Pohjois-savon odottajat 2018

Musta_lammas

Näppärä viestien naputtelija
Tammikuunmammat 2016
Huhtimammat 2018
Heippa! Aattelin täällä huudella, et onko muita odottajia Pohjois-savon alueelta? :) Ois hauska rupatella ja jutella myös oman alueen odottajien kanssa ja kuulla tuoreita kokemuksia mm. KYSistä jne. :)

Meille tulossa toinen lapsi huhtikuussa, jos kaikki menee hyvin. Esikoinen syntynyt 01/16, et näille tulisi reilu pari vuotta ikäeroa.
 
Kuopiosta ja melkein meinasin samanlaista keskustelua perustaa. Laskettuaika toukokuun puolivälissä, joten vielä jännittää kovasti ja erityisesti kun on ensimmäinen kyseessä. Jännittävää <3!
 
Lapinlahdelta oon ja 3. Lapsen la maaliskuussa. Edellinen synnytys Kysissä oli 2003 eli varmasti on hommat muuttuneet. Äippäpolille siirtyy jossain vaiheessa seurannat niin varmaan sitäkin kautta kys tulee taas tutuksi.
 
Kiva keskustelu! Täälläkin yksi Ylä-Savolainen! Laskettuaika on huhtikuun puolessa välissä ja toinen lapsi olisi silloin mahdollisesti tulossa <3 Esikoinen syntyi 8/15 eli Kaarisairaala tuli tutuksi silloin. Tosin synnytys oli nopea että tuntikohan siellä tuli oltua, mutta kuitenkin. Taas sinne pitäisi lähteä ajelemaan sitten keväällä. Tällä kertaa pitänee lähteä aikaisemmin ettei matkalla synny! Matkaa kuitenkin +100km sinne. :rolleyes:
 
Pohjois-Savosta, tarkemmin Kuopiosta olen minäkin. Esikoinen syntyi vuoden 2014 loppupuolella Kysissä. Tämä toinen on sitten mahdollisesti tulossa toukokuun alkupuolella. Juuri mietin että Kaarisairaalaa ei esikoisen aikaan tainnut vielä olla. Toivottavasti uudet tilat siellä on ainakin vähän suuremmat kuin vanhat.
 
Kiva, että tänne löysi heti porukkaa keskustelemaan! :)

Meillä oli juuri nt-ultra ja laskettu aikaistui vähän huhtikuun alkuun (5.4.). Veikkaan, että tämä tulokas saattaa syntyä jo maaliskuun puolella, kun esikoista käynnisteltiin suuren koon takia aiemmin (meni sektioon lopulta) ja sama varmaan edessä, jos on nyt yhtä iso (isompi?) kuin tuo eka. Kaarisairaala oli oikein hyvä ja tilava. Ei mitään huonoa sanottavaa siitä. Synnyttäneiden osasto (2016 ainakin) oli siellä vanhalla puolella ja noilla kahdella oli eroa kuin yöllä ja päivällä :D
 
Eihän sitä tiiä, että ollaanko samaanaikaan tekohommissa sitten :) meillä la 28.3. Tosin vanhemmat muksut syntyneet molemmat viikolla 39+1 joten jännätään päättääkö tämäkin tulla ennen laskettua.
 
Täällä kanssa kuopiolainen odottaja. Kolmannen laskettuaika olisi 26.3 :) Viimeksi kysissä ollut synnyttämässä heinäkuussa 2016, aika tuoreessa muistissa ja jäi kyllä tosi positiiviset fiilikset kaarisairaalan synnytysosastosta :)
 
Uskallan vihdoin itsekin tänne ilmoittautua mukaan, Kuopiossa asustellaan ja laskettuaika 6.6 [emoji4] ensimmäistä odotellaan, joten kaikki on uutta. Kaarisairaala sinäänsä tuttu, kun naistenpolilla jouduttiin usein ennen raskautumista käymään.
 
Joko jollain on ollut rakenneultra kysillä? Rottiemillä toki on, mutta joko maaliskuisilla? :) tasan kaksi viikkoa olisi meillä nyt rakenteeseen ja kovasti sitä jännityksellä odottelen.
 
Ylihuomenna on tulossa rakenneultra kysille. Jännitystähän tuo aiheuttaa, kun liikkeet ei oo vielä lähteny vahvistumaan. Torstaina tulee 20+1 täyteen
 
Tuliko iltatähteilijälle hyviä uutisia rakenneultrassa, selvisikö vauvan sukupuoli? :)
Mulla huomenna tuo rakenneultra ja menen yksin niin vähän jännittää... Toivottavasti selviäisi vauvan sukupuoli, kun nyt ei ole oikein mitään oloa onko tulokas tyttö vai poika. Esikoisesta oli niin vahva poikaolo alusta asti, et pelottaa jos tämä onkin nyt tyttö :grin Yksityiselle mentävä, jos ei huomenna selviä. En malta odottaa kevääseen :D
 
Oli taas vaikeuksia kirjotella puhelimen applikaatiolla. Nyt vasta sain aikaiseksi kirjautua koneella. Kiitos kysymästä Musta_lammas. Kaikki oli rakenneultrassa niinkuin pitääkin :) Vilkas 320 g painoinen pojanviikari löyty masusta. Liikkeetkin alkoi heti voimistua, kun siitä tänne ehdin vain tuskailemaan. Isukkikin päässyt jo liikkeitä tuntemaan.

Itse ultraus kyllä suju näppärästi. Mekin kökittiin kahvilla, kun oltiin niin hyvissä ajoin polilla. Olivatkin sitten jo meitä valmiudessa ollu varmaan 10 min oottaneet, ennenkuin hilattiin takamuksemme polin puolelle kanttiinista.

Vuorokausirytmi vaikuttaa masueläjällä olevan aika ihanteellinen ainakin tässä vaiheessa. Heräilee aamulla kuuden pintaan. Me ollaan miehen kanssa niitä ´"aikaisia lintuja", kun tyypillisesti noustaan 5-6 aikaan. Vauva tuntuu rauhoittuvan nukkumaan iltasella 22 pintaan ja heräilee pariin otteeseen yöllä. Saas nähdä miten sitten syntymän jälkeen, että pistääkö koko huushollin sekaisin yövirkkuna, kun nyt masussa on ns. oikea rytmi päällä :D

Mites Musta_lampaan ultraus. Oliko pienellä kaikki hyvin?
 
Ultrassa kaikki oli hyvin :) Olin yllättynyt, kun kysillä ultra-aika oli ihan täsmällisesti eikä myöhässä yhtään, kun aiemmin tuol joutunu odottelee välillä hyvinkin pitkään ja ajat myöhässä. Vauvan rakenteet oli siis kunnossa ja toinen poika meidän perheeseen tulossa. <3 rakenneultra tehtiin rv20+4 ja vauvalla silloin painoa muistaakseni 370g, et jos tuosta voi päätellä niin iso vauva ehkä tälläkin kertaa tulossa. Sain jo samalla ajan rv36 kysille synnytystapa/-painoarviota varten, kun edellinen synnytys meni vauvan suuren koon takia aiemmin käynnistykseen ja päätyi sektioon. Vielä en oo halunnu tätä tulevaa synnytystä miettiä, ettei ala ahdistaa ja jännittää. Mielenkiinnolla odottelen millaisia sf-mittoja neuvolassa saan tässä raskaudessa, kun esikonen huiteli ihan yläkäyrällä ja jos nytkin olis niin, niin uskon sen taas viittaavaan vauvan suureen kokoon. Loppuviikosta olis seuraava neuvolakäynti, missä ekan kerran mittaavat varmaan mahan sf-mitan ja kai saan sen raskaustodistuksen. Sit voi laittaa halutessaan kelalle jo tuet jne. hakuun :)

Meillä ei vielä vuorokausirytmiä ole havaittavissa. Liikkeetkin alkaneet vasta nyt enempi tuntumaan. Rakenneultrassa selvis, et mulla taas etuseinässä istukka niin vaimentaa liikkeitä. Raskausaika mennyt ihan hyvin, mutta oma jaksaminen ollut vähän huonoa ja vähän alavireisyyttä mielialassa, kun oon niin väsynyt eikä esim. työpäivän jälkeen jaksa tehdä enää mitään. Teen täyttä työviikkoa ja nyt alkanut kuormittamaan, kun ei ole kahteen kuukauteen yhtään kokonaista viikonloppuvapaata vaan aina arkivapaita ja siksi ei olla miehen (opiskelee) kaa samoja päiviä vapaalla... Kaikki joulukuun viikonloput menee töissä niin hieman ärsyttää nämä työkuviot tällä hetkellä ja alkanut jo odottaa, että tulisi helmikuun loppu ja saisi jäädä äitiyslomalle :-)
 
Jaksamista Musta_lammas. Jos liikaa voimille alkaa ottamaan, niin hae pikkupätkä sairaslomaa. Oma jaksaminen ja stressitaso kuitenkin vaikuttaa niin paljon tuohon pikkuiseen. Mullakin ois älomalle jäänti vasta helmikuun loppupuolella. Itse oon nyt lomilla, joka muuttu sairaslomaksi. Osittain kyllä työnantajankin toiveesta, kun erikoistyöt ei tahdo enää onnistua selkäkipujen vuoksi.

Kävin nyt siinä kokoarvio ultrassa. Painoa pojulla 910 g ja kasvaa hienosti keskikäyrällä. Ei onneksi mitään poikkeamia kohdun/istukan virtauksissa löytynyt. Pissassa vaan oli pienesti protskuja niin piti kiikuttaa tarkempi näyte labraan... Samalla otti lekuri noita muita bakteerinäytteitä
supistusten vuoksi. Tänään sais tulokset. Nyt siis 26+2
 
Hyvää uutta vuotta kaikille! Se ois meijän vauvojen syntymävuosi! Aika hurja oli eilinen lasten ilotulitus, parempi ku se keskiyön parin vuoden takaa. :D
 
Takaisin
Top