Rakenneultra

Meillä oli rakenneultra jo tällä viikolla, vaikka raskausviikkoja on vasta 17. Lääkäri oli tosi kiva (sama kuin NT-ultrassa, mutta nyt puheliampi) ja kertoi meille kaiken mitä tutki - kaikki tällä hetkellä näyttää hyvältä :red-heart: Saimme tietää sukupuolen (molemmilla sama).
Seuraava UÄ on kahden viikon päästä ja sen jälkeen niitä on joka toinen viikko aina LA saakka.
 
Muokattu viimeksi:
Eilen oli ultra ja oli todella mukava kätilö, täysin erilainen kuin ensimmäisessä ultrassa. Katsottiin tarkkaan kaikki ja kaikki oli niin kuin pitää ja vastasi viikkoja miltei päivälleen kaikki mitat.
Vatsa ei ole tullut vielä näkyviin, mutta sanoi että ole sen verran pitkä ettei sen takia näkynyt, siellä oli lapsivedessä sillä tilaa venytellä itsensä täysi pitkäksi ja kädet ylös ja silti oli vielä pään ja käsien yllä tilaa, joten se huoli oli täysin turha.
Kätilö oli ihana ei ollut kiireentuntua tälläkertaa ja näytti myös istukan kun pyysin ja katsottiin sen olevan kunnolla kiinni ja normaalikokoinen. Sukupuolta ei näyttänyt suoraan, mutta noin 90% varmuudella olisi tyttö, sillä kiveksistä ei näkynyt merkkejä.

Mulla on myös tehty NIPT, mien sieltä saa tietää sukupuolen,olisiko tarinnut pyytää tietoa erikseen vai voiko sitä udella vielä jälkiäteen esim neuvolasta?
 
Tehtiinkö sun nipt yksityisellä vai kunnallisella? Mulle teki yksityinen klinikka ja siinä samalla kun tuli ne kromosomitestin tulokset, niin siinä luki myös sukupuoli. Se tuli labran omaan järjestelmään sekä myös Oma Kantaan.
 
Kunnallisella puolella, niista tuli kyllä paljon omakantaan, mutta ei sukupuolta tai muuta tietoa kuin että kromosomit oli normaalit
 
Ehkä se sukupuolen määritys ei sitten kuulu kunnallisella puolella siihen. Voithan sitä neuvolasta kysyä tai sieltä, missä se nipt tehtiin.
 
Eilen oli ultra ja oli todella mukava kätilö, täysin erilainen kuin ensimmäisessä ultrassa. Katsottiin tarkkaan kaikki ja kaikki oli niin kuin pitää ja vastasi viikkoja miltei päivälleen kaikki mitat.
Vatsa ei ole tullut vielä näkyviin, mutta sanoi että ole sen verran pitkä ettei sen takia näkynyt, siellä oli lapsivedessä sillä tilaa venytellä itsensä täysi pitkäksi ja kädet ylös ja silti oli vielä pään ja käsien yllä tilaa, joten se huoli oli täysin turha.
Kätilö oli ihana ei ollut kiireentuntua tälläkertaa ja näytti myös istukan kun pyysin ja katsottiin sen olevan kunnolla kiinni ja normaalikokoinen. Sukupuolta ei näyttänyt suoraan, mutta noin 90% varmuudella olisi tyttö, sillä kiveksistä ei näkynyt merkkejä.

Mulla on myös tehty NIPT, mien sieltä saa tietää sukupuolen,olisiko tarinnut pyytää tietoa erikseen vai voiko sitä udella vielä jälkiäteen esim neuvolasta?
Meillä ainakin laitettiin NIPT-lomakkeeseen erikseen rasti siihen kohtaa, että halutaan tietää sukupuoli NIPT:stä. Kätilö sitä lähetettä tehdessä kysyi erikseen. Tulokset ja sukupuoli oli kirjattu kätilön lausuntoon omakannassa. Kävimme siis kunnallisen kautta NIPT:ssä.
 
Rakenneultra tulossa ensi viikon keskiviikkona viikoilla 20+2. Suunnilleen samana päivänä pitäisi tulla tulokset Niptistä. Eli varmuudella sukupuoli selvillä viikon päästä viimeistään. Jännää! 🥰 Toki vielä tärkeämpää on saada tietää, että kaikki on kehittynyt kuten kuuluu. Vatsa on alkanut näkymään nyt parin viime viikon aikana pikkuhiljaa.

Saa nähdä, onko tuolla jälleen kova meno päällä, kun aiemmissa ultrissa meidän bebe on ollut vilkkaana ja esitellyt akrobaattisia kykyjään niin, että ultraajatkin on kommentoineet että johan on vilkas. 😅 Lempiliike on ollut potkia kohdun seinästä vauhtia ja liukua liukumäkeä kohdun toiseen reunaan. Mitään ei vielä tosin tunnu ulkopuolelle ihan pieniä hentoja tuntemuksia lukuunottamatta. Mutta mietin, josko ne on kuvitelmaa vaan.
 
Tänään oli neuvolalääkäri ja kysyin siellä NIPTistä. Hän kertoi, että ennen siitä sai tietää sukupuolen, mutta nyt kun se tehdään kaikille suoraan, niin siinä ei enää tutkita sitä.
 
Meillä ainakin laitettiin NIPT-lomakkeeseen erikseen rasti siihen kohtaa, että halutaan tietää sukupuoli NIPT:stä. Kätilö sitä lähetettä tehdessä kysyi erikseen. Tulokset ja sukupuoli oli kirjattu kätilön lausuntoon omakannassa. Kävimme siis kunnallisen kautta NIPT:ssä.
Täällä ei ollut mitään lomaketta, Ensimmäisessä neuvolassa kerrottiin, että varaa aika verikokeisiin ultraääntä seuraavalle viikolle ja vie sinne samalla pissanäytepurkki ja NIPT oli siinä samssa ja tulokset tulivat kolmen päivän jälkeen omakantaan ja sitten niitä käytiin toisessa neuvolassa läpi.
 
Ompa tullut nopeaa tulokset. Meillä kätilö varoitti jo suoraan, että tuloksissa menee ainakin viikko. Toki voi olla, että täällä viive johtuu siitä, että täältä tuommoiset näytteet kulkevat "postin" mukana. Aika tarkalleen se viikko tosiaan meni, kun kätilö soitti tulokset ja sen jälkeen ne lausunto tuloksista tuli omakantaan.
Tänään oli neuvolalääkäri ja kysyin siellä NIPTistä. Hän kertoi, että ennen siitä sai tietää sukupuolen, mutta nyt kun se tehdään kaikille suoraan, niin siinä ei enää tutkita sitä.
Jännä ettei tutkita, kun siinähän se tulisi samalla. Toki siitä varmasti tutkiva taho osaa laskuttaa erikseen eli olisiko se niitä "selvää säästöä"-kohtia sitten, eikä sen takia anneta siihen mahdollisuutta kaikilla paikkakunnilla. :Smirking Face: Mutta, hyvä tietenkin, että sait vastauksen kysymykseesi sieltä. Ei tarvitse turhaa etsiä ja odotella vastausta mistään, kun semmoista ei ole NIPT:ssä sitten tutkittu.
 
Neuvolassa sanoivat, että monilla maahanmuuttajaperheillä lopetetaan neuvolakäynnit kokonaan, jos paljastuu lapsen olevan tyttö. Samaa syytä on se et NIPT tulokset saa vasta vko 12 jälkeen, vaikka ne olis valmistunut nopeammin.
 
Niin te olette varmaan TYKS:n alueella? Siellä kaikille tehdään nipt, mikä on kyllä hienoa. Täällä HUS:in alueella sen saa ainostaan, jos nt-ultran jälkeen se seula hälyttää, niin sitten saa lähetteen nipt:iin. Mulla ei hälyyttänyt, joten teetettiin nipt yksityisellä.
 
Nyt maaliskuusta eteenpäin saa HUSin alueella myös, mikä on tosi hienoa. Kokeilu ilmeisesti vuoden loppuun.
 
Onko tietoa tästä, että saako Helsingin ulkopuolella asuvat myös? Olen nähnyt uutisen, jossa puhuttiin vain Helsingissä asuvista. Olisi kyllä hienoa, jos saisi (vielä tässäkin vaiheessa). ☺️
 
Tänään meillä on ns. virallinen rakenneultra. Siellä oli kaikki hyvin. Jännityksen väreet menivät siinä makoillessa kokoajan, kun lääkäri siirtyi tutkimaan vauvan eri osia. Tosi tarkkaan piti kuunnella lääkäriä, että kuuli edes jossain välissä, että "tuo on ok" yms. Hänellä oli mukanaan erikoistuva lääkäri, jolle hän onneksi kertoi samalla mitä juuri sillä hetkellä tutki. Suoraan meille hän ei niinkään kertonut asioita. Lopuksi kyllä sitten kertoi, että näytti kaikki hyvälle. Miten kevyt ja ihana fiilis oli kävellä sieltä sitten miehen kanssa pois.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top