Miten te olette kokeneet synnytyksenne? Positiivisena, negatiisena vai jotain siltä väliltä?
Positiivinen vai negatiivinen synnytyskokemus?
- Ketjun aloittaja Bella Swan
- Aloituspäivämäärä
Kyllä ne kaikki on ollut positiivisia, vaikka negatiivisia hetkiä osaan niistä mahtunut.
Ensimmäinen oli enemmän negatiivisen puoleinen. Ainoastaan ylpeys siitä että poika tuli lopulta hengissä ulos ja musta tuli äiti korjasivat.
Toinen oli semmoinen synnytys mistä voi vain haaveilla. Nopea ja kivut siedettäviä. Toivoisin että sen voisi elää uudelleen.
Toinen oli semmoinen synnytys mistä voi vain haaveilla. Nopea ja kivut siedettäviä. Toivoisin että sen voisi elää uudelleen.
Kaikki meni hyvin. En ole sen luonteinen, että olisin edes odottanut itseltäni mitään ”suurta voimaantumista” tai sen kummempaa euforiaa tai erityistä liikutusta tai sfääreissä leijumista siinä tilanteessa.
Neutraali kokemus. Voisin synnyttää toistekin. Hammaslääkärissä hampaan paikkaus on ikävämpi toimenpide.
Neutraali kokemus. Voisin synnyttää toistekin. Hammaslääkärissä hampaan paikkaus on ikävämpi toimenpide.
Pilkki24
Seurustelun sensei
Oli ehdottoman negatiivinen. Meni moni asia päin sitä itseään, mutta onneksi selvittiin hengissä. Miun kroppa ei toiminut niinkuin pitää, vauva oli väärässä tarjonnassa ja sektiossakin tuli ongelmia (minut nukutettiin lopulta). Sairaalassa valehdeltiin vauvan asennosta ja pitkitettiin leikkauspäätöstä, vaikken enää olisi viimeiseen vuorokauteen ollut jaksava synnyttämään. Kivunlievityskin riippui ihan vuorossa olevasta henkilökunnasta. Synnytyksen jälkeenkään ei homma oikein osastolla toiminut (jouduttiin olemaan useampi päivä).
Onko teillä, jotka olette saaneet toisen lapsen helpommin, mitään vinkkejä pelkopolin lisäksi, millä voi päästä eroon synnytyspelosta, jonka huono synnytys on aiheuttanut? Ja onko kokemuksia alatiesynnytyksestä sektion jälkeen?
Olen kyllä tehnyt pään sisällä töitä, mutta silti kauhistuttaa ajatus uudesta synnytyksestä. Pikkusisarus olisi toiveissa esikoiselle ja olisi kiva kuulla sekä niitä tarinoita missä toinenkin synnytys on ollut vaikea, mutta on silti päässyt ahdistuksesta eroon että niitä missä toinen on ollutkin tosi korjaava kokemus.
Onko teillä, jotka olette saaneet toisen lapsen helpommin, mitään vinkkejä pelkopolin lisäksi, millä voi päästä eroon synnytyspelosta, jonka huono synnytys on aiheuttanut? Ja onko kokemuksia alatiesynnytyksestä sektion jälkeen?
Olen kyllä tehnyt pään sisällä töitä, mutta silti kauhistuttaa ajatus uudesta synnytyksestä. Pikkusisarus olisi toiveissa esikoiselle ja olisi kiva kuulla sekä niitä tarinoita missä toinenkin synnytys on ollut vaikea, mutta on silti päässyt ahdistuksesta eroon että niitä missä toinen on ollutkin tosi korjaava kokemus.
Kuulostaa hirveältä. Saitko puhuttua tosta kokemuksesta sillo sairaalassa?
Minä varmaan voisin tommosessa tilanteessa harkita doulaa. Voisi tuoda turvaa, että paikalla olisi joku sut tunteva ja synnytyksestä ymmärtävä. Meidän eka synty suunnitellulla sektiolla ja seuraava alateitse. Kaikki meni ihan hienosti. Olin perussairauden takia tiuhassa raskauden aikaisessa seurannassa ja koko ajan lääkärit puhu ettei mitään estettä alatiesynnytykseen ole. Sanoivat, että käynnistystä ei toivottaisi sektion jälkeen, mut pakkohan se on käynnistää lopulta jos siltä vaikuttaa. Ja siis toki nää on tilannekohtaisia, aina pohditaan joka tilanne erikseen. Mullaki oli jo käynnistysaika varattuna. Itse synnytyksessä ei muuta eroa ollut kuin että oksitosiinia ei haluttaisi käyttää. Ei onneksi ollut tarvetta. Mun toiveissa myös oli, että mieluummin siirrytään sektioon ennemmin kuin myöhemmin.
Mun omat kaksi hyvin erilaista synnytystä on ollu tosi positiiviset molemmat, sekä suunniteltu sektio et alatiesynnytys.
Pilkki24
Seurustelun sensei
Synnytyspisteitä kysellessä vaan hymisivät siinä ja katselivat kiusaantuneena, kun sanoin, että oma mies ja lopputulos oli ainoat positiiviset asiat siinä synnytyksessä. Yksi hoitaja vielä lähtöpäivänä alkoi ojentamaan miten en saa kantaa sitä kokemusta raskaana taakkana mukanani ja paljon muuta mitä en jaksa edes tähän toistaa. Jälkikäteen en edes meinannut saada osastolle yhteyttä, vaikka olivat tehneet erinäisiä virheitä (lapsen tietoihin ja minun lääkitykseen) ja tarvitsin sieltä henkilökuntaa niiden korjaamiseen.Kuulostaa hirveältä. Saitko puhuttua tosta kokemuksesta sillo sairaalassa?
Meidän eka synty suunnitellulla sektiolla ja seuraava alateitse. Kaikki meni ihan hienosti. Olin perussairauden takia tiuhassa raskauden aikaisessa seurannassa ja koko ajan lääkärit puhu ettei mitään estettä alatiesynnytykseen ole. Sanoivat, että käynnistystä ei toivottaisi sektion jälkeen, mut pakkohan se on käynnistää lopulta jos siltä vaikuttaa. Ja siis toki nää on tilannekohtaisia, aina pohditaan joka tilanne erikseen. Mullaki oli jo käynnistysaika varattuna. Itse synnytyksessä ei muuta eroa ollut kuin että oksitosiinia ei haluttaisi käyttää. Ei onneksi ollut tarvetta. Mun toiveissa myös oli, että mieluummin siirrytään sektioon ennemmin kuin myöhemmin.
Mun omat kaksi hyvin erilaista synnytystä on ollu tosi positiiviset molemmat, sekä suunniteltu sektio et alatiesynnytys.
Mutta... Sen verran on tultu eteenpäin, että toista lähdetty yrittämään. Tässä pitäisi vain saada pää mukaan siihen, että mikäli nasahtaa niin se toinenkin pitäisi jotain kautta ilmoille puskea.
Pitää varmaan ihan etukäteen koittaa päästä sairaalaan puhumaan. Tai jos tällä kertaa vaikka pääsisi synnytysvalmennukseen (kiitos koronan, viimeksi katselin vain kotona videoita edellisistä valmennuksista). Aika paljon olisi kyllä kätilölle kysymyksiä.
Onkohan kellään kokemuksia, että millainen se pelkopoli on? Saako siellä jutella ihan kätilön kanssa ja suhtaudutaanko huoliin vakavasti? Ja jos jollain on vastaavassa tilanteessa kokemusta pelkopolista niin saa laittaa myös yv, jos ei halua tässä tuntojaan avata.
Jotenkin tuntuu vaan hassulta, että kerran synnyttäneenä joutuu pelkopolille synnytyspelon takia. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin astuin sairaalaan ihan luottavaisin mielin.
Voiei. Tossa on kyllä tehty kaikki todella huonosti. Oon pahoillani sun puolesta. Meillä on molempina kertoina käyty synnytys läpi kätilön kanssa jälkikäteenkin aika tarkasti.Synnytyspisteitä kysellessä vaan hymisivät siinä ja katselivat kiusaantuneena, kun sanoin, että oma mies ja lopputulos oli ainoat positiiviset asiat siinä synnytyksessä. Yksi hoitaja vielä lähtöpäivänä alkoi ojentamaan miten en saa kantaa sitä kokemusta raskaana taakkana mukanani ja paljon muuta mitä en jaksa edes tähän toistaa. Jälkikäteen en edes meinannut saada osastolle yhteyttä, vaikka olivat tehneet erinäisiä virheitä (lapsen tietoihin ja minun lääkitykseen) ja tarvitsin sieltä henkilökuntaa niiden korjaamiseen.
Mutta... Sen verran on tultu eteenpäin, että toista lähdetty yrittämään. Tässä pitäisi vain saada pää mukaan siihen, että mikäli nasahtaa niin se toinenkin pitäisi jotain kautta ilmoille puskea.
Pitää varmaan ihan etukäteen koittaa päästä sairaalaan puhumaan. Tai jos tällä kertaa vaikka pääsisi synnytysvalmennukseen (kiitos koronan, viimeksi katselin vain kotona videoita edellisistä valmennuksista). Aika paljon olisi kyllä kätilölle kysymyksiä.
Onkohan kellään kokemuksia, että millainen se pelkopoli on? Saako siellä jutella ihan kätilön kanssa ja suhtaudutaanko huoliin vakavasti? Ja jos jollain on vastaavassa tilanteessa kokemusta pelkopolista niin saa laittaa myös yv, jos ei halua tässä tuntojaan avata.
Jotenkin tuntuu vaan hassulta, että kerran synnyttäneenä joutuu pelkopolille synnytyspelon takia. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin astuin sairaalaan ihan luottavaisin mielin.
Mulla ei siis henkilökohtaisesti oo kokemusta pelkopolista, mutta oon kuullu niistä paljon hyvää. Saa jutella ihan kätilön kanssa ja hänellä pitäis olla koulutusta ymmärtää noita pelkoasioita ehkä normaalia paremmin.
Me käytiin toisen kohdalla jollain uudelleen synnyttäjien sairaalakäynnillä, kun meidän sairaala järjestää semmosia ja sen suunnitellun sektion takia ei esim. Ikinä oltu käyty varsinaisessa synnytyssalissa ja halusin nähdä sen. Se ois ollu joku ryhmätapaaminen, mutta oltiin ainoot ihmiset siellä niin siinäkin pysty puhumaan kätilön kanssa rauhassa.
Toki suosittelen kyllä sitä pelkopolia, kun siellä on ns. Ammattilainen tommosiin asioihin ja saa käytyä sitä edellistä synnytystä läpi ja varmasti saat myös vastauksia siihen et mitä tapahtui ja miksi.
Pilkki24
Seurustelun sensei
Aika paljon on selvinnyt ihan lukemalla muiden kokemuksia ja omat potilaskertomukset läpi terveydenhuoltoalan ystävien kanssa. Jotenkin syytin itseäni siitä etten vaan kestänyt tarpeeksi kipua enkä ole osannut rentoutua. Sairaalassa, jos olisivat olleet avoimia siitä, että lapsi on väärässä asennossa ja kivut sen takia normaalia kovempia, eikä synnytys etene sen takia, niin olisin osannut suhtautua. Nyt asiaa pimitettiin ja kuvittelin, että minussa on jotain vikaa. Asia selvisi itselleni vasta monta kuukautta myöhemmin, kun luin potilaskertomuksiani. Rehellisesti sanottuna en tiedä paljonko kaikkea on minulta pimitetty.Voiei. Tossa on kyllä tehty kaikki todella huonosti. Oon pahoillani sun puolesta. Meillä on molempina kertoina käyty synnytys läpi kätilön kanssa jälkikäteenkin aika tarkasti.
Mulla ei siis henkilökohtaisesti oo kokemusta pelkopolista, mutta oon kuullu niistä paljon hyvää. Saa jutella ihan kätilön kanssa ja hänellä pitäis olla koulutusta ymmärtää noita pelkoasioita ehkä normaalia paremmin.
Me käytiin toisen kohdalla jollain uudelleen synnyttäjien sairaalakäynnillä, kun meidän sairaala järjestää semmosia ja sen suunnitellun sektion takia ei esim. Ikinä oltu käyty varsinaisessa synnytyssalissa ja halusin nähdä sen. Se ois ollu joku ryhmätapaaminen, mutta oltiin ainoot ihmiset siellä niin siinäkin pysty puhumaan kätilön kanssa rauhassa.
Toki suosittelen kyllä sitä pelkopolia, kun siellä on ns. Ammattilainen tommosiin asioihin ja saa käytyä sitä edellistä synnytystä läpi ja varmasti saat myös vastauksia siihen et mitä tapahtui ja miksi.
Ja pakko se on mennä etukäteen sairaalaan keskustelemaan, koska muuten saatan synnytyksen hetkellä kääntyä sairaalan ovella
. Jouduin käymään sairaalassa vielä synnytyksen jälkeen tutkimuksissa, kun tuli komplikaatioita ja ahdisti astua niistä samoista ovista sisään. Ihan tärisin sillä reissulla, kun tuntui niin pahalta olla siellä.Toki nyt on kulunut enemmän aikaa ja alkaa olla sinut sen kokemuksen kanssa, mutta ei ole sellainen minkä olisin valmis ottamaan uusiksi. Ainakin toivoisin, että henkilökunta olisi avoin tilanteesta ja sektioon suhtauduttaisiin positiivisesti. Aina voi sattua pahempaakin, kuin viime kerralla, mutta on helpompi ottaa vaikeat asiat vastaan, kun niistä tietää.
Minun pelko siitä pelkopolista on, että siellä kerrotaan miten asioiden kuuluisi mennä, mutten saa ikäänkuin mitään konkreettista millä voin kokea vaikuttavani synnytyksen onnistumiseen siellä sairaalassa. On ehkä vaikeampi saada luottamusta takaisin, kun on kerran sen menettänyt kuin rakentaa se tyhjästä.
(Pelkopolin pelko
)Kuulostaa kivalta, että järjestetään tuollaisia uudelleensynnyttäjien käyntejäkin. Tosiaan, kun voi olla aikaa edellisestä tai mennyt juurikin suunnitellulla sektiolla tms. On sitten turvallisempi mieli mennä sairaalaan.
Voi, kokemuksesi kuulostaa kurjalta ja moni asia meni henkilökunnan puolesta väärin.
Ei ihme, jos nyt pelottaa uusi synnytys.Itselläni esikoisen synnytys meni perätilan ja heikkojen sydänäänten takia kiireelliseen sektioon ja kokemus oli kurja. Onneni tässä asiassa taisi olla psykoterapia, jossa kävin muista syistä. Sain siellä käsiteltyä myös tuota ikävää synnytyskokemusta. Pelkopolille en koskaan päässyt, vaikka kuopusta odottaessa sanoin neuvolassa ja äitiyspolilla pelkääväni synnytystä tai pikemminkin uutta sektiota. Ylimääräisiin ultriin sen sijaan pääsin ja sekin rauhoitti mieltä, kun näki vauvan olevan oikein päin.
Kuopuksen synnytys oli sitten korjaava kokemus! Vaikka synnytys käynnistettiin se meni hyvin. En edes tarvinnut muuta lääkkeellistä kivunlievitystä kuin ilokaasua avautumisvaiheen loppupuolella. (En ylpeile asialla, vaan tämä mielestäni kertoo siitä kuinka hyvin sujui.) Koin epäonnistuneeni, kun esikoinen syntyi sektiolla (vaikka eihän se niin oikeasti mene) ja kuopuksen synnytyksestä tuli voimaannuttava onnistumisen tunne.
Toivottavasti sinäkin saat korjaavan kokemuksen toisen synnytyksestä.
Tosi kurjia synnytyskokemuksia monella. Toivottavasti niistä pääsee puhumaan kunnolla ja käymään ne läpi niin että on mahdollista edes ajatella uutta synnytystä.
Itellä itse synnytykset on menneet tosi hyvin ja niistä ei oo mitään ikävää sanottavaa. Ikävät kokemukset olleet sitten osatolla missä jouduimme vauvan kanssa olemaan monta päivää vaikka olisin jo halunnut kotiin. Toisen lapsen synnytys oli toivottu polikliinisesti mutta lapsiveden ollessa hieman vihertävää niin jouduttiin osastolle tarkkailuun. Lapsesta piti tarkkailla lämpöjä ja tulehdusarvoja, joita ei sittenkertaakaan mitattu kolmen vuorokauden aikana mitä osastolla olimme. Itse myös valittelin että jälkivuoto on mielestäni liian runsasta ja repaleista. No, tähän ei kukaan ottanut mitään kantaa, kuuluu kuulemma asiaan ja kivutkin voi ola kovat kun toinen synnytys kyseessä. No, päivän olin kotona ja sitten takaisin päivystyksen kautta kohtutulehduksen kaavintaan. Eli osastohoito pilasi kyllä tämän toisen synnytyskokemuksen ihan kokonaan. Nyt kun tässä kolmatta lasta odottelen niin todella toivon että pääsen kotiin heti salista. Käyn sitten vaikka päivittäin näytillä lapsen kanssa, kunhan en joudu osastolle
Itellä itse synnytykset on menneet tosi hyvin ja niistä ei oo mitään ikävää sanottavaa. Ikävät kokemukset olleet sitten osatolla missä jouduimme vauvan kanssa olemaan monta päivää vaikka olisin jo halunnut kotiin. Toisen lapsen synnytys oli toivottu polikliinisesti mutta lapsiveden ollessa hieman vihertävää niin jouduttiin osastolle tarkkailuun. Lapsesta piti tarkkailla lämpöjä ja tulehdusarvoja, joita ei sittenkertaakaan mitattu kolmen vuorokauden aikana mitä osastolla olimme. Itse myös valittelin että jälkivuoto on mielestäni liian runsasta ja repaleista. No, tähän ei kukaan ottanut mitään kantaa, kuuluu kuulemma asiaan ja kivutkin voi ola kovat kun toinen synnytys kyseessä. No, päivän olin kotona ja sitten takaisin päivystyksen kautta kohtutulehduksen kaavintaan. Eli osastohoito pilasi kyllä tämän toisen synnytyskokemuksen ihan kokonaan. Nyt kun tässä kolmatta lasta odottelen niin todella toivon että pääsen kotiin heti salista. Käyn sitten vaikka päivittäin näytillä lapsen kanssa, kunhan en joudu osastolle
Wellllu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Jos heti synnytyksen jälkeen olisi kysytty, olisi vastaus ollut ehdottomasti negatiivinen. Nyt 3,5kk myöhemmin, ehkä enempi neutraalin puoleen kääntyy.
Ja itsellä kirjattiin jo silloin äitiysneuvolassa lääkärin toimesta tietoihin, että haluan allassynnytyksen eli sen puoleen mentiin ihan täysin omien toiveiden mukaan.
Alkuun tietenkin tuli lähdettyä ajoissa sairaalaan, kun matkaa lähes se 100km ja olin aika varma, että vedet meni + supistukset oli silloin yöllä kaikkea väliltä 4-10 min. Sairaalassa vastaanotto oli ihana ja koko ajan kaikki hoitajat/ kätilöt, yhtä lukuunottamatta, oli aivan ihania ja pyrkivät toimimaan aina mun toiveiden mukaan.
Omaa kokemusta todennäköisesti pahensi se, että synnytys varsinaisesti käynnistyi vasta vuorokausi vesien menosta ja siinä vaiheessa olin ollut pari vuorokautta hereillä ehkä ihan tunnin torkahduksella.
Olin jotenkin myös kuvitellut, että koska muuten on korkea kipukynnys, niin kyllähän tämä tästä ihan vaan menee. Kököt!
Itselle tarjottiin siinä pikku hiljaa eri kivunlievityksiä ja sain itse niitä ottaa käyttöön sitä mukaan kun siltä tuntui.
Itse siis seuraavana iltana vesien menosta sain TENS-laitteen ja se auttoikin siinä kävelyn parina (tai ainakin haluan ajatella näin), niin kauan kunnes ne supistukset ei enää loppuneetkaan välillä. Jumppapallosta ei ollut mitään apua omalla kohdalla.
Siinä sitten päästiin synnytyssaliin ja altaaseen. Allas oli kyllä aika ihana, mutta itsellä meni ehkä hermot, kun olisi itse pitänyt päästellä pois sitä vettä ja lisätä lämmintä, että siinä olisi se lämpö ollut kohdillaan, niin ei siinä hirveästi rentouduttu.
Sieltä pääsin sängylle, jossa sain kipupiikin käteen, jotta saisin vähän nukuttua -> ei mitään vaikutusta.
Ilokaasusta ei myöskään ollut mitään hyötyä. Lopulta laitettiin epiduraali, siitä oli jotain hyötyä, mutta kävin myöskin itse vessassa ehkä 10 min sen laiton jälkeen, että ei ainakaan tuntoja jaloista vienyt.
Synnytys lähti siitä sitten vauhtiin ja jouduttiin vielä paikallispuuduttamaan, kun tehtiin eppari.
Tikatessa puuduttivat vissiin jotain 7 kertaa, kun puudute loppui tai ei puuduttanut kunnolla.
Kotiutuessa kysyttiin myös niitä pisteitä, johon sanoin 4 ja ihan vaan kipujen takia. Sanoin kyllä myöskin heti, että missään nimessä henkilökunta ei ole tähän syypää, hehän kunnioittivat vaan mun toiveita niin pitkälle kuin oli mahdollista. Eihän muut voi siihen vaikuttaa, jos ei kivunlievitykset toimi kokeiltaessa. Sanoin kyllä myöskin heti, ettei tarvii lähetettä pelkopolille, ei mulle traumoja (kai) jäänyt, kipua se vain oli.
Ja anteeksi romaani.
Ja itsellä kirjattiin jo silloin äitiysneuvolassa lääkärin toimesta tietoihin, että haluan allassynnytyksen eli sen puoleen mentiin ihan täysin omien toiveiden mukaan.
Alkuun tietenkin tuli lähdettyä ajoissa sairaalaan, kun matkaa lähes se 100km ja olin aika varma, että vedet meni + supistukset oli silloin yöllä kaikkea väliltä 4-10 min. Sairaalassa vastaanotto oli ihana ja koko ajan kaikki hoitajat/ kätilöt, yhtä lukuunottamatta, oli aivan ihania ja pyrkivät toimimaan aina mun toiveiden mukaan.
Omaa kokemusta todennäköisesti pahensi se, että synnytys varsinaisesti käynnistyi vasta vuorokausi vesien menosta ja siinä vaiheessa olin ollut pari vuorokautta hereillä ehkä ihan tunnin torkahduksella.
Olin jotenkin myös kuvitellut, että koska muuten on korkea kipukynnys, niin kyllähän tämä tästä ihan vaan menee. Kököt!
Itselle tarjottiin siinä pikku hiljaa eri kivunlievityksiä ja sain itse niitä ottaa käyttöön sitä mukaan kun siltä tuntui.
Itse siis seuraavana iltana vesien menosta sain TENS-laitteen ja se auttoikin siinä kävelyn parina (tai ainakin haluan ajatella näin), niin kauan kunnes ne supistukset ei enää loppuneetkaan välillä. Jumppapallosta ei ollut mitään apua omalla kohdalla.
Siinä sitten päästiin synnytyssaliin ja altaaseen. Allas oli kyllä aika ihana, mutta itsellä meni ehkä hermot, kun olisi itse pitänyt päästellä pois sitä vettä ja lisätä lämmintä, että siinä olisi se lämpö ollut kohdillaan, niin ei siinä hirveästi rentouduttu.
Sieltä pääsin sängylle, jossa sain kipupiikin käteen, jotta saisin vähän nukuttua -> ei mitään vaikutusta.
Ilokaasusta ei myöskään ollut mitään hyötyä. Lopulta laitettiin epiduraali, siitä oli jotain hyötyä, mutta kävin myöskin itse vessassa ehkä 10 min sen laiton jälkeen, että ei ainakaan tuntoja jaloista vienyt.
Synnytys lähti siitä sitten vauhtiin ja jouduttiin vielä paikallispuuduttamaan, kun tehtiin eppari.
Tikatessa puuduttivat vissiin jotain 7 kertaa, kun puudute loppui tai ei puuduttanut kunnolla.
Kotiutuessa kysyttiin myös niitä pisteitä, johon sanoin 4 ja ihan vaan kipujen takia. Sanoin kyllä myöskin heti, että missään nimessä henkilökunta ei ole tähän syypää, hehän kunnioittivat vaan mun toiveita niin pitkälle kuin oli mahdollista. Eihän muut voi siihen vaikuttaa, jos ei kivunlievitykset toimi kokeiltaessa. Sanoin kyllä myöskin heti, ettei tarvii lähetettä pelkopolille, ei mulle traumoja (kai) jäänyt, kipua se vain oli.
Ja anteeksi romaani.
Pelkopoli auttoi ainakin mulla paljon. Ja vielä enemmän pikkulapsipsykiatrinen työryhmä. Pelkopolilta kätilö laittoi sinne lähetteen. Siellä pääsin psyk sh:n kanssa juttelemaan asioita läpi.
Kävin siis siellä psyk sh:lla sekä ennen että jälkeen toisen synnytyksen. Eka synnytys oli ihan täys katastrofi, joka alkoi 38+1 käynnistyksenä ja päättyi kiireelliseen sektioon (jossa mut nukutettiin kesken kaiken), vauvan teholle joutumiseen ja mun pitkään osastojaksoon. Toinen oli pitkään korjaava kokemus, mutta lopulta sitä samaa paskaa ku ekaki. Käynnisty itekseen lasketun jälkeen, eteni hitaasti, mutta aukesin kokonaan ja pääsin ponnistamaanki. Monen, monen tunnin ajaksi. Lopulta epilinja meni epäkuntoon, tuli helvetilliset kivut ja taas mentiin kiireelliseen sektioon. Taas pitkä osastolla olo, mutta vauva onneksi kunnossa. Kova oli toive alatielle, mutta nyt en pääse sitä enää koskaan kokemaan.
Synnytyspisteitä kysellessä vaan hymisivät siinä ja katselivat kiusaantuneena, kun sanoin, että oma mies ja lopputulos oli ainoat positiiviset asiat siinä synnytyksessä. Yksi hoitaja vielä lähtöpäivänä alkoi ojentamaan miten en saa kantaa sitä kokemusta raskaana taakkana mukanani ja paljon muuta mitä en jaksa edes tähän toistaa. Jälkikäteen en edes meinannut saada osastolle yhteyttä, vaikka olivat tehneet erinäisiä virheitä (lapsen tietoihin ja minun lääkitykseen) ja tarvitsin sieltä henkilökuntaa niiden korjaamiseen.
Mutta... Sen verran on tultu eteenpäin, että toista lähdetty yrittämään. Tässä pitäisi vain saada pää mukaan siihen, että mikäli nasahtaa niin se toinenkin pitäisi jotain kautta ilmoille puskea.
Pitää varmaan ihan etukäteen koittaa päästä sairaalaan puhumaan. Tai jos tällä kertaa vaikka pääsisi synnytysvalmennukseen (kiitos koronan, viimeksi katselin vain kotona videoita edellisistä valmennuksista). Aika paljon olisi kyllä kätilölle kysymyksiä.
Onkohan kellään kokemuksia, että millainen se pelkopoli on? Saako siellä jutella ihan kätilön kanssa ja suhtaudutaanko huoliin vakavasti? Ja jos jollain on vastaavassa tilanteessa kokemusta pelkopolista niin saa laittaa myös yv, jos ei halua tässä tuntojaan avata.
Jotenkin tuntuu vaan hassulta, että kerran synnyttäneenä joutuu pelkopolille synnytyspelon takia. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin astuin sairaalaan ihan luottavaisin mielin.
Mulla ne pelot ja tukahdetut tunteet iski päälle vasta kun odotin toista ja la alkoi lähestymään. Koko pelkopoliajan käytännössä märisin, kun vihdoin joku sanoi, että mun tunteet on valideja ja näin ei olis saanu käydä. Mun kohdallani huoliin suhtauduttiin vakavasti kuten myös edellisessä synnytyksessä tapahtuneisiin mokiin. Ja siis kätilön kanssa käytiin keskustelu, olikohan tunnin vai jopa pitempikin. Todella lämpimästi suosittelen!
Ja mulla täysin sama, ekalla kerralla menin synnärille todella luottavaisin mielin. Ja lopulta niin menin toisellakin, sillä koin, että sekä pelkopolilla ja pikkulapsipsykiatrialla mut kohdattiin ja mun tietoihin kirjattiin haluamani asiat. Ja sain sieltä varmuutta vaatia asioita tapahtumaan synnärillä haluamallani tavalla.
Pilkki24
Seurustelun sensei
Ihana kuulla, että sait sieltä apua!
Minä oon jotenkin vähän pelännyt, että asiaa vähätellään ikäänkuin kollegojen suojelun nimissä tms. Aion kyllä ottaa tuon asian tulevaisuudessa puheeksi neuvolassa. Viimeistään mikäli raskaudun uudelleen. Kiitos, kun jaoit oman kokemuksesi, ei sinullakaan ole helpolla mennyt! Itsellä oli erittäin positiivinen kokemus toisen lapsen synnytys vuonna 2004. Ensimmäisen synnytyksen kivuista (epiduraali oli) säikähtäneenä kuuntelin muistaakseni koko toisen raskauden ajan Saistio, Terhi "Synnytä rentoutuneena" CD:tä. Nukahdin varmaan joka kerta, kun tuota kuuntelin, mutta silti se auttoi. Tunsin kyllä kipua synnytyksessä, mutta osasin hallita sen. Hankin melkein heti kirjastosta tuon cd:n taas, kun tein positiivisen raskaustestin. Vielä en tosin ole kuunnellut sitä kuin kerran. Varmaan rakenneultran jälkeen alan kuuntelemaan.
No mutta itse synnytys meni niin, että jonkun aikaa supisteli kotona ja mies sano että lähetään jo sairaalaan. Eka meinas kutsua äitinsä hoitamaan esikoistamme, mutta sanoin että vie hänet mummolaan (noin tunti meni siinä) ja sit ku hän tuli sieltä niin läksimme sairaalaan ja sairaalassa taisi mennä niin etten pystynyt liikkumaan vaan hän työnsi mut pyörätuolilla ja kohdunsuu 5 cm auki. Kerkesinköhän vähän kokeilla ilokaasua ja sitten ponnistutti ja minut käskettiin kontilleen sängylle ja en muista tekikö se kätilö jotain mut lapsivesi meni ja syntyi tyttö, ponnistusvaihe 9 min. No hän oli kilon kevyempi (3 kg) kuin veljensä, joten sekin saattoi vaikuttaa helppoon ulostuloon.
Noita lunttailen synnytyskertomuksesta.. kohdunsuu on näköjään avautunut 5 10een 30 min
eli tosi nopeasti. Esikoisen kohdalla tuossa on mennyt vajaa 2 h. Esikoisen synnytys oli ihan neutraali kokemus kun mitään vakavaa ei sattunut, mutta koski. Toki kipu kuuluu asiaan, joten neutraali/positiininen, mitä nyt 21 v takaiseen aikaan muistan
No mutta itse synnytys meni niin, että jonkun aikaa supisteli kotona ja mies sano että lähetään jo sairaalaan. Eka meinas kutsua äitinsä hoitamaan esikoistamme, mutta sanoin että vie hänet mummolaan (noin tunti meni siinä) ja sit ku hän tuli sieltä niin läksimme sairaalaan ja sairaalassa taisi mennä niin etten pystynyt liikkumaan vaan hän työnsi mut pyörätuolilla ja kohdunsuu 5 cm auki. Kerkesinköhän vähän kokeilla ilokaasua ja sitten ponnistutti ja minut käskettiin kontilleen sängylle ja en muista tekikö se kätilö jotain mut lapsivesi meni ja syntyi tyttö, ponnistusvaihe 9 min. No hän oli kilon kevyempi (3 kg) kuin veljensä, joten sekin saattoi vaikuttaa helppoon ulostuloon.
Noita lunttailen synnytyskertomuksesta.. kohdunsuu on näköjään avautunut 5 10een 30 min
eli tosi nopeasti. Esikoisen kohdalla tuossa on mennyt vajaa 2 h. Esikoisen synnytys oli ihan neutraali kokemus kun mitään vakavaa ei sattunut, mutta koski. Toki kipu kuuluu asiaan, joten neutraali/positiininen, mitä nyt 21 v takaiseen aikaan muistan 
Ensimmäinen synnytys oli melko positiivinen ja toinen synnytys todella positiivinen kokemus. Molemmat olivat käynnistettyjä synnytyksiä ja käynnistämisessä meni paljon aikaa (3-4 päivää), mutta itse synnytykset sujuivat kuitenkin ihan nopeasti. Ensimmäinen synnytys sujui ihan hyvin, mutta epiduraalitiimi oli paikalla vähän turhankin aikaisin enkä kehdannut siinä vaiheessa enää sanoa, etten halua sitä vielä, ja pelkäsin myös, etten myöhemmin saa sitä enää, joten en ehtinyt kokeilla muita kivunlievityskeinoja ja olin epiduraalin takia aika jumissa sängyllä. Silti koin sen olleen pääosin positiivinen kokemus. Repeämiä tuli aika paljon ja epparikin leikattiin, mutta en koe niiden vaikuttaneen itse synnytyskokemukseen, vaan lähinnä toipumiseen.
Toisessa synnytyksessä halusin voida liikkua vapaasti, kokeilla muita kivunlievityskeinoja ensin ja ponnistaa muussa kuin puoli-istuvassa asennossa, ja sain noista kaiken. Kun synnytys vihdoin käynnistyi kaikkien käynnistyskeinojen (tabletit, ballonki, oksitosiini, geeli) jälkeen, se meni todella nopeasti. Kunnon supistukset alkoivat joskus ehkä viiden aikaan, kahdeksan jälkeen olin vasta sentin auki, sitten pääsin käyrille ja sieltä puoli kymmenen aikaan synnytyssaliin. Siellä pärjäsin ensin hengittelemällä, sitten olin jonkin aikaa ammeessa ja sitten alkoi tuntua, että haluan sittenkin epiduraalin. No, olinkin sitten jo 8 cm auki, niin enpä sitten voinut enää saadakaan sitä. Ehdin hengittää ilokaasua kahden supistuksen ajan, kun sitten meni lapsivesi. Tästä meni 8 minuuttia siihen, että vauva syntyi. Tällä kertaa ponnistin polvillani eteenpäin nojaten. Nopea synnytys ilman epiduraalia oli aika intensiivinen kokemus, mutta myös todella voimaannuttava. Olo oli sen jälkeen kuin supersankarilla ja keho oli täynnä endorfiineja. Repeämiä tuli tälläkin kertaa, eikä ihmekään, kun synnytys oli niin nopea ja vauvalla iso pää (37 cm), mutta onneksi niitä oli sentään vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Jos saan vielä kolmannen lapsen, haluaisin samanlaisen synnytyksen kuin tämä viimeisin. En jälkikäteen muuttaisi siitä mitään.
Toisessa synnytyksessä halusin voida liikkua vapaasti, kokeilla muita kivunlievityskeinoja ensin ja ponnistaa muussa kuin puoli-istuvassa asennossa, ja sain noista kaiken. Kun synnytys vihdoin käynnistyi kaikkien käynnistyskeinojen (tabletit, ballonki, oksitosiini, geeli) jälkeen, se meni todella nopeasti. Kunnon supistukset alkoivat joskus ehkä viiden aikaan, kahdeksan jälkeen olin vasta sentin auki, sitten pääsin käyrille ja sieltä puoli kymmenen aikaan synnytyssaliin. Siellä pärjäsin ensin hengittelemällä, sitten olin jonkin aikaa ammeessa ja sitten alkoi tuntua, että haluan sittenkin epiduraalin. No, olinkin sitten jo 8 cm auki, niin enpä sitten voinut enää saadakaan sitä. Ehdin hengittää ilokaasua kahden supistuksen ajan, kun sitten meni lapsivesi. Tästä meni 8 minuuttia siihen, että vauva syntyi. Tällä kertaa ponnistin polvillani eteenpäin nojaten. Nopea synnytys ilman epiduraalia oli aika intensiivinen kokemus, mutta myös todella voimaannuttava. Olo oli sen jälkeen kuin supersankarilla ja keho oli täynnä endorfiineja. Repeämiä tuli tälläkin kertaa, eikä ihmekään, kun synnytys oli niin nopea ja vauvalla iso pää (37 cm), mutta onneksi niitä oli sentään vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Jos saan vielä kolmannen lapsen, haluaisin samanlaisen synnytyksen kuin tämä viimeisin. En jälkikäteen muuttaisi siitä mitään.
Ensimmäinen synnytys oli pääosin negatiivinen. Joudun antamaan aika isoa negatiivista palautetta henkilökunnan toimimisesta. Lisäksi synnytyksen kesto oli pitkä ja olin todella kipeä. Synnytyksestä jäi myös trauma epiduraalipuudutusta kohtaan.
Toinen synnytys oli pääosin positiivinen. Tiesin jo itse mitä haluan ja miten, joten se auttoi paljon. Ei epiduraalia ja hössöttäville ja sekoileville hoitajille sanoin suoraan. Negatiivista kokemusta taas kyllä tuli henkilökunnasta. Onneksi ei kokonaisuudessa, lastenlääkäri oli aivan ihana.
Toinen synnytys oli pääosin positiivinen. Tiesin jo itse mitä haluan ja miten, joten se auttoi paljon. Ei epiduraalia ja hössöttäville ja sekoileville hoitajille sanoin suoraan. Negatiivista kokemusta taas kyllä tuli henkilökunnasta. Onneksi ei kokonaisuudessa, lastenlääkäri oli aivan ihana.
Itsekin päädyin pelkopolille vasta ekan synnytyksen jälkeen, tosin minun kohdalla pelko ei johtunut siitä että henkilökunta olisi jotenkin toiminut väärin tai epäasiallisesti tai olisi tapahtunut varsinaisia virheitä. Kätilön kanssa keskustelin ja oli tosi ymmärtäväinen. Olisin halutessani saanut valita sektion, mikä oli vähän yllättävää mutta toisaalta helpottava ajatus. Päädyin silti alatiesynnytykseen, eli keskustelusta oli apua. Hain myös tietoa synnytyksestä ja tein suunnitelmaa. Ainut mikä tuossa meni pieleen, oli se ettei synnytyssairaalassa sitten tuntunut olevan hajuakaan siitä että olin käynyt pelkopolilla, ja kirjallista synnytyssuunnitelmaa ei ilmeisesti luettu vaan jouduin sitten verbaalisesti ilmaisemaan toiveeni. MUTTA toinen synnytys meni erittäinkin hyvin ja suunnitelmien mukaan, ja kesti vain puolet siitä mitä ensimmäinen.Synnytyspisteitä kysellessä vaan hymisivät siinä ja katselivat kiusaantuneena, kun sanoin, että oma mies ja lopputulos oli ainoat positiiviset asiat siinä synnytyksessä. Yksi hoitaja vielä lähtöpäivänä alkoi ojentamaan miten en saa kantaa sitä kokemusta raskaana taakkana mukanani ja paljon muuta mitä en jaksa edes tähän toistaa. Jälkikäteen en edes meinannut saada osastolle yhteyttä, vaikka olivat tehneet erinäisiä virheitä (lapsen tietoihin ja minun lääkitykseen) ja tarvitsin sieltä henkilökuntaa niiden korjaamiseen.
Mutta... Sen verran on tultu eteenpäin, että toista lähdetty yrittämään. Tässä pitäisi vain saada pää mukaan siihen, että mikäli nasahtaa niin se toinenkin pitäisi jotain kautta ilmoille puskea.
Pitää varmaan ihan etukäteen koittaa päästä sairaalaan puhumaan. Tai jos tällä kertaa vaikka pääsisi synnytysvalmennukseen (kiitos koronan, viimeksi katselin vain kotona videoita edellisistä valmennuksista). Aika paljon olisi kyllä kätilölle kysymyksiä.
Onkohan kellään kokemuksia, että millainen se pelkopoli on? Saako siellä jutella ihan kätilön kanssa ja suhtaudutaanko huoliin vakavasti? Ja jos jollain on vastaavassa tilanteessa kokemusta pelkopolista niin saa laittaa myös yv, jos ei halua tässä tuntojaan avata.
Jotenkin tuntuu vaan hassulta, että kerran synnyttäneenä joutuu pelkopolille synnytyspelon takia. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin astuin sairaalaan ihan luottavaisin mielin.