Ovulaatio- ja raskaustesti risut ja ruusut

Minä annan isot risut Andon digitaaliselle raskaustestille johon voi ostaa lisäpuikkoja. Kahdessa edellisessä kierrossa on näyttänyt positiivista ja menkat on alkanut ihan ajallaan. Viime kierrossa kahtena päivänä tolla positiivinen kun kaikki muut testit näytti negaa - myös apteekin oma. Ihan susi siis!!

Ruusuja saa sitten Clear bluen viikkonäyttöinen digi vaikka onkin aika hintava.
 
Ruusuja:
-Clearbluen kaksoishormoni-ovulaatiotestit, ei jätä tulkinnanvaraa mutta hintava
- Apteekin ovulaatiotestit (pinkki paketti, puikkomalli), tein samasta näytteestä kaksi testiä, samanlainen tulos. Ainut vaan että viivat on helposti jotenkin epämääräisen muotoiset, mutta kokonaisuutta katsomalla pystyy määrittämään onko ovisplussa

Risuja:
-Rfsu:n liuska-ovistestit, tein samasta näytteestä taannoin ainakin 5 testiä samalla tavalla kaikki, jokaisessa eri tulos, plussaa, hailuraa ja negaa.

Raskaustesteistä en osaa sanoa mitään, kaikki mitä oon tehnyt (rfsu, clearblue, apteekin oma, one step) on olleet ihan negoja ilman viivanpaikkoja tai mitään.
 
Plussaa ehdottomasti Clearbluen ovulaatiotesteille. Ainoo miinus on se, ettei lisää tikkuja voi tilata vaan pitää aina ostaa se vempainkin uudelleen..

Raskaustesteistä paras mun mielestä on cb:n digi. Mikään ei oo niin kurjaa, ku niiden haamuviivojen ja viivanpaikkojen kanssa arpominen....
 
Risuja Clearbluen hedelmällisyysmonitorille. Hirveästi käyttörajoituksia joita ei yksittäispuikoissa ole. Kierron voi määrittää vain 1-4 päivinä, ovulaation voi testata vain niinä päivinä kuin laite käskee (ja silloinkin vain ennalta määrättynä 6 h ajankohtana jota ei kesken kierron voi enää muuttaa), eikä myöskään raskaustestiä voi tehdä kuin laitteen pyytäminä päivinä. :banghead:

Esikoisen kanssa myöhästyin tuosta kierron asettamisesta koska laite tuli postissa väärässä vaiheessa kiertoa -> jouduin laitteen lisäksi ostamaan vielä uuden paketin tavallisia ovistestejä ja raskaustestit. Plussasin tuolloin, joten hintavahko laite jäi tuossa raskaudessa täysin turhaksi.

Ovistestien ajankohtavaatimus on myös ärsyttävä, koska itsehän huomasin vasta tämän kierron aikaikkunan määrittämisen jälkeen, että laitteen kello oli väärässä ajassa eikä sitä voinut - ylläri pylläri - enää siirtää ennen uuden kierron määritystä. Vastahan tässä on viisitoista aamua putkeen kärvistelty aina jalat ristissä milloin se laite suvaitsee antaa aamupissiluvan. :rolleyes:

En käsitä miksei tuota voi ohjelmoida niin, että on suositusajankohta jolloin saa luotettavimman tuloksen, mutta sen ajankohdan ulkopuolellakin käyttö on mahdollista ns. omalla vastuulla. :wideyed:

Pahoittelut vuodatuksesta!
 
Lisään vielä tuosta CB monitorista, että laite jostain syystä vaatii jatkamaan testausta vielä ekan huippupäivän jälkeenkin, mikä tuhlaa ärsyttävästi testejä. Nyt on kohta vaatinut jo parikymmentä testitikkua tässä kierrossa, toista päivää sanoo huippua ja edelleen on sitä mieltä, että huomenna pitäisi testata uudelleen. :wideyed: Vrt. CB:n hymynaamatikuilla ei muistaakseni voi enää edes testata samalla laitteella kun on kerran saanut huipun.

Tämä tikkujen huima kulutus on tosin sikäli omaakin syytä, että aloin merkkailemaan kiertoja jo melko pian edellisen synnytyksen jälkeen, mutta unohdin merkata yhden kierron sen ekan 1-4 päivän aikana kun se oli vielä mahdollista -> laite tulkitsee että minulla on superepäsäännöllinen 30-58 päivän kierto ja vaati tikuttamaan kp5 lähtien. :rolleyes:

Pöh!
 
Tuo monitori olis kyllä hyvä, jos pystyis jälkikäteen tekemään noita muutoksia! Onko miten kalliita ne tikut joita siihen käytetään? Ja pystyykö sitä jotenkin nollaamaan, että jos on mennyt päin honkia, niin alottais seuraavasta kierrosta ikäänkuin alusta?
 
Elisenda: Jotain viidenkympin luokkaa on 20+4 pakkaus ovis- ja raskaustikkuja. Tietty niitä ei varmaan jatkossa mene koko pakettia per kierto. Ja pystyy nollaamaan, en vaan tullut älynneeksi aiemmin että olisi kannattanut niin tehdä. Pitää katsoa josko ensi kierron alussa nollaisin. Paitsi tietysti jos käy niin kova mäihä että plussaan. :happy:
 
Nousiskohan tämä ketju tällä...
Olisko kellään viimeaikaisia kokemuksia raskaustesteistä?

Viikkonäytöllistä clearblueta tuli käytettyä vasta kun olin varma raskaudesta, näytti ihan oikein '2-3'.
Rfsun tikkuja olen käyttänyt. Ovis on vähän haamuisa ollut. Raskaudet on näyttänyt ihan hyvin, tosin toivoisin että näkyisi jo ennen menkkojen myöhästymistä...
Pregcheck:llä en ole koskaan saanut mitään järkevää aikaan. Ekassa pakkauksessa näyte ei edes noussut riittävän ylös asti jostain syystä. Ja oli todella vaikea reklamoida tuolle firmalle ja lisäks ei tullut mitään vastausta.
Nyt ostin Apteekki-merkkisen 10-herkän. Saas nähdä millainen se on. Turhan kallis, n.5e/kpl.
 
Pakko nostaa ketjua ainakin sen verran, että annan oman kokemuksen.

Risuja:
Apteekin herkkä testi 10miU/ml - Olen saanut niin törkeitä viivanpaikkoja, että oksat pois jo 4 kertaa.
RFSU 25miU/ml - Tullut jo 2 viivanpaikkaa, jossa hieman väriäkin

Ruusuja:
Pregcheck 25miU/ml - Ei ikinä turhia viivanpaikkoja
First Response - Herkkä, eikä turhia viivanpaikkoja
Clearblue digital - Aina luotettava
One step puikko 10miU/ml - Ei turhia viivanpaikkoja
Apteekin oma 25 miU/ml - Aina ollut luotettava

Piti tulla muokkaamaan, eli One Step puikko on ruennut antamaan törkeitä viivanpaikkoja pitkin kiertoa, eli testiä ei kannata jäädä tiirailemaan. En tiedä onko uudemmissa erissä tapahtunut jotain...
 
Muokattu viimeksi:
Ruusuja:

Clearblue digitaalinen ovistesti - Helppo käyttää, ei tarvitse tihrustella, ihmetellä ja tulkita viivoja
BabyPlan herkkä puikko - Herkkä, mutta luotettava. Esikoisesta testasin kp 33 selvän negan, kp 35 selvän plussan, Clearblue antoi plussan kp 37.

Risuja:

OneStep puikko ollut kaksi kertaa virheellinen, eli kontrolliviiva ei ilmestynyt ollenkaan.
 
Mäkin liputan Apteekin oman puolesta. Ei turhia viivanpaikkoja. RFSU:n liuskoilla nega on aina ollut nega ja plussa/haamu on ollut plussa. Kerran monen tunnin jälkeen tuli tummanharmaa viivanpaikka, mutta silloin testiä ei ohjeen mukaan pitäisi edes lukea. RFSU:n puikkoon olen saanut vaaleanpunaisen viivanpaikan.
 
Nousiskohan tämä ketju tällä...
Olisko kellään viimeaikaisia kokemuksia raskaustesteistä?

Viikkonäytöllistä clearblueta tuli käytettyä vasta kun olin varma raskaudesta, näytti ihan oikein '2-3'.
Rfsun tikkuja olen käyttänyt. Ovis on vähän haamuisa ollut. Raskaudet on näyttänyt ihan hyvin, tosin toivoisin että näkyisi jo ennen menkkojen myöhästymistä...
Pregcheck:llä en ole koskaan saanut mitään järkevää aikaan. Ekassa pakkauksessa näyte ei edes noussut riittävän ylös asti jostain syystä. Ja oli todella vaikea reklamoida tuolle firmalle ja lisäks ei tullut mitään vastausta.
Nyt ostin Apteekki-merkkisen 10-herkän. Saas nähdä millainen se on. Turhan kallis, n.5e/kpl.
Ja päivitys: Apteekin 10-herkkä näytti luvatusti hyvin aikaisin sen kovasti odotetun plussan :). Rfsun tikuilla näkyi vähän myöhemmin, kuten luvattu paketissa. Digimittarilla näkyy myös hyvin mutta ne nyt on vielä tyyriimpiä.
 
Käy tänne päivittämässä joku haluaa tuoretta tietoa:) eli raskauskeijulta 10IU/ml alko näyttää haamua vasta 4+0 ja nyt 4+3 samasta aamupissasta tehty CB.n digillä joka taitaa olla 25IU/ml
 

Liitteet

  • IMG_20210315_065129.jpg
    IMG_20210315_065129.jpg
    23.6 KB · Katsottu: 655
Ruusuja Clearbluen digitaaliselle ovulaatiotestille! :Heartbigred Minulla ainakin teki tehtävänsä, ja vajaan kahden viikon päästä hymynaamasta sain plussan digitaalisella viikkonäyttöisellä testillä, jolle annan myös ruusuja! Helpotti kyllä elämää, kun ei tarvinnut yhtään arvailla.
 
en ole kokeillut muuta ovistestiä kuin cb digiä (pinkki), ja se on toiminut mulla hyvin. oon aina saanut lopulta hymynaaman ja viivoistakin voi vähän silti päätellä missä mennään.

raskaustesteistä mulla on selkeimmin ja aikaisimmin näyttänyt viivan aina pregcheckin puikko. rfsu liuska on ihan susi ja cb:n puikon luotettavuuskin vähän niin ja näin.
 
Minä olen alkanut testailemaan nyt RFSU herkällä puikolla,joka antaa jo ennen menkkojen odotettua pv plussaa. Laatu kenties nyt niissä parantunut reklausten myötä.
Rfsu liuskaa en suosittele. Epävarma.
Pregcheck on itsellä ollut aina se joka ei ole näyttänyt edes haamua raskauden ollessa(muut oli plussaa),mutta tänäaamuna se näytti melko selvän haamuplussan DPO 12. Tosin vuoto alkoi samaan aikaan,eli kemiallisen taisi nyt näyttää.
 
Esikoista yrittäessä opin, että raskaustesteistä pregcheckin liuskat ja clearbluen digit on ainoita, joihin kannattaa laittaa rahaa. Ne on niin raatorehellisiä. Muiden testien kanssa meinasin tulla hulluksi, kun sain jotain mahdollisesti viivanpaikkaa tai ehkä plussaa.
 
Takaisin
Top