Heippa! Ajattelin kertoilla tänne oman tarinani - välillä olen käynyt täällä lueskelemassa teidän juttujanne, mutta en tällä kertaa ole jaksanut osallistua keskusteluihin. Mulla 1/13 syntynyt tyttö ja nyt toisen la 14.12.
Eka tyttö oli perätilassa jostain vk 30 (ainakin) asti, jolloin se huomattiin vahingossa kun ultrattiin muista syistä. Oli loppuun asti pt, eikä ulkokäännöstä edes yritetty koska oli jo tuolloin suht janttautuneena alas+pienehkö sikö+epäily niukasta lapsivedestä (kaikki nämä yksistäänkin yleensä esteitä kääntämiselle). Itse olen aikoinaan syntynyt perätilassa alateitse ja suhtauduin kyllä hyvin avoimin mielin alateitse synnyttämiseen ja sitä minulle suositeltiinkin. Kävin magneettikuvassa, jossa tarkistettiin lantioiden riittävyys ja oli ok. Perätilassa syntyvien synnytyksen pitäisi ohjeen mukaan alkaa n. viikon sisällä la:sta - varmaan lähinnä koon takia. Mulla ei käynnistymistä kuulunut ja päätettiin, että 40+5 kokeillaan käynnistämistä. Vajaan päivän odottelin osastolla, että pääsisin lääkärin tarkastukseen ja siellä sitten oltiin sitä mieltä, että lapsivettä on niukasti eivätkä siksi ryhdy käynnistämään. Saatiin sitten seuraavalle päivälle suunniteltu sektio. Kaikki meni hyvin - ei todellakaan mitään vauvan ulos kiskomista tms. vaikka oli ollut pitkään asettuneena alas.
Jalat oli vähän hassussa linkkuasennossa syntymän jälkeen, mutta se korjaantui pian :) Oli lonkkaluksaatio, mutta se ehti korjaantua itsestään kontrolliin mennessä eli ei tarvinnut lastoitusta tms. Kuulemma hyvin pieni osa luksaation kanssa syntyneistä tarvitsee lopulta sitä (vaikka Naistenklinikalla kotiutumistarkastuksen tehnyt lääkäri antoi toisin ymmärtää) vaan suurin osa korjaantuu itsestään kontrolliin mennessä. Ja luksaatioonhan ei vaikuta se synnytystapa (ja se voi olla ihan raivotarjonnassakin olevalla), perätila vain lisää riskiä/todennäköisyyttä jonkin verran. Vähän aikaa kesti syntymän jälkeen (en muista oliko viikko-kk vai kauanko), että jalat asettui "normaaliin" sammakkoasentoon, sitä ennen olivat aika suorassa asennossa. Ei vaikuttanut mitenkään elämään.
Itse olisin halunnut synnyttää alateitse, varsinkin jos olisi itsestään käynnistynyt (mua toi käynnistely vähän jännittää, oli asento mikä hyvänsä) - on se sektiosta toipuminen aika hanurista vaikka mullakin kaikki meni sinänsä tosi hyvin. En minäkään mitään nelikiloista olisi perätilassa alkanut synnyttää (eivätpä ne varmaan antaisikaan, siinä oli joku tarkka painoraja muistaakseni), mutta meille oli tiedossa pienehkö vaavi.
Nyt toinen raskaus loppusuoralla ja tämä on rt. Ainakin omalla kohdallani tuo perätilaraskaus oli NIIN paljon mukavampi! Koska pikkuinen oli aika jumissa melko varhain niin liikkeet oli sellaisia miellyttävän "pehmeitä" loppuun asti kun ei jaloillaan päässyt pökkimään. Nyt taas heräilen joka yö todella epämiellyttävän tuntuisiin potkuihin ja riehumiseen - tuntuu kuin vatsa sanoisi poks ihan millon vaan :D Ekassa raskaudessa ei juurikaan ollut rakossa painetta ja nyt taas ollut jo pitkään ihan hirvee paine + oikein sellaista kuopimista tuntuu siellä.
Pääasiana sanoisin, ettei kannata kauheesti pelätä perätilaa - kauhutarinoita löytyy tietysti, mutta niitä löytyy kaikenlaisista synnytksistä yhtä lailla. Ja maailmanlaajuisiin tilastoihin vaikuttaa todella paljon se, että monissa edes ns. edistyneissä maissa ei ole näiden osalta yhtä tiukka kontrolli kuin Suomessa. Täällä lantiot aina kuvataan ja on tiukat rajat lapsen arvioidun koon ja niiden lantion mittojen suhteen. Tsemppiä kaikille perätilaisille valitsette sitten alatiesynnytyksen tai sektion! :) Tulipas tarinaa :D