Mä oon kyllä vastaan nyt sitten... Mun mielestä lapsi on helpoin totuttaa omaan sänkyynsä, kun se on hälle ainoa mahdollisuus ihan pienestä pitäen.
Ihan vauva-aikana ei oltu tästä sen kummemmin keskusteltu, todettiin vaan, että nukutaan kaikki kolme parhaiten niin, että vauva on pinnasängyssä. Meillä myös oli epäonnea imetyksen kanssa, eli aina oli tissittelyn jälkeen haettava lisäevästä pulloon keittiöstä, joten sama vaiva oli sitten vauva nostaa omaan sänkyynsä...
Oiskohan se ehkä yhteensä 10-20 yötä viettänyt näiden ekojen piirua vajaa 10kk aikana mun vieressä, eikä niistäkään yhtään kokonaista, jos ollaan oltu kotona yötä. Reissuissa on saanut olla koko yön, mutta kotona viereen pääsee ainoastaan sellaisina öinä, kun vauva on huutanut ja itkenyt, eikä ole millään rauhoittunut... (Mulle yöaikaan se 5min on ihan maksimi roikkua siinä pinniksen laidalla rauhoittelemassa, tosin tuo hyvin nukkuva ihanuutemme ei kyllä huuda yöllä kuin maks. tutin nostoon menevän ajan, jos ei oikeasti johonkin satu/ole joku muu hätä).
Vaikeuksia saattaa sitten tulla, kun lapsi itse osaa tulla vanhempien sänkyyn... Etenkin kun me teemme vuorotyötä, eli lähes joka arki yö on sängyssä vain toinen vanhemmista. Silloinhan se just on niin ihanaa ottaa se oma pieni siihen vierelle... Eli kysykää uudestaan parin vuoden päästä, silloin saatetaan nukkuakin lapsi kainalossa, mutta tarkoitus ja pyrkimys olisi, että vanhemien sänky on vanhempien sänky, siellä voidaan ottaa päivätorkkuja yhdessä ja aamulla saa tulla sinne köllimään/halimaan, mutta yöt nukutaan omassa huoneessa. Vanhempien huoneen ovi on kuitenkin aina auki, joten painajaisia nähnyt tai muuta kaipaava lapsi saa kyllä tulla aina vanhempien luo hakemaan peittelijän/mitä ikinä tarvitseekaan.