Päivärytmi (ja sen muuttaminen)

hannanna

Asioista perillä oleva
Heinäkuunmammat 2015
Kesämammat 2017
En löytänyt vastaavanlaista keskustelua ja niinpä kysäisen: miten tarkka päivärytmi heinäkuisilla on? Kuinka monet päikkärit teillä nukutaan? Entäpä aterioiden määrä ja yöunet?

Heräilen tähän asiaan nyt, sillä toiveena olisi todella saada öitä rauhoitettua. Unikoulu auttoi jonkin verran ja nyt entisen 6-10 yösyötön sijaan poika syö kerran tai kaksi yössä. Poika silti heräilee joinakin öinä edelleen 1-2 tunnin välein, toisinaan nukkuu hieman pidempiä pätkiä. Isoin ongelma tällä hetkellä on hyvin aikaiset aamut: poika herää uuteen päivään useimmiten viiden maissa, silloin tällöin nukkuu hieman pidempään (= kuuteen), joskus saattaa herätä jo puoli viiden pintaan. Ja silloin ei mikään auta, jätkä ei nukahda uudestaan sylittelyllä, tassuttelulla, tissillä tai millään. Olen itsekin aamuvirkku ja mielelläni heräisin 6-7 maissa, mutta tuo viisi on liian aikaisin - jo siksikin, että silloin poika on ihan valmis ekoille päikkäreille jo seitsemän pintaan ja koko päivä menee muutenkin silloin enemmän tai vähemmän kitinäksi.

Siispä on ryhtiliikkeen aika. Säännölliset nukkumisajat, säännöllinen ruokailurytmi - ja tätä hyvin tiukasti nyt ainakin alkuun, kunnes tilanne alkaa helpottua. Tähän asti olen ajatellut, että hyvä kun päivässä on tarvittaessa joustoja ja liian tiukat rutiinit sitovat liikaa, mutta ei auta, haluan paremmat yöunet. Pitää nyt vain jonkin aikaa suunnitella liikkumiset tämän mukaan, max tunnin joustoilla... Tarkoitus on hieman venyttää nukkumaanmenoa (18-19 ---> 19-20) sekä mahduttaa iltapäiviin mukaan päivällinen (pojalla tuntuu olevan pohjaton ruokahalu!). Aiemmin päivällinen ei ole kerta kaikkiaan mahtunut mukaan ohjelmaan, sillä poika on mennyt niin aikaisin nukkumaan.

Tällaista hahmottelin nyt kokeiltavaksi:

6:00 ylös (aikaisintaan, ja tähän asti ollaan sängyssä, vaikka ei enää nukuttaisi), maito, pesut, aamupuuro
8/9 päikkäreille (n. 2 h)
10:30/11:30 lounas
Kotipuuhastelua, puistoilua tms.
13/13:30 välipala (maito+joku hedelmä)
13:30/14:30 päikkäreille (1,5-2 h)
15:30/16:30 päivällinen
Tässä välissä leikitään, puistoillaan, kylvetään tms.
18/19 iltapala, iltapesut, yökkäri päälle, maito, sadut ja lorut
19/20 nukkumaan

Mitenkäs muilla? Onko ollut tarvetta muuttaa rytmejä ja miten siinä on onnistuttu?
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on muodostunut tässä oikeastaan ihan vaan ruokailujen kautta seuraavanlainen päivärytmi (jossa päiväunet on kyllä ihan miten poikaa sattuu nukuttamaan - eli vähän niin ja näin..). En ole aktiivisesti mitään yrittänyt muuttaa, mutta meillä on tuo yöunille käynti aikaistunut, kun ennen se saattoi olla 21-22...

Välillä poika yrittää herätellä jo puoli kuuden-kuuden aikoihin, mutta on tyytynyt siihenkin, että jää pinnikseensä ja nukkuu kyllä vielä sen tunnin.
Mutta siis..

7-7.30 heräillään
8-8.30 aamupala
Poika simahtaa joskus 10 aikoihin n. 45 min nokosille
11.00 lounas
Joskus 13-14 välillä välipalaa
Joskus iltapäivästä saattaa ottaa toiset 45 min torkut tai sitten ei
16.00 päivällinen
Tässä välissä saattaa ottaa puolen tunnin nokoset jos iltapäivästä ei oo nukuttu..
18.00 iltapuuro
18.30 kylpy
19-19.30 nukkumaan

Yöllä herätään kerran syömään - yleensä 2-3 välillä. Heräilee tuon kerran lisäksi 1-5 kertaa.. Riippuen vähän hampaiden tulosta, ilmavaivoista, liikkumisen opettelusta jne..

Edit. Haluisin kyllä ehkä muuttaa rytmiä niin, että ottais mielummin vaikka yhdet pidemmät kunnon päikkärit..
 
Muokattu viimeksi:
Meillä on Hannanna aika lailla juurikin tuo rytmi jota olet suunnitellut. Sillä poikkeuksella että siltikin toisinaan herätään viideltä. Näin on ollut jo pitkään ja olen itse aikalailla tottunut asiaan. Tänään noustiin kymmentä vaille viisi. Lohduttaudun sillä että kyllä se sitten teininä nukkuu.
 
Meilläkään ei nyt mitään paperille kirjoitettua päivärytmiä ole, mutta suurinpiirtein näin se menee:

7.00-8.00 herätään
8.00-9.00 aamupala
Tässä välissä hetki leikkiä
10.00 päiväunet (joskus kestää puol tuntia ja joskus 2,5 tuntia...)
12.00-13.00 lounas (liharuoka)
Leikkiä
15.00 välipala
15.30 päiväunet (kesto vaihtelee)
17.00-18.00 päivällinen (kasvisruoka)
Leikkiä
19.00 --> iltatoimet, pesut, yökkäri, puuro, maito yms.
20.00-21.00 nukkumaan

Jos ollaan päivän aikana paljon menossa, niin sit noi ajat saattaa mennä ihan päälaelleen. Tänään nukkui yhdet 2h unet ja yhdet n.1,5h unet, mut esim. viime perjantaina nukkui vaan kolmet puolentunnin unet. Pääsiäisenä tosiaan varmaan yritetään päästä yösyötöstä eroon ja voi olla et sit toi herääminen aamulla aikaistuu. Oon vähän ite miettinyt, että jos sinne kuuteen asti saisin sen aamun venytettyä (kun todistettavasti lapsi on sen 9-10 tuntia pystynyt olla maidotta, ni toi ois ihan realistinen tavoite), mut täytyy nyt sit kattoa miten meijän käy sen kanssa.
 
Meillä on rytmi muodostunut itsestään, enkä ole joutunut muokkaamaan sitä. Minäkin toivoisin että olisi yhdet pidemmät päikkärit, meillä saattaa olla vieläkin kolmet torkut, yhdet ei oo kertaakaan riittäneet. Päikkärit nukutaan vähän miten sattuu...

7.30- 8.00 herätys, pesut ja puuro
10-11 nukahtaa päiväunille n. tunniksi
12- 13 luonas
15.00 1-2 tunnin unet, joskus näihin aikoihin välipalaksi hedelmäsosetta jos ei nukukaan
17-18 päivällinen, saattaa myös ottaa tässä kohdassa lyhyet unet, riippuen miten on nukkunut päivän aikana muuten
19 kylpy, jos kylvetään
19.30- 20 iltapuuro
20.30-21 maitoa pullosta ja nukkumaan

Yöllä tarvitsee maitoa kerran tai kaksi. Ensimmäisen kerran heräilee klo 1-2.30, toisen kerran 4-6. Toisella herätyksellä saattaa riittää tutti ja kyljen kääntäminen, ekalla heräämisellä menee yleensä maitoa 120ml.

Ruokien yhtetydessä saa maitoa tai vettä nokkamukista, muuten saa maitoa pullosta silloin kun haluaa, useimmiten herättyään päiväunilta.
 
Meillä ei ole tiukkaa rytmiä ja koen sen helpommaksi vaihtoehdoksi vielä (vauvantahtisesti mennään), sillon ei tarvii suunnitella joka ikistä menoa niin kellon tarkasti.. Ainut mistä on alusta asti pidetty kiinni on että nukkumaan mennään 21 :).. Mutta tässä semmonen noin rytmi:
6:45-8herääminen (voi luoja kun kaiholla muistelen sitä että nukuttiin ysiin)
Tissittelyllä mennään aamupalat..
9-11 aamupäivä unet riippuu millo on heränny, nukkuu yleensä 30min.. Jos ollaan liikenteessä ni nukkuu ku nukuttaa
11-12 lounas
12-13 jälkeen vaunulenkille, nukkuu 1-2h, vaunulenkki voi jäädä välistä jos on liikenteessä, sillo nukkuu autossa tai rattaissa
16-17 päivällinen (joinain päivinä ei syödä, riippuu kiinnostuksesta)
17-19 välissä toivottavasti nukkuu, muuten illalla raivariiiit :wink, tällöin nukkuu 0,5-1h
20 iltapuuro
21 nukkumaan

Väleissä touhutaan, yökkäriin puetaan klo 18-19 välissä.
Herää yöllä vaan sillo ku syö (0:30-2 välissä ja klo 5) ja varmaan näistäki kahdesta kerrasta sais toisen pois jos jaksas puuttuu

Ja nii aina ollu selkee se et yöllä on pilkkopimeetä ja päivällä valosaa
 
Kaksi päivää on nyt menty tiukalla rytmillä ja eron huomaa heti! Öissä sen verran, että yksi yösyöttö on riittänyt parina edellisenä yönä. Poika kyllä herää noin 23 aikaan, mutta nukahtaa ilman tissiä aika pian uudelleen ja syö sitten vasta joskus 2-3 maissa. Aamulla herätys on edelleen ollut vähän viiden jälkeen, mutta ollaan venytetty sängystä nousemista kuuteen. Mutta nämä kaksi tarkkaan rytmitettyä päivää, ai että! Jätkä on nukkunut kahdet kunnon unet, väliajat ollut virkeä ja syönyt hyvin. Eilen rohkaistuttiin jopa illalla päivällisen ja iltapalan välissä käymään pikku kauppareissulla, mitä ei ennen olisi voinut kuvitellakaan, kun pojan illat ovat olleet pelkkää väsykitinää. Ja hyvin meni, ei lainkaan vinkumista! Molempina iltoina on jaksettu valvoa lähemmäs kahdeksaa, joten ehkä voisi olla toivoa, että aamuherätyskin pikkuhiljaa hieman myöhäistyy.

Joustava päiväohjelma olisi ihanaa ja rentoa, mutta mieluummin suunnittelen päivän menot sekä puuhat tarkemmin ja otan iloisen, tyytyväisen vauvan sen kitisijän sijaan. Eiköhän sitten voi taas joustaakin enemmän, kun saataisiin rutiinit kohdilleen.
 
Samaa mieltä että pidän rutiineista kiinni niin paljon ku mahdollista koska se takaa tyytyväisemmän lapsen ja multa säästyy hermot :D huomaa että vanhemmat ihmiset on vähän sitä mieltä että ei niin tarvis olla tiukka, koska ennen vanhaan blaablaablaa.. :D
 
Nii piti kirjoittaa vielä että esim. Mun veli ja avovaimonsa sit taas ymmärtää hitokseen hyvin, heillä 1,5v ja 4v muksut.. Että ehkä se aika todella kultaa muistot tässäkin asiassa :D
 
Säännöllinen päivärytmi on avain hyviin yöuniin. Mä oon siis herättynyt päiväunilta. Esim. Aamupäivällä saa nukkua maks tunnin klo 9-10 ja sit iltapäivällä menee klo 13 ja saa nukkua kuin pitkään vaan. Yleensä nukkuu klo 16 asti. Ja joka aamu herää klo 6.20 ja on illalla klo 18.30 nukkumassa. Sit ku tuntuu siltä, ni ekat päiväunet jää pois. Esikoisella jäi n.9kk iässä, mut sit päiväunet aikastu.

Meillä joskus heräillyt klo 5, mut silloin saa tutin suuhun ja juttelee yleensä ittensä uneen. On siis omassa huoneessa, joten kaikkea turhaa ei sieltä tuu ees kuultua. Mieshän meillä muutenkin herää ja hoitaa tätä nukkumisasiaa nykyään, mut oon iteki kartalla :wink
 
Nyt on jäänyt se yksikin yösyöminen pois ja viime yönä poika rauhoittui kolmen maissa herätessään silittelemällä takaisin uneen. Aina ennen on joutunut nostamaan syliin ja kanniskelemaan hetken. Mahtavaa! Aamut tosin alkaa edelleen liian aikaisin, mutta en viitsi edes valittaa, kun muistan että kuukausi sitten vielä heräsin 10x yössä syöttämään :)
 
Meillä on muutamana yönä tutitettu puolilta öin - kahden välillä niin nyt nukkuu neljään, jollo syötän ja jatkaa unia
 
Meillä suunnilleen muodostunut rytmi näin:
8-9.30 herätään ylös, aamupuuro, pesut ym.
Ei enää tässä välissä nuku päikkäreitä, leikkiä
11-12 lounas
12-14 ulkoilua, leikkiä, mahdollisesti puolen tunnin päikkärit
13.30-14 välipala
14-17 kotitouhuja, kyläilyä yms, koirien lenkitys vaunuilla
16.30-17 päivällinen
17-19 puolen tunnin päikkärit yleensä tässä välissä, leikkiä
19.30-20 iltapala, iltapesut ym
n. 21 nukkumaan

Päikkärit nukkuu miten millonki, aina nukkunut vähä nuukanlaisesti päivällä. Yöunista oon huomannu sen verran että melko tarkalkeen 12h jaksaa nukkua/loikoilla, joten jos menee nukkumaan ysiltä, saa aamulla nukkua vastaavasti ysiin. Jos seiskalta, pitää ylöskin päästä viimeistään seitsemältä. Eli voi vähän ite ennakoida jos aamulla menoa tai haluaanukkua pitempään. Maitoa syö päivän mittaan aterioiden väleillä, yöllä tahtookin edelleen n. 5krt tissille
 
Poika on alkanut itse siirtyä kesäaikaan.. Herätys tuntia aiemmin ja tietty myös sitten ruokailut. Ainut vaan, että nukkumaan hänet saadaan ihan samaan aikaan kuin aiemminkin :D
 
Takaisin
Top