmarra toisia, milta niilta tuntuis jos laittaisin niiden henk.koht juttuja nettiin kaikkien luettavaks... Ajattelin joka tapauksessa kertoa vanhemmille tanaan tai talla viikolla, kun eilen nakyi jo sydamenlyonnit :)
 
Me ei olla kerrottu vielä kenellekkään. rv 5+2. Omille vanhemmille ja siskolle haluaisin jo kovasti kertoa mutta en tiiä miten. Luulen että ne ottaa kyllä uutisen ilolla vastaan mutta silti se vaan jännittää. Appivanhmpien reaktiota en osaa edes veikata. Eniten jännittää ehkä töissä kertominen. Ootteko kertonu töissä missä vaiheessa? Tai millon meinaatte kertoa? 
 
Mä oon nyt hoitovapaalla joten sitä töissä kertomisen murhetta ei onneksi ole.  Esikoisen kohdalla oli pakko kertoa lähiesimiehelle melko varhasessa vaiheessa jotta pääsis neuvolaan ja ultraan.  Jatkossa sain onneksi sellasia aikoja neuvolaan ettei tarvinnu työaikaa käyttää.  Sehän useimmiten siis on mahdollista käydä työajalla mutta meillä ainakin piti sitten tunnit tehdä joko sisään tai ottaa palkattomana.  Labrat (sokerirasitus jne) oli aina keskellä (mun) työpäivää joten niiden kanssa piti tosiaan tehdä tunteja sisään.

Ai joo, kakkosraskaudestakin piti ilmottaa ihan alkumetreillä töihin koska mun oli tarkotus alunperin palata siinä vaiheessa töihin.  En sitten nähnyt järkeä laittaa esikoista muutamaksi kuukaudeksi hoitoon ennen äitiyslomaa joten päätin jäädä hoitovapaalle.

Tällä hetkellä mun töihinpaluuni ei ole ajankohtaista mutta jossain vaiheessa pitää toki pomolle ilmottaa uudesta äitiyslomasta että saan sitten lomarahat jne.
 
Mä olen kertonu vasta siskolle ja yhdelle kaverille. Muille kerrotaan varmaan np-ultran jälkeen, kuten viimekin raskaudessa. Töissä kerroin viimeksi vasta rakenneultran jälkeen! Nyt kerron samoihin aikoihin, vaikka olenkin hoitovapaalla.
 
Miehen lisäksi tietää vain yksi hyvä ystäväni. Pakko oli jakaa asia jonkun kanssa, ja tälle ystävälle kertoisin ilman muuta keskenmenostakin. Sukulaiset ym. saa tietää jossain vaiheessa, kun asia varmempi. Suurin ongelmani on, miten kerron asian eräälle tärkeälle ystävälle- hän potee kipeää lapsettomuutta ja tiedän uutisen satuttavan. Silti pitää kertoa, melko varhain. Tämä asia ahdistaa...
 
Me ei olla kerrottu muille vielä kenellekään. Ajattelimme kertoa aikaisintaan jouluna.
 
Töissä kerroin pari päivää plussatestin jälkeen, koska neuvolat ja ultrat on työajasta pois ni pakkohan se oli.

Muutama kaveri tietää. Tänä aamuna oltiin varhaisultrassa ja varmaankin illalla käydään anoppikokelaan luona ultrakuvan kanssa. Katotaas koska käyn iskän luona, lähiaikoina tarttis sekin hoitaa. Iskä kyl taitaa jo aavistaa/tietää, koska ihan varmasti on nähny hoitopöydän autotallissa ja viimeks ku se tuli meille ni sattui olemaan kutsu neuvolaan olkkarin pöydällä joten saattoi nähdä sen. Uskon että se tietää vaikkei ollakaan mitään sanottu.
 
Päätettiin jo ennen plussaa, että tätä pidetään salassa vähän pitempään kuin esikoista (kerrottiin ennen rv12 jo aikalailla kaikille kavereille).... mutta toisin kävi. Ei nyt vieläkään olla ihan avoimesti levitelty, eikä sukulaisista tiedä muuta kuin molempien perheet, mutta läheisistä kavereista iso osa tietää jo (nyt rv8+2). Eka neuvola 9+5 ja jos silloin kuuluu sydänäänet, niin sitten ei varmaan enää kovin paljoa salailla. Mitään facebook-päivitystä en kyllä aio tehdä, en tehnyt viimeksikään oikeastaan koko raskauden aikana. Niin paljon random-kavereita, joille riittää ihan hyvin tieto että vauva on syntynyt sitten kun se tapahtuu. :)
 
Takaisin
Top