Puhetyyli ja tulkinta, seksiviestinnän keskiössä

jarkko

---
Vau.fi:n asiantuntija
Miten puhua omista toiveista, omista tunteista, haluttomuudesta tai halusta toiselle, ilman että toinen tulkitsee asian negatiivisesti? Miten viestittää esimerkiksi haluttomuudesta tai halusta, ehkäpä jostain spesifistä toiveesta ilman että toinen ahdistuu tai pahimmassa tapauksessa ajattelee, ettei toinen välitä ollenkaan. Toisaalta, mitä tehdä silloin, kun huomaa, että toisen viestit, oli ne sitten kuinka kauniisti aseteltuja tahansa, menevät aina ihon alle ja satuttavat?

Kertokaa omista kokemuksistanne ja huomioistanne, miten seksikeskustelu toimii ilman, että puolisot liiaksi ahdistuvat ja ehkäpä alkavat välttää puheenaihetta kokonaan?
 
Siinäpä vasta kysymyksiä. Niihin kun löytäisi vastauksia. Meillä tilanne on sellainen että mies ei sairauden takia tällä hetkellä kovinkaan usein jaksa tai halua. Ja pakko se on myöntää että kun useamman kerran käy niin että itse haluaa ja mies ei, siinä tulee torjuttu ja kelpaamaton olo. Vaikka sen noin periaatteessa tietää ettei itsessä ole vikaa vaan toisen terveydentila ei nyt salli.

Toisaalta joskus kun mies oli vielä terve hänkin on kokenut tulleensa torjutuksi. Itse en näissä tilanteissa yleensä ole edes tajunnut että hän olisi halunnut seksiä. Eli ilmeisesti asia pitäisi ilmaista kyllin selkeästi...
 
Takaisin
Top