Meidän 3-vuotias on edelleen niin järkyttävä raivomakkara, että välillä tekisi mieli lähteä viikoksi jonnekin evakkoon. Ihan kaikesta raivotaan koko ajan. Eilen esimerkiksi aamu alkoi klo 6.15 sillä, että tämä kirkuu räkä poskella, ettei ole tekemistä. Tänään puolestaan hän herätti mut lyömällä mua kirjalla ja vaatien että luen sen ennen kuin olin saanut edes silmiäni auki. Aamiaispöydässä oli vääränlainen muki, josta nousi seuraava raivo, ja kohta lensi leipä kaaressa lattialle, koska sekin oli vääränlainen, vaikka oli juuri sellainen, jonka lapsi oli pyytänyt. Sitten häneltä putosi päärynäsiivu lattialle, ja hyvää hyvyyttäni nostin sen, mutta ei olisi pitänyt, koska hän tietysti halusi nostaa sen itse - seurasi lisää kirkumista ja päärynäsiivun heittäminen lattialle, jotta hän voi mennä itse nostamaan sen.
Tätä menoa on jatkunut nyt yli vuoden. Jos teini-ikä on paljon tätä pahempi, joudun varmasti jonnekin hermolepoon.
Yritän ajatella, että onpahan kerralla ohi, kun joskus on! 
Kuopus selvisi kahteen vuoteen ennen kunnon raivareita, joista nyt saa nauttia koko perhe 
Isommalla lapsella jo tuo uhma on helpottumaan päin, mutta tää nuorempi on niin temperamenttinen, että päivät on aikamoista taistelua. Ja huvittavinta tässä on se, että töissä hoidan ja kasvatan muiden lapsia ihan tuosta noin vaan, mutta näiden omien kanssa mä mietin välillä, että mitä ihmettä mä teen? 
