Raskaaksi 2025

Dpo 12 ja en malttanu vaan tein tavallisen testin. Tiesin että aikaista mutta päätin silti testata. Nega tuli, olisi varmaan herkkä kannattanut olla, mutta ovat niin hintavia ja pelkään sitä turhaa toivoa jos onkin kemiallinen. En haluaisi edes tietää sellaisesta. Kun eihän niitä pitäisi enää tavallisessa näkyä?

Muuten olisin jättänyt vielä testaamatta mutta tässä on ollut päällä lievä ikiflunssa nyt muutamia päiviä kuten viime raskaudessa oli alusta loppuun. Tällaista ei muuten ole. Pitää nyt vielä malttaa muutama päivä odottaa mahdollista menkkojen alkua.
 
Mietin hetken sanonko koska en halua kuulostaa että olen hirveän negatiivinen. Mutta kyllä voi tavallisessakin testissä tuossa vaiheessa ja hetken sen jälkeenkin vielä kemiallinen näkyä. Itse esim 3 kemiallisesta testannut plussan pregcheckilläkin ja myöhempään ja näkyi ei tainnut kaikissa mutta osassa kemiallisista reilusti kun kuukautiset myöhässä vielä plussa tavallisilla testeillä. Kun kemialliseksi lasketaan jos raskaus kestää alle 6 viikkoa. 😓
 
Hohhoijaa. Eiliseen asti onnistuin psyykkaamaan itseäni, että tällä kertaa teen testin vasta myöhemmin dpo-päivillä. Tänään dpo8 ja jo alkaa mieli murtua, et jos ei tänään niin viimeistään huomenna. En jaksa itteäni 🤣 Paljon helpommalla ja vähemmällä pettymyksellä pääsis, jos nyt oikeesti malttaisi.
 
Onko kellään tietoa tai kokemusta näin kierron loppupuolella noista limahommeleista? Hämmästyin äsken saunaan mennessä, että housuissa oli iso limamöllykkä...
Mä muistan erityisesti esikoisen alkuraskaudesta, että valkovuotoa oli tosi paljon. Nyt sitten tämän yritystaipaleen aikana olen pitänyt sitä hyvänä merkkinä, että on luteaalivaiheessa ollut limaista valkovuotoa. Mutta se ei ole kuitenkaan sitten ollut merkki raskaudesta, vaan ilmeisesti nykyään ainakin kuuluu mulla ihan perus luteaalioireisiin.

Hauska miten toive raskaudesta näkyy sellaisena haikailuna kaikkiin positiivisiin näkökulmiin ensimmäisessä raskaudessa. Silloin ei lähtenyt hiuksia päästä, vaatteetkin oli ihan ok olla sinnepäin kun oli maha, sai hyvällä omallatunnolla vaan löhöillä tai syödä sattumia tai yleensäkin käyttää raskautta tekosyynä kaikkeen. Ihan niinkuin elämä olisi silloin jotenkin helpompaa ja parempaa, vaikka ei se tainnut ihan niin kokonaisuutena mennä 🤔
Joo, tää raskausajan romantisointi kuulostaa tosi tutulta. Mulla kaksi raskautta takana ja niissä oli sekä hyvät että huonot puolensa. Mulla on supistelut alkanut jo tosi aikaisin, niin loppupuoli raskauksista oli aika haastavaa kun aina kun vähän koitti jotain tehdä niin heti alkoi supistelut. Ja varsinkin ensimmäisen kanssa sai ihan oikeasti pelätä, että alkaako synnytys liian aikaisin. Mutta nyt enemmän miettii sitä, että kuinka ihanalta ne potkut tuntuu ja kuinka mahtavaa olisi, jos saisi sen vauvamahan kanssa vielä kerran kuljeskella. :Two Hearts:
 
Hohhoijaa. Eiliseen asti onnistuin psyykkaamaan itseäni, että tällä kertaa teen testin vasta myöhemmin dpo-päivillä. Tänään dpo8 ja jo alkaa mieli murtua, et jos ei tänään niin viimeistään huomenna. En jaksa itteäni 🤣 Paljon helpommalla ja vähemmällä pettymyksellä pääsis, jos nyt oikeesti malttaisi.
Mulla ihan sama kun dpo8 tänään kanssa. 😂 Tekisi mieli jo testata joka on erittäin yllättävää kun eilen ihan toisenlaiset ajatukset illalla oli vielä. Mutta koska mulla vain ei herkkiä testejä ja nekin siihen clearblue monitoriin niin en niitä halua vielä tuhlata. Koska muistelen että jossain luki että ne testit on 25 herkkyydeltään. Joten selviän varmaan tämän päivän huomisesta en tiedä..

No katsoin oloapteekin sivuja ja siellä olisi olleet yhdet raskaustestit alennuksessa, melkein tilasin mutta sitten tajusin että turhaa kahdestakin syystä. Ei ollut herkkiä ja olisi kestänyt varmaan saapua monta päivää jos olisin tilannut. 😆
 
Minäki tsemppaan nyt ainakin tän päivän. Oispa nyt meidän vuoro ja tämän mutkasen tunteiden vuoristoradan onnellinen loppu 😭
 
Minäki tsemppaan nyt ainakin tän päivän. Oispa nyt meidän vuoro ja tämän mutkasen tunteiden vuoristoradan onnellinen loppu 😭
Pitää toivoa parasta eikä pelätä pahinta... Yleensä sanon just että toivotaan parasta ja pelätään pahinta mutta nyt ei pelätä pahinta! 😭
 
Mietin hetken sanonko koska en halua kuulostaa että olen hirveän negatiivinen. Mutta kyllä voi tavallisessakin testissä tuossa vaiheessa ja hetken sen jälkeenkin vielä kemiallinen näkyä. Itse esim 3 kemiallisesta testannut plussan pregcheckilläkin ja myöhempään ja näkyi ei tainnut kaikissa mutta osassa kemiallisista reilusti kun kuukautiset myöhässä vielä plussa tavallisilla testeillä. Kun kemialliseksi lasketaan jos raskaus kestää alle 6 viikkoa. 😓
Jaa ne näkyy niin pitkään :No Evil Monkey:
 
Jaa ne näkyy niin pitkään :No Evil Monkey:
Juu valitettavasti, gynekologi sanoi mulle että mun eka keskenmennyt oli juuri siinä rajalla, että jos olisi vuoto päivää aiemmin alkanut olisi sekin laskettu kemialliseksi.. Sinänsä turhauttavaa kun siinä vaiheessa kuukautiset kaksi viikkoa myöhässä. 😓 En nyt tarkalleen muista mitä ihan tarkalleen mutta sanoi että edes viivoista ei aina voi päätellä onko kemiallinen vai ei. Toki jos hyvin vahvistuu ja ei lähde haalistumaan niin se on hyvä merkki. Mutta aina siihenkään ei kuulemma voi luottaa. Ja sitten taas jos haaleita viivoja vaan niin sanoi että se ei välttämättä tarkoita että kemiallinen. Vähän kyllä sen ekan gyne käynnin jälkeen tullut olo että mihinkään ei voi luottaa tässä.
 
🤣🤣 voi ei!!! Mää viel pinnistelen. En oo ostanu raskaustestejä, mut ovistestejä olis 🤣
Mulla sama että pinnistelen täällä etten testaa. Osaksi auttaa ettei mullakaan raskaustestejä ole, ainakaan sellaisia joilla voin kun ne clearbluen ei anna testata kuin sen tietyn ikkunan sisällä. Siis ainakaan ei suostu ilmeisesti lukemaankaan raskaustestejä ellei ole sen asetetun aika ikkunan rajoissa. Pakko myöntää että tekisi mieli käydä kyllä apteekissa tai kaupassa ostamassa raskaustestejä. 🙊
 
Mä hyppään tänne teidän mukaan. 😊

Kp on mulla nyt 25/31 dpon arvioisin 7-8.
Ihan sietämätöntä on tää odottaminen. Testaillut olen jo, mutta tietenkin vielä negatiivista näyttää.

Tämä on nyt ensimmäinen yritys, ja varmaan senkin takia oon tästä ihan kierroksilla.
Voi että, samat fiilikset! Eilen testasin (ehkä liian aikaisin?) puhtaan negan, huomenna pitäis menkkojen alkaa jos ne nyt alkaa. Ollut kaikenlaista oiretta tässä piinapäivillä, mitkä sitten on mahdollisesti oman mielikuvituksen tuotetta, niin en tiedä. Eka yrityskierto mullakin. Ja oon ihan täpinöissäni!
 
Tuuhan tänne kertomaan sit kuin käy. 😊
 
Tuuhan tänne kertomaan sit kuin käy. 😊
Jooo - ja mulla on tuolla piinailuketjussa tämän kierto päivä päivältä ylhäällä, sinne oon ehtinyt hyvin päivittelee oloja!

Mulla on siis jo 11-vuotias esikoinen, mutta nyt on tässä uudessa parisuhteessa jotenkin tähdet kohdillaan pienelle ihmiselle tulla 🥰 Mies on aivan täpinöissään kans.

Me ollaan melkein samoilla päivillä omissa kierroissa, niin pidetään sormet ristissä, että ekasta yrityskerrasta tärppäis molemmilla 🤩
 
Mitkä olis tällä hetkellä luotettavimpia testejä?

Esikoisen plussasin jollain rfsun liuskalla 5 päivää ennen kuukautisten oletettua alkua. Samoja liuskoja ei ainakaan enää saa, ja nyt oon kuullut vähän huonoa noista tän hetkisistä rfsu testeistä.
 
Oikeesti eihän täs mitä järkee! Löydän itseni perhe arten ajanvaraus sivulta ja katselen milloin olis sopiva aika jos nyt tärppäis 🤣 Oikeasti auttakaa. Tää on kauheeta tää odottelu. Ennkestääääää. Huomenna onneks dpo8 🥲🥲🥲
 
Oho mehän ollaan varmaan samassa vaiheessa. 😁 Ovis oli mulla 18. tai 19. päivä.
Mäkin just kävin selailemassa et minne pääsis labraan ottaa HCG testit. 😅
Ja silmäilly jo vapaita aikoja varhaisultraan.

Tää on ihan mahdotonta! 😂😭
 
Takaisin
Top