Pelkopoli ja synnytyspelko

Bimbelibom

Bimbelibom

Puuhakas puhuja
Tammikuunmammat 2016
Jouluäidit 2020
En löytänyt tästä tammikuun ryhmästä vastaavaa ketjua, joten loin uuden.

Onko tammimammojen joukossa ketään, jolla olisi kokemusta pelkopolilla käymisestä? Tai ketään, jolla on tarvetta sinne mennä? Pelottaako/ahdistaako ajatus tulevasta puserruksesta?

Itselleni kolahti eilen postilaatikkoon kutsu TAYSin pelkopolille. Aika on kuukauden päästä, lokakuun lopussa. Samassa kutsussa oli myös paria tuntia aiemmin aika ultraan ja raskauden seurantaan? Miksi? Neuvolassa terveydenhoitaja oli sitä mieltä, että minun olisi hyvä käydä polilla juttelemassa ahdistuksestani kätilölle, mistään ultrasta tai toimenpiteistä ei ollut puhetta. Nyt olenkin ihan hämilläni.

Vauva on tuolloin viikolla 31, joten ei sen asentoa varmaan vielä kannata ultrata? Eikö se ehdi vielä muuttumaan moneen kertaan? Vai tekevätkö ne kokoarvion noin pienestä? Mitä siellä oikein tapahtuu?


En siis ole sektiota menossa anelemaan, päinvastoin. Takana yksi isompi epäonnistunut leikkaus (polvi), jossa kaikki meni spinaalista lähtien pieleen, sain jonkun sairaalapöpön leikkaushaavaan ja jouduin makaamaan viikkotolkulla sairaalassa. Parantumisessakin kesti kuukausia. Ja kyseessä oli vain jalka. Ajatus siitä, että mahaan mennään ja sisäelimiä sörkitään, juu ei kiitos. Mieluummin puristan lapsen alakautta ulos. Toki jos oma tai lapsen tila sitä vaatii, niin veitsen alle mennään. Mutta minulle kumpikaan synnytysvaihtoehto ei ole houkutteleva. Todennäköisesti H-hetkellä roikun ovenkarmeissa kiinni, jalat ristissä ja en suostu synnärille lähtemään lainkaan :grin.

Itseäni lähinnä hirvittää ponnistusvaihe ja kaikki sen jälkeen. Etenkin, kun sekä minun että miehen suvussa vauvat ovat säännöstään olleet yli nelikiloisia jättejä. Omassa suvussa kaikki raskaudet menevät vielä pitkäksi, joten sellaisesta kuuden kilon keijukaisesta olen nähnyt painajaisia. Taustalla myös on viimeiset 15 vuotta kummitellut se fakta, että ruotsin opettajani kuoli synnytykseen. Tiedän, että todennäköisyys tuolle on häviävän pieni, mutta vaikuttaahan se omiin tuntemuksiin. Myös muutama työkaverini on halunnut jakaa painajaismaisia synnytyskokemuksiaan, vaikka olen moneen kertaan pyytänyt ettei minulle niitä kerrottaisi.

Pelkäänkin, että ahdistukseni vie koko ajan enemmän pois iloa lopputuloksesta, pienestä jätkästä. Koen jo nyt huonoa omaatuntoa siitä, että suloiset vauvanvaatteet ja tuliterät vaunut saavat ajatukset kulkeutumaan ensimmäisenä synnytystilanteeseen eikä arkeen sen jälkeen.
 
Muokattu viimeksi:
Ymmärtääkseni pelkopolilla ultrataan usein jo ihan pelkojen hälventämiseksi eli äiti saa nähdä vauvan voivan hyvin ja kokoakin voidaan seurata. Ja johan niitä kokoarvioitakin tehdään rv 35 tienoilla, ainakin jos pohditaan onko äidin lantio sopivan kokoinen jne. Muistaakseni esikoisen raskausaikana 15v sitten tuollainen arvio tehtiin kaikille ensisynnyttäjille. Itse sain silloin kuulla, että on ns synnyttäjän lantio josta tulee ulos mitä vaan. Lohdullista :wink
 
Mua ahdistaa nyt jo todella todella paljon lapsen tuleva koko. Varsinkin kun tämä on arvattu pojaksi ja usein pojat ovat isompia huhujen mukaan. Eli siis mietin asiaa päivisinkin jo ja erittäin usein iltaisin/öisin. En halua sektiota, mutta jos lapsi vaikuttaa isolta niin en tiedä uskallanko alakauttakaan synnyttää. Eli haluaisin vaan tietää lapsen koon, väärään suuntaan olemista en osaa pelätä.

Esikon kanssa jouduin neuvolassa tappelemaan ihan tosissaan, että suostuivat mulle lähetteen pelkopolille antamaan ja siinäkin meni jotain pieleen, kun lähete oli kaksi kertaa hoitajalle mutta ei ollenkaan ultraan (missä koko siis saadaan selville). Ekalla käynnillä juttelin hoitajan kanssa, joka oli siis jonkin alan psykiatri ja vollasin siellä siis tunnin verran tuntojani. Hetkeks helpotti puhua asiasta, mutta koko jäi edelleen kummittelemaan. Hän vaihtoi minun toisen hoitajakäynnin ultrakäynniksi, kun totesi ihmetellen kuinka ei oltu heti laitettu. Nyt vaan kävi niin että neuvolan vitkuttelun takia, minä synnytin sinä päivänä kuin kokoarvio ultran olisi vihdoin kuulunut olla. Eli "kokoarvio" minkä sain olikin sitten aika tarkka. Ei siinä tilanteessa hirveesti enää kerinny vaihtamaan tapaa, millä tavalla lapsi ulos pullautetaan ja mitä siitä seuraa. Pää kun oli alaspäin niin alatiesynnytyksellä mentiin.

Minua ahdistaa jo nyt, miten päin joudun neuvolassa vääntymään, että asia etenisi, sillä minulla vaihtuu terkka. Se joka kieltäytyi lähetettä tekemään esikkoa odottaessa palaa kahden vuoden jälkeen takas minun neuvolahoitajaksi. Jippii:arghh:
 
Joo mäkin oon ihmetelly miten neuvolalla voi olla noin nihkeää se pelkopolin lähetteen laittaminen?? Huomenna meen kuudennnen kerran ultraan ja samalla koitan sit ite puhua aikaa pelkopolille :meh:

Mä en onneks pelkää synnytystä itsessään... oon jopa suunnitellu synnyttäväni salaa kotona :hilarious: esikoisen kanssa hän vain tupsahti ulos... pää tuli niin kysyin kätilöltä että mikä se oli? Kätilö nauroi ja sanoi että pää... toivottavasti tämä toinenkin pullahtaa yhtä helposti ulos :)
 
Minä olen käynyt junnun aikana pelkopolilla puhumassa esikoisen raskausajan ja synnytyksen ja synnytyksen jälkeisistä traumoista ja koin saavani apua pelkopolilta silloin, neuvolasta sain lähetteen heti kun sitä pyysin ja aika tulikin kohtuu nopeasti, tein ennen ensimmäistä käyntiä itelle dokumentin asioista jotka mietityttää, pelottaa ja ahdistaa niin oli helpompi sitten muistaa asiat pelkopolikäynnillä ja he kysyivät saavatko he pitää se dokumentin ja lisätä mun papereihin ja lupasinhan minä sen sinne. Pelkopolilla kirjattiin myös toiveitani seuraavan synnytyksen suhteen ja tehtiin raameja synnytykselle esim. miten toimitaan jos sektioon taas joudutaan.

Nyt tässä raskaudessa iski pelko ja ahdistus viikko sitten syynä viime syksyiset tapahtumat ja menettämisen pelko, kirkkaan nesteen holahtelut yms. ja soitin torstai aamuna itkuisen puhelun neuvolatädille et nyt tarvisin saada apua tän olon kanssa, joka sit varasi samalla päivälle neuvola-ajan ja soitti sillä käynnillä Kokkolan äitipolille ja selitti tilanteen ja siellä aikaistettiin mun aikaa rv30+ -> rv25+ eli ensi viikolle ja merkattiin pelkopolikäynniksi ja toivottavasti pääsen Vauvatiimin asiakkaaksi kun siellä ois sitten mahdollisuus psykiatrisen sh:n kanssa käydä viime syksyistä läpi. Samalla terkka myös varas tälle viikolle neuvola-ajan. Helpotti kyllä kovasti kun sain tästä asiasta avauduttua neuvolan terkalle enkä jääny asian kanssa yksin miettimään, ehkäpä se tää raskaus vielä muuttuu odottamisen iloksi pelkäämisen ja stressaamisen sijaan.
 
Muokattu viimeksi:
Minulla oli esikoisen kanssa myös pelko että hän olisi liian iso ja en halunnut keisarinleikkausta. Hän syntyi sitten ala kautta rv 41+4 ja hän oli 53cm ja 4,340kg :) ja kaikki meni loistavasti vaikka hän oli niin iso :) ei se koko aina tarkoita että tulisi ongelmia. Minun hyvä ystävä synnytti alakautta pienen pojan (alle 3 kiloa) ja hänellä oli ongelmia saada hänet ulos vaikka hän oli niin pieni. Riippuu niin paljon siitä että minkälainen lantio synnyttäjällä on ja missä asennossa lapsi on. Onneksi on pelkopoli jossa voi käydä jos on pelkoa niin ei tarvitse yksin murehtia siitä :) toivon että kaikilla olisi niin onnistunut synnytys kun minulla oli esikoisen kanssa :)
 
sofiaelisabeth, mahtavaa vaihteeksi kuulla synnytyksen menneen hyvin vaikka vauva isohko on ollutkin. Itseäni on lähinnä peloteltu isoilla vauvoilla, paikkojen repeämisellä ja lapsen juuttumisella synnytykanaviin (etenkin kun isopäisen isänsä kanssa on käynyt näin... Anopin kauhutarinat on jotain ihan parasta :Heartred).
 
Bimbelipom, en nyt ihan yhtä isoihin lukuihin pääse kuin sofiaelisabeth, mutta mullakin nuorempi oli 3990g eikä ihan pienipäinenkään. Synnytys oli todella nopea (niin nopea että luomuna mentiin) ja ponnistusvaihe oli alle 2min. Pieni nirhauma tuli, mutta mulla on molemmat lapset tullut käsi poskella eli eivät ole niiltä osin tehneet synnytystä helpoksi :wink
 
Niin ja mun edellinen neuvolath oli ollut vuosikymmeniä synnytyssalissa kätilönä ja hän kertoi, että aikoinaan synnyttäjän lantion koko määritettiin summittaisesti rannetta katsomalla. Mitä kapeampi (luiden osalta) ranne niin sen suurempi on kuulemma lantion sisämitta. Itselläni tuo taitaa kyllä pitää paikkansa ainakin.
 
ei meidänkään junnu mikään pikkuinen ollu syntyessään kun oli 3910g ja syntyi 40+1 mutta tokaisinkin kätilölle synnytyksen jälkeen että tän jälkeen ehkä vielä uudelleen synnyttään kun esikoisen jäljilitä fiilis oli "ettäeikoskaanikinäuudelleen"
 
Ei mulla mitään varsinaista pelkoa ole, mutta jännittää vähän synnytys jos tulee iso vauva. Itse olen ollut 54 cm ja painanut yli 4 kg ja kysyin rakenneultrassa että vaikuttaako äidin syntymäpaino lapsen painoon niin kätilö vain tokaisi että alle 4,5 kg painava vauva on normaali. Rupesi jotenkin nolottamaan miksi edes kysyin.. tuli jotenkin itsekäs olo kun mielummin synnyttäisin pienemmän, mutta kuten kommentoitukin niin eihän se koko kaikkea kerro. Mutta ehkä kätilöt ovat kyllästyneet äiteihin jotka pelkäävät isoja vauvoja synnytyksen vuoksi, kun pääasia että lapsi on terve jne. Meillä vielä lapsen isä 190 cm pitkä..:nailbiting:
 
Väittäisin melkein, että lapsen pään ympäryksellä on eniten vaikutusta. Painohan on hassu tapa arvioida mahtumista, koska lapsi voi olla pitkä ja sen vuoksi painava eli sopusuhtainen tai sit lyhyt ja "pullea" ja molemmilla sama paino. Mun esikoinen esim oli laiha ruipelo 52cm ja 3770g kun siskonsa oli pullukka vaikka painoi vain 200g enemmän. Tyttö oli vaan 4cm lyhyempi.
 
Meidän kummankin suvussa vauvat ovat järjestään olleet 50cm tai alle. Ja neljästä kilosta ylöspäin. Joko saa taas alkaa panikoimaan? :D. Ja miehellä oli tosiaan niin iso pää syntyessään, että imukupillakaan ei saatu, vaan pihtisynnytys vaadittiin. Toivon mukaan ovat nykyään harvinaisempia kuin 30 vuotta sitten.
 
Eilen kävin paniikkikäynnillä mammapolilla ja lääkäri teki lähetteen eteen päin vauvatiimille jossa sitten psykiatrian asian tuntijat setvii pääkoppaa kuntoon, toivottavasti tulee pian se aika. Samoin jäpikkä istuu edelleen kohdussa ja pelkään että se istuu siellä loppuun saakka ja sen takia joudutaan sektioon, aaaaaargh miksei mun raskaudet voi ykskään mennä ongelmitta?!?!?!?
 
Mä oon miettinyt pelkopolille lähetteen hankkimista, mutten ole vielä puhunut siitä terkalle. Varsinkin kun mun terveydenhoitaja neuvolassa on vaihtunut jo kerran (ekalla kerralla oli kesäsijainen ja nyt muutaman kerran ehdin tapaan tätä nykyistä), ja tulee taas vaihtumaan kohta muuton takia. Niin oon aatellut että sille uudelle puhun asiasta. Mutta harmi jos niitä lähetteitä on vaikea saada :sad001

Mä oon useemman kerran itkenyt tätä synnytysasiaa, koska pelkään sitä jostain syystä kamalasti. Pelkään että jokin menee alatiesynnytyksessä pieleen, pelkään että vauva jumiutuu synnytyskanavaan, pelkään että koko tapahtuma pitkittyy eikä voimat riitä siihen, pelkään etten osaa itse tilanteessa ilmaista toiveitani ja ennen kaikkea pelkään hätäsektiota. Olen pienikokoinen, mulla on kapea lantio ja nyt viime ultrassa kätilö sanoi, että näyttää isokokoiselta lapselta, etenkin pään kohdalta. Mies on yli 190senttinen ja niiden koko suku on ihmeellisen isopäisiä. En haluaisi keisarinleikkaustakaan, mutta jo 4-kiloisen lapsenkin synnyttäminen tällä minimaalisella lantiollani kammottaa.
 
Mä en saanu itelleni aikaa noin vain puhumalla sairaalasta ja seuraava neuvola on yli kuukauden päästä!


Eli alkaa tuntua että vaikka se neuvola sen lähetteen laittaiskin niin en siellä kerkiä käymään!
 
Vuanne ne taitaa viel sulla kerran ultrata sen koon ja silloin tekeet alapäätutkimuksen toisesta reijästä ja kattoot sun lantion ja kertoot siinä onko sun lantio miten levinny ja mikä on se kokoarvio minkä pystyt alakautta synnyttää :) ja voimien loppumistä eläpelkää itse n.2 vuorokautta valvoneena ponnistin esikoisen ulos niin vaik alussa tuntu et haluu vaan laittaa silmät kii ja nukkuu mut jostain se energia vaan löyty ja sitä ponnisti täysillä :) ja joo synnytus on asia missä varmasti mieskin pääse kuulemaan kunniansa niistä sun toiveista :wink et ota vaan nyt iisisti eläkä vaivaa mieltä sillä koska luonto on sun puolella tässä asiassa ja kätilö vaan auttaa ja jos minä sain esikoisen tehtyä niin suat sinäkin ja silloin sanoin et saa jäädä ainoaks lapseks mut joo tulin toision ajatuksiin et ei se ollu niin paha ees.
 
FF: soita terkalle ja sano että alkaa pistään sen lähetteen sinne pelkopolille ennen kuin on liian myöhäistä ja pelkäät liikaa synnyttämistä (vaikka vähän liioittelulta kuulostaiski), mitä ny hullua että pihistelevät lähetettä jos kerran aihetta on pelkopolikäynneille, en ymmärrä.

Vuanne: suosittelen sulle kanssa lähetettä pelkopolille, nuo asiat kuulostaa sille että aihetta on pelkopolikäynneille.
 
Nii mull on kyll psyk.hoitajalle aika parin viikon päästä ehkä sekin vois sen lähetteen laittaa!
 
Mulla maanantaina neuvola ja pitäs itekkin pyytää lähete pelkopolille. Mulla esikoisen synnytys oli niin raju, että mulla sen takia jo synnytystapa-arvio on suoraan synnärillä. Eli ei oo vielä ihan varmaa tietoa onko alatiesynnytys mulle edes mahdollinen vielä. Esikon synnytyksestä siis nyt 11kk. Mut on siis niin totaalisen käsittelemätön trauma se esikoisen synnytys, että en pysty siitä mitään vielä puhumaan ilman että "hanat" aukeaa. Eli repesin todella pahasti ja mua ommeltiin kasaan pitkään. Vauva syntyi aamulla kuudelta ja mä pääsin osastolle iltapäivällä kahden aikaan. Se väli synnytyksestä leikkaussaliin ja salista heräämäämöön oli helvetin pitkä ja kukaan ei kertonut mitään. Ei kerrottu edes mitä tapahtuu kun synnytyssalista kiireellä mua lähdettiin kuskaamaan leikkuriin. Kätilö vaan huikkas, että kun vaaditaan vähän enemmän tikkejä, niin hän ei voi ommella. Ehkä suurin trauma oli kuitenkin siinä, että jouduin heti vauvasta eroon. Ja kun lopulta pääsin osastolle, niin vauva joutui vastasyntyneiden valvontaosastolle saamansa infektion vuoksi. Mut kyllä se itse synnytyskin jännittää, mut se ei oo pahinta vaan just se psyykkinen puoli.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top