Raskaudesta kertominen

M

Mimmuliisi

Vasta-alkaja
Olen painiskellut erään ongelman kanssa nyt jo jonkin aikaa.
En löydä sopivaa tapaa kertoa vanhemmilleni raskaudesta. Olen raskaana vk.13.

Vaikka olen 24-vuotias minusta tuntuu, että vanhempani pitävät
minua vielä kovin lapsena. Olen hyvissä väleissä heihin, ja mitään sen erikoisempaa
"syytä" ei ole, miksi en voisi raskaudesta kertoa.
 Jotenkin ahdistaa tämä kertominen heille.


Mieheni vanhemmat suhtautuivat asiaan hyvin ja antoivat kannustavaa palautetta.
Olemme itse erittäin iloisia luojan meille suomasta mahdollisuudesta tulla vanhemmiksi.

Olisiko kellään mitään hyvää vinkkiä siihen, miten kertoisin/kertoisimme vanhemmilleni
iloisen uutisen?
 
jollei ihan kasvotusten siihen pysty niin miten ois vaikka tekstari jossa olis joku runo missä kertoo tai sitten vaikka kuvaviesti ultrakuvasta ja joku teksti siihen?
Tuli tälläset mieleen vaan[:)][;)]
 
No mä yksinkertaisesti sanoin puhelimessa kun kasvokkain sanominen tuntui vaikeelta. Koko ajan oli se ajatus et  jos nähdään niin en pääse sit eroon ollenkaa siitä.
Puhelun voi katkaista jos tulee jotain semmoista jota ei halua edes kuulla.

Mutta eiköhän sun vanhemmat ymmärrä että olet jo siinä iässä että voi ruveta perhettä perustamaan. Oma mies 25 v ja siltä jo kyseltii vähän päälle 20:senä että jokos rupeatte perhettä perustamaan :D ite olin vasta täyttämässä 18 :D.
 
Meillä sattui iloisesti äitienpäivä siihen väliin, joten kirjoitin äitienpäiväkorttiin... Oli meinaan sama tilanne, että vaikka läheiset välit yms. niin jotenkin ois ollut hankalaa löytää sanoja! (ja ollaan sun kanssa samanikäsiä, arvelutti kans, että ne pitää mua vielä tosi lapsena, mutta reaktio olikin "No mutta tehän ootte just täydellisessä lapsentekoiässä!" :))

Äitini ei ensin osannut koko päivänä oikein sanoa mitään, mutta juhlakahveilta lähdettyämme oli sitten lukenut blogiani ja illalla tuli tekstari, jossa äitini kertoi olevansa aivan sekaisin onnesta. Vanhempani ovat sitä sorttia, että eivät oikein osaa reagoida sanallisesti... Isälleni (vanhemmat eronneet) kerroin sitten ihan vaan näyttämällä ultrakuvaa, jota hän tuijottikin hyvin mykkänä, mutta selkeästi näki, että hänen tekisi mieli itkeä. Ennen pojan syntymää ja nyt vaarina hän on kuulemma (uusi puolisonsa kertonut, isänihän ei myönnä ;)) hehkuttanut asiaa lähes jokaiselle kaupan kassalle ja bussikuskille ;)

Tsemppiä! Vaikka menisikin tunteja/viikkoja siihen "sulattamiseen", niin voin vannoa, että lopulta vanhempasi menevät onnesta sekaisin!
 
Minä ajattelin kertoa sittenkun ekan ultran kuvan saa.. Asia tulee tapahtumaan niin että mennään käymään meidän molempien porukoilla ja isken sen kuvan käteen..[:)] itsestänikin olisi vaikea sanoa se.. helpompi antaa vaan kuva käteen![;)]
 
meillä kerrottiin clearblue testin avulla jossa luki raskaana :)
Itse jännitin niin lujaa tuota kertomista omalle äidilleni, vaikka tiesin että iloinenhan hän on asiasta.
 
Sama tilanne täällä, en tienny yhtään, että miten kertoisin. Menin yksin käymään porukoilla samana päivänä kun oltiin ultrassa käyty ja kuvat oli mukana. Istuin siellä pitkään kertomatta kun mietin vaan, että miten kertoisin. Lopulta, vähän ennenkuin olin lähdössä takaisin kotia sain sanottua, että käytiin tänään sairaalassa tän takia, ja annoin sitten äitille ultrakuvat. Hetken se niitä pyöritteli ja totes sitten, että täytyy hakea lasit kun ei nää mitään [:D] Miehen vanhemmille oli huomattavasti helpompi kertoa. Johtu ehkä osittain siitä, että mies on 27 ja ite täytän marraskuussa 23 ja aina ollu isin pikku-tyttö [:)] Kuvilla oli siis paljon helpompi saada kerrottua, ilman niitä en varmaan olis vieläkään saanu sanottua [:D] vaikka mahasta ois jo kyllä arvattu.
 
Kiitoksia kaikille vastauksista ja kokemuksien kertomisista!

Vihdoin saatiin kerrottua ilouutinen viikonloppuna vanhemmilleni ja
olivat onneksi todella iloisia ja innoissaan. Turhaan siis jännitin.[:)]
 
Mulla oli vuoden verran tosi huonot välit vanhempiini,tein mitä tahansa ,aina se oli niiden mielestä väärin,mikään ei ollu hyvä heidän mieleen,aina joka asian suhteen olin niiden mielestä lapsi/liian nuori.. ekan kerran olin raskaana 17v ja asuin kotona,siitä se riemu syntyi ja päädyin aborttiin..asian ymmärsin itsekkin että liian nuori olin silloin,mutta nyt olen 20v ja mielessä pyöri että miten kerron,kuinka he nyt suhtautuu yms.. kun justiisa ennen raskauden tietoa itsellemmekin oli parantunut välit heihin.. mutta ei auttanut kun niskasta kiinni itseä ja kertoa viestillä.. ajattelin,että jos välit menee sen takia,antaapa mennä,kylläpähän miettivät ajan kanssa keskenaan asiaa..nooh,kyllä sanomista tuli mutta sanoin takasin että olen täysi-ikäinen ja teen niinkuin itse tahon ja aion pitää tämän vaikka kuka sanoo mitä.. meni viikkoja ennenkuin yhteyttä pidettiin ja aina tuli sanomista.. viimein en välittänyt yms.. he onnittelivat,tarjositvat vauvanvaatteita/tarvikkeita yms.. nyt ovat onnessaan ja odottavat milloin syntyy.. ja 30pvä on laskettuaika..

Että rohkeesti vaan kertoo,mielipiteensä he saavat sanoa,mutta eivät voi päättää ja sanoa millo tehä lapsia ja millon ei,jos tykkää huonoa,anna tykätä. pärjäät miehesi kanssa varmaan ilman heitäkin,kyllä he keskenään miettivät ja ajattelevat asiaa ja kun tarpeeksi tekevät niin,ovat toista mieltä.
 
Hei, minulla sama asia tulossa, pitäis kertoa molemmille vanhemmille. minulla on raskaus vielä alussa, että on aika mietiä miten mä sanon heille.
 
Takaisin
Top