Radiopuhelin/ Itkuhälytin kokemuksia

  • Ketjun aloittaja Radiohead
  • Aloituspäivämäärä
R

Radiohead

Vieras
Jeesiä tarvittaisiin hyvän radiopuhelimen/itkuhälyttimen valintaan. Kriteerejä:
-pakkasella toimivuus
-ladattavat akut
-sen verran hyvä kantama että toimii myös ulkosaunalla asti joka sijaitsee n. 50m talosta
-vanhempien yksiköstä isolle äänen voimakkuudelle säätö jotta pystyy jotain oikein puuhailemaankin.
-tarpeeksi herkkä ettei lapsen tarvitse pää punaisena huutaa ennen kun ottaa yhteyden toiseen yksikköön.

Ostettiin kun vauva tuli Motorolan 62 radiopuhelimet itkuhälytin toiminnolla varustettuna. Todella surkeet itkuhälyinä- ei avannut linjaa kun joskus ja jouluna vaikka oli herkimmälle säädettynä. Testatessa tarvi puhua välillä melko kovaankin ääneen ennen ku linja aukes. En suosittele itkuhälyinä!

Toinen merkki kokeilussa on käytettynä saatu padwico 835. Akku vauvan hälystä käytetty loppuun joten toimii vaan kun on laturissa paikallaan. Kokemus näistä on melko positiivinen mutta valitettavasti ei sovi meidän käyttöön koska ei saa riittävän isolle säädettyä vanhempien yksikköä ja meidän vieressä kulkee erittäin liikennöity tie niin jos ollaan ulkona niin ei kuule itkua. Tämä vois olla kuitenkin monelle muulle ihan hyvä merkki hiukan hiljasempiin oloihin. Mainita myös tarvitsee että nyt yksikkö on vauvasta noin metrin päässä kun tarvitsee olla laturissa ( eli siis voisi kuulua myös lujempana jos voisi olla lähempänä)

Laittakaa kokemuksia eri vaihtoehdoista jotka saattaisi olla hyviä, ja myöskin niistä huonoista jotta joku voisi välttää virhe ostoksen
 
Meillä oli Aventin Dect hälytin. Toimi tosi hyvin, pystyy säätämään äänenvoimakkuuden sekä herkkyyden. Pidin sitä vaunujen verkkopussissa villasukkiin ja pipoon käärittynä, niin toimi talvellakin aina. Vaunukoppaan ei voi laittaa, tai yhteys on auki koko ajan ja vauvan hengitys kuuluu. Avaa pienimmästäkin äänestä yhteyden, jokainen koiranhaukku ja naapurin haravointi kuuluu äidille. Kantavuus taisi olla reilu 300 m. Toimii pattereilla tai johdoilla. On sisäkäyttöön unilauluja ja yövalokin, näille meillä ei ollut käyttöä. Omasta mielestäni joka sentin arvoinen ja todella luotettava peli.
 
Meillä on nämä https://www.jollyroom.fi/lastentarv.../itkuhalyttimet/padwico-itkuhalytin-850-musta Padwiko merkkinen tämäkin siis ja olen ollut kyllä tyytyväinen. Sen äänen saa säädettyä, en osaa arvioida, ono teille tarpeeksi kova ääni. Merkkivalosta näkee myös, että linjalla on ääntä. Kun esim imuroin, vilkaisen aina välillä, että näkyykö merkkivaloa. Vauvan äänet ottaa herkästi. On myös lämpötilamittari.
 
https://www.gigantti.fi/product/hyv...enhoito/BC8000DV/neonate-itkuhalytin-bc8000dv

Meillä on tämä Neonate, toimii hyvin. Herkkyyttä saa säätää ja kantamaa riittää. Videotoiminto on ollut tarpeen, koska lapsi ei yleensä juurikaan ääntele. Herätessään vähän liikahtaa, jolloin video menee päälle (kun on valinnut sen toiminnon) ja siellä lapsi katselee hiljaa kameraa. Jos ei olisi videota, niin en tietäisi että on hereillä.
 
Meillä on ollut ikean hälyttimet (niitä ei valitettavasti enää taideta valmistaa, hinta-laatusuhde ollut erinomainen! ) ja tällä hetkellä on Brittonin hälyttimet, joka on sama hälytin kuin tuo Lilyofthevalen mainitsema Padwicon malli. En tiedä, miksi samaa hälytintä myydään kahdella eri merkillä.. On oltu tuohon malliin todella tyytyväisiä! Jos ei luota riittävään kovaan ääneen, on tuossa Brittonin mallissa ainakin lisänä vielä värinähälytys, jonka kyllä taskusta huomaa hyvinkin. :) Vauvan yksikön herkkyyttä saa säädettyä. Toimintavarma ja kantama riittää metsäisemmällä tontilla joitakin satoja metrejä. Hälytin ilmoittaa, jos yhteys jostain syystä häviää, mikä oli meillä tarpeellinen ominaisuus. Pakkasenkesto on ollut erittäin hyvä. Noihin saa akut vaihdettua tarvittaessa. :)
 
Onko tietoa mistä saa siihen padwicoon akkuja jos vaikka jättäis mummola hälyttimiks?

Kiitoksia jo tähän asti tulleista vinkeistä!

Uskon että moni muu painii saman ongelman kanssa myöskin
 
Meillä Philipsin Avent, hyvin on pelannut kahdella lapsella ja meillä juuri samay kriteerit kuin teilläkin. Etenkin kantama on tärkeä, kun on iso piha jonka reunoilla kesäisin puuhaillaan. Hyvin kuuluu lapsen hengityskin kun tarkkaan kuuntelee.

Anoppilassa lainasin heidän hälytintä jossa oli myös kamera. Ihan kiva paitsi ettei mistään tullut mitään kun koko ajan istuin katselemassa nukkuvaa vauvaa :)
 
Minä käytän säädöistä sellaista vaihtoehtoa, että hälytin lähettää videon vasta jos kuuluu jokin ääni.

Keskimmäinen lapsi minulla oli myös sellainen, että ei sanonut mitään herätessään. Silloin ei ollut videohälyttimiä, joten laitoin hälyttimen lapsen peiton päälle ja se rapisi kun lapsi liikkui.
 
Meillä on ollut käytössä Philips Avent Dect 506, tosin meillä on ollut sille niin vähän tarvetta, että vaikea sanoa, olisiko siitä teille Radiohead mitään apua. En nyt muista kantomatkoja, mutta vanhempien yksikön äänen saa kyllä tosi kovalle. Käyttö on ollut hyvin vähäistä, joten kokemuksia on vaikea kertoa, mutta sen vähän mitä se on ollut käytössä, olen ollut tyytyväinen. Ohjeissa taisi olla maininta, että ulkoseinät saattavat vaimentaa signaalia niin, ettei kantomatka ole kovin suuri, ei olla testattu.

Meillähän poika ei siis ole koskaan suostunut nukkumaan vaunuissa ulkona kuin max puoli tuntia riippumatta siitä, liikkuvatko vaunut tai eivät, joten kovin eri paikoissa ei olla pojan kanssa oltu hänen nukkuessaan. Itse olen yleensä olkkarin sohvalla makoilemassa sen aikaa kun poika nukkuu makkarissa. Silloin laitan joskus varmuuden vuoksi itkuhälyttimen päälle, jos satun nukahtamaan itse siihen sohvalle, niin en syvässä unessa kuule pojan ääntelyitä (koettu on :confused: ). Sitä kyllä sattuu todella harvoin, että nukahdan siihen sohvalle.
 
Meilläkin nuorin on sellainen, ettei herättyään pidä mitään meteliä itsestään. Joskus heräämisen huomaa, jos itkuhälytin avaa yhteyden, vaikka mitään ääntä ei sen kautta kuuluisikaan. Eipä lapsella siellä mikään hätä ole, vaikka olisikin valveilla. Meillä kuitenkin jossain vaiheessa mennään herättelemään/ tarkistamaan, nukkuuko lapsi vielä, joten harvoin valvoskelee kovin pitkään. :) Hälytin ei koskaan korvaa aikuisen valvontaa! Luotan siihen, että jos joku hätä tulee, lapsi kyllä ääntelee. Nukkumispaikka tulee kuitenkin olla niin turvallinen, ettei lapsella ole mahdollisuutta siellä itseään mitenkään vahingoittaa.

Vaunuihin en ole itkuhälytintä uskaltanut laittaa. Siinä on kuitenkin akku ja on aina mahdollista, että laite syttyy itsestään palamaan tmv. Säteilyn määrä nykylaitteissa toki on varmasti jo hyvin pientä, mutta silti tuntuu paremmalle, että laite on rattaiden ulkopuolella. Meillä on itkuhälytin universaalilla kännykkätelineellä kiinni kuomussa ulkopuolella tai rattaiden rungossa.
 
Minulla nuo molemmat hiljaiset lapset ovat olleet oksentajatyyppiä joten vaunuissa ei ole valjaita voinut käyttää että saa nopeasti ylös eikä tukehdu. Vuoden iässä ovat oppineet jo itse nousemaan tai kääntymään kun alkaa oksettaa. Siksi on ollut tärkeää että hälytin on vaunuissa. Toinen vaihtoehto olisi olla itse vieressä vahtimassa, mutta 2-3h on aika pitkä aika olla tekemättä mitään muuta kuin vahtia unta. Joten jokainen toimii niin kuin oman lapsen kannalta on parasta. Meillä hälyttimen vastaanotin kertoo jos kamerayksikössä on vikaa, eli ei ole päällä, virta on vähissä tai laite kuumenee.

Säteily on kyllä ikävää, mutta akuuttiin tukehtumisen kuolee nopeammin.
 
Minä kerroin omista ajatuksista ja miten oman lapseni kohdalla tehdään ja toimitaan. Jos lapsi on erityislapsi tai hänellä on jotain muuta esim terveyshaittaa tai vaarana tukehtua oksennukseensa, täytyy monessakin asiassa silloin vähän soveltaa ja mennä lapsen turvallisuus ja terveys edellä punniten riskeistä se pienin. Sinä tiedät parhaiten, miten teillä toimitaan. Kaikki "hiljaiset herääjät" eivät onneksi kärsi siitä yksin heräämisestään, vaan malttavat odottaa hetken aikuista. :)
 
Meillä käytössä Cobran MT-975 radiopuhelimet ja on toiminu kahdella lapsella tosi hyvin. Ei aukaise linjaa pienestä peiton rahinasta, mutta ääntelyyn/äheltämiseen reagoi kyllä. Kantamakin sen verran hyvä, ettei niin kauas paranekaan lähtee... Tosi nopee lataus ja on jälkikäyttöäkin lapsien kasvun jälkeen.
Saa myös hyvin molemmat päät kiinni vaunuihin, yöpöydälle, takin taskuun, kaulukseen jne.
ISO SUOSITUS!
 
Noita mt975c miehen sisko kans kehu paljo! On vaan sekin poistunu malli

Tarvii tässä pian tehdä päätös et millä nyt sit lähtee kokeileen. Tosi mukavaa kun näin moni on viittiny laittaa omia kokemuksiaan!
Osa kun noista itkuhälyistä tai radiopuhelimista on kuitenkin aikasta huonojakin.. niin mieluummin ostaa jotku semmoset minkä joku muu on todennu kans toimivaks
 
Kannattaa myös muistaa appsit. Meillä käytössä puhelinappi Dormi. Tarvitsee toki netin ja ylimääräisen puhelimen vauvapuolelle, mutta muuten toiminut hyvin ja riittänyt peruskäytössä. Eikä verkkovirtaongelma olettaen että puhelin on ladattu. Ilmainen 4h kuukaudessa ja rajaton käyttö ei maksanut montaa euroa.
 
Kiitos tästä vinkistä! Tämä menee kokeiluun! Olisin halunnut video toiminnolla olevan hälyttimen mutta ne maksaa kyllä ihan törkeesti ja tavallisetkin itkuhälyttimet on hirveen kalliita. Meillä on kotona ylimääräinen puhelin kotipuhelimena eli tää sopii meille paremmin kuin hyvin :)
Jos vielä pyörit palstalla niin kerro ihmeessä onko edelleen toiminut hyvin?
 
Takaisin
Top