Usvaus
Oman äänensä löytänyt
Olen 42-vuotias 1-vuotiaan lapsen äiti. Lapsi ei tullut ”tuosta vaan” ihan helposti, joten ajattelin aiemmin, että yksi lapsi on täysin ok ja hyvä. Tulin kuitenkin yllättäen raskaaksi uudelleen ja siinä sitten innostuin sisaresta! Viikolla 6 oli kuitenkin alkio kuollut (sain tietää sen vasta viikolla 10). Muutaman kuukauden päästä tuli taas uusi raskaus, mutta heti meni sekin kesken. Nyt minulla on kova pähkäily: miten suuri tarve minulla oikeasti on toiselle lapselle? Meillä on pari alkioita pakkasessa, joten hoitojen kautta EHKÄ saataisiin onnistunut raskaus... Mutta mieheni on sitä mieltä (ainakin alustavasti), että toinen lapsi tulee, jos luonnostaan tulee. Itse pähkäilen, että kaduttaako, jos toista lasta ei koskaan oikeasti edes yritetä/saada. Ja aikaahan tässä ei kannata tuhlailla...
Itselleni en ”pakonomaisesti tarvitse” enää toista lasta, mutta mietityttää lapsen puolesta: joulunvietto, lomamatkat, mökkiviikonloput, ja muuten vaan. Hänellä ei ole lähellekään saman ikäisiä serkkuja, ja kavereillani ei ole saman ikäisiä lapsia. Täällä palstalla on varmasti äitejä, jotka ovat eläneet ja kasvattaneet vain yhden lapsen. Kertokaa (ja vaikka markkinoikaa ) minulle, että mitä hyvää näette siinä, että teillä on vain yksi lapsi? Miten pääsisin yli siitä, että meillä on ja tulee ehkä olemaan vain yksi lapsi ja that’s it? Ja että se on varsin hyvä päätös sekin!
Itselleni en ”pakonomaisesti tarvitse” enää toista lasta, mutta mietityttää lapsen puolesta: joulunvietto, lomamatkat, mökkiviikonloput, ja muuten vaan. Hänellä ei ole lähellekään saman ikäisiä serkkuja, ja kavereillani ei ole saman ikäisiä lapsia. Täällä palstalla on varmasti äitejä, jotka ovat eläneet ja kasvattaneet vain yhden lapsen. Kertokaa (ja vaikka markkinoikaa ) minulle, että mitä hyvää näette siinä, että teillä on vain yksi lapsi? Miten pääsisin yli siitä, että meillä on ja tulee ehkä olemaan vain yksi lapsi ja that’s it? Ja että se on varsin hyvä päätös sekin!