Pelot ja murheet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja roopsaa
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
roopsaa

roopsaa

Jostain jotain jo tietävä
Tein nyt sitten ihan oman ketjun näille.

Itse olen viimeaikoina miettinyt sitä, kun en ole vieläkään saanut mitään konkreettista todistetta siitä että masussa kasvaisi joku, paitsi positiivinen raskaustesti.

Mulla on tosi vähän raskausoireita, eikä neuvolassa saatu sydänääniä kuulumaan. Ultran varaan huomenna, ja pelkään että sitäkin saan odottaa vielä vaikka kuinka kauan.
En vain kertakaikkiaan ole uskaltanut kertoa kenellekkään raskaudesta. Viikkoja on nyt 9+5 ja raskaudesta tietää vain minä ja aviomies. Aikaisemmin ajattelin että varmasti heti kun saan tietää olevani raskaana niin haluaisin kertoa siitä koko maailmalle, nyt kuitenkin tuntuu siltä että mulla ei ole mitään kerrottavaa ennen kuin itse tiedän onko mitään pikkuista edes olemassa...

Ultraa kovasti odotan, toisaalta haluaisin ottaa miehen mukaan, mutta jos pikkuista ei ole, en haluaisi miehen olevan paikalla, hän kun ei osaa odottaa pahinta vaan lähtee aina kaikkeen täysillä mukaan.

Saisikohan sitä ultraa yhtään aikasemmin jos kertoo näistä peloista ja sanon stressaavani tätä hirveästi?


Varsinaisesti selviän kyllä siitä jos pikkuista ei ole, mutta kyllä harmittaa vietävästi jos on aikaa mennyt niin kauan hukkaan kun olisi voinut jo yrittää uudestaankin...
 
Kyllä niistä peloista kannattaa ehdottomasti puhua. Vaikka sillä ei saisi aikaistettua ultraa, niin et menetä mitään puhumalla peloista ja huolista. Itse ainakin olen jutellut neuvolatädin kanssa neuvolan jälkeen puhelimessa asioista, mitkä ovat mietityttänyt ja kyllä se on helpottanut, kun on saanut purkaa asioita sydämeltä :)
 
Tämä on ihan mun ketju...

Kahden keskenmenon jälkeen (kesäkuun alussa ja elokuun lopussa) tämä kolmas raskaus on ollut pelkoa ja murheita täynnä. Vasta viikoilla 5+ aloin tuntea olevani raskaana, vaikka ensimmäisen haalean plussan tein jo kp 26 (dpo 10). Tein tässä raskaudessa joka aamu raskaustestejä tuonne viikolle 5+ saakka. Ensimmäisessä raskaudessa tein yhden testin ja siinä se, toisessa kaksi testiä ja sitten uskoin... Tässä kolmannessa testejä tuli sitten tehtyä yli 10.

Tämän raskauden ensimmäinen voitto oli pääsy viikolle 5, sillä ensimmäinen keskenmenoni tuli tosi aikaisin, viikoilla 4+6.

Nyt tällä 6+ viikolla on alkanut tulla vahvemmin sellainen olo, että meille tosiaan olisi vauva tulossa - kunnes eilen pyyhittäessä tuli pienen pieni veriviiru ja oireet tuntuivat lievemmiltä, jonka jälkeen pelot palasivat. "Onneksi" nyt illaksi lievä pahoinvointi palasi, ja sen myötä tuntui että ehkä vähän ylireagoin siihen pieneen veriviiruun. Toivottavasti.

Mun pitäisi saada ultra julkisella puolella keskenmenotaustan takia, laitettiin lähete eteenpäin keskiviikkona ja piti tulla ilmoitus ultra-ajasta, mutta vielä(kään) ei ole kuulunut mitään :( Huomenna viikkoja tulee 7+0. Toinen keskenmenoni todettiin ultrassa viikoilla 8+, sikiö oli 6+ -viikkoisen kokoinen eikä kehittynyt vaikka sydän vielä sykki. Joten jos nyt ultrassa pääsisin näkemään oppikirjojen mukaan kehittyneen alkion, olisi jo toinen etappi ylitetty.

Kun aloimme yrittämään, olin valmistautunut siihen, etten heti tule raskaaksi. Tähän en kuitenkaan ollut osannut varautua. Olen todellakin tullut heti raskaaksi, jo useampaan otteeseen - jokaisesta yrityskierrosta olen tullut raskaaksi. Mutta tosiaan molemmat aiemmat plussat päättyivät keskenmenoon, ja tässä sitä nyt ollaan kolmatta kertaa raskaana, vaikka yritys alkoi vasta toukokuun loppupuolella.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla oli kanssa kesä-heinäkuun vaihteessa keskenmeno, oli tositosi alussa. Jos mulla tulis vähänkin vuotoa niin varmaan sekoaisin huolesta vaikka se kai onkin usein normaalia, silti... menispä vaan aika nopeammin!
Toivotaan et säkin pääset pian näkemään pikkuisen jolla on kaikki hyvin :happy:
 
Mua ei keskenmeno pelota muuten, mutta tänään pieni setterini (sylissä viihtyvää sorttia :D) astui mahan päälle. Just tuohon kohdun kohdalle. Ei kai siitä nyt sikiö lyttäänny ja viotu? Onhan se kuitenkin niin pieni ja syvällä vielä.
 
Täällä eka raskaus ja eka plussa. Kovasti jännittää ja pelottaa, et onko tuolla mahassa ketään. Kovasti yritän pitää ajatukset positiivisena ja et ku ei oo vuotoja tai suuria kipuja, nii kyllä siellä joku kasvaa. Mulla on oireet ollu tosi vähäisiä. Väsymystä, pientä alavatsan nipistelyä toisinaan ja rinnat on arat.

En oo käynyt varhaisultrassa enkä varmaan käykään. Neuvolan varaama ultra on parin viikon päästä nii sinne asti pitäisi jännittää. Nyt siis menossa 9+5.
 
Ei se pieni lapsen alku siellä lyttyyn mene vaikka masun päällä vähän kävelisi. Ei kannata kauheesti antaa kävellä, mut ei se kerrasta säikähä. Itellä esikoinen on vähän väliä päällä hyppimässä, eikä oo aiheuttanu edes vuotoa. :) käyhän ihmiset ratsastamassakin vaikka siinä saa kunnon menoa. :D
 
Lohduttauduinkin juuri tuolla ratsastusvertauksella :D Eli ei syytä huoleen!
 
Kuopuksella 7v enterorokko!! Nyt ihan varma että tulee myös mulle ja huonoin seurauksin. Kylläpä oiski kun vaan vois nauttia tästäkin viimeisestä raskaudesta, vaan ei! Huolet ja murheet jäytää takaraivossa kokoajan. Nt-ultra onneks keskiviikkona, pääsee voivottelemaan ja ehkä saamaan huojentavia uutisia...:sad001
 
Noniin.. nyt varattu ultraan aika ja se on 24.11, eli kahden viikon päästä. Jänskättää jo valmiiksi.
Täytyis verikokeessa käydä tällä viikolla kun vaan ehtii. En osallistu siis seulontoihin vaan mulla on se yleinen ultraääni ja tavalliset verikokeet. Nyt sit vaan ootellaan, huh.
 
Mulla oli alkuun aika paljonkin pelkoja. Suurin niistä se, että en ollenkaan voi saada lapsia. Alkuun oli aika hankala sopeutua ajatukseen, että olen raskaana, enkä uskaltanut iloita. Nyt mitä pidemmälle aika on mennyt, niin sitä varmempi olo on tullut. Ekan neuvolan jälkeen varsinkin tuli varma olo, kun hoitaja sanoi, että on ihan normaalia olla melko oireeton raskaus ja siitä kannattaa olla vaan tyytyväinen.
 
Mullakin tuli varmempi olo ekan neuvolan jälkeen, mutta nyt on taas niin etten oikeen usko olevani raskaana. Kaipa se tästä kun jaksaa sen 2 viikkoa vielä odottaa :)
 
Huh, en oo nyt yhtään osannut iloita raskaudesta kun ekan kerran tuli verta alkuraskaudessa ja kivutkin on olleet kovia.. Näin itseasiassa viimeyönä unta että kävin lääkärineuvolassa ultrattavana ja jännitin kauheesti että näkyykö vain tyhjä kohtu, mutta siellä kölli vauva. Siitä innostuneena annoin dopplerille viimeisen mahdollisuuden ja yritin löytää sydänäänet, mutta rasvalla ei kuulunu muuta kun omat virtaukset. Päätin vielä liukkarilla kokeilla ja sieltä ne kuului! :) Hennot, mutta varmat sydänäänet ja kaikki pelot kaikkos heti. Kuului muuten navan ja häpyluun keskeltä, aika ylhäältä siis vaikka viikkoja olis jonkun laskelman mukaan 9+4, joten kysynkin että mistä kohtaa te joilla on se doppleri kuuluu ne sydänäänet? :confused:

Nyt pitää siis tänään varata aika nt-ultraan. Meinasin, että jänistäisin ja varaisin sen vasta perjantaina lääkärin ultran jälkeen, jolloin saattaisi mennä liian myöhäsille viikoille, mutta nyt kyllä uskallan hengähtää ja iloita. :)
 
Mullakin on kotidoppler mutta en oo vielä löytänyt ääniä, yhden kerran tuntui että löysin mutta en ole varma :D Mäkin näin viime yönä unta että oltiin miehen kanssa kylässä, ja sit oltiin menossa naisten kesken saunaan kun joku sanoi että mulla on farkut ihan veressä, siitä alkoi keskenmeno. Onneks oli vaan unta.
 
Mä oon myös nähnyt unta että verta valuu, mutta toisaalta näin mä myös unen että saan kaksoset :D Ne pelot ja toiveet tulee aina uniin, onneksi ne on vain unia. :)
 
Minua ahdistaa tästä raskaudesta kertominen. Miehen vanhemmille varsinkin, mutta nyt päällimmäisenä veljelleni ja hänen puoliskolleen. Heille piti syntyä lapsi maaliskuussa, mutta meni kesken viidennellä kuulla. :/ olin siis juuri saanut tietää omasta raskaudesta, kun he kävivät synnyttämässä kuolleen lapsensa. Ovat asian käsitelleet ja elämä jatkuu, mutta pelkään niin kertoa heille tästä. Miten sen kertoisi!?
 
Mua ihmetyttää vähän, että tällä hetkellä mua ei oikeastaan yhtään jännitä synnyttäminen, vaikka aiemmin olen pelännyt sitä tosi paljon. Siitä lähtien kun sain pienenä tietää, mistä vauvat tulee (ja tätä ei kerrottu edes mitenkään inhorealistisesti, mutta jotenkin itse vaan tajusin, mitä kautta sieltä mahasta tullaan pois) olen pelännyt, että joskus joudun synnyttämään. Olen ehkä jopa tavallaan lykännyt lapsenhankintaa siitä syystä, että pelkäsin synnyttämistä niin paljon. Mutta nyt tämä kaikki pelko on yhtäkkiä poissa. Miten?

Ei mua varsinaisesti haittaa, ettei tällä hetkellä tarvi yöuniaan menettää tuon takia, mutta vähän mietityttää palaako pelko myöhemmin ja kuinka suurena, kun tajuaa, että synnytys on oikeasti tulossa. Mitä jos tajuan asian vasta sairaalassa ja saan jonkun paniikkikohtauksen?

Tiedän, että on ehkä ennenaikaista pohtia tällaisia, kun ei edes tiedä eteneekö raskaus loppuun asti.

Hilpertin tilanne on kyllä hankala. Vaikka et halua loukata omalla uutisella, se saattaa väkisinkin aiheuttaa murhetta keskenmenon saaneissa. Ja kun asialle ei oikein voi mitään. Varmasti he ovat iloisia teidän puolesta, mutta omat ikävät tunteet tulevat kerrottaessa varmasti pintaan. Olin itse juuri alkanut pohtia, että en voi saada lasta (koska yrittämisessä meni mielestäni liian kauan) kun eräs ystäväni kertoi olevansa raskaana. Olin toki tosi onnellinen hänen puolestaan, mutta en voinut sille mitään, että aloin vain itkeä saman tien. Tuntui, että olen kamalan itsekäs ja huono ystävä, kun en osaa iloita toisen puolesta. Mutta raskaana oleva kaveri ymmärsi tämän onneksi hyvin. Hän kertoi asian minulle kun oli käymässä kahvilla ja olimme kahdestaan omassa kotonani. Se oli ehkä paras tapa, sillä ei tarvinnut miettiä, mitä ulkopuoliset ajattelevat, kun paikalla ei tosiaan ollut muita. Asia täytyy kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kertoa. Ja uskoisin, että mitä ennemmin kertoo, sen parempi. Itse en ainakaan olisi tykännyt, jos ystäväni olisi yrittänyt salata asiaa minulta vain siksi, että pelkäsi minun loukkaantuvan. Se, että muut saavat lapsia, ei ole muilta pois. Keskenmenot ja lapsettomuus ovat tosi surullisia asioita, mutta ne eivät ole kenenkään vika. Tsemppiä kertomiseen :Heartred
 
Mulla on ollu koko päivän sellanen olo että tää raskaus on vaan tuulimuna. Ärsyttävää kun en osaa yhtään iloita/nauttia. Harkitsin jo yksityiselle ultraan menoa kun tuntuu että pää halkee tästä epätietoisuudesta. En kuitenkaan oikeen pysty maksamaan sellasia hintoja..

Hilpertti mä uskon että veljesi ja hänen kumppaninsa osaavat iloita puolestasi, eihän se
sun vika ole että heillä ei onnistunutkaan :) mä ehkä heittäisin asian sillai jossain sivulauseessa vähä huumorilla enkä sanois vaan suoraan, mut en kuitenkaan tunne teidän perhettä niin on vaikee neuvoa :cat:
 
Hilpertti Sinuna kertoisin ihan reilusti. Voihan senkin sanoa että hei mua jännitti kertoa teille. Ikävempi on varmasti jos saavat jonkun toisen kautta tietää sun odottava. Itsestä on tuntunut tosi kurjalle kun jotkut kaverit ei oo voineet suoraa sanoa. Meillä on kans useampi km taustalla.
 
Kysyin nyt kuitenkin paikkakunnan yksityiseltä mitä ultraus maksaa, 230€!! Järkyttävää!! Se siitä siis.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top