Perhevapaauudistus

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Uutta taas tulossa tälle rintamalle. Mitä mieltä?

"Perheen päivärahapäivien kokonaismäärä kasvaisi uudistuksen myötä nykyisestä 11,5 kuukaudesta reiluun 14 kuukauteen. Molemmat vanhemmat saisivat yhtä suuren kiintiön, joka on 164 päivärahapäivää eli noin 6,6 kuukautta. Omasta kiintiöstä voi luovuttaa toiselle vanhemmalle 69 päivää.

Raskaana oleva vanhemmalle tulisi noin kuukauden päivärahajakso ennen vanhempainrahan alkua. Tästä on käytetty työnimeä raskausraha.

Yksinhuoltaja saisi käyttöönsä molempien vanhempien päivärahakiintiön."

https://stm.fi/artikkeli/-/asset_pu...eiden-hyvinvointiin-ja-tasa-arvon-lisaamiseen
 
Mielestäni siitä ikävä että vähentää perheen valinnan vapautta. Onhan se hyvä että tasa-arvoa ajetaan, mutta mielestäni näin suuresti pakottamalla se ei ihan toimi. Äidin töihin meneminen oman osuutensa jälkeen voi myös olla imetyksen kannalta hankalaa. Monet vauvat kuitenkin käy tissillä reilu puolen vuoden iässä useamman kerran päivässä. Päivärahapäivien lisääntyminen puolestaan on positiivista.
 
Tuosta oli joku tutkimus tehty ihan tässä juuri, jossa todettiin, että perhevapaiden lyhentäminen lisäisi äitien työllistymistä muistaakseni vain 3%. Niin kauan kuin vanhemmilla on merkittäviä tuloeroja, on tuo järjestelmä hyvin epäoikeudenmukainen. Meillä ei ainakaan ollut varaa pitää kaikkia isän vapaita, kun minun palkkani on merkittävästi miehen palkkaa pienempi. Minun palkkani + miehen vanhempainrahat eivät olisi riittäneet meillä elämiseen. Miehen täysi palkka + minun vanhempainrahani riitti juuri ja juuri. Olisimme siis joutuneet laittamaan lapset hoitoon hyvin pieninä..
 
Kyllähän tuolla uudellakin systeemillä äiti voi olla vauvan kanssa 6-9kk, jos nuo 69 päivää siirretään äidille, joten imetys onnistuu aika pitkään.
Isyyspäiväraha on myös ansiosidonnainen, joten tulot eivät putoa sentään kotihoidontuen tasolle.

Minusta uudistuksessa on se hyvä puoli, että jos käyttää kaikki vanhempainvapaat, lapsi on reilusti yli vuoden, kun on tarve varhaiskasvatukseen.

Valinnanvapaus on toisaalta hyvä, mutta toisaalta kannatan kyllä sitä, että isä saa olla kahdestaan vauvan kanssa. Vaikka se ei heti tuntuisi luontevalta, niin siitä saa varmuutta lapsen kanssa olemiseen, tutustuu uuteen perheenjäseneen ihan eri tavalla kuin, jos äiti on koko ajan lähellä.
 
Mä olen hyvin samoilla linjoilla Yölennon kanssa. Aina on olemassa yksittäistapauksia, joille tietyt mallit eivät sovi, mutta musta on yleisluontoisesti hyvä, että vauvanhoidosta on tulossa tasa-arvoisempaa. Toivottavasti sekin sitten osaltaan pitkällä ajalla parantaa palkkatasa-arvoa ja nuorten naisten työllistymistä.
 
Aivan loistava uudistus! Toivottavasti tulee voimaan jo ensi vuoden alussa. Pidempi ansiosidonnen kotona olo ja vieläpä jaettuna molempien vanhempien kesken on upea uudistus!

Olin jo miettinyt etukäteen, että kuinka ihmeessä jaksan pelkkää kotona oloa, kuitenkin tavoitteena olisi olla ainakin kaksi vuotta kotona lapsen kanssa. Esikoisen kanssa olin myös kaksi vuotta kotona ja se kaksivuotias oli oikein hyvä ikä laittaa päiväkotiin, omaan pirtaan ei sovi laittaa aiemmin. Mutta uranaisena se kotona olo on välillä äärimmäisen pitkästyttävää. Tuossa uudistuksessa kun myös mies saa pidempään ansiosidonnaista rahaa, niin hän tulee olemaan pidempään kotona ja minä pääsen välillä töihin. Imettää en aio kuin maksimissaan sen puoli vuotta, se oli aika tuskaista puuhaa ainakin viimeksi, kun maitoa herui yli äyräiden, eli imetys ei ole esteenä töihin menolle.
 
En oikein tiedä. Hyvä ja huono. Itse haluaisin olla kotona lapsen kanssa niin kauan kuin imetän, minkä toivoisin olevan reilusti vuosi. Sen jälkeen mies ihan mielellään saisi jäädä lapsen kanssa kotiin, vaikkakin meilläkin on tuo varsin iso tuloero, joten kauaa mies ei voi olla kotona, jos meinataan selviytyä normaalisti lainanmaksusta yms. Itsellä myös tarkoitus jatkaa opintoja raskauden jälkeen, joten tuskin olisin kokopäiväisesti työssä. On hienoa, että isälle annetaan isompi mahdollisuus, mutta mielestäni jokaisessa perheessä pitäisi voida täysin päättää itse, miten vapaat käyttää.
 
Meidän perheelle tuo ei vaan kertakaikkiaan sovi, meillä on puolison kanssa niin hurja tuloero, että jos isä jäisi kotiin lasten kanssa niin minun palkalla ei pitkälle elettäisi. Kun nyt taas voin huoletta jäädä hoitovapaallekin eikä tee tiukkaakaan elää puolison työtuloilla. Meillä puoliso tienaa reilussa viikossa sen rahan käteen minkä minä saan peruskuukausipalkkana, enkä esim yövuoroja edes harkitse kun lapset ovat pieniä.

Valinnanvapauden vieminen perheiltä ei mielestäni luo mitään hyvää eikä kestävää. Nyt ikääkuin äidit "pakotetaan" takaisin työelämään vaikka halua olisi hoitaa lapsia kotona.
Meillä minun tuloni ovat noin 1/6 miehen tuloista. Uskon, että mies silti olisi pitänyt kaikki isyysvapaat, jotka ovat ansiosidonnaisia. Kotihoidontuella olin vain minä.

Kun vuoden ikäisellä enää pääasiallinen ravinto ei ole äidinmaito, niin kyllä se imetys onnistuu vaikka äiti olisi töissä. Onhan tässä uudistuksessa kuitenkin nyt pidentymässä se aika, mitä lapsi saa olla kotona hoidossa.

Tavoitteena uudistuksessa on tasa-arvo, joten on aika ymmärrettävää, että perheet eivät voi valita niin, että äiti käyttää kaikki vapaat. Ministeri mainitsi, että uudistuksen keskiössä on ollut lapsi ja se kyllä näkyy.
 
Mä en ihan ymmärrä tätä "valinnanvapaus lähtee" retoriikkaa. Onhan nykyisinkin isälle korvamerkitty vapaita? Eikä niitä läheskään kaikki käytä. Ei kukaan tässä uudessakaan mallissa ole pakottamassa isiä kotiin. Ne jotka sen haluavat tehdä, vain saavat siihen paremmat mahdollisuudet.

Kotihoidontukea ei myöskään olla poistamassa, että edelleen lapsen kanssa saa joku olla kotona kolmevuotiaaksi niin että siitä jotain yhteiskunnan tukea saa.
 
Meilläkin on tosi iso tuloero miehen kanssa, mutta ansiosidonnaisen pidentäminen helpottaisi kyllä elämää, koska varsinkin kotihoidon tuki on todella pieni.

Itse en oikein ole ”kotiäitityyppiä”, joten olisi hienoa jos mieskin voisi rauhassa olla hetken vauvan ja isosisaruksen kanssa kotona vähän isommilla tuloilla.
Tosin meille tuo uudistus ei luonnollisesti ehdi.
 
Meillä mies piti vapaansa silloin kun lapsi oli päälle vuoden ikäinen. Se oli ihan hyvä ikä mutta parempi olisi lähempänä kahta ikävuotta.
Perustelut: alle vuoden ikäinen on rinnalla useita kertoja päivässä. Isän lähteminen vauvan kanssa ylipäätään yhtään mihinkään on kovan valmistautumisen ja suunnittelun takana. Myös äidin kannalta, koska pakkautuvat rinnat. Eikä siitä vauvasta ole hirveästi seuraa isälle.

Nyt kun meidän poika on kohta 2v, hän käy isänsä kanssa viikottain uimassa, perheliikuntailloissa, kaupassa jne. Syövät melkein samaa ruokaa, lapsen kanssa voi käydä syömässä ihan missä vain jne.

Ja tää aika olisi mulle aivan täydellinen mennä hetkeksi töihin.
 
Uudistuksessa perhevapaat tulee pitää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. On siis mahdollista ottaa kotihoidontuen jakso äidin vapaiden perään niin kuin nykyisinkin ja lisäksi pitää myöhemmin isän vapaat.
 
Vauvasta ei ole seuraa isälle? Millä tavalla vauvasta sitten on seuraa äidille? Onko vauvanhoidossa kyse siitä, että vauva on seuralainen vanhemmalleen?

Isän lähteminen vauvan kanssa yhtään mihinkään ei vaadi sen suurempaa valmistelua ja suunnittelua, kuin äidinkään lähteminen vauvan kanssa jonnekin. Isä voi myös välillä olla ihan kotona vauvan kanssa.

Ei millään pahalla, mutta just tällaisista perusteluista näkee mun mielestä sen tarpeen isien suuremmalle vastuulle lastenhoidossa. Imetystä lukuunottamatta ei ole olemassa mitään asiaa, mihin isät eivät pystyisi. Isät ovat kykeneviä ja arvokkaita vanhempia, eivätkä vain jotain äidin pikku apulaisia. Isillä on oikeus jäädä kotiin ja ottaa vuorostaan sitä vastuuta itselleen. Tekee varmasti hyvää äideillekin luovuttaa sitä vastuuta pois.
 
No meilläpä on niin että mulla on huomattavasti korkeammat tulot kuin miehellä mutta minä olen silti ollut lasten kanssa kotona vanhempainvapaalla ja kotihoidontuella. Mies on ollut isäkuukauden kotona ja sitten lomaillut ja pidellyt ylityövapaita koska minun ansiosidonnainen on korkeampi kuin hänen palkkansa ja siksi hän ei halua olla pitkiä pätkiä ansiosidonnaisella kun tulonsa tippuisi liian alhaiseksi. Esikoisen aikana piti kaikki isyyslomat ja totesi että tulot tippui liikaa. Toki hän voisi jäädä kotiin kotihoidontuella mutta mun työssä on mahdollisuus osa-aikaisuuteen ja huolettomaan etäilyyn joten voin palata töihin aiemmin ja kotitalouden tulot kasvaa.

Samaa mieltä muutaman muun kanssa että ihan turha natista uudistuksesta. Äiti voi olla kotona ihan yhtä pitkään kuin aiemminkin mutta isän kotonaolo on vain bonusta. Eli tilanne ei ainakaan huonone, paranee vain lapsen kannalta jos isä voi jäädä kotiin.

Syntyvyyteen tämä uudistus ei varmaan vaikuta, siinä lienee takana ihan muut asiat.
 
Uudistuksessa perhevapaat tulee pitää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. On siis mahdollista ottaa kotihoidontuen jakso äidin vapaiden perään niin kuin nykyisinkin ja lisäksi pitää myöhemmin isän vapaat.

No jos näin on niin sitten tilanne ei ole niinkään huono. :) Ainakaan minulle ei tuosta artikkelista selvinnyt, saako isä pitää isyysvapaansa myöhemmin vai pitääkö ne pitää suoraan äidin vapaiden perään. Jotenkin siis tulkitsin niin että ne tulisi pitää suoraan äidin vapaiden perään. Mutta jos ne voi pitää lähempänä kahta ikävuotta ja äiti voi olla siihen asti kotona se ei enää ainakaan monessa perheessä vaikeuttaisi imetystä.
 
Perhevapaat tulee käyttää siihen mennessä, kun lapsi täyttää kaksi vuotta.

En käsitä, miten tämän uudistuksen saa näyttämään huonolta. Paitsi jos on sitä mieltä, ettei isän tarvitse olla lapsen kanssa. Kun kuitenkin äidin asema ja tulot pysyvät ennallaan.
 
No jos näin on niin sitten tilanne ei ole niinkään huono. :) Ainakaan minulle ei tuosta artikkelista selvinnyt, saako isä pitää isyysvapaansa myöhemmin vai pitääkö ne pitää suoraan äidin vapaiden perään. Jotenkin siis tulkitsin niin että ne tulisi pitää suoraan äidin vapaiden perään. Mutta jos ne voi pitää lähempänä kahta ikävuotta ja äiti voi olla siihen asti kotona se ei enää ainakaan monessa perheessä vaikeuttaisi imetystä.

Mäkin ymmärsin aluksi samalla tavalla. Siksi ajattelinkin, että siinä mielessä huono. Juurikin imetyksen takia, kun haluan, että se on esteetöntä ainakin sinne vuoteen asti ja mielellään hieman yli, työssäkäyvänä se ei onnistu sillä tavalla kuin haluan. Meillä nyt mies on pitämässä alkuun kaksi viikkoa, sitten kuukauden kesälomat ja myöhemmin syksyllä vielä yhden viikon, niin paljon on kotona ja osallistuu. Mahdollisesti jää kotiin hetkeksi jos saan töitä, kun lapsi on sen reilun vuoden.
 
Vauvasta ei ole seuraa isälle? Millä tavalla vauvasta sitten on seuraa äidille? Onko vauvanhoidossa kyse siitä, että vauva on seuralainen vanhemmalleen?

Isän lähteminen vauvan kanssa yhtään mihinkään ei vaadi sen suurempaa valmistelua ja suunnittelua, kuin äidinkään lähteminen vauvan kanssa jonnekin. Isä voi myös välillä olla ihan kotona vauvan kanssa.

Ei millään pahalla, mutta just tällaisista perusteluista näkee mun mielestä sen tarpeen isien suuremmalle vastuulle lastenhoidossa. Imetystä lukuunottamatta ei ole olemassa mitään asiaa, mihin isät eivät pystyisi. Isät ovat kykeneviä ja arvokkaita vanhempia, eivätkä vain jotain äidin pikku apulaisia. Isillä on oikeus jäädä kotiin ja ottaa vuorostaan sitä vastuuta itselleen. Tekee varmasti hyvää äideillekin luovuttaa sitä vastuuta pois.

En ole missään kohtaa väittänyt, etteivätkö isät olisi kykeneväitä hoitamaan vauvaa.
Mutta enemmän tekemistä ja puuhaa heillä (miehelläni ja pojallani) on nyt (ja ollut jo jonkun aikaa) kun poika on vähän vanhempi. Et ottanut huomioon kommentissasi, että kaikki vauvat eivät syö kaupan soseita (eikä kaikille vauvoille syötetä kaupan soseita), joitain vauvoja osittaisimetetään jopa yli vuoden ikäiseksi ja jotkut tosiaan saattavat asua vaikkapa haja-asutusalueella, jossa välimatkat ovat pitkiä.

Sanoinkin että meidän tilanteessa olisi ollut hyvä, että mies olisi pitänyt vapaansa vähän myöhemmin.
 
En kyllä ymmärrä, miten kaupan soseet tai kotitekoiset ruuat liittyvät aiheeseen?

Perhevapaat tulee käyttää ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta. Kyllä siinä ajassa löytyy isällekin rooli, jos tahtoa löytyy.

Toki moni teini hyötyisi siitä, että isä on kotona, mutta johonkin ikään se raja on vedettävä.
 
Takaisin
Top