Jasmiini
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meitä kaikkia kiinnostava aihe, joillakin jo nyt, joillakin vähän myöhemmin [;)]
Tällaisen artikkelin löysin Iltasanomien Perheelliset-sivustolta kätkytkuolemasta.
http://www.perheelliset.fi/2010/02/katkytkuolemien-salaisuus-ratkeamassa/
Kätkytkuolemien salaisuus ratkeamassa
08.02.2010 Jukka Lehtinen.
Pikkuvauvojen vanhempien suuriin pelkoihin kuuluu kätkytkuolema. Kätkytkuolema on hyvin harvinainen, mutta pelkoa lisää se, että sen syytä ei tiedetä. Syyksi on paljastumassa serotoniinivaje.
Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan syy terveen vauvan äkilliseen ja tavallisesti unen aikana tapahtuvaan kuolemaan on huomattava serotoniinivaje vauvan aivoissa. Tutkimus on Journal of the American Medical Associationin http://jama.ama-assn.org/ julkaisema.
Serotoniini säätelee aivoissa hengitystä, sydämen sykettä ja unesta heräämistä. Serotoniinin puutteen takia lapsi ei herää normaalilla tavalla unen aikaisiin hengitysvaikeuksiin.
Kätkytkuolemat ovat yleisimpiä 2-4 kuukautta vanhoille vauvoille. Vauva-lehden mukaan niitä tapahtuu Suomessa alle parikymmentä vuodessa.
Serotoniinivajetta ei voi ehkäistä, mutta tutkimustulosten toivotaan auttavan riskitapausten diagnosoinnissa.
Kätkytkuolemat ovat vähentyneet sen jälkeen kun vauvoja on alettu nukuttaa selällään. Myös unitutista uskotaan olevan apua. Äidin raskauden aikaisen tupakoinnin sen sijaan uskotaan lisäävän kätkytkuoleman riskiä.
Aiheesta enemmän Vauva-lehden artikkelissa kätkytkuolemasta http://www.vauva.fi/artikkeli/hoito/798/katkytkuoleman_syyt_selviamassa
Tässä kirjoituksessa suositellaan vauvan nukuttamista selällään. Miten te jo vauvan saaneet nukutatte; selällään vaiko mahallaan vaiko kyljellään?
Toinen mieltäni askarruttava kysymys on se että käytättekö peittoa vaiko unipussia? Jossain unipussista kirjoitettiin että se vähentäisi vauvan riskiä tukehtua peittoon. Minulle unipussi on aivan uusi tuttavuus ja mielestäni ne maksavatkin aika paljon. Ja eiköhän peittoja ole vauvoilla käytetty jo niin kauan että eihän siitä luulisi moista haittaa olevan...? Vähän johdattelevaa kun selvästikin olen itse peiton kannalla [:D] , mutta kuulisin mielelläni kokeneempien kokemuksia sekä peitosta että unipussista, ja olisi kiva tietää kuinka suosittuja nämä unipussit ovat nykyään käytössä.