Perhevapaauudistus

En ole missään kohtaa väittänyt, etteivätkö isät olisi kykeneväitä hoitamaan vauvaa.
Mutta enemmän tekemistä ja puuhaa heillä (miehelläni ja pojallani) on nyt (ja ollut jo jonkun aikaa) kun poika on vähän vanhempi. Et ottanut huomioon kommentissasi, että kaikki vauvat eivät syö kaupan soseita (eikä kaikille vauvoille syötetä kaupan soseita), joitain vauvoja osittaisimetetään jopa yli vuoden ikäiseksi ja jotkut tosiaan saattavat asua vaikkapa haja-asutusalueella, jossa välimatkat ovat pitkiä.

Sanoinkin että meidän tilanteessa olisi ollut hyvä, että mies olisi pitänyt vapaansa vähän myöhemmin.

Vähän tää musta kyllä edelleen kuulostaa siltä, että isä on jotenkin vähemmän kykenevä lastenhoitoon. Mitä merkitystä sukupuolen kanssa on sillä, että lapsi syö itsetehtyjä soseita tai välimatkat on pitkiä? Eikö isä osaa käyttää sauvasekoitinta tai avata pakastimen ovea? Eikö isä osaa ajaa autoa tai käyttää julkisia? Tai osaa olla ihan siellä omassa kodissaan oman lapsensa kanssa?

Voin myös tässä myöntää, että mullakin oli paljon enemmän tekemistä lapsen kanssa, kun hän vähän kasvoi. Vauva-aika oli ihan jäätävän tylsää. Että ei kaikki naisetkaan ole pullantuoksuisia kotiäitityyppejä.
 
Takaisin
Top