Parisuhdeterapia

Ei olla käyty, mutta mentäisiin varmaan jos alkaisi suhde yhtäkkiä tökkiä. Meillä ei oikeastaan ongelmaa ole ollut ja jos on jotain alakuloisuutta tai vähäpuheisuutta niin nopeasti kysellään mikä on yms....

Itse pidän terapiaa valtavan suuressa arvossa. Terapeutti pelasti mun elämän monet kerrat ja edelleen tulee itku kun ajattelen miten ihana se ihminen on. :Heartred
En osais puhua tunteistani ja käsitellä niitä tän sairauden kanssa näin hyvin, ellen olisi käynyt terapiassa nuorena.
 
Ei olla oltu varsinaisesti pariterapiassa. Mutta ollaan käyty yhdellä yhdistyksellä juttelemassa kahdestaan. Alunperin piti vain puhua yhdessä raskaasta elämäntilateesta (kaikki julkiset tahot kun tuntui tarjoavan vain yksilötukea). Mutta kyllä siinä tuli parisuhteen solmukohtiakin vatvottua. Parasta oli että henkilö, jonka kanssa puhuimme oli valmistumassa pian perhe- ja pariterapeutiksi.
 
Olen käynyt sekä yksilö- että pariterapiassa. Hyvällä terapeutilla käynti olisi hyödyllistä koska tahansa ja ihan kaikille, mutta käytännön syistä ei tule käytyä, kun ei ole pulmia.
 
Käytiin esikoisen isän kanssa. Saatiin seurakunnalta ilmainen terapia, koska oltiin aviopari. Oli tosin yhtä tyhjän kanssa, koska tätsä, joka siellä terapeuttina oli, ei jotenkaan osannut yhtään käsittää millainen suhteemme oli. Jotenkin oli tädin mieleen pinttynyt kuva siitä, että jos suhde on vaikeuksissa, siinä on joko väkivaltaa (mitä ei ollut) tai nainen pihtaa seksiä (tilanne oli itseasiassa vähän toisin päin). :rolleyes: Mitään muita ongelmiahan ei voinut olla...

Vaihdoimme tuolloin sitten turvakodin tarjoamaan terapiaan, jossa sielläkin kyllä ekana kysyttiin väkivallasta, toisaalta sitä ehkä turvakodin kohdalla osaa odottaa. Vaikka tosiaan terapiaan pääsy ei edellyttänytkään mitään turvakotitarvetta. Työntekijät (saatiin kummallekin oma työntekijä, nähtiin yhdessä ja erikseen) olivat mukavia ja saatiin oikeasti ihan tuloksiakin aikaan. Päädyttiin silti eroon, käytiin vielä eron jälkeenkin pari kertaa yhdessä ja kävin itse muutaman kerran eron jälkeen yksinkin. Sieltä vielä näin kolmen vuoden jälkeen itseasiassa työntekijä soitti ja kysyi mitä kuuluu. Oli muuten tämäkin terapia muistaakseni ihan ilmaista. Vaikkei suhde sillä pelastunut, olin ihan tyytyväinen käynteihin.
 
Yölento sanoi:
Olen käynyt sekä yksilö- että pariterapiassa. Hyvällä terapeutilla käynti olisi hyödyllistä koska tahansa ja ihan kaikille, mutta käytännön syistä ei tule käytyä, kun ei ole pulmia.
Click to expand...

Olen samaa mieltä. Yksilöterapiassa on tullut käsiteltyä ongelmia, joita en tiennyt edes olevan ja elämänlaatu on parantunut. Terapia on suotta sellainen paikka minne usein mennään vasta kun pää on hajonnut.
 
Käytiin joskus aikoinaan. Olen miettinyt tuota terapiakäyntiä.. ensin siis käytiin molemmat yksin ja sitten yhdessä.

Aluksi ajattelin, että tämä tyyppi oli töykeä, eikä tajunnut koko ongelmaa, koska tuossa yhteisessä terapiahetkessä tää pamautti ihan suoraan että hänen mielestään meidän pitäisi erota.

Mutta taisi olla vaan käänteispsykologiaa, koska molemmat reagoi tuohon että ei helvetissä erota.
 
Ei olla käyty, enkä koe että pariterapiaa tarvittaisiin, kun ei ole mitään ongelmia ja suhteessa kaikki tosi hyvin. Jos tulisi ongelmia, niin mielelläni haluaisin mennä pariterapiaan.
Yksin voisin joskus käydäkkin avaamassa 20v takaisia ongelmia, kun huomannut että tullut vanhat jutut nyt itse äitinä enemmän mieleen.
 
Käytiin viime syksynä/alkuvuodesta 5 kertaa perheneuvolassa juttelemassa, mutta jotenkin tuntui ettei päästy siellä kunnolla asian ytimeen. Alkukartoituksessa tuli ihan hyviä pointteja esiin. Lopulta se kuitenkin tuntui minusta vähän sellaista turhan jauhamiselta, kun mieskin innostui selittämään - ainakin mun mielestä - ihan epäoleellista asioita. Tosin kyllä mies jotain otti sieltä onkeensa, kun enemmän osallistunut nyt keskimäärin perheen arkeen mitä olin toivonut. En tiedä kyl muuttuiko omassa toiminnassa mikään... Viimeksi viime päivinä miettinyt, että tuleekohan meille ero..
 
Ollaan käyty seurakunnan perhepsykologilla epäsäännöllisesti parin vuoden ajan. Välillä oli puolen vuoden tauko, kun tuntui ettei tarvetta ollut, mutta kummasti ne ongelmat kärjistyi sinä aikana uudelleen. Suosittelen ehdottomasti jonkinlaista pariterapiaa jos ongelmia on, sillä ulkopuolisen ihmisen kanssa saa uutta näkökulmaa ja meille on auttanut paljon se, että molemmat saavat neutraalissa ympäristössä puhua "suunsa puhtaaksi". Paljon merkitystä on kyllä psykologin/terapeutin persoonallisuudella. Esim neuvolan kautta kun käytiin perhepsykologilla muutaman kerran oli se kyllä täysin turhaa lässytystä, joka ei johtanut mihinkään.. Ei ymmärtänyt lainkaan mistä ongelmamme kumpusivat eikä kysynyt oikeita kysymyksiä. Nykyinen psykologimme lukee meitä kun avointa kirjaa ja välillä jopa tulkkaa toiselle mitä toinen tarkoittaa.. Ei kannata odottaa, että vaikeudet kasvavat liian suuriksi, mielestäni on hyvä käydä juttelemassa ja puhdistamassa pöytää pienistäkin asioista. Eipä tarvii sitten kotona enää jauhaa niistä kun lapset nukkuu. Sanojen vaikutus on myös suurempi, kun ne sanoo jollekin toiselle toisen kuullen. Samoin asiat järjestyvät omassa päässä paremmin, kun niitä ei haudo vain itsekseen.
 
En kyllä voi tuollaisen miehen kans mitään vauvoja tehdä. Hänellä on vakavia ongelmia. En koskaan oo tuntenut ketään joka on niin täynnä vihaa ja raivoa. Alkuvaiheessa leperteli mulle kuinka rauhoittava vaikutus mulla on häneen ja vannoi että kaikki perseily on vaan hänen menneisyyttään. Sanahelinää vaan näköjään oli. En tiedä miten jaksan tuota kaikkea vielä seuraavat 30,ehkä jopa 40 vuotta. Meidän suhde on terapian tarpeessa, mutta niin on kyllä hänkin.
 
Rapumamma, voi kuulostaa hieman raadolliselta, mutta sinun ei ole pakko kestää sitä. Hienoa tietenkin että yrität, mutta jos mikään ei auta kannattaa punnita onko suhde kaiken yrittämisen arvoinen. Toivottavasti pariterapia auttaa. Se on kyllä kurjaa, jos toinen tarvitsisi apua, mutta ei sitä tajua. Jospa hän huomaa sen itse ja hakee apua, kun on siihen valmis.
 
Vargynja sanoi:
Rapumamma, voi kuulostaa hieman raadolliselta, mutta sinun ei ole pakko kestää sitä. Hienoa tietenkin että yrität, mutta jos mikään ei auta kannattaa punnita onko suhde kaiken yrittämisen arvoinen. Toivottavasti pariterapia auttaa. Se on kyllä kurjaa, jos toinen tarvitsisi apua, mutta ei sitä tajua. Jospa hän huomaa sen itse ja hakee apua, kun on siihen valmis.
Click to expand...
Hän väittää ettei saa mt-apua kun on korvaushoidossa. Paha ja pitkä narkomaanitausta. Ei ole siis vuosiin enää käyttänyt. Minä väitän ettei kaikkia kiviä oo vielä käännetty sen suhteen. Kun toivottavasti joku kerta yhdessä mennään terapiaan niin luulen että terapeutti lämpimästi suosittelee yksilöterapiaa ja antaa suosituksen eteenpäin tai antaa omia aikojaan. Hän tiedostaa psyyken ongelmansa mutta aina kun on riita, niin kaikki pitäis vaan kuitata sillä. Että kun hänellä on tämä impulsiivinen persoonallisuushäiriö ja adhd ja mitä muuta. Niin se muka tekee kaikesta hyväksyttävää. On mullakin tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus mutta en mä sitä vastuuta omasta käytöksestäni pakene sanomalla vaan että mulla kun on tämä diagnoosi. Ja väitän että mä oon ihan sika iisi nykyään, oon tiedostanut omat haasteeni ja oppinu käsittelemään niitä. Varsinkin miehen käytöksen rinnalla tuntuu että mä oon lauhkea kuin lammas. Ja mä ku aina luulin että kukaan mies ei koskaan pärjää mulle tunteiden kiehumisessa
 
Että siis hän on yrittänyt hakea apua Mt-asioissa mutta aina on ohjattu vaan päihdepuolelle ja kaikki keskittyy aina vaan siihen ongelmaan ja kaikki psyyken asiat jätetään huomiotta
 
Me ollaan siis tunnettu työkavereina reilun vuoden mutta seurustelu alkoi vasta joulukuun alussa ja naimisiin mentiin 15.1. Että aika tuore suhde ja vielä tuoreemmat ongelmat
 
Aivan, tuo on kyllä ikävää. :( Siis kun ei saa apua niihin alkuperäisiin ongelmiin vaan ohjataan aina vaan päihdepuolelle. Toivottavasti hän vielä saisi tarvitsemaansa apua. Psykoterapiaa voi saada kyllä ihan ilman mitään lähetteitä ja lausuntojakin, mutta silloin se on täysin omakustanteista eli kallista. Voimia teille molemmille. <3

Psst. Mielenterveysomaisille, siis niille joiden läheisellä on mielentervyes- ja/tai päihdeongelma on oma yhdistys: Finfami. Itsekin olen saanut paikalliselta Finfamilta paljon tukea. Suosittelen katsomaan löytyykö oman asuinpaikan läheltä tai nyt kyllä voi helposti ottaa yhteyttä kauempanakin olevaan, kun korona sai aikaan etätoimintaa. Löytyy ryhmiä ja yksilötukea.
 
Vargynja sanoi:
Aivan, tuo on kyllä ikävää. :sad001 Siis kun ei saa apua niihin alkuperäisiin ongelmiin vaan ohjataan aina vaan päihdepuolelle. Toivottavasti hän vielä saisi tarvitsemaansa apua. Psykoterapiaa voi saada kyllä ihan ilman mitään lähetteitä ja lausuntojakin, mutta silloin se on täysin omakustanteista eli kallista. Voimia teille molemmille. :Heartred

Psst. Mielenterveysomaisille, siis niille joiden läheisellä on mielentervyes- ja/tai päihdeongelma on oma yhdistys: Finfami. Itsekin olen saanut paikalliselta Finfamilta paljon tukea. Suosittelen katsomaan löytyykö oman asuinpaikan läheltä tai nyt kyllä voi helposti ottaa yhteyttä kauempanakin olevaan, kun korona sai aikaan etätoimintaa. Löytyy ryhmiä ja yksilötukea.
Click to expand...
Joo mulla on psyksh kontakti ja mun äiti joka on toiminu myös psyk ja päihdehoitajana selvensi miehelle eilen että kun ihminen on ollu 6 kk kuivilla niin nykyään ohjataan mielenterveyspalveluiden piiriin jos on tarve. Ihan uus laki. Ja mies on kuitenki ollu jo n. 12 vuotta kuivilla.. Nyt on asioista keskusteltu, sovittu ja pyydetty anteeksi :happy:
 
Mahtavaa että on tullut sellainen laki. :) Moni päihdeongelmainen/entinen päihdeongelmainen kuitenkin tarvitsisi muutakin apua kuin päihteistä irti pääsemiseksi. Ellei jopa kaikki, siinä päihdeongelman taustalla on kuitenkin aina jokin muu ongelma joka siihen on ajanut. Eihän miestäsi ole mitään järkeä enää ohjata päihdepuolelle, kun on ollut noin pitkään kuivilla. Ehkä miehesi nyt alkaa saada oikeaa apua. Kiva että saitte myös keskusteltua ja sovittua. :)
 
Takaisin
Top