Pikkusisaruksen odottajat

Esikoinen syntynyt 08/2017, joten ikäero tulee olemaan 3 vuotta. Esikoiselle ei olla kerrottu vielä, eikä kerrota ennen kuin alkaa ulospäin näkyä
 
LA täällä sama, 6 vuotta tulee ikäeroksi. Kovasti on esikoinen odottanut pikkusisarusta jo pitkään ja viimein se näyttäisi toteutuvan. ❤ Toisaalta, vaikka leikkikaveria ei enää saadakaan, niin luulen, että esikoisesta on jo paljon apua monessa ja toisaalta, saan olla saattelemassa eskariin ja olla vastassa, kun kotiutuu.
 
Meillä 2,5-vuotias esikoinen kovasti välillä masulle puhelee ja silittää pyöristyvää masua.

Paljon on tässä raskaudessa ollut mielessä, miten tulevien sisarusten suhde lähtee rakentumaan ja miten isoveli reagoi vauvaan. Jännittävää miettiä, miten meidän perheestä tulee pian nelihenkinen, kun uusi ihminen tulee meitä täydentämään. Erilaiset mietteet tosiaan ollut kuin esikoista odottaessa.

Kovasti on ollut myös jo mielessä, miten erilainen tilanne tulee itselle olemaan toisen syntymä varrattuna esikoiseen. Elämänmuutos ei (ehkä) ole enää niin huima. Toisaalta olen monilta kuullut että kahden lapsen kanssa omat riittämättömyden tunteet voivat olla kovia ja se on jo valmiiksi helppo uskoa. Miten taplaan käytännön tilanteita, kun vanhemman lapsen kanssa on jokin tilanne päällä ja vauva itkee, eikä pääse heti vauvan luokse. Jos vauva on kovin itkuinen alkukuukausinaan, niin miten osaan ottaa huomioon sekä hänet että esikoisen. Esikoisen kanssa kun 2-3-kuisena päivät kuluivat melkeimpä häntä sylissä (tai kantorepussa) kantaen, kun ei muualla viihtynyt. Miten se onnistuu kun lapsia on kaksi?!

Meillä on siis esikoinen edelleen kotihoidossa (nyt isi kotona 3 päivää ja minä 2, eli molemmat tehdään töitä osa-aikaisena) eikä ole aikomuksia laittaa häntä hoitoon syksylläkään vauvan synnyttyä. Jonkinlaista päiväkerhoa esim. kirkolla tai puistossa ollaan kyllä mietitty.

Onko muilla äideillä tällaisia pohdintoja?
 
Nepu88, mulla oli aivan samanlaisia ajatuksia ennen keskimmäisen syntymää. Nyt koen pientä kauhua koska lapsia on kohta kolme ja aikuisia aina liian vähän suhteutettuna lapsien määrään.
Oli aikoinaan tilanteita jossa molemmat lapset itki samaan aikaan äitiä mutta niistä selvittiin.
 
Meillä on Nepu88 sama tilanne, että toinen tulossa ja samojen mietteiden kanssa olen paininut. Meillä esikoisen vauva-aika oli todella haastava. Voin sanoa, että ensimmäiset 4kk hän itki aamusta iltaan ja suostui olemaan vaan sylissä. Jos toisella vauvalla olisi samoja haasteita, niin arki voisi olla melko hankalaa. Ja esikoinen vauvan syntymän aikaan 2v 4kk, niin uhmaakin varmasti on, joten miten sitten pystyy huomioimaan molemmat. Hoitoon esikoista en halua kuitenkaan laittaa. Haluan pitää hänet kotona, kun itsekin olen. Mutta toisaalta olen sitten ajatellut, että kyllä kaikki asiat sitten jotenkin järjestyy. Täytyy yrittää vaan muistaa antaa esikoiselle paljon positiivista huomiota ja antaa osallistua omalla tavalla vauvan hoitoon. Tulipa pitkä ja sekava viesti, mutta toivottavasti saatte vähän ajatuksesta kiinni.
 
Esikoisella ja toisella on ikäeroa 3v3kk ja kolmanteen tulee ikäeroa 7v4kk ja reilut 4 vuotta. Isot erot, mutta tykkään kun isommat on jo melko omatoimisia ja varsinkin esikoisesta tulee olemaan paljon apua vauvan kanssa :)
 
Jos tämä nyt syntyy suunnilleen elokuussa kuten pitäisi, sisarukset ovat tuolloin 11v, 4v ja 2v. Nuorimmat ehtivät just sopivasti täyttää vuosia ennen synnytystä. Vanhimmastani on jo kovasti iloa ja apua pienempien hoidossa, leikittää heitä pihalla ja vähän katsoo perään ettei mitään vaarallista ole tekeillä. 1- ja 3-vuotiaat tytöt taas leikkivät jo yhdessä yllättävän hyvin, rinnakkainleikkiä toki vielä, yhteisleikki ei ihan vielä suju. Heistä on kovasti seuraa toisilleen, varsinkin nyt kun avoin päiväkoti on ollut kiinni. 2 vuoden ikäero tuntuu toimivan aika hyvin, ainakin jos sukupuoli on sama. Mielenkiinnolla odotan et kuinka nyt sitten käy kun uusi tulija on poika, 2v ikäerolla toki taas. Sujuuko sitten leikki yhtä hyvin isosiskojen kanssa? Näin yhtäkkiä kuvittelisin että 4v vanhempi isosisko tulee dominoimaan yhteisiä leikkejä, tempperamenttia kun on kertynyt useammankin lapsen edestä siihen pakkaukseen. :grin

Esikoinen oli kovin iloinen kun saa pikkuveljen siskojen lisäksi. 3-veen kanssa on jo juteltu masuvauvoista, ja kiinnostaahan se kovasti. Nukkeleikkeihin kun jo heijastuu vauvanhoito.
 
Täällä kans näkyy lasten leikeissä tuleva vauva, kun lähes joka päivä heiltä syntyy paidan alta vauva tai sit joltain lelulta.
 
Meillä miehen lapsi jo 7 v 11 kk vauvan syntyessä. Kovasti hän on jo vuosia kysellyt, jospa saisi pikkuveljen tänne, kun äidin luona on 2 pikkusiskoa. Tyttö meillekin näyttäisi olevan tulossa. Taitaa isoveli vähän pettyä.. Eniten mietityttää, miten saadaan sisarukset läheisiksi tuon ikäeron vuoksi. Myös se vaikeuttaa, että poika on meillä ainoastaan joka toinen viikonloppu. Itselläni on läheiset välit kaikkiin sisaruksiini ja toivon samaa näille omille. Se on aina ollut rikkaus.
 
Takaisin
Top