Raskauden salaaminen/paljastaminen

Mustikkatäplä

Asioista perillä oleva
Marraskuun äidit 2019
Tammikuiset 2023
Ajattelin luoda tälle teemalle oman ketjun, kun varmaan tulee paljon vielä puhuttamaan. Millaisia keinoja teillä on salata raskaus, onko odotettavissa kiperiä tilanteita? Milloin on aiemmat raskaudet alkaneet näkyä?

Samaan teemaan sopii myös mietinnät raskaudesta kertomisesta ja ideat, miten ajatteli asian paljastaa. :smiling-eyes:
 
Voin nyt heti aloittaa omilla asioillani, koska vähän vinkkiä kaipaisin. Ollaan lähdössä huomenna appivanhemmille kylään viikoksi syylomailemaan. Heillä on tapana tarjota välillä esim. ruualla viiniä ja ikinä en ole siitä kieltäytynyt. En haluais ihan vielä kertoa, kun on niin ensipäivät menossa. Mitähän siis keksis, ettei ihan heti ala hälytyskellot soida? :No Evil Monkey:

Me ollaan just oltu pitkään kipeenä, niin mietin, et pitäiskö mennä ihan klassisella antibioottikuurilla? Vaikka sekin taitaa olla aika läpinäkyvä selitys. He osaavat kyl toisaalta olla diskreettejä. Viime raskauden alussa oli sama tilanne ja mies veti huomaamatta munkin viinilasin. Paitsi että kuulemma se ei ollut huomaamatta. 😅 Jälkikäteen mies kysy olivatko huomanneet, niin anoppi sano, et oli, mutta eihän sitä sovi mitään sanoa.

Että siinä mielessä, kyl mulle kelpaa se teatteri, että mä feikkaan jotain ja he feikkaavat uskovansa. 😅 Joskin olis se toisaalta kiva, et raskausuutinen tulis ees vähän yllärinä sit aikanaan. Mut sekin juna tais mennä jo, koska he oli meillä vasta kylässä ja on kohtuullinen mahdollisuus, et anoppi näki miljoonat raskaustestipaketit meidän vessan laatikossa. :No Evil Monkey:
 
Mulla on ollut jo kaks tilaisuutta tällä viikolla jossa piti kieltäytyä viinistä 😅 eka oli työporukalla ja se jännitti eniten kun tapanani on ollut ennen kyllä ottaa viiniä ja lähteä jatkoillekin. Päätin istua illaliselle pöytään vähän vieraampien ihmisten kanssa koska arvelin ettei siinä kukaan kehtaa alkaa tenttaamaan ja oikeassa olin. Pöydässä oli itseasiassa useampia jotka kieltäytyo viinistä niin meni ihan kivasti. Nyt sitten viikonloppuna kävin perheen kanssa syömässä ja isä oli ostanut viiniä josta piti kieltäytyä. Se ei onneksi ollut ihan niin läpinäkyvää kun oon vuosien saatossa muutenkin välillä jättänyt juomatta. En usko että epäili mitään 🤔

Yks kaveriporukka in jolle olisi ihan turha yrittää mitään tekosyitä selitellä antibiootikuureista tai muista ja heille ihan suosiolla kerroinkin jo 😄

Ehkä appivanhemmilla voisi koittaa vedota siihen sairauteen jotenkin että on vielä vähän huonovointinen eikä maistu tms mut vaikeahan se on keksiä jotain mistä ei epäilykset herää 😅
 
Nää on kyllä haastavia 😅 varsinkin oman tai puolison perheen kanssa! Mä oon ajatellut vedota yöuniin nyt tulevilla aftereilla ja työillallisilla. Oon jo aiemmin valitellut, kuinka lasillinenkin vaikuttaa unenlaatuun ja nyt ajattelin sanoa, että esikoinen nukkunut niin huonosti viime aikoina, että pakko nukkua yöt niin hyvin kuin mahdollista ja pysyä holittomassa oluessa. Luulen, että menee läpi kun ollut aiemminkin sama syy ihan oikeasti 😅🤣 ja jos ei mene, niin saavatpahan arvailla 😅
 
Eikös monille tuu päänsärkyä punaviinistä niin jos heittäis vaan et "mulla tulee nykyään niin hirveä päänsärky punaviinistä" 🤭
 
Tää alkoholi asia on kyllä mulle onneksi helppo, kun oon jo vuosia juonut vaan joskus ja jouluna, niin mulle on ihan täydellisen uskottavaa sanoa ettei tee mieli, tai olla sanomatta mitään ja juoda limsaa/vettä, kukaan ei katso tai mieti kahta kertaa :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: oon ollu satunnainen sosiaalinen polttaja vielä viime kesään asti, ja silloin sit sanoin, et nyt loppui ulkomailta tuodut halvat tupakat, eikä tässä polttamisessa oo oikeesti mitään järkeä ku en edes ole siihen koukussa, joten nyt mä yritän lopettaa for good. Ja niin tein, en oo polttanu ehkä kesä? kuun jälkeen, vai oliko se heinäkuussa viimeisin illanistujainen.. No anyway, en usko että kukaan siihenkään on enempiä kiinnittäny huomiota, oli mulle ennenkin ihan yhtä luontevaa lähteä tupakalle muiden joukossa kuin jättää lähtemättä.

Tosiaan nuo migreeni/päänsärky alkoholista ja väsymys/uniongelmat, ne on varmaan ne parhaimmat vinkit mitkä voi mennä läpi. Mut toki ne on toimivampia jos sen alottaa jo silloin, kun ei vielä ole oikeasti raskaana, että voi välillä ottaa ja välillä ei. Jos lopettaa kerralla niin se on epäilyttävämpää :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:
 
Meillä oli eilen mun kummitädin synttärit ja kävin vaan häneltä pyytämässä et saisinko minäkin lasten version alkumaljasta kun oli just sitä kaatelemassa. En ees jaksanu selitellä mitään, aattelin että eiköhän aikuinen ihminen osaa pitää mahdollisesti heräävät epäilykset itsellään eikä ala tenttaamaan siinä juhlaväen keskellä. 😄 Tarvittaessa aattelin kyllä vedota yöuniin ja kuskina toimimiseen mut ei tarvinnu. Oma äiti kyllä saattaa aavistella kun oon hänen kanssa viettäny jo edellisenkin viikonlopun limpparilinjalla ja yleensä otan varsin mielellään lasin viiniä tai saunasiiderin.
 
Mä oon jo hyvin pohjustanut viime raskaus tietty meni juomatta ja nyt kun on pieni vauva niin eipä kukaan ihmettele jos ei viiniä juo 😅 mutta me kyllä pidetään salassa niin pitkään kun pystyy, nyt toki voi olla ettei ihan yhtä pitkälle pysty salaamaan kun lyhyt väli raskauksilla niin mahakin pompahtaa varmasti nopeammin esiin 😅
 
Oon alkanut miettimään, että tosi kiva tapa paljastaa raskaus olisi joulukortin kautta. Voisi vaikka esikoisesta ottaa jonkun joulukuvan ja siihen ujuttaisi ultrakuvan tai muun vihjeen. 🫢 Tää olisi kiva, kun tykkään edelleen lähettää ihan perinteisiä joulukortteja. Mietin vaan, että toisaalta vähän liian varhain tähän nähden on sitten joulu, kun toisaalta olisi kiva laajemmin kertoa sukulaisille ja kavereille rakenneultran jälkeen ja se on vasta joskus tammikuussa vissiin. Toisaalta tää joulukorttiajatus on niin kiva, että tekisi mieli vähän etukäteen siinä jo paljastaa. 😊

Oon kyllä alkanut epäilemään, että äitini epäilee jotain, kun olen hänelle kertonut raskaustoiveistani. Mutta hän ei ole mitään sanonut, joten voin vaan kuvitellakin. 😅 Tekisi kamalasti mieli kertoa omille vanhemmille pikaisesti, mutta ei ole nyt lähiviikkoina oikein sopivia tilaisuuksia.
 
Oon alkanut miettimään, että tosi kiva tapa paljastaa raskaus olisi joulukortin kautta. Voisi vaikka esikoisesta ottaa jonkun joulukuvan ja siihen ujuttaisi ultrakuvan tai muun vihjeen. 🫢 Tää olisi kiva, kun tykkään edelleen lähettää ihan perinteisiä joulukortteja. Mietin vaan, että toisaalta vähän liian varhain tähän nähden on sitten joulu, kun toisaalta olisi kiva laajemmin kertoa sukulaisille ja kavereille rakenneultran jälkeen ja se on vasta joskus tammikuussa vissiin. Toisaalta tää joulukorttiajatus on niin kiva, että tekisi mieli vähän etukäteen siinä jo paljastaa. 😊

Oon kyllä alkanut epäilemään, että äitini epäilee jotain, kun olen hänelle kertonut raskaustoiveistani. Mutta hän ei ole mitään sanonut, joten voin vaan kuvitellakin. 😅 Tekisi kamalasti mieli kertoa omille vanhemmille pikaisesti, mutta ei ole nyt lähiviikkoina oikein sopivia tilaisuuksia.
Samaa mietin että joulukortti olis kiva mut hitto ku vasta joulukuun alussa tulee eka kolmannes täyteen ni ei ehkä uskalla. 😅 Mie haluisin kans kertoa jo omille vanhemmille mut yritän malttaa varhaisultraan asti, siihen on onneks enää viikko.
 
Me kerrottiin mun pikkusiskolle eilen. Hänellä oli syntymäpäivä, ja vietiin lahja ja kortti, jossa luki "Synttärionnea kummitädille!" Hän siis pääsi ripille vasta meidän esikoisen synnyttyä ja oli kamalan katkera, ettei ehtinyt saada oikeuksia päästä kummiksi silloin. Nyt tajusi vihjeen heti, ja sitten itkettiin ja naurettiin hysteerisesti. Sisko on vielä teini, mutta seurasi tiiviisti mun esikoisen odotusta ja on jo elämässään nähnyt meidän äidin keskenmenonkin, joten hän tietää realiteetit. Siksi viitsittiin kertoa hänelle jo nyt, vaikka kaikki on vielä epävarmaa.
 
Me haluttaisiin pitää salassa niin pitkään kuin mahdollista 😌 On ollut yllättävän helppoa, koska ei yhtään innolla odota sitä hössöttämistä mikä siitä alkaa 😅 Mites muut epäilee että lähipiiri suhtautuu, tuleeko asiasta iso numero
 
Meillä ei ainakaan tuu lähipiiristä mitään isompaa hössötystä. 😄 Miehen kotiväelle kerrotaan varhaisultran jälkeen tai jo ennen, kun lapset menee mummulaan siksi aikaa. Mutta omille vanhemmilleni kerrotaan ehkä vasta sitte lähempänä joulua.
 
Oon kertonut tähän mennessä mun äidille ja yhdelle ystävälleni. Parille muulle kerron varmaan joulun aikaan ja töihin pitää kertoa varmaan viimeistään samoihin aikoihin.
 
Ja meille varmaan tulee jossain määrin ihmetelyä kun kerrotaan raskaudesta. Ollaan nyt jo monen mielestä ”suurperhe” kun yhteisiä lapsia on kaksi ja yksi bonus sekä taloudessa on myös kaksi koiraa.

Mun kaverin uusperheeseen kuuluu yhteensä 7 lasta ja lauma erilaisia eläimiä, joten voin vaan kuvitella minkälaista he ovat joutuneet kuulemaan kun pienimpiä ovat odottaneet. 😅
 
Me on kerrottu molempien vanhemmille. Lisäksi veljeni ja kaksi ystävää tietää. He kaikki tietävät myös lapsettomuushoidoista ja miten ne on edenneet. Nyt varhaisultran jälkeen tekisi mieli kuuluttaa koko maailmalle, mutta koitetaan malttaa nipt-testiin ja rv 12 yli ennen kuin puhutaan muille.
 
Me ei olla vielä kerrottu kenellekään, mutta mietin, että koskahan sitä pitäis töissä kertoa. Meillä töissä tulee lähes päivittäin nostelua, välillä kevyempää, välillä ihan yli 10, jopa 20kg kiloisia laatikoita. Työssä on mahdollista vaihtaa kevyempiin tehtäviin, mutta ne on niin tylsiä, että en haluaisi siirtyä ennen kuin on pakko. Muistelen, että pomo kertoi työsuihteen alkaessa, että täällä toivotaan raskaudesta aikaista kertomista, että voidaan juurikin vaihtaa työtehtäviä, mutta en muista kuinka varhaisesta vaiheesta puhui, ja nyt en tietty voi kysyä kun tietäisi heti miksi kysyn :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
Jotenkin haluaisin mielummin kyllä kertoa kavereille ja perheelle ensin, ennen kuin työpaikalla.. Jotenkin se tuntuu "väärältä" että vieraat tietää ensin..
 
käytiin tänään neuvolan ensikäynnillä ja saatiin sieltä jo lähete nt-ultraan ja th+lääkäriaika neuvolaan. kaikki ajat sattuvat työajalle, joten täytynee kuukauden sisään kertoa töissä raskaudesta. viimeksi jouduin kertomaan töissä jo muutama päivä plussattuani kun työvuoroista täytyi karsia raskaudelle haitalliset tehtävät pois.

läheisille ei ole vielä kiirettä paljastaa raskautta. toivottavasti osaan olla huomaamattomasti raskausruokavaliolla kun lähdetään miehen sukulaisten kanssa reissuun 🤭
 
Me haluttaisiin pitää salassa niin pitkään kuin mahdollista 😌 On ollut yllättävän helppoa, koska ei yhtään innolla odota sitä hössöttämistä mikä siitä alkaa 😅 Mites muut epäilee että lähipiiri suhtautuu, tuleeko asiasta iso numero
Meillä tulee iso hössötys, mutta täysin ymmärrettävää, koska esikoinen on menehtynyt.

Kemiallisesta kerrottiin heti isovanhemmille, nyt ollaan odotettu. Mun äiti ja isä tietää sekä molemmilta muutamat kaverit. Lopuille (kenelle halutaan edes kertoa) kerrotaan ekan ultran jälkeen.
 
Takaisin
Top