Parisuhdeterapia

[Rapumamma]

Mahtavaa että on tullut sellainen laki. :) Moni päihdeongelmainen/entinen päihdeongelmainen kuitenkin tarvitsisi muutakin apua kuin päihteistä irti pääsemiseksi. Ellei jopa kaikki, siinä päihdeongelman taustalla on kuitenkin aina jokin muu ongelma joka siihen on ajanut. Eihän miestäsi ole mitään järkeä enää ohjata päihdepuolelle, kun on ollut noin pitkään kuivilla. Ehkä miehesi nyt alkaa saada oikeaa apua. Kiva että saitte myös keskusteltua ja sovittua. :)

riita 2.0. Ja lapset vieressä kun iso mies uhoo ja huutaa. Kaikki kolme alko itkee. Ihan sairasta. Nyt viestitellään, ukko jossain pihalla ja minä kotona, lapset tietysti nukkumassa. Ihan rauhallista, ja on useasti jo sanonut olevansa pahoillaan ja tajuaa ettei kukaan voi tuollaisen skitsoilijan kanssa elää. Jälleen kerran muistutteli että mene nyt hyvä ihminen sinne psyksh:lle aluksi ja siitä sitten jonnekin eteenpäin. Kaikille asioille voi tehdä jotain ja hän tarvii nyt apua kipeästi. En vaaranna enää yhtään mun lasteni turvallisuudentunnetta.

 

[Yölento]

Me ollaan siis tunnettu työkavereina reilun vuoden mutta seurustelu alkoi vasta joulukuun alussa ja naimisiin mentiin 15.1. Että aika tuore suhde ja vielä tuoreemmat ongelmat

Naimisissa voi olla ja parisuhteen voi saada toimimaan myös niin, että puolisoilla on omat kodit.
Jos teillä on kovasti riitoja ja mies huutaa ja raivoaa, niin voisi rauhoittua omassa kodissaan ja sinulla olisi lasten kanssa turvallista omassanne.

 

[Sammie]

Naimisissa voi olla ja parisuhteen voi saada toimimaan myös niin, että puolisoilla on omat kodit.
Jos teillä on kovasti riitoja ja mies huutaa ja raivoaa, niin voisi rauhoittua omassa kodissaan ja sinulla olisi lasten kanssa turvallista omassanne.

Totta tämäkin. Lisäksi oman kokemuksen vuoksi haluan sanoa, että kannattaa itse pitää mielessä tuo miehen avun hakeminen. Ts. jääkö vain puheeksi, vai tuleeko myös tekoja. Onko anteeksipyyntö vain mekaaninen silloin, kun sitä vaadit tai suutut, vai tapahtuuko muutosta asioissa, joita anteeksi pyytää. En tarkoita, että sun mies näin toimisi, mutta oma ex kyllä. Jossakin välissä havahduin siihen, että apua ei ollut hakenut, anteeksipyynnöt olivat loppuneet ja tilalle oli tullut peittelemätön "niin mutku sä" -syyttely. Kärjistyi siihen, että heräsin hänen lyönteihinsä, kun ilmeisesti nukuinkin väärin. Meillä kuitenkin henkinen väkivalta oli "se juttu", alkoi raivoamisesta, laajeni vielä paljon pahemmaksi. Lasten turvallisuuden tunne on tärkeää , mutta niin on myös sinun Mä itse ainakin sokeuduin sille parisuhteessa ja vaikka erosta on jo viisi vuotta, sain paniikkikohtauksen vain pari viikkoa sitten , kun nykyisellä meni hermot. Hän ei uhannut, huutanut, raivonnut, vaan ainoastaan hermostui ja kiroili, ei edes minulle. Näin en reagoinut exän kanssa . Päinvastoin, pysyin yleensä hyvin rauhallisena (tai kaiken alussa vielä suutuin takaisinkin). Nyt kun turvallisuuteen on taas tottunut, tulee traumat helpommin pintaan. Omia kokemuksiani en toivo kenellekään, siksi tästä kirjoitin. Rakastaa voi hurjasti sellaistakin, joka toimii väärin. Toisen rakkauden osoituksena tuollaisessa hankalassa tilanteessa näkisin sanojen sijaan teot oikeaan suuntaan. Toivon kaikkea hyvää teille

 

[Vargynja]

Hienoa Sammie että kerrot tarinaasi. Se auttaa varmasti monia, ehkä myös sinua itseäsi. Ja todella hienoa että onnistuit eroamaan väkivaltaisesta suhteesta. Paljon voimia siitä toipumiseen.

 

[Sammie]

Hienoa Sammie että kerrot tarinaasi. Se auttaa varmasti monia, ehkä myös sinua itseäsi. Ja todella hienoa että onnistuit eroamaan väkivaltaisesta suhteesta. Paljon voimia siitä toipumiseen.

Kiitos Lienee koko elämän mittainen matka kaikkinensa, mutta puhuminen on kyllä ollut isoksi avuksi! Toivon juurikin tuota, että se ehkä joskus jotakuta toistakin auttaa. Me lopulta käytiin exän kanssa myös yhdessä terapiassa, mutta se ei muuttanut mitään, ehkä jopa päinvastoin, kun hän oppi, mitkä asiat minua eniten loukkasivat ym. Toisaalta olen tosi tyytyväinen, että käytiin ammattilaisella, koska voin nyt sydämeni pohjasta sanoa, että tein ihan kaikkeni ja enemmänkin! Kun siis lopulta lähdin, en kaikesta surusta ja kivusta huolimatta hetkeäkään ajatellut paluuta. Tie on raskas, mutta jokaisen askeleen arvoinen. Puoli vuosikymmentä sitten oli pahimmat hetket ja nyt odotan esikoistani turvallisen miehen kanssa

 

[KatMa]

Oleme seurustelleet kohta 7 vuotta, 2 vuotta naimisissa. Minulla ennestään 2 lasta. Meillä nyt 2 keskenmenoa takana. Lasteni isän kanssa päädyimme eroon pettämisen vuoksi. Hänellä oli viikkojen suhde toiseen naiseen. Hän ei halunnut ruotia asiaa enempää, jatkoi suhdetta toiseen naiseen ja erottiin.

Nyt mieheni jäi verekseltään kiinni syleilemästä toista naista umpihumalassa. Alkureaktio oli että painu vittuun! Kuitenkin tajusin, ettei kannata viha ja raivopäissään tehdä mitään pysyviä ratkaisuja, niin asumme yhdessä, nukumme erillään. Hän katuu, kertoo olevansa hämillään tapahtuneesta. On halukas terapiaan. Itsellä ei voimia alkaa selvittämään asioita itsenäisesti. Hyvä saada ulkopuolista apua. Katsotaan mihin siitä sitten päädytään.