Pelot, tunteet, vertaistuki

HCG-b-v 11U/l ja s-papp 83 ja rv 10+3 ja viimeksi samoilla viikoilla 10+jotain ja HCG -b-v 83 ja S-papp lähemmäs 400 joten aivan eri lukemilla...Ei oo neuvolasta vielä soitettu....
 
Neuvolasta soitettiin ja vielä soitti uudelleen kun oli jutellut lääkärin kanssa ja kuulemma tärkeämpää on noiden lukujen suhde eli toinen pitää olla suurempi..Että ei kerro matalat lukemat keskenmenosta.Kehoitti nyt rauhoittumaan asian kanssa ja odottamaan np-ultraa joka mulla on 6.11. No mä en pysty odottaa nyt niin pitkälle koska tuli niin suuri paniikki ja tunne että onko masussa kaikki hyvin joten sain varattua yksityisen ultran huomiseksi.Tää on hirveetä kun pitää panikoida vaikka olin jo muka päättänyt että nyt nautin raskaudesta mutta ei se taida vaan onnistua....
 
Määki oon kuullu että sillä suhteella on enemmän väliä, pappa pitäis olla korkeempi. Ja jokaisessa raskaudessa on kuulemma aina omat lukunsa :) Mutta ymmärrän kyllä että huolettaa, vaikeahan näitä asioita on olla ressaamatta.. Toivotaan että saat ultrassa hyviä uutisia ja voi hyvillä mielin jatkaa odotusta :)
 
Mun pelot sitten kävi toteen ja vauva ei meille tule toukokuussa.Raskaus keskeytynyt 2 viikkoa sitten.Nyt tuntuu siltä että tää raskaus on ollu henkisesti niin raskas että en tiedä miten enää pystyy yrittämään vaikka vauvaa me vielä haluttaisiin kovasti mutta aika näyttää miten tästä toipuu ja ajatukset muuttuu.
 
Tää aika varhaisultran ja nt-ultran välillä tuntuu vaan niiiiiin pitkältä :'(
 
Ihan varma kerkesin jo olla, että jotain pielessä(ilmam erityistä syytä siis..), mutta eilen sai vähän huokaista, kun minin sykkeet kuului ensimmäistä kertaa kotidopplerilla, rv 10+5 <3
 
Mä yritin taas äsken kuunnella, tänään 9+6. Joka puolella vaan oma syke. Pari kertaa ihan hetken olin kuulevinani jotain vaimeaa "junan" jyskytystä omien sykkeiden taustalta mutta tais olla mielikuvitusta :dead:
En edes tiedä vielä millon ultra. Mut olo on parantunut entisestään, rinnat kyllä aristaa ja öisin pissattaa, mutta jatkuva ällötys on nyt ollut melkeen viikon täysin poissa. Hajut tekee pahaa, mut niitäkin siedän jo paremmin. Tää on niin ahdistavaa. Varsinkin kun oon jo jotenkin niin valmis luovuttamaan, et tää jos menee kesken niin ei enää yritetä. Niin monta keskenmenoa, kaikki henkisesti ja fyysisesti rankkoja ja sit tämä todella selkeiäoireinen (viikolle 9 asti) raskaus...
 
Elmeri, mulla loppui ällötykset ja syömispakot viikolla 9+-tienoilla. Enkä saanut mitään kuuluviin dopplerilla, koitin 9+ ja 10+ ja annoin sitten olla kun tuli niin lannistunut olo. Nyt 13+6 ja nt-ultrassa saatiin hyviä uutisia. Ja sykkeen kuulin 13+1, pitkän kokeilutauon jälkeen se kuului heti kun laitoin anturin mahalle. Jaksamista sinne, tiedän miten raskas odottaminen on kun on keskenmeno(ja) taustalla. Mutta raskaana kunnes toisin todistetaan ♡
 
Elmeri, itse sain selvät sykkeet dopplerilla kuulumaan vasta rv11. Joskus rv9 kun en mtn selvää saanu kuulumaan, luovutin mut sit kun vasta rv11 kokeilin uusiksi, selvät sykkeet sain hetkelsi kuulumaan.
Nytkin rv13 sykkeuden etsintään saa tovin kuluttaa, mut kyl ne sit lopulta löytyy.
Joten älä vielä menetä toivoas doppkerin suhteen, kokeile vaik viikon päästä uudestaan jos sit kuuluis jo paremmin. :)
 
Dopplerithan usein "lupaa", että sykkeet kuuluu vasta 12.vkolla. Mulla esikoisesta oli istukka edessä, niin kesti kyllä vielä pidempäänkin. Nytkin sykkeet löytyi aivan bikinirajasta ja sai hyvän hetken etsiä uudestaan, kun halusi mieskin kuulla. Ei kannata siis vielä stressata (tiedän, vaikeaa), vaikka niiden omien nivussykkeiden kuuntelu pattiin ottaakin. Itsellä oireet helpottanut parin viime viikon sisään, niin siksi sitä ajattelee myös että ei kaikki kunnossa.. maha tosin on plösähtänyt tohon eteen niin, että kaipa siellä jotain tapahtuu.
 
Mainitsin tästä toisessakin paikkaa mutta mua masentaa ihan järkyttävän paljon. Haluan vain tuijottaa seinää tai itkeä. Onko kenelläkään muulla mitään masennuksen oireita? Onko se tavallista, että masentaa raskauden aikana? Mulla ei ole oikein ketään kenen kanssa jutella... Viikkoja mulla on takana 13.
 
pähkinä-nini sanoi:
Mainitsin tästä toisessakin paikkaa mutta mua masentaa ihan järkyttävän paljon. Haluan vain tuijottaa seinää tai itkeä. Onko kenelläkään muulla mitään masennuksen oireita? Onko se tavallista, että masentaa raskauden aikana? Mulla ei ole oikein ketään kenen kanssa jutella... Viikkoja mulla on takana 13.
Click to expand...

Vastasin jo tohon toiseenkin ketjuun sulle vähän, mutta siis mullakin on ollut välillä vähän masentunut olo kun tuntuu että on ihan yksin koko raskauden kanssa. Tosin se vähän helpotti kun kerrottiin vanhemmille niin voi äitin kanssa jutella asioista. Jokatapauksessa kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi asia he voivat sieltä ohjata neuvolapsykologin juttusille jos tuntuu, että kaipaat ihan jutteluapua. Ainakin meilläpäin tällainen mahdollisuus. Älä jää yksin asian kanssa <3
 
Koiso sanoi:
Vastasin jo tohon toiseenkin ketjuun sulle vähän, mutta siis mullakin on ollut välillä vähän masentunut olo kun tuntuu että on ihan yksin koko raskauden kanssa. Tosin se vähän helpotti kun kerrottiin vanhemmille niin voi äitin kanssa jutella asioista. Jokatapauksessa kannattaa ottaa neuvolassa puheeksi asia he voivat sieltä ohjata neuvolapsykologin juttusille jos tuntuu, että kaipaat ihan jutteluapua. Ainakin meilläpäin tällainen mahdollisuus. Älä jää yksin asian kanssa <3
Click to expand...

Kiitos, että vastasit Koiso <3 Olen miettinyt psykologiakin mutta mieheni on niitä sata prosenttisesti vastaan, että ellen osaa ajatella itse asioita läpi olen tyhmä... Pitääkö tässä salaa alkaa käymään psykologilla.
 
pähkinä-nini sanoi:
Kiitos, että vastasit Koiso <3 Olen miettinyt psykologiakin mutta mieheni on niitä sata prosenttisesti vastaan, että ellen osaa ajatella itse asioita läpi olen tyhmä... Pitääkö tässä salaa alkaa käymään psykologilla.
Click to expand...

Tuntuu että meidän kulttuurissa on jo sellainen asenne, että pitäisi pärjätä omillaan ja avun pyytäminen olisi jotenkin heikkoutta. Minusta se ei mene niin. Jos asioita vaan miettii oman pään sisällä alkaa helposti kiertää vaan ympyrää ja "vellomaan". Toisen kanssa keskusteleminen tuo uusia näkökulmia ja jo se, että joku kuuntelee helpottaa oloa vaikeassa tilanteessa. Minä olen joskus käynyt juttelemassa erään kriisin vuoksi ja siitä oli valtavasti apua, että sain jutella ihan puolueettoman ihmisen kanssa. En kertonut muuten läheisille vanhemmilleni, koska heillä on juuri tuo asenne, että pitäisi selvitä itse. Se on loppujen lopuksi sinun yksityisasia jos käyt psykologilla eikä siitä ole pakko kertoa kenellekään, vaikka tuntuuhan se ikävältä salailla. Ehdottomasti rohkaisen menemään :)!
 
Koiso sanoi:
Tuntuu että meidän kulttuurissa on jo sellainen asenne, että pitäisi pärjätä omillaan ja avun pyytäminen olisi jotenkin heikkoutta. Minusta se ei mene niin. Jos asioita vaan miettii oman pään sisällä alkaa helposti kiertää vaan ympyrää ja "vellomaan". Toisen kanssa keskusteleminen tuo uusia näkökulmia ja jo se, että joku kuuntelee helpottaa oloa vaikeassa tilanteessa. Minä olen joskus käynyt juttelemassa erään kriisin vuoksi ja siitä oli valtavasti apua, että sain jutella ihan puolueettoman ihmisen kanssa. En kertonut muuten läheisille vanhemmilleni, koska heillä on juuri tuo asenne, että pitäisi selvitä itse. Se on loppujen lopuksi sinun yksityisasia jos käyt psykologilla eikä siitä ole pakko kertoa kenellekään, vaikka tuntuuhan se ikävältä salailla. Ehdottomasti rohkaisen menemään :)!
Click to expand...

Kiitos rohkaisusta Koiso <3 Oloni helpottui kommentistasi <3
 
Näin jälkikäteen oon ymmärtänyt, että olin esikoista odottaessani jossain määrin masentunut. Voi kun apua olisi osannut hakea, niin kaikki olisi ollut varmasti helpompaa. Mulla on muutenkin vaikea elää epävarmojen asioiden kanssa, kaikki pitää saada aina heti järjestykseen, riidat ratkaista jne. Ja koko raskaushan on yhtä epävarmuutta, ja siihen päälle jännitin että jään vauvan kanssa yksin enkä löydä seuraa päiviin. Olen sellainen laumasielu, että yksin kotona istuminen ei onnistuisi. En osannut nauttia raskaudesta ja se varmasti myös hidasti kiintymyssuhteen muodostumista vauvaan.

Rohkaisen siis painokkaasti vähintään puhumaan neuvolassa murheista. Vaikka ei psykologille asti menisi, niin ainakin terveydenhoitaja osaa kysellä kuulumisia tarkemmin neuvolakäynneillä. Tsemppiä!
 
Mulle oli esikoisen raskausaika niin myös henkisesti hyvin raskas taustoistani johtuen. Sanoin ihan suoraa neuvolassa että vituttaa tää vauva ja vihaan olla raskaana. Syytin vauvaa paljon kaikesta ja kerroin pelkääväni että hyljin lasta synnytyksen jälkeen. Kävin koko raskausajan vähintään kerran kuussa psykologilla ja vielä synnytyksen jälkeen ns. kontrollikäynnillä. Koen että siitä oli paljon apua, esikoinen on rakas ja ihana, eikä kiintymyssuhteen luomisessa ole ollut pelkäämiäni ongelmia. Vaikka kaikesta puhuin rehellisesti myös läheisilleni ja neuvolan hoitajalle, niin psykologi sai ajatuspyörät pyörimään eri tavalla. Koin myös ihanaksi sen, että kun neuvolassa keskityttiin enemmän vauvaan niin psykologi keskittyi täysin minuun. Neuvolassa ovat jälkeenpäin kiitelleet suorapuheisuuttani ja toivoneet että useampi asiakas olisi kaltaiseni jotta apu saataisiin oikeille henkilöille ja ennenkaikkea aijoissa.
 
Täällä kans yks masennusoireista kärsivä äiti. Neuvolasta ohjattiin psykologille kun niin vahvat suojamekanismit päällä vaikeista taustoista johtuen. Meillä ollut tää lastensaanti tosi vaikeaa, joten suhtaudun raskauteen kylmästi ja kyynisesti, ja esikoisenkin kohdalla oli tosi vaikeaa lähteä rakentamaan kiintymyssuhdetta vasta lapsen syntymän jälkeen kun alkoi luottaa siihen että meille tuli oikeesti lapsi. Mulla menee tunteet laidasta laitaan, lähinnä kauhua ja inhoa koko raskautta kohtaan koska pelko on niin tiukasti kiinni koko ajan.. Ja samalla haikeutta siitä jos ei onnistuta taaskaan. Ja samalla pelkään miten selvitään jos onnistutaan. Et siis ole yksin <3


Sitten (ehkä) iloisempiin aiheisiin. En oo ihan varma, mutta ihan kun äsken olisin saanut jotain dopplerilla kuulumaan :o toissapäivänä oli ihan hiljasta, ja pari kertaa ihan hetkellinen pieni puksutus jossain takana... Mut nyt luulin löytäneeni tasaisen, selkeästi omaa sykettä nopeamman (ei kuitenkaan mitenkään 170?!?!) hiljaisen jyskytyksen ihan häpyluun kohdalta... Ja vielä pariin kertaan. Mieskin sen kuuli ja sanoi ettei voi olla mun syke. Mutta mene ja tiedä. Pieni toivonkipinä syttyi. Tänään kävin labrassa, huomenna varmaan näkyy kannassa arvot. Voikohan niistä mitään päätellä? Pahoinvointi on nyt kaiketi kokonaan ohi, ollut viikon jo. Tänään 10+1
 
Elmeri, kävin tosiaan ultrassa tänään rv 13+1 ja ultraaja heti sanoi et vaik ootkin noin hoikka niin vauvasi majailee vieläkin jotenkin tosi alhaalla ja ilmeisesti kohtusi on taaksepäin kallistunut, niin sykettä ja kunnollista ultrakuvaa oli hiukan hankala saada. Täytyi tehdä töitä asian eteen et saatiin syke+kuva paremmaks. Istukkakin oli mokoma vielä aika alhaalla, sais rueta nousemaan.
Ihanaa että oot jo tod.näk. kuullu vauvan sykkeen :thumleft
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top