Meillä on vähän samanlaista, mutta ei sentään kukaan ole vielä lähtenyt. Minä olen hirveä, mies etääntyy, kumpikin sanoo pahoja asioita joista miehen sanomista minä vedän herneet ja uusi riita on valmis. Ei olla ikinä tapeltu niin paljon kuin viimeisen kuukauden aikana. Meillä kyllä vaikuttaa varmaan myös se, että mies on lähdössä tossa kuukauden päästä 8kk:ksi ulkomaille, joten luulisin että osa kiukustani kumpuaa hylätyksi tulemisen tunteesta, vaikka asia on yhdessä sovittu ja "ok". Olen myös huomannut, että omat tunteeni miestä kohtaan ovat viilenneet ja olen ottanut etäisyyttä, mutta varsinkin kun mies ei ole kotona ikävöin häntä ja tunnen suurta rakkautta. Just sellanen olo että mikä *ttu minua vaivaa.
Mulle on ollut suureksi avuksi psykoterapia missä olen käynyt muiden asioiden takia kolme vuotta, nyt olen saanut purkaa näitä äitiyden alkavia tunteita siellä. Ties vaikka äijä olis jo lähtenyt jos ei olisi ollut tuota toista paikkaa. Olen samaa mieltä, että puhuminen on tärkeintä, yritän aina muistaa pyytää anteeksi vaikka kai sekin alkaa kuulostaa aika vettyneeltä kun sadatta kertaa... Olen myös luetuttanut hormonitoimintaa koskevia artikkeleita hänellä, vaikka nyt jos siihen yritän vedota mies vaan toteaa että oikeutan huonon käytökseni raskaudella. No, faktahan on se että jotain oikeasti on muuttunut, että sikäli en halua myöskään alkaa nöyristellä, ja onkin hankalaa löytää se kultainen keskitie, olla itselleen armollinen mutta myös sille puolisolle joka katselee kaikkea ulkopuolelta.
Ei ne asiat itsellään korjaannu eli hyvä että olet ottanut asian esille ainakin ittellesi. Tuskin hänkään nyt haluaa raskaana olevaa vaimoketta jättää, joten eiköhän toivoa ole! Jos ei neuvolasta saa apua, jos vaan rahatilanne antaa periksi ehkä pari kertaa yksityisellä voisi jo auttaa? Yksityinen ottaa n. 50e 45min istunnosta, en tiedä miten sitten jos paikalla on pariskunta? Sieltä vois saada työkaluja tilanteen avaamiseen. Tuo mun mies on ainakin semmonen muuri kun sille päälle sattuu, että siihen tarvitaan jotain TNTtä että aukeaa (mun asehan on usein tämä todella käytännöllinen ja reilua "minä lähden" mitä yritän välttää nykyään koska sehän ei auta kun en ikinä pysty lähtemään enkä haluakaan lähteä), mutta kun yhteyden saa se on kyllä hyvä.
Kyllä meitä on. Raskaus on tehnyt meille kauheita, mutta on sieltä jotain ihanaakin tulossa. :)
hormoonimyrskyn keskellä. Taitaa niillä miehen lehmän hermoillakin olla osansa... 
. Kannattaa todellakin puhua ja kertoa miltä tuntuu,kummankin, vauvan odotus ja syntymä on kuitenkin niin suuri asia kummankin elämässä.
