Otsatukka vai ei?

Itsellä oli otsatukka ennen kouluikää ja sivuotsis hetken myös yläasteella.
Omalla 5v tytöllä on nyt tämän vuoden ollut otsatukka. Saa kasvattaa pois sitten kun ei enää sitä halua.
 
On otsatukka, koska ei anna hiusten olla kiinni niin muuten olisi koko ajan hiukset silmillä.
 
Esikoisella oli jonkin aikaa kunnes halusi kasvattaa sen pois. Itselläni oli ala-aste iässä. Sen jälkeen en ole halunnut enkä halua.
 
Aiemmin oli kyllä pojalla otsatukka, mutta nyt hän on ruvennut myöntymään helpommin hiustenleikkuuseen, joten hiukset eivät ehdi kasvaa liian pitkiksi kun jo leikataan lyhyeksi koneella joka puolelta. Pienempänä poika ei antanut tukkaansa leikata, niin oli pakko otsatukkaa vähän lyhentää kuitenkin, kun oli koko ajan silmillä :)
 
Esikoisella on sellainen silmille välillä valahtava tukka kyllä, takaa selvästi lyhyempi, vähän sellainan ananasmallinen. En silti tiedä miten sitä kutsuisi, jotenkin miellän että otsatukka on yleensä se mikä tytöille leikataan varta vasten. Itselläni on aina ollut otsatukka, niin pitkään kun muistan.
 
Taaperopojalla on otsatukka. Leikkaan itse sellaisen, kun mielestäni se on hirmu suloisen näköinen ja tuo lempeyttä kasvoille.
 
meillä kans pojalla on otsatukka.

itselläni oli kans ekalle vai tokalle luokalle asti, sit kasvatin sen pois. teininä oli joskus joku sivuotsis.
 
Takaisin
Top