Raskaaksi 2026

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Mamiksx5
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Liitynpä minäkin nyt mukaan keskusteluun, vaikka yritys ei ole meille vielä ajankohtainen. Haaveissa olisi kuitenkin tulla raskaaksi tänä vuonna, mutta tarvitsemme ensin lääkäriltä raskausluvan - olen 1-tyypin diabeetikko ja arvot kaukana vaaditusta. Varovasti elättelen toivoa, että ehkä huhti-toukokuussa voisi olla aika alkaa yrittää... Katsotaan. Foolihappolisän olen jo aloittanut helmikuun alusta, tosin toistaiseksi hieman miedommalla annoksella kuin mitä raskautta suunnitteleville diabeetikoille suositellaan.

Vauvakuume on kova, mutten oikeastaan puhu siitä lähipiirilleni koska minulla on myös vahva lapsettomuuden pelko, enkä halua että lähipiiri alkaa "etsiä merkkejä raskaudesta" tai vihjailla ja kysellä mitään. Olen 33-vuotias, mies 30, eikä meillä ole aiempia lapsia tai raskauksia takana - mutta haluaisimme saada kaksi lasta.

Olen seurannut keskustelua aikalailla vuoden alusta, ja halusin oikeastaan tulla jo tässä kohtaa tänne kommentoimaan siksi, että voisin kiittää hyvästä ketjusta. Olen saanut teistä paljon mielenrauhaa omaan "ahdistukseeni" ja tavallaan vertaistukeakin.

Mitä tulee tuohon kuukausipohdintaan, olen ajatellut että kevätvauva olisi meille sopivin. :) Sillä ajatuksella olen myös saanut hieman toppuuteltua omaa kiirettäni, että ihan vielä ei tarvitsisikaan alkaa yrittää. Mutta loppujen lopuksi, vauva saa sitten tulla kun tulee, eikä sillä kuukaudella oikeasti ole väliä.

@Syssymyssy Täällä myös toinen täysin järjen ihminen, jonka elämässä on paljon erikoisia "ennustuksia" käynyt toteen. Äitini ystävä aikanaan ennusti isoveljeni ja minun syntymät unesta, omani ihan päivälleen vaikka synnyin n. kuukautta ennen laskettua aikaa. Itse taas näin unessa erään koulukaverini kuolonkolarin päivä ennen sen tapahtumista. En usko yliluonnolliseen (sattumaahan vain), mutta kyllä tällaiset aina kuitenkin mietityttää...

Tsemppiä kaikille, toivon yrittäville kovasti plussia <3
 
Onnea @Kiinanruusu 😍

Mulla oli eilen illalla taas ahdistus et mitä jos oonkin raskaana, joten nyt on tosi vahva intuitio siitä, että tää olisi se kierto 😂

Ja nyt siis raskausjuttuihin liittymätön tarina intuitiosta/enteistä tms. Mulla siis tulee ihme etiäisiä asioista. Oon katsonut enemmän taas Greyn anatomiaa, ja tiesin Markia näytelleen Eric Danen sairastavan ALSia. Eilen asia tuli mieleen, ja näin mielessäni Iltasanomien etusivun, jossa on ilmoitus, että tää näyttelijä on kuollut. No, kun avasin tänään Iltasanomien sovelluksen, niin arvatkaas mitä siellä oli 😳

Ja tää on käynyt jo niin monesti, oon "enteillyt" ainakin meidän nykyisen kodin, kaksi autoa, Suomen euroviisuedustajan (Darude), 5v sitten ajamani kolarin, jonkun julkkiksen kuoleman viime vuonna, kaverin lapsen syntympäivän ja lukemattomia muita juttuja.

Oon täysin järjen ihminen enkä usko sinänsä yliluonnolliseen, mut tää on aina karmivaa 🤣 Oon myös enteillyt, että jos/kun tuun raskaaksi, niin se on poika, mahdollisesti kaksospojat. Katsotaan, pitääkö paikkansa 😅
Hei nää on jännittäviä juttuja! En yleensä näistä kauheasti viitsi puhua kuin miehelle, muut pitää hulluna 😅 Saan kanssa etiäisiä/"enneunia". Olen jo teini-ikäisenä nähnyt unen miehestäni ja esikoisesta (pojasta). Sitten olen mm. aistunut monia raskauksia ihan alkumetreillä ennen kun niitä on kerrottu (tähän nyt on ihan järjellistä selityksiä!). Olen myös mm. herännyt tunteeseen että miehen isoisällä on joku hätä ja soittanut siitä miehelle töihin. Myöhemmin selvisi että tällä isoisällä oli pahoja rytmihäiriöitä juuri sinä päivänä kun unen näin... Ja syksyllä näin unen, että saan tietää olevani raskaana keväällä, kun koivuissa on hiirenkorvat. Unessa tiesin että lapsi on tyttö ja saa nimensä miehen isoäidin mukaan joka siinä unessa kuoli juuri ennen kun sain tietää olevani raskaana 😬 Toivon toisaalta että tämä uni ei toteudu... Ja siis nään todella harvoin unia, mutta ne ovat usein silloin tämän tyyppisiä 😅 Ja täytyy sanoa että itse olen myös järjen ihminen mielestäni enkä yliluonnollisuuksiin usko mutta nämä unet ovat käyneet toteen niin monta kertaa että ei se ihan sattumaa ole 😅
 
Tänään kun heräsin niin heräsin valmiiksi alakuloisena... En nyt ihan masentuneena, mutta selkeästi alakuloinen olo oli jo ennen kuin nousin sängystä edes ylös... 😮‍💨 Jotenkin semmoinen olo että tuskin on tärpännyt vaikka ties mitä tuntemuksia yms oli toissapäivänä. Dpo8 tänään ja vuosi sitten 20 päivä helmikuuta sama päivämäärä kuin tänään sain elämäni ekan plussan. Joka tietty siihen ekaan keskenmenoon maaliskuussa päättyi. 💔 Siitä varmaan tämä alakuloisuus johtuu ja siitä myös kun en usko tärppiin...
 
@Kiinanruusu Onnea ihan valtavasti. 🥰 🤩 Toivotaan, että mini pysyy matkassa!

@Kali voi mä niin toivon kans, et teillä. Löytyisi plussa testistä. 🌈 🥰

@Syssymyssy Toivotaan, et enteilyt osuisi oikeaan. 🤞🏻

Täällä tehty äsken tuo CB dual hormone ja neljän päivän vilkuttelun jälkeen tuli pysyvä hymynaama. 😊 Tänään kp 13. Tein sit perään samasta pissasta Sofin tikkutestin se ei kyllä ole lähellekään positiivinen. Mihin tässä pitäisi uskoa. 🥲 Nyt tota parempaa ei voi enää käyttää. Yks liuskatesti mulla reissussa enää mukana, ni teen sen salee sit viel illalla tänään tai huomenna aamulla. Onneks on talleteltu, mut meinaan kyl viel, et tänään ja huomenna touhutaan. ❤️
 

Liitteet

  • IMG_20260220_102808.jpg
    IMG_20260220_102808.jpg
    563.7 KB · Katsottu: 46
@Wellllu ja @Kiinanruusu onnittelut plussasta! 😍

@Mur meillä taitaa mies olla innokkaampi yrittäjä kuin minä tai ainaki mulla mielialat ja mielipiteet heittelee hormonien mukana rajusti toisinaan 😵‍💫

@Kali samaistun sun fiiliksiin ihan täysillä. Sillä erolla etten tiiä mikä vai onko ees dpo. Eilen taas oli menkkajomoja ja limatki ehkä viittaa siihen suuntaan et ovis joko vasta tulossa tai just vasta menny. Tänään siis kp18 mikä kait aika tyypillinen ovispäivä mulle. Turhauttaa et mitään ei voi tehä ku oottaa vaan. 😔
 
Paljon onnea plussanneille!:smiling face with heart-eyes:

Mulla testit polttelee vielä laatikossa, päätin että testaan aikaisintaan sunnuntaina kun pitäisi menkat alkaa. Tekisi mieli testata mutta en herkkiä aio ostaa ja nyt olisi vielä ehkä turhaa tavallisilla testata. En oo miehelle sanonu vielä mitään, haluan ensin positiivisen testin tehdä. Räjähdän kohta liitoksistani varmaan:Smiling Face With Heart Shaped Eyes:
 
Onnea plussanneille taas! ❤️

Mulla kuukautiset pitäisi normaalisti alkaa varmaan 28 päivä, mutta koska ovulaatio oli aiemmin niin todennäköisesti alkaisi viikon päästä perjantaina, mutta kun käytän lugesteroneja niin tuskin alkaa ilman että lopetan niitä. 😵‍💫 Meinasin ensi keskiviikkona dpo13 lopettaa ne jos ei ole plussaa tullut ennen sitä tai viimeistään silloin. Silloin meinasin viimeisen kerran testata niin teen silloin testin vielä varmistukseksi ellei sitten toki plussa tule ennen sitä jota epäilen kyllä vahvasti.... 🙄

Kävin myös kaupassa ja apteekissa niin ostin vikat clear choice testit joita oli apteekissa vain 2 pakettia. 😂 Ostin sitten niitä apteekin herkkiäkin 2 pakettia, vaikka ne vähän huonoja testejä olleet mulle. 🤨 Toki edellisen kerran kun raskaana olin se edellinen keskenmenoon päättynyt niin silloin niillä sain selkeän plussan kyllä ja oli jo dpo9. Ajattelin nyt skipata sen dpo9 eli huomisen ja testata sunnuntaina dpo10 vasta. Katsotaan onnistuuko....
 
@Syssymyssy @Mur
Täällä kanssa yksi intuitioon ja enteisiin ym. luottava 👋 Meillä on suvun naisissa ollut kertoman mukaan paljon enneunia näkeviä, itse en ole nähnyt, mutta olen oppinut kuuntelemaan intuitiotani monissa asioissa. Joskus se kiireisessä arjessa jää ennen kuin on taas aikaa pysähtyä hetkeksi. Raskauksien yhteydessä mulla on ollut vahva fiilis ennen mitään oireita, että nyt on onnistunut 🌈
 
Hirmusti täällä tulee tätä tekstiä. En meinaa pysyä mukana. :D ❤️

@Maana Mannila Saitko jo pysyvän hymynaama? Uteliaisuuttani kysyn, että paljon sulla on ikää? :)
Joo samat sanat, täällä onkin ollut kova vilinä nyt pari päivää. 😍 Mä sain pysyvän hymyn tänään aamulla eli kp 14. Kolme vilkkupäivää sain ennen pysyvää hymyä. Kirjoittelen omasta kokemuksesta näiden testien kans enemmän sulle tonne CB Dual hormone -ketjuun. En ollu huomannu sun viestii siellä. : ) Mä oon 1987 loppuvuonna syntyny, eli nyt 38.

@Syssymyssy ja joku muukin kirjoitteli täällä etiäisistä ja enneunista ja muista "yliluonnollisista jutuista", niin hear hear! Täällä kans yksi järki-ihminen, joka näitä välillä saa. Oon tiennyt ennalta molempien isoäitieni kuoleman (toinen oli läheinen, toinen etäinen sekä ihmisenä että maantieteellisesti ja läsnäolon näkökulmasta), isoisäni kuoleman, Zarkus Poussan kuoleman, Vesa-Matti Loirin kuoleman, sekä lukuisia raskauksia ennen kuin niistä on mulle kerrottu. Esim. miehen siskon raskauden tiesin, vaikkei oltu nähty aikoihin ja en tienny, että yrittävät. Samoin parhaan ystävän raskauden tiesin ennalta sekä vauvan syntymäpäivän, vaikka syntyi kolme viikkoa etuajassa. Myös opiskelukaverin vauvan syntymäpäivän tiesin, vaikka vauva syntyi etuajassa. Mä yleensä saan enemmänkin etiäisiä kuin enneunia, mutta oon mä nähnyt niitäkin.

@Mur ja @pienirakas meilläkin onneksi yleisellä tasolla toimii hommat makkarin puolella, mutta jotenkin tää vauvantekoprojekti vissiin aiheuttaa miehelle paineita tai jotain ja sen takia häntä on vaikea motivoida peitonheilutteluun. Oon yrittänyt kysyä sekä kertoa omista ajatuksista ja tunteista, mutta ei tuosta oikein mitään irti saa. Tänään tosiaan, kun tuli pysyvä hymy aamulla CB:n dual hormone -testiin, niin ehdotin, että jos heti aamusta tehtäis talletus, kun molemmilla on viel vapaapäiväkin – hän vastasi, että ei ainakaan nyt, kun hänen pitää saada kunnolla herätä. Seksihommathan on just sellaisia, joissa on oltava hereillä ja skarppina... 🙄 No ei ole edelleenkään talleteltu tälle päivää.

En tiedä, miten selkeämmin sanoisin, miten tärkeää on, että yhdyntöjä on ennen ovulaatiota ja ovulaation aikana mahdollisimman paljon. En jaksaisi yksin kannatella koko projektia, mutta kun toinen ei ole samalla tavalla mukana, niin ei oikein ole muuta vaihtoehtoa. Viimeiset pari kiertoa meillä on mennyt niin, että talletuksia on tehty hyvissä ajoin ennen ovulaatiota, mutta sit lähellä ovulaatiota mies ei oo enää osoittanut kiinnostusta enkä mä ole jaksanut enää sit vielä sitä yhtä kertaa nostaa asiaa edelle, kun aina on kiviseinä vastassa. Ja on kuitenkin itse sanonut, että haluaa tietää, milloin hedelmälliset päivät on...

En ole edes puhun hänelle vauvajutuista tai muusta juuri lainkaan. Turhauttavaa ja tuntuu epäreilulta.

@Kiinanruusu ooh! 😍 Oikein paljon onnea ja tarrasukkia! <3
@Tuutikintytär tervetuloa mukaan ja toivottavasti tasapaino arvojen ym. kanssa löytyy nopsaan ja pääsette yrittään esikoista. <3 Näinhän se on, että haaveita ja toiveita voi olla vaikka miten paljon, mutta vauvat tulee sitten omalla ajallaan, kun heille sopii – ja pyöräyttää vanhempiensa kalenterit uuteen järjestykseen varmaan pari kolme kertaa päivässä. xD

@Kali jos vaan maltat, niin yritä venyttää testaamista vielä ainakin sen pari päivää. Mä just lueskelin eilen kemiallisista raskauksista, ja jossain Kaksplussan verkkolehdessä oli niistä hyvä artikkeli. Siinä puhuttiin siitä, miten aiemmin äiti ei edes tiennyt olevansa raskaana, koska noita herkkiä testejä ei ollut markkinoilla ainakaan meille kuluttajille. Näin ollen myöskään surua kemiallisista raskauksista ei ollut, koska ei tiennyt raskaudesta. En sano, mitä sun pitää tai ei pidä tehdä, en ole koskaan kokenut läheskään samoja asioita, mitä sä, mutta mietin, että olisiko sun oman jaksamisen kannalta parempi odotella vielä testaamisen kanssa, jos vaan millään pystyt, ja testata vasta, kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. <3

Omanapaa: Gelee Royale vissiin on tehnyt jotain, koska mulla on tänään ollut aikamoisia ovulaatiotuntemuksia. Eggikset tuli tänään ja lisäksi ovulaatiokipuja (näitä mulla oli joskus kolmenkympin alkupuolella, mutta nyt ei oo enää aikoihin ollut), jotka säteilee lonkkiin ja reisiin. On ihan kestettävissä kuitenkin eli en ole joutunut ottaa esim. särkylääkettä tai mitään.

CB:n dual hormone tosiaan näytti pysyvää hymyä tänään, ja PC:n liuskassa on testiviiva melkein yhtä paksu kuin kontrolliviiva. Teen tänään iltapäivällä vielä toisen PC:n, josko saisin lh-piikin kiinni. CB:n testissä testiviiva on vahvempi kuin kontrolliviiva.

En jaksanut eilen tehdä aloitetta talletukseen, kun on niin musertavaa yrittää motivoida toista siihen. Tänään aamulla oli toiveet korkealla, mutta katsotaan nyt, mitä tapahtuu. Turhauttaa, että kierrot menee viemäriin, kun mulla ei ole voimia kannatella sekä omaa että miehen aktiivisuutta ja tuntuu, että meillä on talletukset aina joko liian aikaisin tai liian myöhään. Aina sanon kyl miehelle, että nyt on ovulaatio tulossa ja nyt pitäis tehdä talletus, mutta useimmiten hänen asenne on, että no ei kai se nyt niin päivän päälle ole. Ja joka ikisessä kierrossa sanon, että kyllä se on ja jopa tunnin päälle.
 
Onnea plussanneille 🫶

@Maana Mannila tsemppiä ton tallettelutuskan keskelle, ois jotenkin ihanaa jos vois kalenteriin merkata et okei, nää päivät pitäs nyt tiukasti peuhata ja sit toinen ois se aktiivinen ja ehottelija ja tekijä kaikki ne päivät. Tollasista parista kuukaudesta ainakin ite haaveilen. Sais sen tunteen et ei tarvi ite kannatella sitä ja että ne päivät tulis käytetyks ja mahikset ois maksimoitu eikä silti tarvis tuntea olevansa vaativa.
 
@Kevätlilja taidapa tuota paremmin sanoa! Tosin tässä vaiheessa olisin onnellinen jo siitäkin, että mies lähtisi hommaan mukaan, kun teen aloitteen – eikä aina ensimmäisenä sanois, että äh ja ei ja taasko ja ei huvita ja ei tee mieli ja väsyttää jne... 🙄 Joskus leikittelen ajatuksella, että itsellisenä äitinä olisin varmaan jo raskaana.
 
@Maana Mannila Meinasin kyllä ainakin sunnuntaille "pitkittää" testailun kanssa, mutta en viitsi kuukautisten normi alkamispäivään odottaa kun mieluummin lopetan lugesteronit silloin dpo13 jos ei ole plussaa silloin viimeistään, kun niiden kanssa voi olla että lopettamisen jälkeen kestää muutama päivä että ne edes alkaa. 😣 Ja kemiallinenhan voi näkyä testissä vielä vaikka kuukautiset selkeästi myöhässä, omasta kokemuksesta pisin oli kun yli viikon myöhässä. Mulle sanottu että kemiallisia voi olla jos raskaus menee kesken ennen 6+0 viikkoja. Ellei sitten ole ultrassa näkynyt jotain aiemmin. Muuten ne ennen 6+0 lasketaan kaikki kemiallisiksi.
 
@Kali en oo tiennyt, että täysin tuntemattomalle ihmiselle voi näin kovasti toivoa raskautta ja tarrasukkia kuin sulle toivon. <3 Aika rajulta kuulostaa, että noinkin pitkällä oleva raskaus lasketaan vielä kemialliseksi, ja noitahan ei edes tutkita se kummemmin, kun ei lasketa keskenmenoksi vielä noin varhaisilla viikoilla. 😬 Toivottavasti sulla näkyisi nyt sitten sunnuntaina testissä ne kaksi viivaa. Jos Apteekin herkistä on tullut viivanpaikkoja ja ns. vääriä positiivisia, niin ei tosiaan niillä kannata testaa, mutta sullahan oli nyt jotain muita testejeä vissiin vai ostitko niit apteekist?

Mulla täällä oviskivut voimistuu: ponnistaessa ja esim. nauraessa oikein vihlaisee niin, että tuntuu. Samoin paineentunnetta on alavatsalla. Luin, että kivut tulee n. vuorokautta ennen ovulaatiota, joten pitää varmaan kohta turvautua epätoivoisiin keinoihin, että saan miehen makuuhuoneen puolelle. 😅
 
@Maana Mannila ja @Kevätlilja ja ketä muitakaan oli painimassa tän saman tuskan kanssa et ois kiva kun ei yrittäminen ja ajoittaminen kaatuisi vaan itselle niin samaistun kyllä.. meillä ei normitahdilla osuis ovikseen vahingossa ihan helposti joten pitää kyllä aikatauluttaa.. ja siihen sitten pikkulapsiarki ja arjen muut aikataulut tuo oman lisähaasteen, plus että jos "tavara" ei sais olla hirveen vanhaa nii se hyvin ajoitettu yks kertaakaan ei välttämättä riitä..
 
@Rilja 100 prossaa juuri tämä!!!! Sitten on karceeta kärvistellä sen ovulaationsa kanssa varsinkin, jos vielä kivut kaiken päälle mukana, kuten itsellä nyt. Ja sit kun kovasti toivois, että ajoitus natsais, ettei taas menis yksi kierto hukkaan siksi, että ajoitus oli vähän sinne päin.
 
Takaisin
Top