Puolison reaktiot

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Ilpuri
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vähän kade. Teil on noin söpöi juttui. Mies oli mun vieres kun tein testii sanoin et siihen näköjään on tulossa toinen viiva. Sit se oli sillei okei et tällästä sitten.
 
Ei meilläkään ku halannu,kun tuli töistä ja kerroin.Ei oo kyselly edes vointia,vaikka huomaa hiton hyvin,et oon väsyny,kun kotityöt tekemättä.
 
Mä kävin salilla ja sielt apteekkiin ostaa testiä. Tulin kotiin ja tein testin. Mies oli esikoista nukuttaa kun menin näyttää plussa tikkua.. tokas vsan mikä tuo on. Ootko sä paksuna. Johan sutten että joo.. sit tokas vss että mene syömään :laughing001

Että tämmönen romantikko meillä asustaa. On se mies oikeesti iloissaan kun hää on toivonut koko ajan toista lasta
 
Meillä ei uskonut tikkutestiä, digiin ei juuri kommentoinut mitään järkevää. Vasta ultran jälkeen tajusi / uskoi koko homman. Odottaa innolla jo, vaikka olikin vähän sulateltavaa. Tää 4. Yritys Oli enemmän mun toiveiden pohjalta.
 
Tein raskaustestin kotona itsekseni töiden jälkeen. Mies oli poikien kanssa kalareissulla toisella paikkakunnalla samaan aikaan. Otin miehelle puhelun ja kerroin uutiset, raskaana ollaan. Mies piti pokan hienosti ja kertoi että soittelee kunhan pääsevät rantaan. Laitoin vielä kuvan tikusta perään ja jäin odottelemaan vastausta. Puolen tunnin kuluttua tuli viestillä iso punainen sydän. :) hetken piti asiaa ilmeisesti sulatella. Jälkeenpäin kuulin kalakaverilta että mies oli puhelun jälkeen valahtanut ihan kalpeaksi eikä saanut puoleen tuntiin sanaa suustaan saatikka muistanut uistinta kelata ylös järvestä. :D tunnin päästä sieltä soittelikin jo hyvin onnellisen kuuloinen tuleva isä. Alkujärkytys tais vaan iskeä ensin. :D
 
Kerroin miehelle aamulla kun olin raskaustestin tehny, samalla kun kävin herättämässä. Ei ehkä paras aika just heräämisen jälkeen, mut mies hoiti homman hyvin hymyilemällä ja toteamalla "hienoa" ja laittoi käden mun mahan päälle.
 
Kiva lukea, ettei kaikilla sentään oo ollut pelkkää kyynelsilmin onnitteluja puolisolta. Täällä samaan tyyliin kuin Hempuliinilla ja Nuunuäipällä. Meillä tavallaan ”tulee jos tulee” touhua oli jo takana monta vuotta - ei vaan tullut. Kovasti mies aina menkkojen alettua oli myötäelävän oloinen, kun joskus se pettymys oli tosi suuri... Sitten lopulta viimeiset pari kk meinattiin, ettei sieltä enää koskaan mitään tule, eikä sitten tarvi tullakaan: kyllä elämä jatkuu ilman iltatähteäkin. Ja tosi pian sen jälkeen sitten olinkin raskaana. Miehellä varmaan oli aika shokki, kun just alkanut suunnitella elämää ilman iltatähteä, ja sitten.. hänen eka kommenttinsa oli: ”No mitä sä nyt meinaat”.. voitte arvata mikä raivari siitä seurasi - mä olin onnellisempi kuin aikoihin ja hän vihjasi, että jos en pitäisikään tätä. Ei ole oikein vieläkään välit palannut entiseen - tuntuu pahalta edelleen. Enkä tiedä kai vieläkään, mitä hänen mielessään todella liikkuu... en oikeastaan halua edes kysyä. Pidän ihan vaan itsekseni tästä onnesta kiinni
 
Tiedän todellakin miltä tuntuu.En aikaisemmin kehdannut täällä kirjoittaa,mutta mies ei oo edes kysynyt koska on laskettu aika.Eikä edelleenkään mitään kysymystä voinnista yms.Tuntui hetken pahalta,mut päätin,että miun onni,jota mies ei pilaa!Taapero,joka siis meidän yhteinen nyt 1v10kk saa isän huomion isän menojen jälkeen.Itsekkyys ei näköjään oo kadonnut.Ja kännykkähän meillä on hänellä kasvanut käteen kiinni.
 
No voi vitsi mikä tilanne teillä Nuunuäippä. Kuulostaa tosi hirveeltä. Eipähän mies meilläkään ensimmäisinä viikkoina tiennyt laskettua aikaa. Hän odotti ekat viikot varhaisultraa, toivoen vissiin eniten, että kaikki ei olis kunnossa tai menisikin kesken. Eräänä taas raivari-iltana hänelle sit huusin, että: ”Kuule, siellä ultrassa sanovat varmasti, että kaikki on hyvin ja laskettu aika on 25.3., että koitahan nyt vaan tajuta, että mulle tulee vauva”. Hän tuli ultraan mukaan, ainoa kommentti ja reaktio siellä oli, kun lääkäri sanoi, että täällä on vain yksi sikiö, ei ole kaksosia. Siihen hän kuiskas hiljaa: ”No huh, onneks”. Joo... kyllä ennen sitä varhaisultran raivaria sain kuulla, että ei hän halua enää mitään lapsia jne.

Neuvolassa toin tän esille, en saanu muuta tukea kuin sen, että varmaan miehelle on nyt vaan alkushokki, kun kauan yritystä takana, sitten luovuttu toivosta ja sit heti tulikin raskaus. Ehkä se on sitä.. toivon tosiaan. Ehkä hänen asenne muuttuu pian.

Pahinta tässä on, että tuntuu siltä kuin odottaisi yksin. Ei ole ketään kenelle jakaa ajatuksia. Odotan kauheasti, että np-ultra on takana. Jos kaikki on kunnossa pääsen kertomaan mun pojille (6&9v), ehkä sieltä sit saa vähän aurinkoa odotukseen. Ihan epätodelliselta tuntuu itsestäkin, että edes raskaana olis, kun siitä ei kenellekään voi puhua, ei voi suunnitella eikä haaveilla ääneen.
 
Onneks perjantaina ultra niin näkee onko tuolla ketään.Puhumattomuus se pahin ja kun ei oikein muiltakaan läheisiltä kelle oon kertonu oo onnitteluja 4.lapsesta sadellu niin yksinäisyys on aika musertavaa joskus.Kaks onnittelijaa neuvolan täti ja hieroja.Ei senkään takia halua oikein kertoa useammalle.Onneks nuo teinit on jo kovin innoissaan tulokkaasta niin ei totaalisen yksin ole. :)
 
Uusi mies, uusioperhe uusioperheen haastein ja ihanuuksin. Tulin raskaaksi ensimmäisen kerran maaliskuussa ja se päättyi toukokuussa keskenmenoon, Emme käyttäneet ehkäisyä, joten varsinainen yllätys se ei ollut. Keskenmeno oli aika hurja, sinnittelin kotona liian pitkään ihan liian rajun vuodon ja karmeiden kipujen kanssa kunnes mies tajusi, että tosi on kyseessä ja vei mut päivystykseen ja lähti hakemaan kaikki lapset hoidosta. Vietin 2 päivää osastolla ja rajun vuodon takia hemoglobiini putosi 150 104:ään, olin pari viikkoa töistä pois kun kaupassa käynnin jälkeen piti nukkua pari tuntia. Niinkin kamalasta asiasta tuli paljon hyvää ja huomasimme molemmat, että halutaan tehdä triosta kvartetti muttei hampaat irvessä. Yhdet kuukautiset oli välissä ja kesäkuussa/heinäkuussa 2018 oltiin taas raskaana. Romattisesti kerroin leikkipuistossa kun istuttiin siellä kun mies totesi, että sulla on leuassa finni, sanoin että niin onkin ja olen raskaana. Ilmettä en kyllä unohda koskaan, se oli spontaani, iloinen ja nauruun purskahtaminen ja halaaminen tuli suoraan sydämestä. Sain niinsanotusti yllätettyä housut kintuissa :D
 
samaistun myös noihin muihin kokemuksiin, esikoisen "isä" ei kyllä mainesanoja ansaitse ei reaktionsa eikä "isyytensä" osalta. Mutta se on onneksi ainakin parisuhteen osalta mennyttä elämää ja jälkikäteen ajateltuna, elämäni paras päätös oli lopettaa suhde jo ennen lapsen syntymää.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top