Puolison suhtautuminen raskauteen ja tulevaan lapseen

Kovasti on jo odotuksessa mukana ja innoissaan taas mun raskaana olosta, vaikkei toinen lapsi vielä hänen haaveissa ollutkaan. Kovin huolissaan ollut pahoinvoinnin kovenemisesta ja autellut sen mukaan. Kovin tarkka on myös kaikista syömisistä ym et on vauvalle turvallisia, olin unohtanut tän piirteen viime raskaudesta jo. Viimeksi lakkasin kynnet ja sävytin hiukset häihimme häneltä salaa loppuraskaudessa, vaikka muuten kyllä itsekin olin tarkka kaikesta kemikaalikuormasta ym. :D Ihana isä on ja vallankin nauttii nyt yli 3veen kanssa touhuamisesta.
 
Lapsi on meille molemmille ensimmäinen.

Mies on suhtautunut heti plussan jälkeen todella huolehtivasti ja ihanasti. Pitää huolen että muistan ottaa vitamiinit, juon tarpeeksi vettä ja että en nostele liian painavia kantamuksia.
Ensimmäistä neuvolakäyntiä lukuunottamatta on ollut jokaisella käynnillä mukana, vaikka olen sanonut että ei hänen ole sinne pakkko tulla. Vastaa aina että "ei niin mutta kun mä haluan":happy:

Uskon että hänestä tulee todella hyvä isä lapsellemme :happy: Innolla jo molemmat odotellaan kevättä ja kaikkea sitä mitä lapsi tuo tullessaan.
 
Meillä mies kuuntelee innoissaan masua ja jutustelee sille, meinaa aina itselle kyyneleet nousta silmiin kun on niin hellyttävää :Heartred
 
Nyt alkaa hiljokseen minun vähän jörö puolisokin osoittaa isällisiä piirteitä. Siis kyllä koko ajan on huolehtinut mun hyvinvoinnista, ruokailuista yms. Nyt alkanut huomioida vaavin myös. Itse esitti että hän voisi alkaa vauvavakuutusta setvimään ja rakenteli vauvalle hoitopisteen pukkariin yms asioita tullut esiin :)
 
Hih, oon ekan viestin kirjottanu elokuun alussa rv10, nyt 18+3 :joyful: Tapahtui kuten arvelinkin eli nykyään on jo täysillä mukana odotuksessa, liikuttui ultrassa ja odottaa kovasti seuraavaa, silittää mun vatsaa usein ohikävellessään ja jaksaa ihastella mun kirppislöytö-vauvanvaatteita (: Viimeksi istuttiin yhdessä sohvalla ja googleteltiin vaunujuttuja :p

On mahtavaa tietää nyt jo että tulee olemaan paras mahdollinen isä meidän Kirpulle :Heartred
 
Meilläkin isä haltioissaan uudesta tulokkaasta, mutta kyllä siihen muutaman päivän mietintä häneltä tarvittiin.
Onneksi annoin hänelle sen tilan silloin, sen jälkeen nimittäin hän on ollut ajoittain enemmän omistautunut raskaudelle ja uudelle vauvalle, kuin minä.
Itsellä meinaa välillä jäädä vauvan odotus kaiken muun arjen ja etenkin nuorimman lapsen jalkoihin.

Ja ehkä tämä raskaana olo ei vaan ole minun juttu (kaikkien vaivojen tähden), vauvat sitten sitäkin enemmän :D.

Mutta mies tosiaan hellii ja juttelee masulle ja ihailee sitä liikutukseen asti. :Heartred
 
Nyt kuin mä jo kolmas kertaa menossa ultraan ilman miesta sit sanoi että eikö saa sit sellaista aikaa milloin hän myös pääsis :P tuntuu vähän kateellinen että mä saan niin usein katsomaan pikkuista ja hänellä aina työvuorot just siihen aikaan.. mutta en pysty itse valitsemaan aikoja siellä kuin on aika ruuhkanen hetkellä ja laitetaan muutenkin kaksi viikkoa etukäteen mikä vaan aika on vapaana :)
Muuten ei ole paljon puhetta lapsesta ollut viellä, kysyi vaan että milloin olis se viikko millä viime kerralla raskaus loppui...
Kun itse otan puheeksi hankinnat ja muuta lapsen tulosta sitten keskustele vapaasti siitä mutta ei aloittaa keskustelua muuten. Voi myös olla että hän katso salaa netista kaikenlaista :D
 
Mukavasti tuntuu mukana raskaudessa sun puoliso olevan. Varmaan jännittää noita viikkoja aiemman km:n vuoksi...
 
Takaisin
Top