Paska parisuhde

[Kalaäiti85]

Onkohan täällä enää ketään?

Vuosia kulunut, nyt kotona riehuu uhmakas 2,5 -vuotias ja alkaa olla voimavarat ihan kaikessa tällä äidillä loppu. Meiltä löytyy siis myös 4-v isosisko.. Lapset mä vielä kestän, mutta nyt alkaa tuntua, että miehen on aika painua pellolle. Uskon, että tämä 7,5vuotta kestänyt paska parisuhde saa mut voimaan niin huonosti, etten jaksa olla enää edes keskinkertainen äiti. Vaikka mä olen jo tähän asti tehnyt kaiken itse, mä en uskalla erota. En halua, että lapset kärsii erosta vaikka tiedän, ettei tästäkään kukaan nauti.. Miten mä uskaltaisin vaan erota?!

 

[Yomanda]

Ite oon kans vähä siinä tilanteessa että pohdin lähtöä mutta rahallisesti se ei tällä hetkellä onnistu mitenkään, joten kitkutellaan vielä. Meillä oli ihan hyvä parisuhde ennen lasta mutta se muutti tilannetta siinä määrin että kaikki ongelmat ja asiat joita en vaan sulata on koko ajan pinnalla. Kyse ei ole edes välttämättä suurista asioista mutta semmosista mitkä häiritsee enkä vaan pysty niitä pidemmän päälle kattelemaan. Yhden kerran eronneena voin sanoa että vaikka oon miettiny monet kerrat oliko se oikee ratkasu niin kertaakaan en ole kumminkaan katunut ja elämä parani kyllä heti. Sillon ei kyllä ollut lapsia, joten olihan se helpompaa.
Välillä pitää ajatella itseäkin eikä tuhlata kalliita elinvuosia rämpimällä paskassa..

Ja mitä kirjotteluun tulee niin on meitä täällä jokunen mutta keskustelu on tuolla salaisella puolella.

 

[Kalaäiti85]

Kiitos vastauksestasi Yomanda.

Tota juuri! Välttämättä meidänkään asiat ei ole mitenkään ylitsepääsemättömiä tai edes jonkun mielestä suuria ja oikeita ongelmia, mutta oma olo kielii kyllä vahvasti sen puolesta, että jotain on vialla Mua mm. ärsyttää miehessä ihan kaikki! Mun yksi ystävä sanoo, että kun ei mitään fyysistä väkivaltaa esimerkiksi ole, ni eiks siinä suhteessa kannata pysyä ihan jo lastenkin takia.. Pojan 2v neuvolassakin huonosta olostani puhuin ja terkkari totes ykskantaan "lapsen etu on kun on molemmat vanhemmat saman katon alla".. Ilmeisesti viis siitä vaikka siellä katon alla voitaisi muuten huonosti ja ollaan me tosiaan keskustelemassa syksy käyty.. phuuh..

Eronnut olen minäkin pari kertaa aiemmin, mutta lapset myös puuttuivat silloin. Toisesta suhteesta lähdin koiran kanssa ja oli sekin jo asteen hankalampaa, mutta tämä, että vaikutan suuresti noiden lasteni elämään ja tulevaisuuteen on tottakai asia, joka pitää miettiä kunnolla loppuun asti.

Tsemppiä kovasti sinunkin tilanteeseesi! Toi kyllä kolahti ja lujaa kun sanoit; "välillä pitää ajatella itseäänkin eikä tuhlata kalliita elinvuosia rämpimällä paskassa."

Onkohan sinne salaiselle puolelle mahdollista päästä?

 

[Lyydia]

Vaikea ottaa asiaan kantaa, kun en ole itse eronnut. Ystävä erosi miehestään jokin aika sitten, lasten ollessa 2 ja 4. Puhui ennen eroa, että toivois miehensä vaikka edes lyövän häntä että olis kunnon syy erota. Ei kokenut rakastavansa miestään enää enkä kuullut hänen puhuneen miehestään positiiviseen sävyyn enää esikoisen syntymän jälkeen. Vaikeaahan se eroaminen oli kun oli avioliitto ja omakotitalo. Jos ei ole rakkautta niin turha yrittää. Varsinkin jos keskusteluapuakin on jo hankittu.

 

[Yomanda]

Lasten takia ei kyllä kannata omaa elämäänsä uhrata, sitä katuu ihan varmasti myöhemmin. Toki asiat pitää yrittää järjestää niin että lapset kärsii mahdollisimman vähän, miten se sit onnistuuki riippunee siitä toisesta osapuolesta.
Sinne salaiselle puolelle pääsee vain jos oli ennen synnytystä jo siellä.