Hei kysymys. Voiko tämä mieli heitellä niin paljon kuin nyt...
On vähän muuttunut aatokset toisen yrityksestä. Kummallakin osapuolella. Itsellä on moti uuden kiinnostavan työpaikan metsästyksessä ja yhteishaun odottelussa. Oma pessimismirealisimi tykyttää, että hae vaan molempia vaan..et pääse kuitenkaan. Niin toki teenkin, mutta se vauvahaave jotenkin haalistunut tässä.
Jotenkin rassaavaa. Ykkösessä on ihan tarpeeksi työnsarkaa tällä hetkellä.. menevä kaks vee.
Se vaan on sitten siinä jos päätetään, että lopetellaan tämä yritys heti alkuunsa. Ikä tulee vastaan ja toinen asia, laitoin alkuun sen 'takarajan' (ensi kevät) koko hommalle muutenkin. Jotta voi sitten todeta, noniin yritettiin eikä voi sitä katua myöhemmin.
Plaah. Toisaalta, en saa niitä toivomiani töitä kuitenkaan, enkä pääse kouluun. Mitäs sen jälkeen olen vailla?
Kumpikin tosiaan ollaan suhteellisen yhtä mieltä, että ei jaksa yrittää eikä haluta. Mut jotenkin takaraivossa jyskyttää varmuus siitä, että katuisin päätöstä sitten kuitenkin, kohta piakkoin tai jossain vaiheessa.
Ihmeen vaikeaa on jotenkin ajatella. Järki, tunteet, toiveet ja sydän epäsynkassa.