Plussa-gallup


1. Montako yrityskiertoa/kuukautta meni plussaamiseen ? 6kk
2. Sinun ja puolisosi ikä ? 31 ja 32
3. Niksit, mitä käytitte koko raskauden yrittämisen aikana ? Ei oikeastaan muuta kuin yritettiin tähdätä aina niihin tärppäyspäiviin kaikella innolla ja energialla;) Pidin myös huolta vitamiinipuolella itsestäni eli söin vitamiineja purkista jota suositellaan raskautta suunnitteleville.
4. Kp/rv, jolloin plussa pärähti tikkuun ? Haamu 4+2 (30/27)
5. Oireet ennen plussausta ? Valtavan kipeät nännit, rinnoissa turvotuksen ja painon tunnetta, vatsassa kuplimista ja joitakin vihlaisuja esim.urheillessa, intuitio eli jonkinlainen oletus että kropassa on nyt jotain eri lailla kuin ennen. Monet tuoksut tuntuivat myös nenään vahvemmin.
6. Oireet plussauksen jälkeen ? Samoja oireita, väsymys tullut myös kuvioihin ja päänsärky.


emoticon
 
Hei!

1. Toisella kerralla tärppäsi. :)
2. Itse oon 20v. ja mieheni 22.v
3. No niitä oli tietenkin sählymaila ja muut miehen tavarat sängyn alle ja peitto heilu joka toinen päivä. :) 
4. Rv 4+2 tais olla kun tuli plussa.
5. Ei ollut muuta kuin kuukautiset päivän myöhässä.
6. Ei ole vielä ilmestynyt oireita, rv 5+0 :)
 
1. Ekalla kerralla, ekalla yrittämällä! Huh!
2. 29 ja 32
3. Kumi oli käytössä useamman vuoden ennen plussaa, että hormoniton ehkäisy varmaan vaikutti asiaan.
4. Heti kun menkat oli päivän myöhässä
5. Rinnat kipeät, mutta niin on ollu aina ennen menkkojakin.
6. Rinnat vielä kipeämmät, nyt alkaa vähän hellittää, vaikka vasta 4+5 pitäis olla menossa. Alavatsan "kuukautiskipuja" on ollu, ja selkä kipeä. Vessassa on tullu juostua ja ruoka ei oikeen maistu.

Eka neuvola on vasta 23. päivä. Pelottaa, jos menee kesken. Taipumusta on sairauden vuoksi. Luultavasti turha pelko, mutta ei voi olla ajattelemattakaan.
 
1. Heti tärppäs niinku aiemmatkin raskaudet, meillä hyvin sikiävä suku kaiken kaikkiaan.

2. Sinun ja puolisosi ikä ? 36 ja 36

3. juhannuksena taikoja tehtiin ;)

4. tein testin kun oli menkat ollu viikon myöhässä, arvasin jo kyllä muutenkin.

5. rintojen arkuus

6. sama arkuus vaan lisäänty ja rinnat kasvoi D->H ihan hetkessä, ei ollu kyllä yhtään kivaa paitsi miehestä ;) maha alko nopsaan pömpöttää ja aineenvaihdunta heikkeni huomattavasti
 
1.  Ekalla kierrolla tärppäsi
2.  minä 25 v., mies 28v.
3 .Ei mitään niksejä ollut, tuli jos oli tullakseen. Aikamoinen ylläri silti oli.
4. Clearbluen tikulla 2-3
5. n.viikko ennen oletettua menkkojen alkua,yhtenä päivänä,lievää vuotoa, muuten mahan vihlontaa. Välillä järjetöntä palelua.
6.mahan vihlontaa edelleen, tissit arat. Palelua ei enää juurikaan ole.
 
1. MONTA!!!!!! Vuosia...
2. minä 33 ja mies 38
3. Ei mitään niksejä, koska ei uskottu niihin! Lähinnä unohin koko asian!
4. 30/28 plussasin
5. normaalit menkkajuilinnat (alamaha ja -selkäkivut)
6. pari vkoa plussauksen jälkeen tissit arat ja maha kivut, palelu iltaisin, eipä muuta. Ehkä vkolla 6 väsymys.
 
1. Montako yrityskiertoa/kuukautta meni plussaamiseen ?
Ei ehditty alkaa edes yrittämään. Jätin pillerit pois puoli vuotta aiemmin, mutta käytettiin kumia. Mulla on maailman epäsäännöllisimmät menkat. Kerran sit kiertopäivällä jotain 35 ei käytetty ja ajateltiin, että vauva saa tulla jos on tullakseen ja niin tuli. :D 

2. Sinun ja puolisosi ikä ?
30 ja 32

3. Niksit, mitä käytitte koko raskauden yrittämisen aikana ?
Jätettiin ehkäisy pois päivinä, jolloin pitäisi olla menkat eikä ovis! :D

4. Kp/rv, jolloin plussa pärähti tikkuun ?
rv 2

5. Oireet ennen plussausta ?
Kasvaneet rinnat

6. Oireet plussauksen jälkeen ?
Edelleen rinnat kasvoivat, alkuun heti ei muuta
 
1. 7kk
2. 29 ja 26
3. Unohdettiin koko homma ja johan tärppäs :)
4. 4+0rv
5. väsymys, jalkojen turpoaminen
5. väsymys, jalkojen turpoaminen
 
Takaisin
Top