Parisuhdeoppaat

starletti

starletti

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mielenkiintoisia artikkeleita ja kirjoja on, joita tietenkin aina luen. Vaan kun ottaa aivoon se, että ne eivät koskaan löydä tietään miesten käsiin. Joskus joku mies on suuttunut, kun olen vilauttanut hyvää teosta AIHEESTA, toinen on irvaillut ja naljaillut kun olen ahminut elämänohjeita. Mutta oikealla lailla riitely tai toisen tunteiden tilin täyttäminen plussalla ei onnistu yksin. Parisuhdeoppaat siis jättävät naiset pulaan, vaikka muuta tarkoittavatkin. Mitä auttavat syvään hengittely, ajatusten paperille rustaaminen, aikalisän ottaminen tai vähemmän loukkaavat ilmaukset riitatilanteessa, kun toinen ei pelaa samoilla säännöillä...
 
Oho, tämmönenkin ketjuntynkä täällä!

Minä oon kanssa rullanu hiirenkorville yhtä sun toista opasta, siis kirjaa! Koittanu saada keskustelua "niistä" aiheista, mutta HÖPÖHÖPÖ on yleensä ollut se vastaus... "Helsteen sitä ja Helsteen tätä..."

Noh, kerran, kun puhuin hineoja ANTEEKSIANTAMISEN tärkeydestä, niin saatiin keskustelu. Se päättyi siihen, että JOS EI HALUA antaa anteeksi, niin ei tarvitse. Tai jos ei koe tarpeelliseksi pyytää anteeksi, niin ei tarvitse. Aaaaaa..ja minä riuduin ymmärtämyksen puutteesta!

Minähän mietin, että millä logiikalla? Noh, kuulema semmonen kuin Mello Anton..(tai jotain) kirjoittaa HYVIN tästä aiheesta. Hm.... Sitä kirjaa mies sitten minulle raskausaikana luki ääneen. En tajunnut oikeesti hevonpeetä. Taisin  jopa nukahtaa sn jorinan tasapaksuun kuulemiseen... RAskaanaolevillehan kanattaa lukea ääneen, ihan mitä tahansa!

Sen koommin ei olla sitten nuista kirjaviisauksista keskusteltu!!! Hupaisaa! Muuten kyllä otetaan  mittaa ja passitetaan toinen toistamme rauhoittumaan.... mies tupakoikin nykyään pannuhuoneess, aika useesti :D Ja anteeksipyynökin on sittemmin meidän perheessä opittu!
Puolin ja toisin! Lapsikin tulee kädet levällään syliin sanomaan: "raskastaaaa...anteeeesssi!"

 
Tuttu tunne, oi, aivan liian tuttu! Mä saan kuulla jotain nurinaa siitä, että saan pitää ammattiasiani ja keittiöpsykologiani poissa meidän parisuhteesta... tosin harvoin tuo edes jaksaa niin pitkää vastalausetta vääntää, vaan jo aloittaessan sieltä tulee stoppaus. Argh!

Nyt 1.5v neuvolassa saatiin se lappunen, mihin piti molempien rastitella ja aiheesta ois pitänyt keskustella... siellä oli parikin sellasta juttua, mistä oisinkin jopa halunnut ihan tosissaan keskustella! Mutta mies vaan halus pikapikaa rastitella, molemmat omansa ja totes, että ehtii sen keskustelun sitten siellä neuvolassakin käydä. Ja voi kuinka mua sieppas, kun neuvolantäti vaan vilas ne lappuset, totes, että näyttää meillä olevan yhtäläisyyksiä ja eroja, mutta ei mitään kovin silmiinpistävää ja antoi laput takaisin. Hieman hoomoilaseks jäin, kun hän vielä kertoi, ettei siellä neuvolassa niistä sitten jutella, että ne oli vaan tarkoitettu herättämään keskustelua kotona. Jep.

Raskaana ollessa sain miehen osallistumaan siihen viikkopäivyrin lukemiseen pakottamalla sen lukemaan mulle ääneen! Aina kun alkoi uus rv, niin raahasin mahani ja kirjasen herättämään miehen yöunilta (pelkkää yövuoroa tekevä mies siis heräsi aina silloin, kun olin itse pirteänä hereillä, eli päiväsaikaan) ja käskin sen lukea. Välillä homonihirviö saattoi pillahtaa itkuun, jos mies tahtoi käydä ensin kusella tai jos jostain syystä ei ollutkaan kotona just sillon, kun uus kappale ois pitänyt lukea :D
 
Mitäh? Täytyykö 1.5 v. neuvolassa täytellä tollasia lappuja?! Mä en ainakaan haluu ruveta parisuhdettani siellä ruotimaan. Ärsytti jo ihan tarpeeksi perhevalmennuksessa, kun siellä olis pitänyt jotain keskustella niiden muitten pariskuntien kanssa jostain parisuhteesta ym. Lisäks ne kaikki muutkin jutut, mistä siellä puhuttiin esim. parisuhteen kehityksestä, mitä eri vaiheita siinä on jne. kuulosti siltä, että ne on joillekin, jotka on just alkaneet seurustelemaan eikä meille, joilla on ollut jo ylä- ja alamäkiä ja tod. näk. tiedetäänkin jo jotain jostain.
 
Margeliini, mun täytyy neukkutädin hommiakin tehneenä todeta, että siellähän ei täydy tehdä yhtään mitään! Henkilökunta tarjoaa tietyt palvelut kaikille, ja koska lähes poikkeuksetta ne otetaan niin eivät ehkä hoksaa erikseen korostaa, että kaikki tarjottuhan on oikeasti teitä ja teidän tarpeita varten, ja jos ette koe jotain tarpeelliseksi niin ei sitä sitä terkkatätiä varten tarvitse askarrella :D Ja jos neukkutäti on eri mieltä, niin häntä voisi olla aiheellista muistuttaa asiasta. Nimimerkki en tod jaksanut Audit-testiä raapustaa taas pari kuukautta synnytyksestä, totesin vaan että ei ole ongelmaksi muodostunut sitten edellisen Audit-testin (joka tehtiin raskausaikana).
 
Mikä on Audit-testi?? Multa ei ole neuvolassa testattu muuta kuin verenpaine, hemoglobiini, pissatestit tehty ja paino katsottu.... Ou nou, onko multa jäänyt jotain palveluja saamatta? ;) Nythän muuttui ääni kellossa :D

Mä oon myös joitakin parisuhdeoppaita lukenut, koska toki olen kiinnostunut siitä, miten tämän kahden aikuisen pyörittämän yrityksen vois välttää konkurssilta. Joskus vaan tuntuu, että ne oppaat pistää miettimään "liikaa" asioita.
 
Mikäs se on konkurssin mittari...että ollaanko nyt lopussa vai ei? Neuvolatäti muinoin mainosti, että jos on ongelmia niin voi varata ajan parisuhdepsykologille (en nyt muista oikeaa nimeä). Mietinpä vaan, kuinka moni mies on valmis lähtemään puimaan suhdeasioita vieraan ihmisen kanssa. Mun miehen mielestä meidän asiat ei kuulu muille. Mites pattitilanteesta sitten päästään eteenpäin? Odotetaan vaan, että pöly laskeentuu ja sit on taas kaikki hyvin? Sisko kerto, että he olivat joskus käyneet jossain neuvonnassa, kun tilanne alko olla jo tosi paha. Siellä sen mies oli taas päässy vauhtiin ja pyörryttäny sen opastajan (naisen) sanoillaan, joka oli sit todennut että ehkä siskoni sittenkin pitäisi enemmän pukeutua minihameeseen kotona...Mulla oli korvat pudota päästä, kun kuulin ton. Siis naisissa aina vika ja siksi miehillä on paha olla? Tulee vaan olo, että ehkä sittenkin on parempi olla ottamatta ulkopuolisia apuja vastaan ja lakaista pölyt maton alle. Noista Sannan mainitsemista keskusteluista ja lappusrastituksista olisin minäkin kiinnostunut vaan minkäs teet jos miestä ei kiinnosta keskustella? Joskus olen yrittänyt ottaa vaikeita asioita kahden kesken esille ja kertoa, miltä musta tuntuu, vaan mies siinä räjähtämään "Saatana sano suoraan, mikä mättää äläkä kiertele ja kaartele että miltä susta tuntuu." Sit mies sanoo mitä mieltä on ja minun on taivuttava siihen, sillä minun katsantakantani on aivan väärä. Ja tälläkin hetkellä tuntuu, että kaikki pitää tehdä miehen haluamalla tavalla. Ja jos en tee, niin pitää korjata asia tekemällä uudelleen. PUUUH.
 
Sepä se... mistä sen tietää, koska ollaan yritetty tarpeeksi? Oon sitä muutaman kerran nykyisessäkin suhteessa miettinyt. Tuskin moni mies on halukas hakemaan ulkopuolista ammattiapua, jos suhteessa on ongelmia. Meillä oli pari vuotta sitten kriisi meidän suhteessa ja silloin käytiin muutaman kerran juttelemassa ammattilaisen kanssa. Mies ei olis aluksi halunnut, vetosi juurikin siihen, että meidän asiat ei kuulu muille. Suostui sitten, kun varmaan hänkin huomasi, ettei saatu itse ratkaistua ongelmiamme.
 
No siis toi parisuhdekeskustelujuttu kait liittyy jotenkin siihen, että tietyissä kunnissa (vai nyt jo jokapuolella Suomea?) on tietyt neuvolakerrat nimenomaan perheneuvolatyyppistä, eikä keskity pelkästään odotukseen/lapseen. Joillain tää siis on alkanut jo raskausaikana, me ollaan liian vanhoja oltu, joten meillä tää laajennettu mikälie perhehyvinvoinnin tarkkailu (tai jotain sinnepäin ehkä? :D) oli sitten osana tota 1.5v neuvolaa. Kotiin saatiin ennakolta sellanen 3 sivunen (molemmin puolin oisko ollu jopa?) missä sitten kyseltiin mielipiteistä kasvatusasioihin, omasta ajasta ja parisuhteesta. Ja ilmeisesti lapun tarkoitus saada se keskustelu aikaseks siellä kotona, ellei sitten oo jotain hälyyttävää, jona joko neuvolantäti tai itse ois nostanut neuvolassa esille. Ja koska meillä oli miehen kanssa samankaltaiset mielipiteet lähes kaikissa asioissa, niin eipä neukku kokenut tarpeelliseksi siinä sen enempää jutella.

Audit-testi sitten taas liittyy päihteidenkäyttöön. Eli onko alkoholinkäyttö ns. normirajoissa vai onko siinä kenties jotain huolestuttavaa...
Synnytyksen jälkeen en muista tota tehneeni neuvolassa, mutta muutama kk synnytyksestä "jouduin" täyttää sellaisen parisivuisen kyselyn omista mielialoista yms. Se oli periaatteessa ihan hyvä, koska niihin jos vastaa rehellisesti, niin neuvola osaa antaa varhaista tukea.

Starletti, ei jumankauta mikä tyyppi se parisuhdeneuvoja on siskollasi ollut! No eipä heidän kokemuksensa paljon rohkaise omaa suhdetta ruotimaan lähteä! Jaa vai naisen syytä taas kaikki, kun unohtaa, että hän tietysti on olemassa vaan miestä varten.... jepjep.

Meille tarjottiin mun synnytyskokemuksen jälkeen (loooooooong stoory, tosin monen tän keskustelun nimimerkki tuntuu tutulta siitäkin keskustelusta, kiinnostuneet löytää sen tuolta seksiä repeämisen/epparin jälkeen pinosta) seksuaaliterapeuttia, johon oisin saanut mennä yksin tai puolison kanssa. Mies ois jopa lähtenyt mukaan, jos oisin tahtonut! Lopulta en mennyt yksinäänkään, mutta itelle oli lohduttavaa kuulla, että mies ois ollut valmis lähtee ulkopuolisen kanssa näitä tunteita purkamaan...
 
Jaa, no ollanhan mekin se alkoholikysely täytetty ja tuloksena oltiin ihan rappioalkoholisteja :D Onneks meillä oli terkkari sen verran rento tapaus, että totesi vaan, että niitä pisteitä siinä kertyy aika hyvin, jos jotain on joskus vähän säätänyt humalassa ;) Ai jotain? Onneks meidän tyttö ei tule koskaan kuulemaan äitinsä seikkailuista, jotka onkin iskään verrattuna aika lässyä meininkiä.

Pääasiassa kyllä meidänkin neuvolakäynneillä on keskitytty lapseen. Eipä kukaan ole kysellyt miten meidän parisuhde voi. Vaikka itsekin välillä ihmettelee, että mikä parisuhde. Eikä multakaan juuri kysellä miten mä jaksan... No, kai ne luottaa siihen, että pyydän apua, jos tarvitsen. Kylläpä menee eri paikkakunnilla eri tavalla nämä jutut. Meneehän ne tietysti samassa kaupungissa eri neuvolassakin eri tavalla.
 
Musta tuntuu, että tosi paljon riippuu myös ihan siitä omasta neuvolantädistä. Tosin aika hyvinhän ne oppii äidin odotusaikana jo tuntemaan (sikäli kun se oma kans on saatavilla, eikä aina joudu hyppää sijaiselta toiselle..) ja niinpä se terkkarikin näkee äidistä päällepäin, että painaako mieltä jne.

Ja totta joo, onneks ei tarvii jälkipolvien tietää vanhempiensa sähellyksistä. Itsekin olen ihan vallan tyytyväinen, etten sen enempää äitini ja isäni nuoruudesta tiedä! :D
 
Me käytiin viime yönä keskustelua miehen kans, että mikä taas mättää. Lopuksi totesin, että jos parisuhteissa on tapana tehdä kompromisseja (eli minä nyt sitten en enää ottaisi miehen sanomisia aina negatiivisena arvostelemisena) niin olisi ihan mukavaa että hänkin olisi siinä mukana (eli ei aina suoraa hyökkäystä vaan jättäisi joskus sanomatta jotain niin kuin SINÄ sitä ja SINÄ tätä). No, mies siinä viisastelemaan että ei hän rupee sanojaan miettimään. Sitähän ne kirjat aina toitottaa miesten ja naisten erilaisuudesta, väärin ymmärryksiä ja tarkoituksia. Niinpä, että päästiinkö yhtään eteenpäin...Ei päästy, paitti että MINÄ teen kompromissin ja yritän kestää ja ymmärtää toisella tavalla kuin kuulen. Miehen ei tarvi tehdä mitään, vika on siis vain minun puolellani. Ei oo ensimmäinen kerta kun mietin, että pitäsköhän vaihtaa mies naiseen.
 
Starletti, naisen kanssa ei kestäis asua :D Tai sitten ainakin sanon, että älä mee mua ottamaan puolisoks, tai ehkä ketään muutakaan Kaurista ;)

Kurjaa, että keskustelu meni noin. Yöllä keskustelut ei vaan oo parhaita mahdollisia, uskaltaisitkohan vielä yrittää sellaiseen aikaan, että ette jo olisi väsyneitä?
Meillä myös tuppaa itsellä nää asiat aina eskaloitumaan niin, että alan yöllä puhua... ja valitettavasti olen sen kokenut, että sillon ei toimi. Jos taas rauhassa jonkun puuhan (joulusiivouksen, kokkauksen, mitä vaan) aikana yrittää uusiks, niin saattaa tulla maltillisempia mielipiteitä mieheltäkin :)

Tsemppiä! Suhteissa kait vaan kuuluu ollakin ala- ja ylämäkiä, muuten se ois aika pirun tylsää :(
 
Onpa ikävää :( Ootteko olleet kauankin yhdessä? Kun jossain vaiheessahan ilmeisesti (lukemani perusteella) tulee sellaisia jaksoja, että kaikki mättää... jotain niitä parisuhteen kehitysvaiheita tms. joita en jaksanut siellä neuvolan perhevalmennuksessa kuunnella.

Kyllä muakin silloin otti päähän, kun käytiin miehen kans keskustelemassa meidän suhteesta, kun meillä oli mies- ja naisohjaaja (vai millä nimikkeellä ne nyt sitten meneekään) ja tuntui, että se miesohjaaja piti mua syyllisenä kaikkeen. Oma mieheni oli iloinen, kun hänestä tuntui, että se miesohjaaja ymmärsi hänen näkemyksiään ja oli paljon kivempi, ettei tarvinnut vaan naispuoliselle (joka olis kuitenkin muka ollut vaan mun puolella) jutella. Tai okei, eihän se mua kaikkeen pitänyt syyllisenä, mutta mun olis pitänyt muuttaa itsessäni ties mitä hänen mielestään ja mieheni sitten ei olis tarvinnut tehdä niin suuria muutoksia itsessään. Ja yksikin kerta tuntui, että koko tunti jauhettiin vaan siitä, olenko mä mustasukkainen, vaikka mielestäni sanoin, että mulla on tiettyjä periaatteita, joita toivon, että kunnioitetaan, vaikka niistä ei oltaisi samaa mieltä. Että sikäli jäi vähän paska fiilis siitä, mutta kyllä se myös auttoi meitä eteen päin.

Mua otti päähän ennen se, että miehellä on huono tapa vittuilla koko ajan ja vääntää vitsiä mulle herkistäkin asioista. Varsinkin tuossa synnytyksen jälkeen, kun en tuntenut itseäni kovin kauniiksi, niin huomautteli mun ulkonäöstä ihan herjalla kuulemma. Sitten yks kerta mietin ihan keskenäni tuota herjan heittämistä ja tulin siihen tulokseen, että ollaan oltu viis vuotta yhdessä ja oon monta kertaa vuosien varrella pyytänyt mieheltä, että lopettais sen vittuilun, mutta asiaan ei ole tullut muutosta. Joten tuskin siihen tuleekaan. Päätin, että mullahan ei ole niin huono itsetunto, että annan tuollaisen vitsien vääntämisen (josta tiedän, että mies ei tarkoita pahalla) loukata mua. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos keksin jotain hyvää letkautettavaa takaisin, niin letkautan, mutta muutoin en noteeraa. Ja on toiminut :) En myöskään lähde väittelemään homoista tai politiikasta miehen kanssa. Siitä tulee vaan riita.. Kunhan ei puhu homoista pahaa mun homoystävien kuullen.
 
Ohos Margeliini, tulipas tuttua tekstiä, ooks mun miehen salarakas...vai oonks mää se? 5,5 vuotta yhessä ollaan oltu, niistä 2,5v saman katon alla. No eipä muakaan kiinnosta parisuhdeteoriat että millon on luonnollista että mättää ja millon ei. Mieluummin eläsin sellasta tasapaksuu mukavaa elämää ilman huippuja ja kuiluja. Naiset ymmärtää naisia, miehet miehiä. Harmi ettei oo sellasii sukupuolettomii terapian pitäjii. Uskoisin, että terapioilla ois tarkotus saada kaksi ihmistä kommunikoimaan keskenään. Harmillista, kun niissä tuntuu silti olevan taipumus etsiä syyllistä ja toinen on tietty se enkeli. Kai riidoissakin on aina kaksi syypäätä, ei kai sitä muutoin riideltäs mistään. Meillä vaan on niin, että mies on se ainaisesti nalkuttava akka ja minä se juro jörrikkä. Et silleen nyt ymmärrän niitä miehii, jokka on samas tilanteessa kuin minä nyt. Monet parit korostaa sitä, että huumorintajun pitää osua nappiinsa, että tullaan toimeen. Mun puolesta huumorintajun vois heittää pois, kun itselläni sitä ole ollenkaan. Toki saa vitsejä kertoa, jos ne tyyliä Pikku-Kalle, mut jos vitsit kolahtavat aina toisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ni kyllä aika mettään menee sekin energia. Pikkuhiljaa rupee jokainen suun aukaisu tuntumaan henkiseltä väkivallalta. 
 
Juu'u, vois kyllä täälläkin olla joskus joku perheneuvolatyylinen neuvolakäynti, etenkin nyt kun lapsia on jo kaksi.  Meillä ainakin aina seuraa ne samat ongelmat parisuhteessa.  Eivät siis ole koko ajan päällä vaan tulevat aina riitojen yhteydessä esiin.  Ja kun oikeestaan missään vaiheessa ei ole ollut sellaista perhevalmennusta.  En nyt siis tarkota niitä pallomahojen piirejä ennen ensimmäistä lasta vaan mun mielestä oikeesti pitäis olla joku vaikka 1-vuotisneuvolan yhteydessä oleva koko perheen tai mielummin vaikka vaan vanhempien yhteinen purkutilaisuus näistä vanhemmuuden iloista ja parisuhteen tilasta!  Ja meilläkään ei tosiaan mies harrasta lukemista... 

Meillä nyt ei sinällään ole mitään akuuttia tilannetta parisuhteessa, lähinnä nyt sellainen varmaan kaikkia perheitä vauvavaiheessa koskettava yhteisen ajan puute.  Ei sitä aina muistakaan kuinka tärkeetä sitä olis järjestää, enemmän kumpikin huolehtii siitä ikiomasta hengähdysajasta, romantiikka sikseen!

Ja pakko vielä tosta Audit-testistä sanoa...  Ennen esikoisen plussaa vietettiin iloista lapsettoman pariskunnan elämää johon kuului kosteatkin illanvietot ja alkoholi humaltumismielessä.  Ylläriylläri kun tuli vastattua siihen testiin rehellisesti (siis alkoholin käyttö ENNEN raskautta) niin nimenomaan tuli joku rappioalkoholistin leima heti neuvolassa ja jopa joku lähete jonnekin seurantaan mihin ei onneksi tarvinnut ikinä sitten mennä!  Opinpa olemaan rehellinen :D  Raskausaikana en siis luonnollisestikaan alkoholia käyttänyt.
 
Tyttö tais olla 3-4 kuukautta, kun neuvolassa kysyttiin kuinka mä jaksan ja mitä parisuhteelle kuuluu. Tietty kerroin mitä mielessä oli ja ajattelin, että asiasta puhutaan vielä neuvolassa. Vaan eipä sit enää puhuttukaan, enkä tohtinut alkaa itsestäni puhua kun tyttö oli puheiden keskipisteenä. Tytön lääkärillä sit kysyttiin, osallistuuko mies kotitöihin. Sanoin, että kyllä minä hoidan kaiken ja lääkäri siihen että pistäpäs miehesi tiukille. Hm...vai niin. Nyt kun neuvolakäynnit on tosi harvassa, niin olisi ihan mukavaa kuulla kysymys "mitä SULLE kuuluu?". Eihän oo pakko kertoo elämästään mitään, mut annettas ees se mahdollisuus.
 
Joo niinpä, toi ois oikeesti tosi tärkeä kysymys.  Nyt "kakkoskierroksella" sattui terkkari kerran kysymään multa että miten oon jaksanu.  Hyvä ku en ruvennu itkemään siinä paikkaa!  Ihan sen takia että joku edes tajuaa kysyä (kyllähän raskausaikana kysellään mutta eipä juuri lapsivuodeajan jälkeen) plus sen takia että oli ollut tosi rankkaa jonkin aikaa.

Ja vähän aiheen vierestä:  Ootteko lukenu sellaista kirjaa kuin Äidin kielletyt tunteet?  Suosittelen, aivan mahtava kirja!
 
Ja siellähän se nököttää meidän kirjastossa ja vieläpä hyllyssä...110 sivua...ehtiskö lukee kuukaudessa vai pitäskö hankkii isselle kaupasta?  Tarjolla ois myös kirja Isyyden kielletyt tunteet. Mitähän mies ois mieltä, jos sellasta tarjois joululahjaksi...
 
Takaisin
Top