Parisuhdeoppaat

[Margeliini]

Heh :) Eipä sitä aina ole perillä rakkaansa elämästä. Mistä senkin tietää, vaikka se jotain kaksoiselämää eläis... Niin kuin miehen kummisetä. Asui kaks vuotta kahden naisen kanssa. Oma vaimo ei siis tiennyt tästä toisesta naisesta, mutta toinen vissiin tiesi vaimosta.. Sitten yks kaunis päivä se ukko täräytti vaimolleen, että haluaa erota, kun on jo hyvän tovin ollut toisen kanssa. Työskenteli toisella paikkakunnalla ja oli siellä viikot, niin eipä vaimo osannut epäillä mitään. No, onneks tuo oma mies on töissä tossa puolen kilsan päässä. Hienojen akateemisten tutkijoiden parissa ja kotona odottaa tällänen väsynyt ja kiukkuinen vaimo :)

Moon: Olen kuullut tuosta kirjasta ja haluaisin sen lukea. Vois tehdä hyvää. Tuntuu, ettei äitikavereilta oikein saa aina vertaistukea, kun kaikilla tuntuu menevän niin hyvin lastensa kanssa ja muutenkin. Kaikki on ah niin ihanaa ja muuta lässyn lässyn... Vaikka välillä on rankkaa, niin ei tarvitse kuin katsoa omaa lastaan ja heti saa voimia taas siitä. Kumma kun ei toimi mulla :( Kukaan kavereista ei edes tunnu tarvitsevan sitä omaa aikaa, haluavat vaan nyhjätä lapsessaan kiinni ja lapsen kanssa touhuta kaikkea. Sitten tunnen itseni ihan paskaksi äidiksi, kun kerron, että kyllä mä tarvitsen harrastuksia ja haluan käydä esim. kampaajalla, että mun pää kestää kotona olemisen. Sitten siihen vastataan vaan ai jaa ja katotaan sillain kummasti. Olenkin monet kerrat itkenyt miehelleni, että miks mä oon huono äiti, miks ei muut tarvitse vapaa-aikaa ja miks muilla menee niin hyvin. Mies on sitä mieltä, ettei ne muut uskalla puhua rehellisesti :) Onneks tytön kummitäti on kans tällänen suorapuheinen tyyppi, että sanoo asiat niin kuin ne on eikä tarvitse ulospäin esittää mitään perheidylliä.

 

[starletti]

Marge, oon miehes kanssa samaa mieltä, että jokunen äiti (ihminen yleensä) voi haluta näyttää elävänsä oikein ihanaa elämää vaiks todellisuus on muuta. Yks satunnainen tuttava sano mulle, että hänet oli opetettu kotonansa siihen, että pitää muistaa aina että likapyykki pestään kotona. Eli niitä negatiivisia asioita ei levitetä kodin ulkopuolelle. Mun sisko joskus sano kun olin nuorempana tooooosi huonolla mielellä jostain, että mitäpä jos meikkaisit itses ja hymyilisit... ja sillon mua korpes että ei oma sisko saa noin sanoo vaiks hyvää tarkottaakin. Kyllä mää saan rypee ojassa jos sillä hetkellä siltä tuntuu. Mä en usko siihen, että hymyilemällä kaikki kääntyy hyväksi. Voihan siitä saada hetkellisen hyvän olon, vaan jos oikeesti ne asiat ei kuitenkaan muutu ni hymyily on ihan turhaa. Sitä paitti, musta on aika ikävää olla sellasten ihmisten seurassa, joitten elämä on yhtä auringonpaistetta. Sillon pitää jatkuvasti varoo omia sanojaan. Ei keskustelu pääse koskaan menee syvälliseksi, jos toinen on aina syvällä omassa auringossaan eikä paljasta omia heikkoja kohtiaan. Toki ikävää on myös se, jos toinen vuodesta toiseen aina jankuttaa sitä yhtä ja samaa (niin kun minä joskus, myönnetään) eikä tunnu pääsevän eteenpäin. Siinä vaihees onkin hyvä saada pukkausta aurinkoa kohti, mut jättää oman onnensa nojaan jos mikään ei muutu. Noin, nyt se paperilla...

 

[SannaKoo]

Mun mielestä nimenomaan ainakin itselle rakkaiksi tulleet äitiystävät on siitä just parhaita, että niiden kanssa voi vaahdota ja räyhätä kaikesta... puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja itkeä kun siltä tuntuu. Toki itse ainakin huomaan silti, että nyt kun porukassa on useampi, joilla on jo toinen lapsi syntynyt tai on raskaana, niin me "yhden lapsen äidit" ei ilmeisesti enää saatais valittaa, että meillä on rankkaa... se kyllä itseä rassaa - eikä yhtään vähempää sen takia, että itsellä kuume siihen toiseenkin olisi.

Tuon kirjan voisin kyllä itsekin hakea lainaamosta!

 

[Moon]

Höh, on se kumma jos ei sais rankkuudesta valittaa yhden lapsen äiti siinä missä kahden tai vaikka viiden.  Okei myönnetään että mun mielestä oli maailman rankinta olla raskaana oleva taaperon äiti ja tuntui että mitä ihmettä sitä ite valitti kun esikoista odotti eikä saanu levättyä.  No joo, ainahan sitä peilaa siihen omaan tilanteeseensa ja siihen suhteutettuna on AINA lupa valittaa!

starletti:  Toi Äidin kielletyt tunteet on kyllä semmonen että se tempaa mukaansa.  Äkkiä sen lukee kyllä.  Mä haluaisin lukea sen isä-versionkin, ehkä sitten pääsis paremmin niihin miehen tuntemuksiinkin sisään!

Vertaistuki paras tuki.  Aina vaan ei kaikkea uskalla itelleenkään tunnustaa.  Musta oli silti tosi helpottavaa huomata että isolla osalla ihmisistä tulee "tilanteita" vastaan lapsen myötä niin omassa itsessä, vanhemmuudessa, parisuhteessa.