Pikaruoka lapselle

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Mitä mieltä olette pikaruuan tarjoamisesta lapselle? Tarjoatteko itse ja missä tilanteissa?

Omasta mielestä lapselle voi antaa pikaruokaa aina joskus. Ei joka päiväisenä ruokavaliona, mutta poikkeuksena. Me esim. mennään usein Heseen syömään, jos ollaan liikenteessä niin ettei ehdi kotiin syömään. Eihän se yhtä terveellistä ole kuin kotiruoka, mutta näkisin kuitenkin sen tavallisen merkitsevän enemmän kuin poikkeukset.
 
Muutaman kerran vuodessa ihan ookoo :) reissun päällä me käydään yleensä huoltoasemien noutopöydässä jossain missä olis mahdollisimman kotiruokamaista tarjolla (esim muusia ja jotain lihaa). Joskus jos ollaan oltu jotain spesiaalimpaa tekemässä, vaikka ystävän kanssa treffaamassa kauppakeskuksessa, niin ollaan käyty hesessä tai raxissa. Lapset on tähän asti mennyt lähinnä pienillä ranskiksilla, ja muutamalla nugetilla. Tai sillä pizzaslaissilla ja salaattipöydän sorminaposteltavilla asioilla. En muista että kumpikaan ois ikinä vielä jaksanut syödä koko lastenateriaa (ranut + 4 nugettia). Juomaksi vaihdan näin pienille vielä maidon tai pillimehun, limsaa kerkeävät lipittää kouluiästä eteenpäin :)
 
Satunnaisesti, meiän tapauksessa tarkoittaen ehkä kerran tai pari kuussa. Just jos ollaan liikenteessä ni jotku ranut ja nugetit tai pizzaa. Mut samoin täällä usein mennään sushibuffaan niin siellä syö sit muutakin ku peruspikaruokaa, vaikka kyl sielläkin monesti ranut, ristikkoperunat tms löytyy lautaselta. Limsa ei oo onneks vielä kiinnostanu.

Kotona tehdään myös pizzaa ehkä kerran kuussa. Ranuja ja nugettei harvemmin, mut kyl on pakkases aina yks ranupussi kaiken varalle.
 
Tää onkin mielenkiintoinen keskustelu, oon monesti miettinytkin, että millainenkohan muilla mahtaa olla filosofia pienten lasten syömisten suhteen. Meillä on vasta yksi lapsi joka on juuri kaksi vuotta täyttänyt, ja ollaan oltu vielä kai aika tiukkoja hänen ruokavalion kanssa. Ei ole muistaakseni koskaan vielä syönyt normaalisuolaisia ranskiksia, suolaamattomia on kyllä joskus maistanut. Pizzaa ollaan tehty itse hänelle vähäsuolaisena. Hyvin vähän mitään sokeroituja tuotteita myöskään on vielä annettu, ei edes mehuja käytännössä vielä. Eipä hän vielä osaa olla herkkuja vaillakaan, niin tuntuisi jotenkin aika turhalta niitä alkaa vielä tarjoilemaan 😄 Ymmärrän että tilanne on vähän eri sitten, ku perheessä on myös vanhempia lapsia ja pienet tietty haluavat samaa mitä muutkin syövät...

Mutta kyllä itseä kauhistuttaa vähän, kun joskus näkee ihan pienille lapsille, vauvoille tyyliin, annettavan pikaruokaa. Isommat lapset toki voivat joskus syödä, mutta eivät ne minusta vauvan ruokavalioon kuuluu. Myös ollaan joskus syöty lounasbuffetissa, jossa on omankin suuhun todella suolaista ruokaa, niin hiukan hirvittänyt nähdä hyvin pieniä lapsia syömässä sitä samaa. Meillä itsellä ollut aina lapselle joku Piltti tms mukana ja sitten salaattipöydästä lisäksi jotain sopivaa myös haettu.
 
Meillä on vasta yksi lapsi joka on juuri kaksi vuotta täyttänyt, ja ollaan oltu vielä kai aika tiukkoja hänen ruokavalion kanssa
Meilläkin esikoinen ei käytännössä syöny lisättyä suolaa tai sokeria ennen 2 vuotta. Jännä nähdä miten pitkään tokaa pystyy pitämään sillä tiellä.
 
Meillä esikoinen oli pidempään ilman lisättyä sokeria, mutta ei se tämän toisen kanssa enää onnistu. Eli kun keskimmäinen täytti 1 niin rentouduttiin ruoan kanssa eli silloin tällöin saavat "herkkuja". Pikaruokaa syödään kyllä aika harvon. Ehkä itsellemme joskus haetaan jos ei ehdi/jaksa muuta. Lapset saaneet silloin jonkun kaupan makaronilaatikon. Esikoinen varsinkin syö mieluummin sitä. Kakkonen varastaa lisäksi muutaman ranskalaisen. Reissussakin yritetään löytää Picnic, koska heidän pinaattiletut ovat varmimmin meidän lapsiin uppoava ruoka.😂 Kakkoseen uppoaa kyllä ranutkin, mutta ei oikein muu. No pizza ehkä. Se maistuu esikoisellekin🤔.

Mutta oon myös huomannut sen että ainakin meillä nämä pienet osaavat yllättävän hyvin hallita syömistään eli eivät ahda itseään ähkyyn vaan syövät mitä syövät ja loput jäävät lautaselle. Ihan siis kakut sun muut voivat hyvinkin jäädä kesken. Tänään viimeksi kävi niin kun syötiin synttärikakun jämä pois.

Mutta huomaan kyllä että oma makupaletti on muuttunut lasten myötä ja usein saatan jopa himmata suolan kanssa vaikka reseptin mukaan voisi laittaa enemmänkin eikä ruoka silti maistu suolattomalta.😄
 
Minusta ihan ok satunnaisesti. Syödään itsekin tosi harvoin pikaruokaa, niin eipä se lapsenkaan ruokavaliota retuperälle vie. Ranskalaiset tuolle maistuisi, mutta annan nugettien kaveriksi vain osan siitä pienestä pussista. Kotona tehdään tuollaisia vielä harvemmin. Ollaankohan kerran tehty itse jotain ranskiksia ja nakkeja/nugetteja koko lapsen olemassaoloaikana. 😅
 
Silloin tällöin ihan ok! Meillä ei lapsilla oikein edes nälkä lähde hesen ruoasta ja se on aika kallistakin, kun ruokkii monta suuta. Mieluummin tehdään itse hamppareita tai pizzaa kuin mennään jonnekin pikaruokaravintolaan (jos ollaan koko porukalla). Joskus jos ollaan menty syömään hampparia tai pizzaa ja mukana on ollut vauva tai pieni taapero, ollaan haettu hänelle omat eväät kaupasta. Yllättäen maissinaksut on vienyt voiton ranskalaisista 😄
 
Meilläkin esikoinen ei käytännössä syöny lisättyä suolaa tai sokeria ennen 2 vuotta. Jännä nähdä miten pitkään tokaa pystyy pitämään sillä tiellä.
Meillä isompi on vasta tänä vuonna saanut muuta kuin kotileivonnaisissa olevaa sokeria/ suolaa.
Pikaruokaa suolattomilla pihveillä ja ranskalaisilla hän on muutamia kertoja maistanut ja ekan "oikean" ravintola hampurilaisen hän söi tänä syksynä. Tiesitkö te että nugetit ja kalapuikot kuuluu kuoria kuten perunat? Näin hän on päättänyt ja viskaa 'kuoret" roskiin...😂 Valmis pitsoista hän syö vaan täytteettömiä reunoja...
Minulla on ollut omat eväät+ juomat molemmille mukana kun jonnekin ulos olen mennyt syömään tai ollaan reissussa.
Kaupan jäätelöä isompi oppi kesällä pyytämään ja "liian isosta" eli normaali eskimopuikosta jättää omasta halustaan puolet äidille...nuorempi pääsi jäätelön makuun siinä samalla.
Meillä syödään pääosin kotiruokaa ja niinpä suola lisätään vasta aikuisten lautasille...
 
Meillä molemmat lapset tätänykyä jaksaa syödä Hesen lastenaterian. Tai miniaterian nimellä se nykyisin on. Korkeintaan pieni määrä ranskalaisia saattaa jäädä. Joskus kyllä on otettu lapsille ateria puoliksi - esikoiselle hampurilainen ja kuopukselle ranskalaiset. Tai sitten en ole ottanut itselleni ranskalaisia ja olen syönyt lapselta ylijääneet. Juomana kuopuksella on mehu (ei edes tykkää limsasta) tai pienempänä otettiin vesi tai maito. Esikoinen on jo kuudennella niin on jo mielestäni tarpeeksi iso juomaan limsaa silloin kun ulkona syödään. Paljonhan tässä vaikuttaa ikä. En minäkään vauvalle heseateriaa tarjoaisi. Subia on joskus annettu esikoiselle siinä 1v tietämillä.
 
Kaksi ekaa vuotta olin aika ehdoton ja kolmivuotiaaksi aion olla vielä jonkun verran tiukkis yleensäkin sokerin ja suolan suhteen, sekä ultraprosessoitujen ruokien kanssa. Ihan vaan siksi kun voin, ja on yhden lapsen kanssa toiminut. 2v synttäriyllätykseksi sai lasten aterian ja sen jälkeen muutaman satunnaisen kerran syönyt hampurilaisella tai nugeteilla, omenoilla ja mehulla (ei ikinä muuten saa mehua). Pilttiä kannoin ahkerasti mukana varalta, mutta ei ole sellaista enää pitkään aikaan syönyt kun ollaan aina keksitty jotain muuta, esim kaupan salaattipöytä tai yksittäisiä kertoja jotain thairuokaa tms, mitä taapero syö kuten mekin. Juomista, myös mehusta sanon että on kirpeää aikuisten juomaa 🫢 On syönyt meiltä yksittäisiä ranskalaisia, pääasia ettei tule tavaksi ja ala vaatimaan.

Synttäreillä edelleenkin meni viinirypäleet -coctailpiirakat - maito -linjalla, vaikka samanikäiset serkut vieressä vetää sokerimössöä. Siis en todella tuomitse muita, koska olin ihan valmis jo luovuttamaan täysin paljon aiemmin, enkä oikeasti ajatellut olevani näinkään ehdoton. Olen vaan iloinen ettei hänellä ole "mäkin haluan"-reaktiota ja syö hyvällä ruokahalulla, miksi siis sitten antaisin herkkuja.
 
Käydään tosi harvoin, koska se on niin kallista viidelle ruoan laatuun verrattuna :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Meillä kyllä nuorin on saannut varmaan jo ennen 1v:tä ekat hampparit ja ranut. Viimeksi 5v söi Hesessä 2 lastenhampparia (oman lisäksi söi siis hampparin mitä kuopus ei kelpuuttanut) ja puolet raneistaan :Face With Stuck Out Tongue  And Closed Eyes: eli vissiin veti niin paljon kuin napa antoi periksi, kun harvoin saa
 
En kyllä muista minkä ikäisenä ovat saaneet pikaruokia ekan Kerran🤔 mutta sillain että hamppari pysyy itellä kädessä. Joskus syödään useammin joskus harvemmin. Mutta varmaan kuukausittain. Ranskalaisia ja nugetteja menee kotonakin. On lasten lemppareita. Ekan lapsen kohdalla olin suolan ja sokerin kans tarkempi muitten en niinkään.
 
En muista milloin lapset saivat ensimmäisen kerran pikaruokaa.

Nyt yksi harrastus päättyy niin myöhään, ettei ruokaa ehdi laittaa ( varsinkaan väistötilassa, josa on yksi kattila ja yksi paistinpannu, uunivuokaa ei ole)

Eli käydään hesessä/subissa. Hesessä ranskalaiset vaihdetaan aina kurkkutikkuihin/salaattiin, kun ei oikein tykätä niistä ranskalaisista.
 
Tänään käytiin uimassa ja mentiin ravintolaan lounaalle, nelivuotias kysyi onks siinä heseä, mut onneks ei ollu niin pysty skippaa peruspikaruuan ja mentiin aasia buffaan. Ei toikaan nyt ihan ruokaympyräateria ole, mut ihan monipuolisesti kaikkea hän valitsi ja söi kaiken! Et siihen nähden et tää oli 20e lapsi ja minä, ku hesessäkin jos molemmat syö niin helposti 15e ainakin, ni suosin mieluummin näitä buffia.
1000038149.jpg
 
No siis joskus tietenkin, ihan kuten aikuisenkin on hyvä syödä pikaruokaa vain joskus. Mutta luulen että omat lapset saa odottaa tyyliin kouluikään jos vaan mahdollista. Ikää heillä nyt tietty vasta 1 v 3 kk mut ajatuksena olisi välttää lisättyä suolaa ja sokeria mahdollisimman pitkään (joskin suolan kanssa en enää pidä ihan nollatoleranssia, en aina jaksa keitellä pastoja erikseen itselleni ja lapsille, ja EI, keitettyä pastaa EI voi suolata jälkikäteen ja saada tyydyttävää lopputulosta. 😅)

Mulle on ylipäätään aika outo ajatus että veisin lapseni minnekään Heseen tai vastaavaan, koska itse en lapsena niissä käynyt ikinä. Ne muutamat mäkkärisynttärit joille ala-asteella sain kutsun oli ihan ku vierailuja johonkin toiseen ulottuvuuteen, ja itse asiassa pidin pitkään hampurilaisia aika ällöttävinä. 🤣 Hyvä näin, ei ole nimittäin aikuisenakaan muodostunut tavaksi ihan jatkuvasti rampata pikaruoalla.
 
Takaisin
Top