Raskaaksi 2026

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamiksx5
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heipsan,

Kävin keväällä/kesällä tällä puolella esittäytymässä, mutta jäi sitten kirjoittelut ja lukeminenkin ihan kokonaan, kun alkoi tulla vaikeita tunteita palstan seuraamisesta, enkä halunnut ehdoin tahdoin pilata toista kesää putkeen.

Kuvittelin niin, että kesällä rentona ja stressittömänä vihdoin onnistaisi, mutta ei, ei mitään, ei edes pientä menkkojen viivästymistä. Viime kierrossa en saanut edes ovista kiinni, joten epätoivo alkaa vaivata ja puoliksi olen jo luovutusmielellä: ei oikein jaksa panostaa yrittämiseen, kun ei kuitenkaan. Muutenkin koko homma on lähinnä omilla harteilla, niin välillä tuntuu, että ei vain jaksa. Torstaina alkoi taas uusi kierto, neljän päivän tuhruttelun/tiputtelun jälkeen.

Elokuussa sain jo tarpeekseni ja soitin terveyskeskukseen, ja pari viikkoa sitten kävin lääkärillä. Kaikki vaikuttaa olevan kunnossa, tosin en ollut aivan vakuuttunut kyseisen lääkärin osaamisesta. ("Mitäs mun vielä pitää sulta kysyä?") Joka tapauksessa sain lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Nyt vain miehen pitäisi saada aikaiseksi käydä isommassa kaupungissa antamassa oma näytteensä, ennen kuin homma pääsee etenemään. Perjantaina lääkäri soittikin suoraan puolisolle ja kysyi vielä jotain tarkempia tietoja, jospa se sai tuon ukonkin vähän enempi kelailemaan asiaa.

Kirjottelin tätä viestiä viikonloppuna, mutta en ehtinyt vielä lähettää. Tänään sattuikin sitten hämmentävä käänne asiassa, kun puhelin soi sinnikkäästi kesken oppitunnin ja kolmannella soitolla viimein vastasin. Naisten poliklinikalta soitettiin, että minulla olisi juuri nyt sinne aika ultraan ja juttutuokioon, joista en itse ollut ollenkaan tietoinen. Tuon ultraukseen oli kuulemma määrä olla neuvoa antava mahdollista leikkausta varten. What? "Tiesitkös sinä sitä, että olet leikkausjonossa?" Juu en tiennyt. Tai olinhan minä viime vuonna jonossa, mutta silloin päätettiin, ettei myoomaa tarvitsekaan leikata. Nyt lapsettomuuskäynnin yhteydessä ei ollut moisesta mahdollisuudesta puhetta ollenkaan. Lähete siis on mennyt eteen päin ja näköjään aika tehokkaasti. Fiilikset on nyt kahtiajakoiset: hyvä, että jotain tapahtuu (sain uuden ajan 2 viikon päähän), mutta ärsyttää suunnattomasti, jos nyt kuitenkin leikataan, melkein vuosi sen jälkeen, kun pitkän pähkäilyn jälkeen päätettiin, ettei tehdä mitään. Leikkaus tarkoittaisi päälle 9kk toipumisaikaa ja raskauskieltoa, joka jo vuosi sitten tuntui aivan liian pitkältä ajalta vaan odotella lupaa, olkoonkin, että aika on mennyt tosi nopeasti. Mutta fakta on, että vuoden päästä olen taas vuoden vanhempi ja todennäköisyysprosentit raskaudelle vain pienenee ja pienenee. No, ennen tuota tulevaa käyntiä on hedelmälliset päivät, pitää nyt niistä ottaa kaikki irti, jospa ne toisi mukavamman ratkaisun tähän asiaan.
 
Miunkin on ollu haasteellista tietää milloin ovuloin, kun limaisia päiviä niin monta. Jatkossa tosiaan aattelinkin testailla ovista.

Tosin kuukautisia ei vielä kuulu..sen sijaan rintoja vihloo/nipistelee. Tarttee ootella vielä jokunen päivä. Myös lievää oksetuksen tunnetta nyt ollu välillä. Siis mahdollisuus raskauteenkin on..koska hermostuttiin kortsuun.. Oli vähän tarkotus oottaa yhet menkat..mut ei mitään ehdotonta pakkoo. ☺️
 
Toiveikas odottelija

Ikävältä kuullostaa noin raju vatsakipu. Mut tais mennä sit nopesti ohi kuitenkin?!
Testailusta..niin miulla ei ees näy r-testin posi kovin aikaisin. Miun turha ees testata ennenkuin kk on myöhässä. Vielä siulla on toivoa ! 👍
 
Toiveikas odottelija

Ikävältä kuullostaa noin raju vatsakipu. Mut tais mennä sit nopesti ohi kuitenkin?!
Testailusta..niin miulla ei ees näy r-testin posi kovin aikaisin. Miun turha ees testata ennenkuin kk on myöhässä. Vielä siulla on toivoa ! 👍
Joo se meni nopeesti onneksi ohi ihan vaa makoilemalla ja syömällä. Epäilen että verensokerit dippas vaa niin alas, että tuli joku vatsaväänne samalla ku alko huimaamaan. Ehkä vaan yhdistin jotenki ne toisiinsa, et huimaus johtuiski siitä vatsakivusta. Vaikka johtu luultavasti vaan siitä etten ollu syöny kunnolla.

Tänä aamuna tein r-testin, dpo 12, kp 29/29
Enkä kyllä saa tuohon edes viivan alkua, hyvälläkää mielikuvituksella.
IMG_6855.jpeg


Tein eilen illalla vielä töiden jälkeen sellasen pahviliuskan ja olin ihan 110% varma et siinä oli ihan näkyväki haamu (jopa mun ystävä näki sen videosta jonka laitoin sille). Mut tänä aamuna se testi oli ihan puhdas nega ja niin on tämäki😞 enpä usko että tää tästä enää iloksi muuttuu, mut nyt oottelen et myöhästyykö menkat vai alkaako huomenna. Ihan viimmestään niiden pitäs alkaa dpo 14 eli 9.10.
 
No sieltähän se vuoto sit tänään alkoi. Vihdoin! Tosi pitkään jo tiputteli. Tänään siteeseen asti viimein. Toivon että oli vaan hormonit sekaisin tässä, eikä tollaset tiputtelut toistu. Vähän pääkin kipee tänään ja moni asia ärsyttänyt. Huoh. Huomisesta tulee parempi päivä.
 
Ja hetken odotelulla saatiin taas tällänen viivapaikka aikaseks🙄 voi hohhoijjaa että alkaa pänniä taas tämä touhu…
IMG_6883.jpeg



Edit. Googlen mukaan tää ei oo luotettava tulos. Säilytin siis tota aamupissaa jonku reilu tunnin vessan kaapissa ja tuos mun astian kannes on pieni reikä mihin tyrkkäsin wcpaperia ja sehän sit meni ja imasi sitä pissaa itteensä😆 eli googlen mukaa pitäs uusia toi testi, niin oottelen nyt sen 4h ja kokeilen uudestaa.
 
Muokattu viimeksi:
Onnea kaikille jotka plussannut viime kirjoittelun jälkeen.

Tervetuloa uusille!

Pahoittelut negan saaneille.

ON: täällä menossa kp22 ja arviolta dpo5, eli piinapäivät menossa. Oltiin ovulaation aikaan reissussa, mutta onneksi saatiin ovulaatioplussan aikaan appivanhemmat viemään lapsi aamupalalle niin hoidettiin pikaisesti tallettelut, toivottavasti tämä riittäisi ❤️
 
Sannsse ompa hauskasti, mulla on myös kp 22 ja dpo 5 (tai 4?), samanlaiset piinailut täällä.
Tsemppiä meille ja myös kaikille muillekin.

Tarkasti juuri omia Flown merkintöjä ja mä olen saanut haalea plussan esikosesta vasta kp28 niin enpä tiedä kannattaako mun kovin aikaiseen nytkään alkaa tikuttelenaan. Toki se on eri asia että maltanko olla tikuttamatta 😅
 
Huomenta!
Kp 1 pyörähti käyntiin🙄 ja nyt on ehkä hyvä aika ottaa taas vähän taukoa tähän touhuun. Alan huomaamaan itessäni sellasia merkkejä, että nyt on parempi ottaa taas vähän rennommin.

Hitto että oon pettyny itteeni ja kehooni😞

Tää ois voinut tulla myös suoraan mun näppikseltäni.. Tsemppiä ja virtuaalihali sinne :red-heart: menen myös itse hautautumaan tuonne pimeään koloon päiväksi, haen vain pussin salmiakkia lohdutukseksi.. Jospa päivän tai parin mökötys (omalle kropalleni siis vain mökötän, enkä muille ihmisille) auttaisi sen verran, että jaksaisi taas aloittaa uuden kierron pystyssä päin.

Mulla oli elämäni lyhyin kierto, vain 25 päivää, ja ovulaation täytyi jäädä löytymättä joko sen vuoksi, että se oli tosi aikaisin, tai siksi, ettei sitä tullut ollenkaan. Oli miten oli, niin uudessa kierrossa aion aloittaa tikuttamisen jo kp 7, vaikka Flo ennustaa ovista taas vasta kp 16 tienoille. Nyt ei jää tikuttamisesta kii! Joku sisuuntuminen tässä kai yrittää jo nostaa päätään, vaikka keikun kyllä vähän masentumisen rajalla tänään.
 
Onkohan kellään kokemusta seuraavasta; Itse käytän Apple watch ja Applen omaa terveyssovellusta ja se mittaa rannelämpöjä. Mulla lämmöt aina ovulaation jälkeen pysynyt ns plussan puolella ja max päivää ennen kuukautisia lämmöt dropannut. Nyt tänään (dpo6) lämmöt yhtäkkiä dropannut.. pohdin voisiko olla ehkä tärpännyt ja kyse kiinnittymisestä 🤭
 
@Sannsse Ei ole kokemusta kuin lämpömittarilla mittailusta, mutta voihan se lämpö vähän dropata kiinnittymisen aikaan. Jos tulevien päivien lämmöt nousee normaalia ylemmälle tasolle, niin sitten ainakin voisi olla toiveita herättävää. 😊
 
Tein eilen raskaustestin joka oli negatiivinen. Viikonlopun menkkakipujen tyyppisen kipuilun jälkeen tiistaina oli samanlaisia munasarjatuntemuksia, kun aiemmin on ollut ovulaation aikana. En tiedä voiko sit olla mahdollista että ovis olisi tullut vasta kp 26... Ehkä se on vaan jotain muuta kierron sekoilua. 🤔
 
Pitäisi päästä kyllä jo takaisin töihin ja saada sisältöä enemmän päiviin 🙄 Nyt olen kyllä siis juu auttanut esikoista löytämään puuttuvia tavaroita asuntoonsa, käynyt anopin ja appiukon luona kylässä, virkannut, jauhanut jargonia puhelimessa ja tuijotellut sarjoja telkkarista ja se tärkein: nukkunut paljon. Silti löydän itseni googlailemassa lasten nimiä 🤦🏼‍♀️

Nyt menossa vasta dpo6 ja aika menee liian hitaasti. Tän vaiheen voisi hypätä aina ohi tai saada sen kristallipallon, onko turhaa nostattaa toivoa mielessä.

Mies lähtee nuorimman kanssa mökille ja nyt leikkauksen jälkeisen tulehduksen takia en itse lähde mukaan. Ettei nyt vaan sattuisi mitään lisää. Ihanaa toisaalta, kun saan olla rauhassa... Mitä nyt 2 teiniä on kotosalla, mutta ei laatuaika äidin kanssa kelpaa 😅🤣

Pitäis nytkin olla nukkumassa, mutta tuijottelen telkkaria ja kuuntelen miehen unta 🤣🤣
 
@Nimendi joo kyl se jossain vaiheessa alkaa aina tympäsemään kun on "liikaa" aikaa, etenkin jos ei voi tehdä vapaasti mitä vaan esim just toipumisen takia :red-heart:

Tää ois voinut tulla myös suoraan mun näppikseltäni.. Tsemppiä ja virtuaalihali sinne :red-heart: menen myös itse hautautumaan tuonne pimeään koloon päiväksi, haen vain pussin salmiakkia lohdutukseksi.. Jospa päivän tai parin mökötys (omalle kropalleni siis vain mökötän, enkä muille ihmisille) auttaisi sen verran, että jaksaisi taas aloittaa uuden kierron pystyssä päin.

Mulla oli elämäni lyhyin kierto, vain 25 päivää, ja ovulaation täytyi jäädä löytymättä joko sen vuoksi, että se oli tosi aikaisin, tai siksi, ettei sitä tullut ollenkaan. Oli miten oli, niin uudessa kierrossa aion aloittaa tikuttamisen jo kp 7, vaikka Flo ennustaa ovista taas vasta kp 16 tienoille. Nyt ei jää tikuttamisesta kii! Joku sisuuntuminen tässä kai yrittää jo nostaa päätään, vaikka keikun kyllä vähän masentumisen rajalla tänään.

Nyt on oma tilanne todella hämmentävä. Ei se kierto sitten päättynytkään eilen, sillä vuotoa tulikin vain tasan sen yhden yön ajan, ja eilen aamulla tyhjennetyn kuukupin perusteella se vuoto tosiaan oli siinä. Tänään uskalsin sitten ottaa kupin pois, kun ei kerran vuoto jatku. Mikä ihmeen välivuoto toi nyt oli? Joku 6h aikana ehkä 30% kupista täynnä, eli ei paljoa mutta ei kuitenkaan niin vähääkään ettäkö vois ajatella esim kiinnittymiseksi. Oletin olevani noin dpo 9 tienoilla tänään, parhaimman arvaukseni mukaisesti.
Jotenkin on hormonit ihan sekaisin, mikä ei liene erikoista, koska lopetin imetyksen lopulta kokonaan reilu viikko sitten.. olin kyllä jo vähentänyt kuukausi sitten jo ihan minimiin, mutta näköjään kokonaan lopettaminen silti sai aikaan odotettua isomman hormonimylläkän. Tää varmasti sekotti sitä mun oviksen löytämistäkin, enkä nyt enää tiedä ollenkaan et mikä vaihe kierrosta tässä on menossa 🤷‍♀️ kp 26 nyt ainakin, normaalit kierrot olleet viime aikoina 29-32 pv.
 
@Aurinko88 voihan se silti olla kiinnittymisvuotoa 🤔 etenkin jos dpot on tuon verran. Haluan ajatella optimistisesti 🤩

Itselläni tullut yksittäisiä vuotopisaroita eilen ja tietty sitä heti ajattelee josko ois kiinnittymistä 🤩 Voi olla, että tipun sitten korkealta ja lujaa. Nyt siis dpo7.
 
Takaisin
Top