Heipsan,
Kävin keväällä/kesällä tällä puolella esittäytymässä, mutta jäi sitten kirjoittelut ja lukeminenkin ihan kokonaan, kun alkoi tulla vaikeita tunteita palstan seuraamisesta, enkä halunnut ehdoin tahdoin pilata toista kesää putkeen.
Kuvittelin niin, että kesällä rentona ja stressittömänä vihdoin onnistaisi, mutta ei, ei mitään, ei edes pientä menkkojen viivästymistä. Viime kierrossa en saanut edes ovista kiinni, joten epätoivo alkaa vaivata ja puoliksi olen jo luovutusmielellä: ei oikein jaksa panostaa yrittämiseen, kun ei kuitenkaan. Muutenkin koko homma on lähinnä omilla harteilla, niin välillä tuntuu, että ei vain jaksa. Torstaina alkoi taas uusi kierto, neljän päivän tuhruttelun/tiputtelun jälkeen.
Elokuussa sain jo tarpeekseni ja soitin terveyskeskukseen, ja pari viikkoa sitten kävin lääkärillä. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, tosin en ollut aivan vakuuttunut kyseisen lääkärin osaamisesta. ("Mitäs mun vielä pitää sulta kysyä?") Joka tapauksessa sain lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Nyt vain miehen pitäisi saada aikaiseksi käydä isommassa kaupungissa antamassa oma näytteensä, ennen kuin homma pääsee etenemään. Perjantaina lääkäri soittikin suoraan puolisolle ja kysyi vielä jotain tarkempia tietoja, jospa se sai tuon ukonkin vähän enempi kelailemaan asiaa.
Kirjottelin tätä viestiä viikonloppuna, mutta en ehtinyt vielä lähettää. Tänään sattuikin sitten hämmentävä käänne asiassa, kun puhelin soi sinnikkäästi kesken oppitunnin ja kolmannella soitolla viimein vastasin. Naisten poliklinikalta soitettiin, että minulla olisi juuri nyt sinne aika ultraan ja juttutuokioon, joista en itse ollut ollenkaan tietoinen. Tuon ultraukseen oli kuulemma määrä olla neuvoa antava mahdollista leikkausta varten. What? "Tiesitkös sinä sitä, että olet leikkausjonossa?" Juu en tiennyt. Tai olinhan minä viime vuonna jonossa, mutta silloin päätettiin, ettei myoomaa tarvitsekaan leikata. Nyt lapsettomuuskäynnin yhteydessä ei ollut moisesta mahdollisuudesta puhetta ollenkaan. Lähete siis on mennyt eteen päin ja näköjään aika tehokkaasti. Fiilikset on nyt kahtiajakoiset: hyvä, että jotain tapahtuu (sain uuden ajan 2 viikon päähän), mutta ärsyttää suunnattomasti, jos nyt kuitenkin leikataan, melkein vuosi sen jälkeen, kun pitkän pähkäilyn jälkeen päätettiin, ettei tehdä mitään. Leikkaus tarkoittaisi päälle 9kk toipumisaikaa ja raskauskieltoa, joka jo vuosi sitten tuntui aivan liian pitkältä ajalta vaan odotella lupaa, olkoonkin, että aika on mennyt tosi nopeasti. Mutta fakta on, että vuoden päästä olen taas vuoden vanhempi ja todennäköisyysprosentit raskaudelle vain pienenee ja pienenee. No, ennen tuota tulevaa käyntiä on hedelmälliset päivät, pitää nyt niistä ottaa kaikki irti, jospa ne toisi mukavamman ratkaisun tähän asiaan.
Kävin keväällä/kesällä tällä puolella esittäytymässä, mutta jäi sitten kirjoittelut ja lukeminenkin ihan kokonaan, kun alkoi tulla vaikeita tunteita palstan seuraamisesta, enkä halunnut ehdoin tahdoin pilata toista kesää putkeen.
Kuvittelin niin, että kesällä rentona ja stressittömänä vihdoin onnistaisi, mutta ei, ei mitään, ei edes pientä menkkojen viivästymistä. Viime kierrossa en saanut edes ovista kiinni, joten epätoivo alkaa vaivata ja puoliksi olen jo luovutusmielellä: ei oikein jaksa panostaa yrittämiseen, kun ei kuitenkaan. Muutenkin koko homma on lähinnä omilla harteilla, niin välillä tuntuu, että ei vain jaksa. Torstaina alkoi taas uusi kierto, neljän päivän tuhruttelun/tiputtelun jälkeen.
Elokuussa sain jo tarpeekseni ja soitin terveyskeskukseen, ja pari viikkoa sitten kävin lääkärillä. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, tosin en ollut aivan vakuuttunut kyseisen lääkärin osaamisesta. ("Mitäs mun vielä pitää sulta kysyä?") Joka tapauksessa sain lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Nyt vain miehen pitäisi saada aikaiseksi käydä isommassa kaupungissa antamassa oma näytteensä, ennen kuin homma pääsee etenemään. Perjantaina lääkäri soittikin suoraan puolisolle ja kysyi vielä jotain tarkempia tietoja, jospa se sai tuon ukonkin vähän enempi kelailemaan asiaa.
Kirjottelin tätä viestiä viikonloppuna, mutta en ehtinyt vielä lähettää. Tänään sattuikin sitten hämmentävä käänne asiassa, kun puhelin soi sinnikkäästi kesken oppitunnin ja kolmannella soitolla viimein vastasin. Naisten poliklinikalta soitettiin, että minulla olisi juuri nyt sinne aika ultraan ja juttutuokioon, joista en itse ollut ollenkaan tietoinen. Tuon ultraukseen oli kuulemma määrä olla neuvoa antava mahdollista leikkausta varten. What? "Tiesitkös sinä sitä, että olet leikkausjonossa?" Juu en tiennyt. Tai olinhan minä viime vuonna jonossa, mutta silloin päätettiin, ettei myoomaa tarvitsekaan leikata. Nyt lapsettomuuskäynnin yhteydessä ei ollut moisesta mahdollisuudesta puhetta ollenkaan. Lähete siis on mennyt eteen päin ja näköjään aika tehokkaasti. Fiilikset on nyt kahtiajakoiset: hyvä, että jotain tapahtuu (sain uuden ajan 2 viikon päähän), mutta ärsyttää suunnattomasti, jos nyt kuitenkin leikataan, melkein vuosi sen jälkeen, kun pitkän pähkäilyn jälkeen päätettiin, ettei tehdä mitään. Leikkaus tarkoittaisi päälle 9kk toipumisaikaa ja raskauskieltoa, joka jo vuosi sitten tuntui aivan liian pitkältä ajalta vaan odotella lupaa, olkoonkin, että aika on mennyt tosi nopeasti. Mutta fakta on, että vuoden päästä olen taas vuoden vanhempi ja todennäköisyysprosentit raskaudelle vain pienenee ja pienenee. No, ennen tuota tulevaa käyntiä on hedelmälliset päivät, pitää nyt niistä ottaa kaikki irti, jospa ne toisi mukavamman ratkaisun tähän asiaan.
menen myös itse hautautumaan tuonne pimeään koloon päiväksi, haen vain pussin salmiakkia lohdutukseksi.. Jospa päivän tai parin mökötys (omalle kropalleni siis vain mökötän, enkä muille ihmisille) auttaisi sen verran, että jaksaisi taas aloittaa uuden kierron pystyssä päin.