Pitäisikö ilotulitteet kieltää?

Ei tarvitsisi kieltää. Mutta jos taajamassa olisi vaikka sovittu tietyt paikat missä ampua. Ja juurikin kova sakotus jos törttöilee.
 
Musta on erikoista, miten ilotulitekeskustelu pyörii vuodesta toiseen koirien ympärillä. Itse olen huomattavasti huolestuneempi luonnon eläimistä, joilla on tärkeä osa ekosysteemissämme. Ei ole mitenkään mieltä ylentävää katsoa aattona*, miten lintuparvet säntäilevät hädissään sinne tänne. Eläinten kiusaamista, me ihmiset opitaan kyllä olemaan ilman ilotulitusnäytöksiäkin, ihan niin kuin ollaan opittu elämään ilman gladiaattoritaisteluitakin.

* Ja jokainenhan tietää, että se pauke ei rajoitu siihen klo 18-02 välille, vaan alkaa heti kun myynti alkaa ja loppuu pitkälti tammikuun puolella.

Olen samaa mieltä. Ei se turvallisesti ampuminen tai koiran ulkoiluttaminen tiettyyn aikaaan tee siitä vähemmän haitallista luonnolle. No, se jo vähän parempi jos kerää omat roskansa pois.

No, jokaisella oma arvomaailmansa ja se on ihan okei. Itselleni luonto on tärkeämpi kuin raketin sytyttämisen ilo, joten jätän raketit kauppaan.
 
Minusta tuo ympäristöhaitta rakettipuheessa on vähän ylimitoitettu. Pelkästään vaikka yhden t-paidan tuottamisen aiheuttamat haitat luonnolle ovat moninkertaiset yhden rakettipaketin ampumiseen nähden (vaikka ottaisi huomioon rakettien valmistamisen). Luonnoneläinten näkökulmasta ymmärrän asian, mutta sekin haitta on kuitenkin hetkellinen verrattuna vaikka vesien tai ilman saastuttamiseen. Tai jos vertaa noin kymmenen raketin ampumista autoiluun, niin autolla ei pitkälle pötkitä saadakseen samat vaikutukset.

Jos rajauksia halutaan niin miksi ei rajattaisi sitä ampumista kaupungeissa? Siellä tuo ampuminen tuntuu olevan holtittomampaa ja taajempaa. Olen uudenvuoden öinä saanut todistaa useamman kaupungin ja maaseudun ilotulituksia ja ei tuolla maalla käy kummoistakaan pauketta. Kaupungeissa ammutaan ihan jalkakäytävältä, mikä on minusta käsittämättömän holtitonta.

Ymmärrän etteivät kaikki pidä raketeista, mutta suurin osa niistä kuitenkin pitää ja haluaa niillä erottaa arkea juhlasta. Enkä siis itse usein edes juhli uutta vuotta, mutta raketit kerran vuodessa kuuluvat siihen olennaisesti.

Ja kuten joku jo aiemmin ehdottikin niin taajamiin sallitut ampumispaikat, vaikka urheilukenttien kupeeseen tms ja muualla sakot, jos jää kiinni törttöilystä.
 
Takaisin
Top