Paljonko tarvitset omaa aikaa?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Paljonko tarvitset omaa aikaa? Mikä on sinulle omaa aikaa? Koetko saavasi tarpeeksi omaa aikaa?

Itse tarvitsen kyllä omaa aikaa, sitä että saan mennä joskus yksin suihkuun tai vessaan. Lisäksi joskus on kiva vaan olla, nukkua pitkään ja levätä. Vielä kun oli mahdollista, oli mukavaa nähdä ulkona kavereita ja käydä vaikka elokuvissa. Onneksi on mummola:Heartred
 
Tarvitsisin, mutta oman ajan ottaminen on käytännössä mahdotonta. Juniori ( 11,5 kk) ei aina nuku edes yksiä päiväunia ja sitten on väsynyt ja hurjan kiukkuinen.

Joskus (kauan sitten) kun vielä sai käydä jossain, niin oli ihanaa käydä kaverin kanssa kahvilla/syömässä. Myös mummolassa kävimme paljon ja esikoinen saattoi jäädä sinne, jolloin pääsimme olemaan myös miehen kanssa ihan kahdestaan.
 
Mulle riittää omaksi ajaksi, että saan halutessani välillä käydä esim. yksin rauhassa saunassa tai puolen tunnin kävelyllä. Tai sitten ihan vaan siivota hetken ilman keskeytyksiä. Mies onneksi vie lapsia usein jonnekkin, nyt tietysti pieni vauva vähän estää oman ajan saamista, mutta muutaman kuukauden päästä taas jo helpottaa.
 
Takaisin
Top