Raskaaksi keskenmenon jälkeen ja tunteet.....

Muih! Ajattelin itsekin kertoa oman kokemukseni, näiden muiden sekaan. 16 vuotiaana tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Sillon päätös oli tiukka ei, pelkästään jo sen takia että oli koulut kesken, nuoruus elettävänä ja vanhempien painostus. Kaavintaan mentiin, enkä sitä oikestaan enään kadu, parempi näin. Toisen kerralla, viime tammikuussa varhaisultraan mentiin viikolla 8+1 vuotojen takia, epäilyt osui oikeaan se oli tuulimuna raskaus ja vastasi viikkoja 5. :(  minut lähetettiin kotiin odottamaan tulisiko itsestään pois ja tulihan se parin päivän sisällä. Voi sitä tuskaa. Sillon tuli itkettyä litrakaupalla. Mutta sen jälkeen yhdet kuukautiset ja taas raskaana, eli voi hyvä onni käydä näinkin. Nyt mennään viikoilla 18+0. Edelleen pientä pelkoa, toivotaan että kaikki menee hyvin. :) [:)]
 
no aattrlin kirjotella tänne vaihteeks miule tehtiin silloin kesäkuun lopussa lääkkeellinen tyhjennys ku oli tuulimuna raskaus ja no nyt sitte oon 6 viikolla menossa :) toivotaan nyt parasta ihmettelen kyllä kuin oon näin nopeesti tullu uudestaan raskaaks....
 
Kukkuu, jos mä nyt sit tännekin kirjotan...
Mulla ensimmäinen km oli 2/07 ja joo, olin silloin 15-vuotias, just täyttämässä 16. Se onkin erittäin pitkä tarina, eikä ollut mun omasta huolimattomuudesta kiinni, periaatteessa ei ollenkaan musta kiinni... [&o] no, kuitenkin sitten joulun aikaan sain plussan ja kesken meni muistaakseni rv 7, tosin siitä oon ihan tyytyväinen, äitini ei tiedä tästä vieläkään.
Ja parempi niin, koska hän nyt on todella vanhoillinen monissa asioissa, ja erittäin tiukka.

Nyt kesällä pääsin kokemaan elämää taas raskauden kanssa, tällä kertaa toivotun... Joka sitten menikin kesken kovinkin oudolla vuodolla jälleen rv 7, ja nyt sitten keskenmenon jälkeen ei ole alkanut menkkoja lainkaan. nyt oon sitten saanu positiivisen testin (kaksin kappalein), johon ei vaan millään meinaa luottaa, ja jotenki toivoo että mentäs yli sen rv 7 ja nopeesti... Tai se, että yleensä näkisi sen oman pienensä tällä kertaa..[&o]

On jotenkin niin vaikeaa luottaa mihinkään tunteisiinsa tai tuntemuksiinsa... Ärsyttää, kun nyt vois vaan iloita mutta kun ei osaa enää [&:]

No siis jälleen tuli uusi km: 10/10... ei nähty pikkuista. Plussa tuli vahvempana ja seuraavaks alko sit keskenmeno plussan jälkeen... ihanaa[&:]
 
Morjens!
Itel keskenmeno oli helmikuus 2010 ja siitä on kulunut pitkä aika jo ja tuntui ettei sitä vauvaa enää koskaan tuu. Vaikka molemmat sitä haluttiin kovasti & yritettii.. Sit marraskuus luovutin jo yrittämisen. Ja kuinkas kävikään nyt n.7rv menos... Vieläkin silti ikävöin ja kaipaan pikkuista jonka menetimme. Sitä ei unohda koskaan mut aika parantaa osittain haavat..tärkeetä tietysti on että voi puhua asiasta & itkee niin paljon ku tarvis on.
 
justiisa tuonne toiseen ketjuun laitoinkin pienen pahan olon purkautumisen mut täälläpä olikin ihan oikea osoite sille ..

meillä syyskuussa km, viikkoja jotain 7 ja 8 välillä, en ees muista enää mitä se kätilö sillon sano ..
kovasti toivoin uutta raskautta, kunnes sain vakipaikan ja työt alko joulukuun eka viikko, sillon oli hetken, pari viikkoa kylläkin vaan, semmonen olo et nyt keskityn tohon duuniin ja vauva tulee kun tulee .. no hohhoijjaa mitä ittesä huijaamista, kyllä niin vitutti kun menkat alko.
nyt sitte sain ihan äänee sanottuu ukollekin, et kyl mä haluun sen vauvan vaikk oonki viel 3kk koeajalla. jos heittävät pihalle sen takia ni voi voi.

laitoin myös sitä miten jokasen oviksen jälkeen ollu muka-oireita ja niiin varma tunne et no nyt raskaana. kuvittelee kaikki vilunväristykset ja pahat olot jne. oviksen aikoihin nyt kipeemmät vihlomiset alamasussa mut menkkakivut helpottannu joskin runsaampaa on vuoto.

mulla tosi yksinäinen olo asian kanssa, itellä on ennen ollu semmoin fiilis et noh, sillä meni kesken ennen 12vk, pitääkö semmosta ees vielä omana vauvana .. voi kyllä pitää. tai ei ehkä vielä pidä omana vauvanaan mutt kyll mä olin sit taas siihen jotenki alottan valmistautumisen et maaliskuussa mulla sitte on se vauva. eikä mitään vihjettäkään keskenmenosta, oksensin oksentamisest päästyäni ja sen johdosta 6kg lähti kahessa viikossa .. vielä ennen ultraakin.
kaverit joilla jo lapsi ei ymmärrä mun surua kun niillä niin itsestään selvää se lapsen saaminen ja ne joilla ollu keskenmeno on jo sitten tärpänny ja vauvat tuhisee kotona jotenka ei niittenkään kanssa tunnu luontevalta puhua .. mies pyytää, että puhu mulle mut sit kun sanoo miten oli odottan joulua kun saa olla masu pystys ja varmaan tulis vauvalahjoja kovasti ja mimmosia äitiysvaatteita mull olis ja kuin kovin se liikkuis masussa mut nyt mulla ei oo mitään.

en tiiä kuin helposti raskauduin, jätin pillerit jo viime marraskuus pois mut sillon ei vielä ees yritetty lasta kun ukko ei halunnu .. kesällä ehkäpä toukokuun jälkeen alko yritys ja heinäkuun 17 pv sain plussan. keskenmeno oli siis syyskuus ja nyt joulukuu. voi kun mä oon malttamaton. kovin oon miettin et oisko tää helpomp tilanne jos olis jo vauva.. phuuh.
itkettää kovasti ja koko ajan ja kaikki asiat.
 
Tsemppiä ja jaksuja mirr, ja plussatuulia...!!! ++++

Tää yrittäminen ja odottaminen on sit raskasta, mutta kait se on sinniteltävä. emoticon
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top