Onko aiempaa kokemusta koirista ja etenkin pennuista?
Pentu vie yllättävän paljon voimavaroja, kun opetetaan perus käytöstapoja, yksinoloa ja sisäsiisteyttä jne. Itse pari pentua kasvattaneena en ottaisi pentua välttämättä siihen kun vauva tai lapsi on ihan pieni ja tarvitsee aikuisen jatkuvaa hoivaa, koska pentukin tarvitsee ihmistä aika paljon. Pennun kanssa pitää käydä niin usein ulkona kellon ympäri, että vauvan/pienen lapsen mukaan pakkaaminen on kohtalaisen työlästä, kun lasta ei voi yksin jättää kuitenkaan. Ellei sitten kykene ennakoimaan jokaista uloslähtöä etukäteen niin, että pentu ehtii tarpeilleen ulos ja lapsi on saatu mukaan. Mutta siinä kohtaa kun pentu alkaa sisällä etsiä pissapaikkaa ja vauva makaa vielä leikkialustallaan, ollaan jo myöhässä. Myös yksinolon opettaminen saattaa olla haaste, jos itse on jatkuvasti kotona. Jälleen pitäisi pakata vauva mukaan jotta niitä yksinolotoistoja pystyisi tehdä ja aikaa poissa kotoa pitäisi myös onnistua venyttämään. Ellei sitten ole tilanne, jossa joku tekee aina etätöitä kotona eikä koiran tarvitse yksin olla juurikaan elämänsä aikana.
Itsellä ei yhtäaikaa pientä lasta ja pentua ole ollut, mutta nyt kun on 9kk ollut vauva talossa niin sanoisin etten itse ainakaan tässä pentua olisi kyllä sivussa kasvattanut. Asutaan omakotitalossa, mutta pihalle on portaita joita pentu ei välttämättä pääsisi kulkemaan eikä välttämättä olisi hyvä hyppyyttääkään niitä hirveästi ihan pienenä. Ja ainakin tuon meidän koiran kanssa ulkona tuli pienenä pentuna rampattua päivällä jopa tunnin välein, niin pienen vauvan kanssa ihan mahdottumuus olisi ollut jo esim. vauvan perushoidon tai imetyksen kannalta, kun niistä ei lähdetä niin helposti juuri sillä hetkellä kun pentu pitäisi saada vietyä ulos.
Tietysti eri asia jos puoliso tekee kotona etätöitä, jolloin vauvan voi jättää hänelle hetkeksi kun vie pennun ulos tai puoliso voi käyttää osan pissatuksista. Reilusti isommat lapsetkin saattaa olla avuksi, jos pystyvät turvallisesti käyttämään pentua tai hetken katsomaan pientä sisarusta. Meillä puoliso on töissä 8-14h päivässä, joten yksin vauvan ja pienen pennun kanssa en olisi pärjännyt.
Raskausaikana saattaisin pennun ottaa ajatuksella, että olisi jo pitkälti sisäsiisti vauvan syntyessä ja perus käytöstavat alkaa olla hallussa, eli mahdollisimman aikaisessa vaiheessa raskautta. Vähän rodusta riippuen millaista murrosikää ja aktivoinnin tarvetta olisi odotettavissa siinä ihmisvauvan syntymän aikoihin. Sivusta seuraillut tuttavaperhettä, jossa otettiin vauvavuonna paljon aktivointia tarvitsevan ja kohtalaisen jämäkkää kasvatusta kaipaavan rodun pentu, jota isompi lapsi käytti ulkona ja pentu riehui ja näykki jalkoja hihnassa kulkiessa ja sisällä näykkii esim kyläilijöiden jalkoja, kun ei ole ollut aikuisilla riittävästi aikaa opettaa (eikä välttämättä taitoakaan) ja lapsella ei tietenkään ole osaamista kouluttaa koiraa.
Mutta se, etten minä olisi vauvaa ja koiranpentua onnistunut kasvattamaan yhtäaikaa, ei toki tarkoita etteikö joku muu siihen pystyisi. Joten ei siinä auta kuin tarkkaan punnita rotuvalinnan tuomia seikkoja (koiran koko, turvallisuus pienen vauvan kannalta, koulutettavuus, liikunnan ja aktivoinnin tarve jne), oma ja perheen mahdollisuus sitoutua pennun ja vauvan hoitoon ja voimavarat yleisesti.
Itse ehkä pelaisin varman päälle ja jättäisin sen pikkuvauva ajan niin, ettei siinä hetkessä tule sitä koiranpentua, jos sattuukin vauva olemaan tälläine sylitakiainen tai vaikka muuten jotain hankalaa väsymystä itsellä tms jotta olisi sitten varmasti energiaa lapselle ja koiralle.
