Poltatteko kynttilöitä?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Tuleeko teillä poltettua kynttilöitä?

Itse en edes muista koska viimeksi ollaan poltettu muita kuin kakun kynttilöitä. Jäi pois, kun poika oli pieni ja oli vaarana että menee polttamaan itsensä siinä. Nykyisin kyllä tietää varoa, mutta toisaalta pelottaa että hän leikkiessä heittää vaikka pallon kynttilään tai menee vahingossa niin läheltä että vaikka hiukset heilahtaa liekkiin.
 
Ulkona pihakivetyksellä tuli jouluna poltettua lyhdyssä kynttilää. Sisällä kokeilin 30min pitää kynttilää ja totesin, että joudun vahtimaan ihan koko ajan vieressä, ettei kukaan lapsista koske siihen, joten saa ainakin sisä kynttilät jäädä jonnekkin tulevaisuuteen monien vuosien päähän. Edellinen kynttilän poltto kerta oli joskus ennen lapsia..
Muok. Meillä on kyllä muuten noita pattereilla toimivia "kynttilöitä" ollut käytössä.
 
Muokattu viimeksi:
Tykkään kyllä poltella kynttilöitä. Joulun aikaan on ulkonakin ulkotulia välillä, sisällä ihan tuikkuja tai semmoisia "pölkkykynttilöitä". Saa laitettua niin, ettei lapset kaivele, esim. takanreunalle, lipaston päälle jne. Mies tosin niistä narisee, ei tykkää kynttilöistä. :rolleyes: Tästä syystä olenkin vähän vähentänyt kynttilöiden polttelua.
 
Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen ei ole poltettu sisällä kynttilöitä kertaakaan ( paitsi synttärikakuissa) Ulkona lyhdyssä muistaakseni kerran.

Ennen lapsia poltettiin kynttilöitä kivi-tuikkulaseissa useinkin. Isompi ei niihin koskisi, mutta vauvan kanssa ei uskalla.
 
Ruokaillessa poltetaan kynttilöitä pöydässä talviaikaan. Ulkona on useampikin kynttilälyhty, joihin pimeän aikaan laitetaan tuli. Välillä tehdään lapsen kanssa lumilyhty ja sinne saatetaan sytyttää kynttilä jo vaikka olisi vielä valoisaa.

En ole kokenut, että kynttilät olisivat riski lasten kanssa. Pöydässä kuitenkin istutaan paikallaan ja lyhdyissä on lasit suojana ja lumilyhty sammuu, jos sen lähistöllä riehuu. Tosin omat lapseni ja riehuminen eivät sovi samaan lauseeseen.
 
Vain led-tuikkuja. Koira- ja lapsiperheessä olisi enemmän stressaavaa kuin rentouttavaa polttaa oikeita kynttilöitä.
 
Hyvin harvoin poltetaan, useimmiten juuri ulkona lyhdyissä tai kakkujen päällä. Meillä on kissa ja koira jotka jo ennen lapsen syntymää teki kynttilöiden vahtimisesta aikamoisen urakan. Mies ei kynttilöitä iltaisinkaan jaksa valvoa kun minä taas saatan helposti nukahtaa kynttilän palaessa. Eipä siis oteta turhia riskejä.
 
Tykkäisin polttaa enemmänkin, mutten saa aikaiseksi hommata niitä, tai kerkeä koskaan laittaa palamaan(priorisointiongelma, kun on noi valotkin olemassa) :oops:.
Juhlissa aina pidetään pöydissä kynttilöitä, eikä kyllä vaaratilanteita ole ollut vaikka meno onkin välillä aikamoista (ei kuitenkaan koskaan es juoda, ettei mitään sen suunnan holtitonta menoa kuitenkaan :rolleyes:).
Meillä myös poltetaan takkaa päivittäin ja ollaan paljon myös nuotiolla, lapset on varsin tuttuja elävälle tulelle. Siitäkun on ihan oikeaa hyötyäkin joissakin tilanteissa, varsinkin tässä ilmastossa.
 
Poltan jonkun verran ja ainoastaan näitä, kun palavat myrkyttömästi. En halua et sisäilma huononee kynttilöistä ja noi kynttilät ei vaikuta siihen.
//Ylläpito on muokannut viestiä.
 
Last edited by a moderator:
On hyvä että kynttilätkin kehittyvät . Palamisesta, silloin kun liekki näkyy, vapautuu aina ilmaan palamistuotteita, joissa voi olla hengitykselle haitallisia aineita kuten häkää ja pienhiukkasia. Tiiviissä huonetilassa häkä, joka on ilmaa raskaampi hajuton ja väritön kaasu painuu sinne lattian rajaan jossa useimmiten vaaverot ja taaperot leikkivät tai oleilevat. Niinpä itse en koskaan polta "oikeita" kynttilöitä sisätiloissa, vaan käytän tarvittaessa tunnelman tekijänä led- kynttilöitä. Lasittamaton parveke/kuisti ja mökin pihasaunan vetoisa pukuhuone, niissä elävä valaiseva kynttilän liekki on minulle oiva valonlähde paloturvallisuus huomioiden.
 
Meillä on kotona monta tulisijaa (talo lämpiää vain puilla), niin pari kynttilää ei tunnu missään 😅 täällä kyllä ilma vaihtuu tehokkaasti muutenkin eikä häkävaroittimet hälytä 😃 aika harvoin tulee silti poltettua kun on lapsia ja kissa ja koen ledikynttilät turvallisemmaksi.

Mehiläisvahasta oon tehnyt joskus itse kynttilöitä, niiden pitäisi palaa puhtaammin.
 
Luulin joskus olevani kynttilöiden polttelija, mutta heitettyäni 10 vuotta kaapissa olleita kynttilöitä pois, ymmärsin etten ehkä sittenkään ole 😅.

Talvella pimeimpään aikaan miulla on valosarjoja ja led-kynttilöitä luomassa tunnelmaa. 😊
 
Rakastan kynttilöitä ja niiden luomaa tunnelmaa! 😍 Nyt on tullut vähemmän poltettua, kun on taapero talossa, mutta ulkona lyhdyissä ja ylähyllyillä sisällä on tullut nyt poltettua kuitenkin. Joka aamu sytytän kynttilät myös aamupalapöydässä, lähtee päivä jotenkin paremmin käyntiin. ☺️
 
Synttärikakussa ehdottomasti, ja sitten tuikkukynttilöitä kun nuorimmaiset ovat nukkumassa. Takanreunuksella, kirjahyllyn päällä... ja usein miten sellaisessa kattoon ripustetussa tuikkumökissä. Kun välillä noi isommatkin ovat vähän holtittomia, ja eipä sitä kissastakaan voi aina olla varma. Mutta aina valvottuna, en jätä kynttilöitä yksin palamaan.
 
Jätkänkynttilöitä poltan ulkona aina hämärään aikaan. Ne on ihan parhaita. Oon joskus laittanut miehen tekemään niitä tai sitten ostanut.

//Ylläpito on muokannut viestiä.
 
Last edited by a moderator:
Takaisin
Top